Kasvatus 10.07.2015 Päivitetty 26.06.2023

Muista rajoittamisen lisäksi myös rakastaa lasta

Teksti
Elina Tanskanen
Kuvat
Arto Wiikari/Otavamedia

”Vanhemman tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä” oli yksi kasvatusmotoista, jonka painoin sydämeeni ennen kuin lapseni syntyivät. Tuon ah niin hellän ja myönteisen lausahduksen esittänyt kasvatusasiantuntija on todennäköisesti tarkoittanut sitä, että lapset tarvitsevat selkeitä rajoja vanhemman rakkauden lisäksi.

Kautta aikojen vanhempi sukupolvi on ollut huolissaan siitä, että seuraava sukupolvi ei kasvata tenavistaan kunnon kansalaisia. Vanhemmuus on kuulemma hukassa. Vaikeudet lastensa edestä lakaisevia isejä ja äitejä nimitellään curling-vanhemmiksi ja alati hoivaavia taas helikopterivanhemmiksi.

Niinpä kuvittelin, että vanhempana murehtisin harva se ilta, että olen unohtanut jälleen sinä päivänä tuottaa lapselleni riittävästi pettymyksiä. Tai että huomaamattani lellisin jälkikasvuni piloille.

Onneksi minusta kasvoi vanhempi, joka on todella hyvä tuottamaan lapsilleen pettymyksiä. Joustavasta ja hellämielisestä luonteestani huolimatta minun oli pakko kehittää melkoiset kurinpitolihakset, kun sain kaksi lasta kahden vuoden sisällä. Se oli välttämätöntä, jotta lapset pysyivät hengissä ja arkea sai jotenkin pyöritettyä – toimintaa, jota vastuunottamiseksikin kutsutaan.

Oivia tilanteita tuottaa pettymyksiä lapsille ilmaantuu edelleen lukemattomia vuorokauden mittaan. Jos pelkäät tuottavasi lapsellesi liian vähän pettymyksiä, vakuutan, että se käy helposti: kun lapsi tekee jotain ei-toivottua, rajoitetaan ensin nätisti. Kun se ei toimi, kielletään tiukasti useita kertoja. Kun oma hermo meinaa mennä, kannetaan lapsi pois tilanteesta ja kerrotaan napakasti, miksi pettymyksen tuottaminen oli jälleen kerran välttämätöntä. Ja kas, jälleen yksi kasvattava pettymys tuotettu! Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän vanhempi voi luottaa kasvatuskumppanuudessa ympäröivään maailmaan, joka tarjoaa lapselle auliisti rajoja, joihin törmätä.

Rajojen vetämisen sijaan mietinkin nykyään nukkumaan mennessäni, annoinko sinä päivänä riittävästi rakkautta lapsilleni. Osaan hokea eitä ja tylyttää, mutta sanonko oikeissa kohdissa kyllä ja hellinkö tarpeeksi? Rakkauden antaminen kun ei tietenkään tarkoita herkkujen syytämistä, lelujen ostamista tai periksi antamista asioissa, joiden tietää olevan lapselle pahaksi. Kuitenkin se, että lapsi saa valita iltasadun tai hanskojensa värin tuntuu laihalta lohdulta, kun olen pomottanut koko päivän.

Siksipä rakkauden antamisen ja rajojen vetämisen pitäisi kulkea aina käsi kädessä. Se tarkoittaa sitä, että miettii perusteellisesti, mitä ja miksi kieltää. Kun sekä rakastaa että rajaa, kuuntelee, mitä lapsi pyytää, vaikka tietää jo etukäteen, että vastaus on ei. Ja edes joskus yllättää sillä, että lapsi saa määrätä.

Rakkautta on myös pyytää lapselta anteeksi, kun tajuaa vetäneensä rajan väärään paikkaan tai väärällä tavalla. Ennen kaikkea rakkaus on sitä, että lapsella on syli, johon käpertyä, kun hän taas kerran törmää vanhemman vetämään rajaan.

Elina Tanskanen, 37, on Vivin, 3, ja Johnnyn, 5, äiti sekä Helkan, 9, äitipuoli. Ammatiltaan hän on toimittaja, seksuaaliterapeutti, logoterapeutti ja tietokirjailija. Lauantai-iltaisin Elina pelaa perheensä kanssa SingStaria.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X