Raskaus 04.07.2019 Päivitetty 18.10.2022

Vaivaako raskausajan iskias? Näillä vinkeillä helpotat kipua

Iskias on hyvin yleinen vaiva odottajalla. Se lamauttaa lihaksiston ja voi tehdä kävelystä, nostamisesta tai jopa istumisesta hyvin kivuliasta. Iskiasta voidaan kuitenkin hoitaa.

Teksti
Mervi Alatalo
Kuvat
123RF

Raskaus ja iskias ovat yleinen, mutta ikävä yhdistelmä, joka kiusaa monia odottavia äitejä. Helpotusta vaivaan on kuitenkin mahdollista saada myös raskausaikana, eikä sänkyyn kannata jäädä makaamaan.

Mikä on iskias?

Iskiashermo kulkee alaselästä jalkaterään. Iskias on lonkkahermosärky, joka säteilee ärtyneestä lonkkahermojuuresta alaselkään, alaraajoihin ja siitä muualle kehoon, jos hermo on jostain syystä puristunut. Alaselkäkivun lisäksi alaraajoissa voi esiintyä puutumista, pistelyä ja lihasheikkoutta.

Odottajalla alaselän särky johtuu usein siitä, että raskauden aikana notko lannerangassa voimistuu. Tämäkin muutos on osittain hormonaalista ja tapahtuu jo raskauden alusta lähtien.

Loppuraskaudessa kohtu painaa vauvan kanssa useita kiloja. Paino pahentaa selän notkoa ja aiheuttaa kipuja. Loppuraskaudessa myös lantion seudun ja alaselän nivelsiteet löystyvät. Se on tarkoituksenmukaista, jotta lantio venyy ja avautuu alatiesynnytyksessä.

Löysyys aiheuttaa kuitenkin myös nivelsiteiden yliliikkuvuutta ja siten koviakin kipuja, erityisesti naisen liikkuessa. Vaikein kivun muoto on häpyluuliitoskivut. Iskias voi hankaloittaa kävelemistä, istumista, nukkumista ja yleistä jaksamista. Pahimmillaan istumisesta tai kävelystä voi tulla mahdotonta.

Lue myös: Odottajan tukivyö auttaa lantion ja selän kipuihin

Mikä avuksi iskiakseen?

Jos iskia vihoittelee raskausaikana, ei sänkyyn kannata jäädä makaamaan. Vuodelepo voi hidastaa selkävaivojen paranemista, kun taas rauhallinen liikunta tekee selän lihaksille hyvää.

Selän ja vatsan lihaksiston hyvä peruskunto on avuksi oireisiin, joita iskias aiheuttaa. Lihasten kuntoa voi parantaa vielä raskauden aikana, esimerkiksi erilaisilla jumppaliikkeillä. Tämä ehkäisee tai ainakin helpottaa selkäkipuja.

Myös hierontaa, akupunktiota ja tulehduskipulääkkeitä käytetään iskiaksen hoitoon. Lisäksi erilaiset lämpö- ja kauratyynyt voivat auttaa kipuun. Joillain oireet vähenevät, jos ulkolämpötilat nousevat kesän lukemiin. Pahimmillaan iskias voidana joutua hoitamaan leikkauksella.

Toiset hyötyvät myös tukivöistä, erityisesti, jos iskiaksen syynä on nivelsiteiden liiallinen löystyminen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tukivöitä käytettäessä lihaskunto voi heiketä entisestään, ja silloin lihasten vahvistamiseen olisi erityisen tärkeää kiinnittää huomiota.

Kipulääkkeiden käytöstä on syytä aina keskustella neuvolassa, sillä niiden käytöllä on raskauden aikana omat rajoituksensa.

Iskiasvaivoista kannattaa rohkeasti puhua lääkärille.

Lue myös: Odottaja, särkeekö selkää ja lantiota? Syy voi olla si-nivelen löystyminen

Keskusteluissa: Raskausajan iskiasvaivat

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X