Raskaus 23.09.2015 Päivitetty 17.08.2021

Raskausajan painajaisilla on tärkeä viesti

Puhuvia eläimiä, vauva katoaa, synnytät aikuisen ihmisen. Raskausajan unet voivat olla villejä, mutta etenkin painajaisilla on tärkeä viesti.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Colourbox

Tuntuuko, että näet raskausaikana enemmän unia kuin ennen? Kaikki näkevät unia joka yö, mutta vain osa unista jää mieleen.

Jos untasi häiritsee vessahätä, jalkakramppi tai vauvan potku, saatat keskeyttää REM-unen, jonka aikana suurin osa unista nähdään. Mitä useammin heräät, sitä todennäköisemmin heräät kesken unen ja muistat sen tapahtumat elävästi.

Lue lisää: Vaivat valvottavat odottajaa

Painajaisia, ex-heiloja, seksiä…

Raskausaikana unet voivat tuntua todellisemmilta ja hullummilta kuin aiemmin. Erityisesti raskauden viimeisellä kolmanneksella painajaiset voivat lisääntyä. Saatat kadottaa vauvasi unessa tai jäädä vangiksi huoneeseen. Moni odottaja näkee myös villin eroottisia unia.

”Näen entisistä heiloista unia. Siis todella kaukaa, 10–20 vuoden takaisista. ja tosiaan nyt raskausaikana vaan ja useina öinä. Mitäs tää tarkoittaa?” miettii eräs tuleva äiti Kaksplus.fi:n keskustelufoorumissa.

”Olen nähnyt nyt useampana yönä ”sellaisia” unia entisestä työkaverista, miehestä, jota pidin kyllä silloin seksuaalisesti vetoavana, mutta en mitenkään ollut oikeasti ihastunut häneen. Tuntuu niin kamalalta herätä aamulla oman kullan vierestä, kun on unissaan touhuillut ihan muiden kanssa”, toinen tilittää.

Keskustele raskausajan unista.

Unet heijastavat tunne-elämääsi. Raskaus on varsinaista tunteiden sekamelskaa, kun raskaushormonit nostavat esiin myönteisiä ja kielteisiä tunteita. Unien kautta alitajuntasi käsittelee erityisesti raskauteen ja äitiyteen liittyviä pelkojasi.

Lue yllättävät vaikutukset: Näin hormonit muuttavat odottajaa

Pelot heijastuvat uniin

Pelkäätkö, millaisia vaatimuksia äitiys tuo tullessaan? Tai oletko huolissasi vapautesi menettämisestä? Saatat murehtia, mitä parisuhteellesi käy, miltä vauva näyttää tai miltä itse näytät synnytyksen jälkeen.

Unien merkitys on usein helppo tulkita. Jos et unessa pysty syöttämään vauvaasi, perimmäinen huolesi saattaa olla, että pystytkö huolehtimaan pienestä ihmisestä.

Pelko tulevasta on normaalia

Uniin kannattaa suhtautua mahdollisuutena lukea tiedostamattomia ajatuksiasi. On normaalia, että tuleva äitiys herättää pelkoja. Pelot on hyvä ottaa puheeksi kumppanin kanssa tai neuvolassa. Todennäköisesti huolesi ovat turhia.

Lähde: Babycenter

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X