Vapaa-aika 09.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Jänis

Jänislapsi lohduttaa vanhempiaan.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF

Kiinalaisen astrologian opiskelu kannattaa aloittaa tutustumalla vuosieläimiin. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen olemukseen, taipumuksiin ja sosiaalisuuteen. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa ja kiinalainen lapsihoroskooppi määräytyy siis kiinalaisen vuoden mukaan. Tutustu jänislapsen horoskooppiin alta!

Lue myös Anna.fi: Jäniksen kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Jänis

Lapsesi on jänis, jos hän on syntynyt esimerkiksi 16.2.1999 – 4.2.2000 tai 3.2.2011 – 22.1.2012.

Jänis vaikuttaa varautuneelta, mutta hän laukaisee muissa äärimmäisiä reaktioita. Ihmiset purkavat hänelle huolensa ja salaisuutensa.

Jänislapsi taipuu kuormituksen alla kuin puun oksa. Hän aistii muiden mielialat ja lohduttaa myös aikuisia, jos nämä ovat surullisia. Vanhemman on varottava, ettei hän rasita empaattista lasta murheillaan.

Jänis on oudossa seurassa ujo, mutta rentouduttuaan hän nauttii sosiaalisuudesta. Joukkueurheilu rohkaisee lasta toimimaan ryhmässä ja ottamaan oman tilansa.

Jänislasta hallitsevat puu ja yin-energia

Elementti: puu

Puuelementti tuo lapsen luonteeseen kaksijakoisuutta. Puun juuret symboloivat alitajuntaa ja juurtumista. Taivaalle kurkottavat oksat kuvaavat innostumista ja haaveilua. Puulapsen temperamentti saa vanhemman ymmälleen. Miksi lapsi on yhtenä hetkenä rauhallinen ja looginen, toisena rasavilli temppuilija? Perusluonteeltaan puulapsi on realisti. Hänen luovuuttaan kannattaa rohkaista, sillä taide on kuin vesi, joka ruokkii hänen juuriaan.

Energia: yin

Yin-energiaan liitetyt piirteet: yö, kuu, pimeys, kylmyys, vesi, introverttius, passiivisuus, negatiivisuus, epäröinti

Lue kaikki kiinalaiset lapsihoroskoopit!

Lähteet:
Chinese Zodiac

Taija Mård, Idän ja lännen astrologia, Karisto, 2005

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X