Minun tarinani 05.05.2016 Päivitetty 31.10.2022

Kiljuva Pikkunälkä -blogin Demi Auloksen kolumni: ”Toiset aikuiset saavat komentaa lastani”

Suosikkibloggaaja Demi Aulos toivoo kolumnissaan, että Suomessa siedettäisiin paremmin vieraiden aikuisten puuttumista lasten kasvatukseen.

Teksti
Demi Aulos
Kuvat
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Kyllä kuolisin häpeästä, jos jonkun pitäisi ojentaa mun kakaraa!”

”Olisin niin paska äiti! Ei ikinä!”

Pari kommenttia eräästä nimeltä mainitsemattomasta Facebook-ryhmästä (ÄiTyLiT). Keskustelun aiheena oli äiti, jonka lapsi teki jotain hölmöä ja siihen puuttui ventovieras, ojentaen tekemistä järkevämpään suuntaan. Äidit olivat yksimielisiä: ei minun lastani voi komentaa. Sehän on vanhempien tehtävä.

Vai onko? Ei minua kirpaise, jos tavan kaduntallaaja ohjeistaa lastani. En tunne olevani luuserimutsi, joka ei saa jälkikasvuaan kuriin. Enemminkin toivon, että niin kävisi.

Käytöstapoja ei voi tankata lapselle liikaa

Kaipaan sellaista yhteisöllisyyttä, jonka aikakautena en edes ysärilapsena ole elänyt. Sellaista koko kylä kasvattaa -meininkiä, jossa pidetään huoli, etteivät ipanat pyöräile ilman kypäriä tai kävele punaisia päin.

Sellainen lähtee rajoista. Ja rajathan ovat komentamista. Ei toki tarvitse huutaa tai ikävään sävyyn sanoa – en minä sellaista käytöstä sallisi keneltäkään lastani kohtaan.

Komentaa voi kiltisti ja ojentaa ystävällisesti. Komentaminen vain komentamisen ilosta on ikävää, joten samalla kun kerrataan yhteisiä pelisääntöjä, pitäisi niitä vähän avatakin. Selittää lapselle, miksi ei ole mukavaa jos yksi paiskoo hiekkaa hiekkalaatikolla tai repii istutuksia naapureiden kukkapenkistä. Tämä tietenkin ikätasoon suhteutettuna. Vähän vanhemmalle lapselle voi jo sanoa, että käyttäisi omaa päätään.

Käytöstapoja ei vaan voi liikaa tankata. Kiitos, ole hyvä, saisinko, voisitko, olisitko ystävällinen… Vaadin käytöstapoja omalta rakkauden hedelmältäni, mutta myös vierailta. Ja olen pahoillani, jos minun lapsellesi sanomani ”sano kiitos” menee kovin ihon alle, mutta en aio lopettaakaan.

Olen myös vankasti sitä mieltä, ettei toisia sovi aiheetta tuomita. Koskaan ei voi tietää, onko lapsi ilman hanskoja liikenteessä vanhempiensa välinpitämättömyyden, rahatilanteen vai lapsen oman hajamielisyyden takia. Hienotunteisuus on avain ystävälliseen kanssakäymiseen – ja aiheesta ojentaminen on tyystin eri asia kuin kettuillakseen vinoileminen.

Ole hyvä, komenna lastani!

Vanhempi on usein lapsensa elämän asiantuntija. Minäkin tiedän omasta ipanastani sen verran, että mikäli hän päättää haluta karkkia, ei siinä vieraiden korvia säästellä. Saan huudon hiljenemään, mutta aikaa ja vaivaa menee. Jos tilanteeseen astelisi joku viisaita sanoja lausuen, kyllä minä kuuntelisin, ja lapseni myös.

Sama juttu myöhemminkin. Kun ipana ennättää kouluikäiseksi, en ole koko ajan ohjeistamassa. Silloin voin vain toivoa, että muutkin pitävät silmänsä auki. Voin vannoa lähettäväni kahvipaketin sille, joka tuo harharetkillään seikkailleen teinini kotiin. Ehkä vielä suklaalevynkin.

Komenna siis lastani. Ojenna ystävällisesti, selitä kärsivällisesti, keskustele. Kiitos.

Tämä on Demin viimeinen kolumni Kaksplussassa.

Lue edelliset kolumnit täältä:
Saako lapsen antaa voittaa pelissä?
Meidän elämä, tajuatteko?
Olen pumpulipuikkokasvattaja

Lue myös Demin kansihaastattelu Kaksplussassa:
”Luulin, että yksi lapsi riittäisi Ilkallekin”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X