Minun tarinani 18.08.2016 Päivitetty 10.08.2021

Kirjailija Paula Noronen: ”Lapseni opettavat minulle läsnäoloa”

Kirjailija ja juontaja Paula Norosen tärkein kasvatusperiaate on tukea lapsen omia kiinnostuksen kohteita. Vauva-aikaa hän ei todellakaan kaipaa.

Teksti
Otso Karhu
Kuvat
Ari Heinonen/Otavamedia

Kirjailija Paula Noronen kertoo:

”Haaveilemme rauhasta. Puolisoni tekee työharjoittelua ja minä valvon remonttia töiden ohessa. Kahteen kuukauteen ei olla levätty kunnolla, etenkin kun muutimme juuri Puistolasta Helsingin keskustaan.

Kauheinta muuttamisessa on kaikki. Ensin luulin, että kauheinta on heittää kamaa roskiin. Sitten pakkaaminen olikin kauheinta, sitten kamojen siirto. Tällä hetkellä kauheinta on tavaroiden purkaminen.

Vihaan olla myöhässä. Muiden myöhästelyä en jostain syystä vihaa, mutta itse joudun toimimaan etukenossa, jotta stressaan vähemmän. Tilasin muuttofirmankin lähes puoli vuotta etukäteen. Muuttopäivänä mietin, onkohan koko firmaa enää olemassa.

Lue myös: Tällaista on näyttelijä Annika Poijärven ja Riku Niemisen perhearki

Tärkein kasvatusperiaate

Perhearki on mahtavaa! Lasten kanssa kotona oleminen ja heille juttelu on lempipuuhaani.

Kun lapset nukkuvat, vietämme puolisoni kanssa kahdenkeskeistä laatuaikaa. Hyvä ruoka ja Netflix, eikä kiirettä mihinkään. Muuta en kaipaa.

Kasvatusperiaatteeni on tukea lapsia heidän kiinnostuksen kohteissaan. Lasta ei voi pakottaa mihinkään muottiin, vaan haluan kannustaa, luoda turvaa, opettaa elämän perusasioita ja muistuttaa, että he saavat olla omia itseään.

Lasten kanssa leikimme peikkoa. Makaan lattialla peiton päällä, lapset hiipivät viereen, kunnes karjaisen kuin peikko, ja he juoksevat hihittäen karkuun. He voisivat leikkiä sitä koko ajan. Välillä pakataan auto ja käydään kokeilemassa jokin uusi leikkipuisto.

Esikoisemme on juuri tajunnut, ettei pikkusisko ole enää pelkkä huojuva kuolaava olio, vaan myös leikkikaveri. Etenkin junaleikki on suosiossa: siinä lähinnä juostaan ympyrää.

Yritämme syödä yhdessä joka päivä, vaikka olemme kiireisiä. Poika syö mitä vain. Tyttö ei – hän söisi mieluiten vain kuivaa mysliä ja nakkikeittoa. Keitostakin vain ne nakit. Keittiönpöydän olisi voinut laittaa vaikka hiekkalaatikon päälle, mutta ’fiksuina’ valitsimme valkoisen laminaatin. Tuleepahan imuroitua joka päivä.

Lue myös: Sijaisäiti Satu Taiveaho: ”Enää en koe olevani lapseton”

Paula Noronen: ”En kaipaa vauva-aikaa”

Kotitöistä inhoan eniten tiskikoneen tyhjentämistä. Astioita nostaessa niistä valuu vedet pitkin käsiä. Inhottavaa.

Hemmottelen itseäni lähtemällä lenkille. Etenkin sen jälkeinen olo on ihana.

Myönnän olevani koukussa someen, mutta en koe sitä ongelmana. Pidän siitä, että voin jakaa ajatuksia useiden ihmisten kanssa nopeasti ja saada vastakaikua.

En kaipaa vauva-aikaa hirveästi. Nykyään yöt nukutaan ja itku on vähentynyt. Nyt kun lapset ovat vanhempia, voimme puuhailla yhdessä enemmän.

Kesällä aion haudutella idean uuteen Supermarsu-kirjaan. On pakko jättää kaikki muut työt, sillä muuten pääni ei pääse lepäämään eikä tarinoita synny. Kesäloma on onnistunut, kun tiedän, mitä Supermarsu tekee seuraavaksi.

Viimeisin äitioivallus

Äitinä parasta on tutustua kahteen ainutlaatuiseen lapseen. On ihanaa seurata, minkälaisia persoonia heistä kasvaa.

Lapseni opettavat minulle läsnäoloa. Jäin kerran kiinni, etten kuunnellut heitä. Olen myös saanut ensimmäisen “äiti, nyt puhelin pois” -kommentin, se tuntui pahalta.

Viimeisin äitioivallukseni on, ettei lasta kannata laittaa nukkumaan, jos hän ei ole väsynyt. Siitä ei vain tule mitään.”

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 7/2016.

Lue myös: Piritta Hagman: ”Pelkäsin kotisynnytyshörhöksi leimaantumista”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X