Minun tarinani 21.06.2016 Päivitetty 12.12.2022

Poikien äidit -ryhmän perustaja kertoo: näin FB-ryhmästä tuli someilmiö

Poikien äidit -FB-ryhmästä on tullut some-ilmiö: sillä on Facebookissa jo yli 23 000 seuraajaa (edit 14.11.2016: yli 37 000 seuraajaa). Ryhmän perustaja, neljän pojan äiti ja Kaksplussalla bloggaava Jonna Mikkonen kertoo, mistä kaikki alkoi, ja kertoo vinkkinsä menestyvän FB-ryhmän luomiseen ja ylläpitämiseen.

Teksti
Christina Boman
Kuvat
Brendan Delany

1. Milloin ja miksi perustit Poikien äidit -FB-ryhmän?

”Perustin sivuston huhtikuussa 2015. Olin selaillut vastaavia ulkomaalaisia Facebook-ryhmiä, kuten Proud parents of little BOYS. Olin saanut niistä hyvän mielen, ja ihmettelin, miksei Suomesta löydy vastaavia. Sitten päätin perustaa sellaisen itse. Tarkoitus oli tehdä ryhmä näkyväksi vain samassa tilanteessa oleville kavereille. Unohdin kuitenkin ryhmän julkiseksi, ja iloiseksi yllätyksekseni ryhmään alkoi sadella tuntemattomia seuraajia – muita poikien äitejä. Päätin jättää ryhmän julkiseksi, sillä siitä tuntui olevan iloa niin monelle muullekin. Aloin kysynnän kasvaessa panostaa enemmän sisältöön, ja niin homma lähti lentoon. Nyt ryhmässä on jo yli 23 000 tykkääjää (edit 14.11.2016: yli 37 000 tykkääjää).”

2. Kuinka paljon sivuston ylläpitämiseen menee aikaa?

”Facebook-ryhmän ylläpitämiseen aikaa ei kulu juurikaan, ja se hoituu helposti samalla, kun päivittelen omaa Facebookiani. Jokapäiväistä hommaahan se on, mutta minulle täysin stressivapaata ja mielekästä puuhaa.”

3. Mistä seuraajat erityisesti pitävät?

”Olen huomannut, että äidit haluavat keskustelun myötä jakaa ja tuoda esille myös toista puolta poikien vanhemmuudesta – pojat ovat myös herkkiä. Samalla tunnelma halutaan kuitenkin pitää kevyenä, ja stereotypioille voidaan hyvässä hengessä naureskella. Olen halunnut pitää ryhmässä sellaisen linjan, että siellä vallitsee hyvä henki, eikä ketään dissata. Toistaiseksi mitään ei ole tarvinnut poistella, ja ryhmässä on vallinnut mukavan kepeä ilmapiiri.”

4. Mikä Poikien äidit -FB-sivuston ylläpitämisessä on ollut parasta?

”Suurimpia ilon hetkiä on ollut, kun olen saanut yksityispostilla hyvää palautetta. On ollut hienoa, kuinka monelle poikalasten lannistetulle äidille on tullut ryhmästä hyvä mieli. On ollut tärkeää nostaa myös ilmiötä esiin: monet ovat hämmästelleet sitä, kuinka paljon poikalasten äitien niskaan sataa kuraa. He eivät ole nähneet asiaa aikaisemmin poikien äitien silmin. Kyseessä ei kuitenkaan ole vertaistukiryhmä vaan tarkoituksena on, että pojat ja poikalasten vanhemmuus nähtäisiin eri valossa kuin aikaisemmin.”

Lue myös: Snapchatin kiinnostavimmat äidit ja isät – seuraa ainakin näitä!

5. Onko koskaan tehnyt mieli lopettaa?

”Fb-ryhmän kohdalla tällaisia hetkiä ei ole tullut kertaakaan. Ennemmin olen miettinyt, miksen keksinyt tätä aikaisemmin! Keväällä aloin myös pitää Poikien äiti -blogia, ja siellä on välillä ollut hämmentäviä tilanteita, kun blogiin eksyy ehkä helpommin ihmisiä, jotka eivät ymmärrä aihetta tai heillä ei ole omaa kokemusta aiheeseen liittyen. Nimettömänä on myös helpompi huudella ikäviä kommentteja.”

6. Mikä ryhmän ylläpitämisessä on haastavinta?

”Toisinaan haastavaa on luoviminen pelkkien poikalasten vanhempien ja niiden vanhempien välillä, joilla on sekä tyttöjä että poikia. Haluan pyrkiä ottamaan molemmat huomioon. Toki sisältöä löytyy yleisesti myös vanhemmuutta ja lapsia koskien, jotta myös he, jotka eivät ole suoraa kohderyhmää, voivat löytää ryhmästä samaistuttavaa ja viihdyttävää sisältöä.”

Lue myös: Baby Bear -blogin Xenia Andersson: ”Olisinpa toisen lapsen kanssa rennompi” 

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X