Vauvakuume Miten tulla raskaaksi
18/09/2015

Ovulaation merkit: Näin selvität, milloin ovuloit

Naisen elimistö kertoo omilla merkeillään, milloin on otollinen aika hedelmöittyä. Ovulaation oireiden tunnistamisessa auttavat myös kotitestit, lämpömittari ja tavallinen kalenteri.

Opettele tunnistamaan ovulaation oireet

Raskautta toivovan kannattaa opetella kuuntelemaan kehonsa kieltä. Munasolun irtoamishetken eli ovulaation tietää lähestyvän, kun kohdun kaulasta alkaa erittyä tavallista runsaammin limaa.

– Kirkasta, ohutta ja hyvin sitkeää limaa erittyy vajaan viikon verran. Runsaimmillaan eritys on päivää tai paria ennen munarakkulan puhkeamista. Juuri silloin on paras aika yhdynnälle, jos toivoo raskautta, synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Anna Kivijärvi sanoo.

– Siittiöt ovat niin hitaita, että ne eivät ehdi ajoissa kohdunsuulta munasolun luo munatorveen, jos yhdynnässä ollaan vasta, kun munasolu on jo irronnut munarakkulasta. Siittiöiden olisi hyvä olla munatorvessa odottelemassa tai ainakin matkalla, kun ovulaatio tapahtuu.

Ovulaatiolima helpottaa siittiöiden matkantekoa ja elossapysymistä ja toimii luonnollisena liukasteena yhdynnässä. Sen ilmestyminen on suhteellisen helppo oppia tunnistamaan, jos alkaa tietoisesti kiinnittää asiaan huomiota. Lima erottuu esimerkiksi wc-paperista ja pikkuhousuista kiiltävänä ja venyvänä ja tuntuu sormiin liukkaalta.

Munasolun irtoamista ennakoi myös ovulaatiokipu, jonka osa naisista huomaa. Vihlova kipu tuntuu alavatsalla muutaman tunnin ajan.

– Kipu näyttäisi johtuvan munarakkulan laajenemisesta, mikä tapahtuu vajaata vuorokautta ennen kuin rakkula puhkeaa ja munasolu irtoaa siitä. Kipuna voi tuntua myös se, että puhjenneesta rakkulasta valuu vatsaonteloon rakkulanestettä ja verta.

Selvitä ovulaatiopäiväsi ovulaatiolaskurilla.

Ota ovulaatiotesti apuun

Kotona tehtävät ovulaatiotestit ovat raskaustestipuikkojen tai -liuskojen kaltaisia. Ne kastetaan virtsaan, josta testi tunnistaa luteinisoivan hormonin. Sen pitoisuus nousee jyrkästi juuri ennen ovulaatiota.

Testaus kannattaa aloittaa kuukautiskierron puolivälin lähestyessä. Kun testi näyttää hormonipiikin tapahtuneen, on aika rakastella, sillä munasolu irtoaa seuraavan kahden vuorokauden kuluessa.

Testejä on erimerkkisiä ja niitä myydään ainakin apteekeissa.

– Pakkauksen käyttöohjeet kannattaa aina lukea tarkasti, neuvoo ylilääkäri Kimmo Linnavuori Lääkelaitoksesta, joka on tutkinut testejä.

Huolimaton käyttö ja varsinkin väärin ajoitettu testaus voivat johtaa virheelliseen tai vaikeasti tulkittavaan testitulokseen, samoin vaihdevuodet, raskaus ja jotkin ravintovalmisteet ja lääkkeet.

– Huolellisesti käytettyinä kotitestit ovat varsin luotettavia, joskin toiset ovat näytöltään selkeämpiä kuin toiset, Anna Kivijärvi toteaa.

– Testi on hyvä apuväline silloin, kun yhdyntöjä on niin harvoin, että ne halutaan sijoittaa mahdollisimman hyvin hedelmöittymisen kannalta. Testaaminen on turhaa silloin, jos pari rakastelee usein.

Lue myös, miten voit itse parantaa raskauden mahdollisuuksia.

Mittaa ruumiinlämpösi

Perinteinen keino ovulaatio-oireiden toteamiseksi on seurata ruumiinlämpöä. Lämpö mitataan ja kirjataan joka aamu samoihin aikoihin ja samalla mittarilla ennen sängystä nousemista.

Munasolun irrotessa peruslämpö nousee noin asteella ja pysyy koholla seuraaviin kuukautisiin asti.

– Lämmön seuraaminen on hedelmöitymisessä hyvin epävarma apukeino, koska mittavirheitä sattuu helposti, Anna Kivijärvi arvioi.

– Sitä paitsi lämmönnousun tapahtuessa ollaan jo myöhässä yhdynnöissä, jotka pitäisi osata ajoittaa juuri nousua edeltäviin päiviin.

Mittauksesta voi olla apua silloin, jos kuukautiset ovat niin säännölliset, että pitkällisen lämpöseurannan avulla pystyy ennakoimaan ovulaatioajan.

Lämmön voi mitata tavallisella kuumemittarilla, mutta markkinoilla on myös ovulaatiomittariksi nimetty lämpömittari, Geratherm Basal, jossa elohopea on korvattu myrkyttömällä täyteaineella.

Lämmön mittaaminen kielen alta tai peräsuolesta kestää kolmisen minuuttia. Mittaria myydään apteekeissa.

Lue myös: Opi tunnistamaan nämä ovulaation oireet

Katso ovulaatiopäivä kalenterista

Jos kuukautiskierto on säännöllinen, todennäköistä ovulaatiopäivää voi yrittää määrittää kalenterin avulla. Kierto kestää vuodon alkamispäivästä aina seuraavan vuodon alkamispäivään, ja ovulaatio tapahtuu yleensä noin kaksi viikkoa ennen kuukautisten alkamista.

– Säännöllisessäkin kuukautiskierrossa on kuitenkin aina pientä heittoa. Kierron pituutta säätelee puhjenneesta munarakkulasta muodostunut keltarauhanen, jonka elinikä ei suinkaan ole joka kuukausi sama, Kivijärvi sanoo.

Hän muistuttaa, että edes täsmälleen oikein ajoitettu yhdyntä ei takaa, että munasolu hedelmöityy, eikä jokainen hedelmöitynyt munasolukaan kehity lapseksi.

– Vauvaa toivoessa pitäisi ennen kaikkea olla kärsivällinen, rakastella usein ja antaa raskaudelle rauhassa aikaa toteutua.

Lue, mitkä ovat lapsettomuuden yleisimmät syyt.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.