Lapsen kehitys 01.09.2013 Päivitetty 16.09.2021

Leikki-iän ihmeet

Kolmen vuoden ikä on käännekohta lapsen elämässä: taaperosta kypsyy pikkutyttö tai -poika.

Teksti
Toimitus
Kuvat
SKOY

Kolmevuotias osaa jo paljon. Kolmen vuoden ikä on käännekohta lapsen elämässä: taaperosta kypsyy pikkutyttö tai -poika. Monilla uhmaikä on takana, ja useat ovat jättäneet hyvästit tuteille, maitopulloille ja vaipoille. Vaikka lapsessa on vielä ulkoista vauvanpehmeyttä, seuraavan vuoden aikana suuri osa siitä sulaa pois. Nelivuotispäiviensä alla lapsi on jo aika sulavakäytöksinen ja monitaitoinen leikki-ikäinen.

Kolmen vuoden ikä on lapselle hengähdystauko uhman ja edessä häämöttävien oppimiseen ja kouluun liittyvien vaatimusten välissä. Keskimäärin kolmivuotiaat osaavat jo hieman nauraa itselleen, enemmän kuitenkin muille ja elämälle.

Entiseen verrattuna kolmivuotiailla on jo paljon enemmän keinoja selviytyä hankalista tilanteista. Kielestä on tullut ilmaisun, ajattelun ja oppimisen välikappale. Tarinat ja sadut ovat lapselle entistä tärkeämpiä.

Kolmivuotias puhuu yleensä jo monisanaisia lauseita, jotka ovat ymmärrettäviä, tosin yksilölliset erot ovat edelleen suuria. On lapsia, joiden puhetta käsittävät ehkä vain omat perheenjäsenet ja toisia kolmivuotiaita, jotka puhuvat jo lähes täydellisesti. Puheen kehitykseen kuuluvat myös jatkuvat mikä, mitä, miksi ja missä -kysymykset. Puheessa saa olla vielä äännevirheitä (iti, kitta, kilja). Jos virheitä on kovin paljon, jatkoselvitykset saattavat olla paikallaan. Tärkeintä on tarkkailla sitä, ymmärtääkö lapsi.

Lapsen kanssa voi yleensä jo neuvotella asioista: hän voi päättää, haluaako punaiset vai siniset housut ja oivaltaa valitsemisen vapautensa. Kolmivuotias rakastaa yhteisiä pelejä ja leikkejä mutta tarvitsee myös omaa rauhaa. Piirrellessään ja leikkiessään hän käsittelee tilanteita ja keskusteluja, joissa hän on ollut mukana.

Lapsen sukupuoli-identiteetti alkaa myös vahvistua ja ihailee samaa sukupuolta olevaa vanhempaansa. Hän tahtoo myös tietää, mistä vauvat tulevat.

Moni kolmivuotias osaa jo syödä lusikalla ja haarukalla, pukea ja riisua vaatteitaan ja käydä vessassa (silti hän voi tarvita pyyhkimisapua). Joku käyttää vielä yövaippaa.

 

Nelivuotiaalla on rikas mielikuvitus

Nelivuotias lapsi säteilee varmuutta ja voimaa ja hänen mielikuvituksensa on tavattoman rikas. Lapsi keksii tarinoita, joiden todenperäisyyteen hän uskoo. Lapsi ei yleensä valehtele tahallaan.

Nelivuotias lähes palvoo vanhempiaan, mutta yhteentörmäyksiäkin tulee; jotkut puhuvat jopa toisesta uhmasta. Lapsella on paljon tahtoa ja mielipiteitä, joita hän esittelee vanhemmilleen. Hän on sisäistänyt olevansa muista erillinen, ajatteleva ihminen. Hän tekisi mielellään niin kuin itse tahtoo ja saattaa olla jyrkkä, kiivas ja itsepäinen.

Nelivuotiaan puheessa alkaa hienosäätövaihe. Mitä enemmän ja monipuolisemmin lapsella on mahdollisuus käyttää kieltä, sitä rikkaammaksi puhe ja vuorovaikutus hioutuvat. Lapsen kysymyksiin on entistä vaikeampi vastata.

Nelivuotiasta kiinnostavat helpot lauta-, muisti-, lotto- ja dominopelit. Tietokonepeleistäkin voi löytyä hyviä. Pelit, joissa tuhotaan ja räiskitään koko ajan ja päästään voittoon muita polkemalla, eivät sen sijaan ole sopivia. Monien pelien ongelmana on myös liika nopeus.

Toisten lasten kanssa lapsi leikkii mielellään roolileikkejä, jotka liittyvät myös sukupuoli-identiteetin vahvistamiseen. Tytöt haluavat ehkä olla yltiönaisellisia ja pojat -miehekkäitä, mutta roolit voivat vaihdella. Nelivuotias voi myös rakastua vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Samalla hän samastuu vahvasti omaa sukupuolta olevaan vanhempaansa.

Piirustusten ja muovailutöiden pitää jo selkeästi esittää jotakin. Lapsi saattaa myös korjailla ja parannella töitään itsekriittisesti.

 

Viisivuotiaalle kaverit ovat tärkeitä

Viisivuotiaana lapsen elämänpiiri laajenee, ja kaverit alkavat olla entistä tärkeämpiä. Lapsi tarvitsee ikäistään leikkiseuraa. Jos lasta on hoidettu kotona, nyt viimeistään jokin kerho tai porukkaharrastus tekisi hänelle hyvää. Sen suojissa lapsi saisi kaiken muun kivan ohessa totuttautua tulevaan koulukuvioon, jossa ryhmää ohjaa vieras aikuinen.

Viisivuotias on yleensä jo aika omatoiminen päivittäisissä toimissaan. Hän osaa syödä, pukeutua ja riisuutua itsenäisesti, pestä kätensä ja kasvonsa sekä harjata hampaansa.

Viisivuotiaan puhe on ymmärrettävää ja keskustelevaa. Lapsi osaa kuvata tapahtumia ja omia ajatuksiaan loogisesti. Lapsi on uudella tavalla utelias ja kiinnostunut oppimisesta, ja kehityksen kiihkeät vaiheet ovat laantuneet. Yleensä tässä vaiheessa lapseen tulee myös rauhallisuutta ja tasapainoisuutta; tunteet eivät enää ailahtele yhtä jyrkästi kuin ennen.

Kehonsakin viisivuotias hallitsee jo taitavasti. Hän osaa hyppiä yhdellä jalalla, kävellä viivaa pitkin ja saa pallon kiinni. Hän osaa myös leikata saksilla paperille piirretyn ympyrän irti.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X