Vauvan kehitys 03.10.2015 Päivitetty 04.12.2020

Vauvan unirytmi: Näin tuet vauvan vuorokausirytmin muodostumista

Vauva syntyy ilman vuorokausi- ja unirytmiä. Näillä vinkeillä voit edesauttaa vauvan vuorokausirytmin löytymistä.

Teksti
Sanna Peutere
Kuvat
Riikka Hurri/Otavamedia

Unirytmi on sosiaalinen taito, joka täytyy opetella. Vastasyntyneellä vauvalla ei ole kykyä erottaa toisistaan yötä ja päivää. Tutkimusten mukaan vie keskimäärin 15 viikkoa, että vauvan unirytmi muodostuu ja hän erottaa päivän ja yön toisistaan.

Vastasyntynyt nukkuu lyhyissä pätkissä ja hänen virkein aikansa saattaa osua vaikka keskelle yötä. Lapsi nukkuu silloin, kun hänen elimistönsä käskee hänen nukkua, aikuiset taas silloin, kun he ovat oppineet nukkumaan.

Vastasyntynyt nukkuu vuorokaudessa 16–23 tuntia. Vasta puolivuotiaana lapsen vuorokautinen uni vähenee noin kolmisen tuntia. Fysiologisesti hän on jo tarpeeksi kehittynyt nukkuakseen läpi yön.

Näin varaudut etukäteen vastasyntyneen unirytmittömyyteen

  • Jo se auttaa, että ymmärtää, että edessä on parin kuukauden hahmoton vaihe.
  • Isyysloma kannattaa sovittaa tähän ajankohtaan.
  • Sukua ja ystäviä voi pyytää avuksi niin, että äitikin saa nukkua. Syntymänjälkeisen ajan ei tarvitse olla äidin ja vauvan sooloprojekti.
  • Äidin uniaikaan voi vaikuttaa esimerkiksi täsmäsyöttämällä jo aiemmin nukkumaan menneen vauvan juuri ennen kuin äiti itse menee nukkumaan. Näin äiti saa nukkua edes hetken heräämättä nälkäisen vauvan itkuun.

Opeta vauvalle, että valoisaan aikaan toimitaan

Vauvan kyky imeä vaikutteita ympäristöstään kasvaa hiljalleen. Selkein rytminluoja pienenkin vauvan elämässä on kirkas auringonvalo. 

Vauvalle on hyvä opettaa, että valoisa aika on toiminta-aikaa, jolloin seurustellaan, ulkoillaan ja leikitään. Yöllä tehdään välttämättömät vaipanvaihdot ja ruokinnat, eikä juuri muuta.

Unirytmin löytyminen on oppimisprosessi, jossa on tärkeää toistaa vauvan kanssa samoja rutiineja ja niillä tukea säännöllisyyden kehittymistä. Varsinaisia unikouluja ei pienen vauvan kanssa käytetä, vaan vauvan unirytmi löytyy ajan kanssa.

Vauvan unirymi syntyy rutiinien avulla

Kaikki lapset pitävät rutiineista, myös vauvat. Rutiinit antavat lapselle turvaa, hallinnan tunnetta ja ennakoitavuutta. Vaikka vastasyntyneen muisti ei riitä ennakointiin, rutiinit lisäävät hänenkin hyvää oloaan.

Rutiinien sisältö riippuu täysin vanhemmista. Ne voivat pikkutarkat tai suuripiirteiset, miten kullekin sopii. Rutiinien ei ole tarkoitus olla vanhemmille vankila.

Nukkumaanmenorutiinien lisäksi uneen vaikuttavat myös päivän muut rutiinit. Niillä luodaan lapselle käsitys koko vuorokauden rytmistä ja autetaan siinä, että vauvan unirytmi alkaa hiljalleen muotoutua.

Kokeile puolivuotiaalle unikoulua

Suurimmalla osalla vauvoista on hyvät valmiudet oppia vuorokauden rytmisyys 3–6 kuukauden iässä. Osalle vauvoista selkeä unirytmi kehittyy luonnostaan.

Noin puolen vuoden iässä useimmilla pidempi unijakso sijoittuu jo yöhön. Joillakin vauvoilla pidempi unijakso voi yhä tarkoittaa vain tunnin yhtäjaksoista unta.

Jos vanhemmat jaksavat yöheräilyjä, vauvan unirytmiin ei tarvitse puuttua. Jos vauva antaa äidin nukkua vain muutaman tunnin kerrallaan ja päivät ovat yhtä väsymystä, vauvan rytmiin kannattaa puuttua.

Perheen hyvinvointiin vaikuttaminen vaikkapa unikoulun avulla ei ole itsekästä. Äidilläkin on oikeus nukkua hyvin.

Unikouluja voi alkaa kokeilla huonosti nukkuvan vauvan kanssa noin puolen vuoden iässä. Kaikki unikoulut vaativat vanhemmilta sitoutumista.

Nopeimmillaan unikoulun vaikutukset näkyvät viikossa, mutta pehmeämmillä menetelmillä unikoulu kestää kauemmin.

Varmista, etteivät uniongelmat johdu sairaudesta

Kannattaa aina varmistaa, että huonon nukkumisen taustalla ei ole terveydellistä syytä.

Noin kymmenellä prosentilla sairaalaunikouluihin hakeutuneista huonosti nukkumisen taustalla todetaan lääketieteellinen syy, kuten maitoallergia tai korvatulehdus.

Vauvan unirytmi: Pura uniassosiaatiot ennen levotonta kautta

6–9 kuukauden iässä vauvoilla on yleensä levoton vaihe, ja vauvan unirytmi uhkaa muuttua. Silloin keskushermosto kehittyy nopeassa tahdissa. Liiketoiminnot kytketään päälle, tunne-elämä käynnistyy ja kognitiiviset taidot kehittyvät.

Melkein kaikilla lapsilla uni häiriintyy tässä vaiheessa.

Rikkonaiset yöt voivat olla uuvuttavia. Vanhempien kannattaa yrittää ajatella, että kyseessä on ohimenevä vaihe.

Vähän ennen tätä vaikeaa vaihetta kannattaa purkaa vanhempien valvomista vaativat uniassosiaatiot, kuten vauvan nukahtaminen imetykseen, maitopulloon, heijaamiseen tai lauluun.

Lähde: Lääkäri Anna Keski-Rahkosen haastattelu. 

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X