Kuin uudet

Teksti Terhi
Muistan kun alkuvuodesta 2009 (rattaat vuoden 2008 mallia)  kävelin maha pystyssä, todellisuudessa pienen mahan kanssa, Vauvatalo Johannaan Tampereelle katsomaan rattaita. Olin jo aikaisemmin tehnyt päätöksen että ostan Emmaljungan Sootterit joten heti astelin ratasrivin luokse ja siellä ne olivat. Yksi kappale juuri minun unelmaväriäni, niin täydelliset, että pahemmin en edes muita vaihtoehtoja silmäillyt. Kärräsin rattaat onnellisena kassalle ja tilasin samalla niihin jalkapeiton. Rattaat olivat väriltään tumman ruskeat, jossa tehosteena oranssia sekä vaaleaa ruutukuviota. Tähän väriin ihastuin kyllä välittömästi.
Meni monta vuotta eteenpäin, enkä kertaakaan kyllästynyt rattaiden väriin. Uskoin ettei niin koskaan kävisi, kunnes kesällä hämmästyin kun huomasin tylsistyneen tuohon väriin. Huomasin että katselin paljon mustia rattaita joten päätin alkaa metsästämään rattaisiini uusia kankaita, sillä runko kuitenkin noissa edelleen hyvässä kunnossa. Tämä osottautuikin vaikeammaksi kuin luulin, sillä täysin mustia kankaita jossa on mukana myös kuomu oli todella vaikea löytää. Halusin molemmat samasta paikasta jotta mahdollisia värieroja ei olisi. En myöskään halunnut maksaa itseäni kipeäksi pelkistä kankaista. 
Selasin usein toria ja katselin kankaita sieltä. Yhtenä päivänä ystäväni linkitti minulle linkin mustiin kankaisiin jossa mukana oli myös kuomu ja hintakin sopiva, joten aamusta otin heti yhteyttä myyjään ja tein kaupat. Eilen nuo sitten saapuivat postissa ja voi että, rattaista tuli kuin uudet kun vaihdoimme kankaat. Pesin kankaiden vaihdon yhteydessä myös rungon sekä renkaat.
Lapset katsoivat rattaita kummissaan kun luulivat että olin ostanut kokonaan uudet, hih. 🙂 Näissä mustissa kankaissa kuomu on kapeampi sekä jalkatuen päälle tuleva kangas erilainen koska uudemmassa mallissa koko jalkatukikin on erilainen, siksi rattaa näyttävät niin erilaisilta. Nämä kankaat ovat kuitenkin tällä hetkellä juuri sitä mitä halusin ja tuovat mukavaa vaihtelua. 🙂 Vanhat kankaat jäävät kuitenkin vielä säästöön siltä varalta jos haluankin laittaa ne takaisin. 
Pikku S testaili eilen rattaita innoissaan, raahasi mukanaan sinne peiton eikä meinannut suostua tulemaan ollenkaan pois. Täällä on nyt tyytyväinen äiti sekä hänen tyttärensä. 🙂

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Kiitos, tuun kurkkaamaan. 🙂

Avatar

Kivaa vaihtelua! Noista tuli mun mielestä tosi hyvän näköset! Tosin ei vanhoissakaan kankaissa mitään vikaa ole, mutta kai niihinki aina välillä kyllästyy 🙂

Avatar

Noista tuli kyllä ihanat. 🙂 Taas on mukava kärrytellä.

Avatar

Varmasti tuo mukavaa piristystä, kun saa rattaisiin uutta väriä! 🙂 Hienot ovat!

Avatar

Kiitos. 🙂
Vaihtelu virkistää. 🙂

Avatar

No on kuin uudet! =)

Avatar

Niin mustakin. 🙂

Avatar

Tosi onnistunut homma!!! Uudenveroiset. 🙂

Avatar

Kyllä. 🙂

Avatar

Hieno muutos! Ja ihana kyytiläinen 🙂

Avatar

Niin minustakin. 🙂
Kyytiläinen onkin nyt istuskellut usein ihailemassa "uusia" rattaita. 🙂

Avatar

Meillä oli kolmella ensimmäisellä lapsella samat vihreät vaunut ja neljännellä en enää yksinkertaisesti jaksanut katsella niitä. Myin ne ja ostettiin tumman harmaat vaunut. Nyt nekin on myyty ja tilalla violetit matkarattaat. Tykkään. Ja tykkään myös tuosta mustasta 🙂

Avatar

Kyllä se vaihtelu vaan virkistää kummasti. 🙂
Meillä oli kolmella ensimmäisellä samat vaunut ja neljännelle ostin nuo emmaljungat joita jo silloin ensimmäisen kohdalla kaupassa ihastelin (tosin niissä koppa ei ollut tuota keinonahkaa). 🙂

Avatar

Meilläkin on alkuperäiset beige-mustat vaihtuneet kokomustiin 🙂 hyvä ja neutraali väri!
Hyvän näköiset kärryt teillä, ja entäs tuo alin kuva! Aivan ihana 🙂 <3

Avatar

Toi kokomusta on kyllä neutraali ja piristystä saa kun ostaa vaikka värikkään istuinpehmusteen (sellainen tällä hetkellä hakusessa). Olen kyllä erittäin tyytyväinen kankaiden vaihtoon. 🙂
Kyytiläinen on kyllä aivan ihana tapaus.♥

Avatar

Mä oon aika samanlainen, mulla on ollu tiedossa jo ennen kauppaan menoo mitkä rattaat haluan, värikin oli aikalailla tiedossa eikä siinä tullu kyllä muita merkkejä vilkuiltua yhtään, eikä edes saman merkin väri vaihtoehtoja pahemmin katteltua.

Tosi hyvän näköset noi mustat kankaat 🙂

Avatar

Hih, sama tyyli sielläkin. 😀

Tuo musta teki kyllä rattaista ihan erilaiset ja tuntuu että meillä olisi nyt ihan kokonaan uudet menopelit. 🙂

Avatar

Sulle olis haaste mun blogissa! 🙂

Vastaa käyttäjälle Minttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä