Raskaana vuonna 2005 ja vuonna 2015

Teksti
Oli vuosi 2004 ja joulukuun alku, kun tein positiivisen raskaustestin. Olin 20-vuotias ja istuin vessan lattialla tuijottaen testiä johon piirtyi kaksi vahvaa viivaa. Soitin J:lle ja äidilleni, kerroin lähimmille ystäville ja soitin jo todella aikaisilla viikoilla neuvolaan. Päässä liikkui monen monta ajatusta mutta kasvoille levisi pian hymy. Minusta tulisi äiti.♥

Raskaus eteni leppoisasti alun pahoinvoinnin jälkeen. Päivisin kävin koulussa ja muuten näin ystäviä, lenkkeilin koiran kanssa, kävin viikonloppuisin töissä ja soittelin J:lle armeijaan. Joskus myös ajelin sinne häntä katsomaan jos hänellä sattui olemaan iltavapaa. Raskaus meni vähän kuin siinä sivussa enkä pahemmin stressannut mistään ja miksi olisin, kaikkihan sujui niin hyvin. Ei pelkoa keskenmenosta, kohtukuolemasta tai mistään muustakaan. Ultria odotin innoissani, en pahemmin pelännyt että mikään olisi huonosti.
Minun teki valtavasti mieli makeaa ja saatoin tehdä itselleni useamman kerran viikossa täytekakun. 🙂 Lisäksi mussutin järkyttävän määrän nuudeleita, mutta niitä ei saanut tehdä kun J tuli viikonloppulomille, sillä hän inhosi niiden hajua. 🙂 Viikonloppuna päivisin vietimme aikaa ystävien kanssa pelaillen krokettia sun muita pelejä. Harvoin edes huomasin olevani raskaana ellei vauva heittänyt kuperkeikkaa masussa tai kun minua tuijotettiin uimarannalla kun kuljin siellä suuren mahani kanssa. 😀 
Tämä masukuva taitaakin olla viimeisin ja se on otettu heinäkuun lopulla. Ei siis mikään mahdoton maha. 🙂

Raskaus alkoi näkyä minusta vasta aika myöhään, sillä maha tuli näkyviin vasta viimeisten
kuukausien aikana. Kouluni jäi kesken, mutta en stressannut siitä, kerkeisin suorittaa sen sitten myöhemmin loppuun. Taisin ostaa muutaman vaatteen pikkuiselle vasta hieman ennen hänen syntymää, sillä saimme vaatteita mahdottomia määriä lainaan. Vaunut haettiin uutena ja niitä oli yksinkertaisesti niin paljon että olin ihan pihalla mikä olisi juuri meille oikea merkki. Vaunuiksi valikoitui sitten Oran Jovi Airit.

J pääsi armeijasta heinäkuussa pois ja silloin alkoi todella jännittää. Pian meistä tulisi äiti ja isä joko pienelle tytölle tai pojalle. Milloin tiedämme koska pitää lähteä sairaalaan? Mitä kaikkea pakkaan mukaan? Kuka hoitaa koiran? Kysymyksiä oli vaikka kuinka ja vastauksia taas ei juuri lainkaan. Heinäkuussa 22.7. oli laskettuaika ja oloja ei ollut mihinkään suuntaan. Koko raskauden ajan vauva oli pienempi kuin viikot povasi ja laskettua ei muutettu vaikka vauva vastasi ekan ultran mukaan pienempää ja laskettu oli sen mukaan vasta 1.8. Monena iltana kellottelin supistuksia ja jännitin että nytkö se lähtö tulee, mutta ei se tullut. 

Sain ajan yliaikaiskontrolliin joka oli 2.8. mutta siihen emme kerenneet kun vihdoin pitkän odottamisen jälkeen tuli lähtö sairaalaan ja tyttö syntyi päivällä 2.8. melkein 17 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen. Pitkä odotus päättyi, mutta nyt alkoi vasta se kunnon opettelu. Minusta oli tullut äiti 21-vuotiaana.
10 vuotta myöhemmin…
Joulukuussa 2014 tein positiivisen raskaustestin, tälläkin kertaa hymy levisi korviin asti ja olin onneni kukkuloilla. Ajatella että siitä oli kulunut kymmenen vuotta kun tein testi esikoista odottaessani. Silloin riitti yksi testi, nyt tein niitä yhteensä ainakin 5. 🙂 Kerroin J:lle kun hän tuli töistä ja myöhemmin parille ystävälle. Tällä kertaa en kertonut edes omille vanhemmille ennen ensimmäistä ultraa. Pelkäsin niin että tämä menee kesken ja olisi sitten helpompi kertoa asiasta vain muutamalle kuin monelle ihmiselle.

Pelot olivat läsnä koko alkuraskauden. Pelkäsin jokaista vessakäyntiä, jokaista vihlasua tai nippasua mahan seudulla, Menettämisen pelko oli ja on edelleen valtava. Ajattelin että voisinko olla näin onnekas, että vielä kerran tämä onni minulle suodaan? Pahoinvointia oli tälläkin kertaa, mutta vähemmän kuin esikoista odottaessa. Nyt suurimpana vaivana olikin valtaisa väsymys, joka veti väkisin sohvalle pötköttelemään. 

Ensimmäistä ultraa odotin ja samalla jännitin aivan valtavan paljon. Sykkeet sain kotona kuulumaan dopplerilla jo pari viikkoa ennen ultraa mutta silti huoli oli suuri. Mitä jos jokin on pienellä pielessä? Mitä jos hän ei ole kehittynyt kunnolla? Mitä jos.. Itku pääsi kun kätilö sanoi kaiken olevan kunnossa ja toivotti onnellista odotusta. Voi sitä onnen tunnetta. Syvä huokaus ja pelot helpotti hetkeksi.
Maha pomppasi tässä odotuksessa nopeasti esiin. Se kasvoi aluksi niin hurjaa tahtia, että pelkäsin että kuinka iso minusta tuleekaan. 🙂 
Tämän raskauden aikana murehdin ja huolehdin, pelkään ja jännitän kaikkea niin paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Voi kun voisin edes hetken olla niin huoleton ja peloton kuin silloin. Nyt tuntuu että tiedän jo niin paljon enemmän mikä kaikki voi mennä vikaan. Kaikesta myös puhutaan nyt enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Esikoisen aikana en tiennyt mitä odottaa synnytykseltä. Ei ollut tietoa miltä se todellisuudessa tuntuu, kuinka kauan se kestää ja mitä kivunlievitystä pyytäisin. Nyt en varsinaisesti pelkää synnytyksessä muuta kuin sitä etten haluaisin sektioon. Tietämättömyys siitä ja kuinka siitä parantuisin pelottaa. Samoin se että kun lapsia on jo näin monta niin kuinka ihmeessä pystyisin olemaan hieman rauhallisemmin. Toinen asia mitä jännitän on se että varmasti kerkeämme sairaalaan. Edelliset kolme kun ovat tulleen maailmaan, sanoisinko että aika nopealla vauhdilla. Meiltä kun sairaalaan on se reipas 70km.

Nyt myös jännitän tulevaa rakenneultraa aivan mahdottomasti. Toivon vain että kaikki olisi pienellä hyvin ja voisin taas hetken hengittää vapaammin ja luottaa siihen että kaikki varmasti sujuu hyvin. Jännä kuinka kerta kerran jälkeen tämä käy aina jännemmäksi ja jokainen ultrakerta on niin ihanan kamala. En ole myöskään antanut itseni lupaa ostaa pienlle vielä vaatetta kuin muutamat, pöhlö kun pelkään sen tuottavan huonoa onnea.

Tulen täyttämään 31 pari kuukautta ennen kuin tämä meidän vauva syntyy. Moni asia on muuttunut itsessäni näiden vuosien aikana ja se 10-vuotta nuorempi minä varmasti nauraisi nyt näille minun ajatuksille. Se huolettomuus joka minusta huokui silloin 20-vuotiaana on nyt jossain tipo tiessään. Silti näistä kaikista tuntemuksista ja peloista huolimatta rakastan olla raskaana, tuntea pienen potkut, katsoa kasvavaa vatsaani ja kasvattaa sisällä uutta ihanaa elämää. Todellisuudessahan ne todelliset huolet ja pelot alkaa vasta kun vauva on syntynyt ja ne tulee varmasti seuraamaan minua niin kauan kuin täällä maan päällä tallustan. On nuo neljä ja tämä masumurunen vain niin käsittämättömän rakkaita.♥

Kommentit

25 kommenttia
Avatar

Kertomasi kuulostaa juuri siltä mitä oon itse kokenut jokaisen muun kohdalla paisi ensimmäisen. Mä olin jotenkin niin huoleton ensimmäisen odotuksen ajan, en jotenkaan edes osannut kuvitella että mikään menis vikaan. Sitten vauvan synnyttyä iski se kaamee menettämisen pelko joka on jatkunut siitä asti.
Musta tuntuu että sillon 10 vuotta sitten kaikista asioista ei puhuttu niin paljon kun nykyään puhutaan.

Avatar

Ihana postaus <3

Avatar

Kiitos Emmi.♥

Avatar

Esikoisen odotus on niin ihanan huoletonta. ♥ Hipun odotus oli niin täynnä pelkoa,stressiä ja paniikkiia että kaikki ilo ja onni jäi sen kaiken alle.. 🙁 Vaikka lopputulos on maailman ihanin niin olen suunnaatoman helpottunut ettei minun tarvitse koskaan enää raskaana..

Avatar

Tulipas hyviä kirjoitusvirheitä, kun yhdellä kädellä naputtelin.. 🙂

Avatar

Kyllä se oli huoletonta aikaa. Nyt tuntuu että kerta kerran jälkeen pelkää enemmän ja miettii mikä voikaan mennä pieleen. Lähestyvä ultra vielä nostaa nämä mietteet enemän pintaan.

Avatar

Mulla on ollut molempien lapsien odotus kamalaa pelkäämistä. Ensimmäisessä raskaudessa pelkäsin useasti vauvan hengen puolesta kun mulla oli vatsakipuja ja jouduin aluksi kiinnikkeiden ja umpilisäkkeen poistoon jonka jälkeen seuraavana päivänä mulle tehtiin virtsaputken tähystys.

Nyt toisen kanssa alku meni helposti vaikka huonoja vointeja olikin. 13 viikon jälkeen alkoi mun vatsa kivut ja siitä saakka olen vain pelännyt joka päivä.. Tää on niin kamalaa, kun haluisi vain rentoutua ja nauttia raskaudesta.

Avatar

Hui, siellä onkin ollut aikamoinen esikoisen odotus. 🙁
Toivotaan että kivut tässä toisessa raskaudessasi helpottaa pian.♥

Avatar

Joo se oli kyllä hyvin pelottava kokemus. Onneksi syntyi kuitenkin täysin terve lapsi 🙂

Avatar

Varmasti, onneksi pikkuisella kuitenkin kaikki oli hyvin. 🙂

Avatar

Mä oon ollu esikoisen raskausajan kanssa melko huoleton, ei mua oo sillain pelottanu keskenmeno/kohtukuolema yms. Toista olikin sitten Pimun raskausaikana, koko sen ajan jostain syystä mulla oli sellanen fiilis että kaikki ei voi olla kunnossa. Onneks kuitenkin oli <3
Se on aika raskasta kokoajan pelätä ja miettiä niitä juttuja. Tsemppiä kuitenkin ja onnellista odotusta <3

Avatar

Siellä siis samalla tavalla pelätty.
Joo ei kyllä esikoisen odotuksen aikana tullut tressattua ja mietittyä asioita. Sen mun keskenmenon jälkeen pelot onkin sitten kuuluneet jokaiseen sen jälkeiseen raskauteen.
Kiitos, kyllä mä silti tästä nautin ja koitan puskea pelkoja pois mielestä. 🙂

Avatar

Ihanasti kirjoitettu <3
Itselläni ne huolet ja pelot liittyvät myöskin raskaus aikana (varsinkin alussa) keskenmenoon. Tuntuu että jokainen vihlaisu vatsassa on huono merkki. Neuvola käynnin jälkeen aina hetkeksi on tohtinut hengähtää kunnes se miettiminen taas alkaa 🙂 oikeasti sitä on ihan hassu! Mutta juurikin tuntuu että kun olen saanut kaikki lapseni terveenä maailmaan, että voiko edelleenkin kaikki mennä hyvin!

Odotus aika on kyllä ihanaakin aikaa <3 kovasti tsemppiä ja jaksamisia sulle..ja teille 🙂 yritä nauttiakin 😉

Avatar

Kiitos.♥
Ihan samoja ajatuksia ja pelkoja on siis sielläkin. Mulla vaikuttaa tuohon keskenmenon pelkoon se oma keskenmeno joka oli todella kivulias ja jätti isot jäljet henkisesti. Sitä oli hetken plussan jälkeen ihan onnen kukkuloilla ja sitten monta viikkoa ihan paniikissa ja toivoi vaan että pikkuinen tarraa lujaa kiinni.
Kyllä odotus on peloista huolimatta aivan ihanaa ja ihmeellistä aikaa.♥

Avatar

Tein kans vaikka kuinka monta testiä tän toisen kohdalla kun ekalle riitti yksi. Samoin hirvittää kaikki vihlonnat ja muljaisut mahassa..
Nim. Odotan innolla rakenneultraa ; )

Avatar

Hih, musta tuntui että olisin voinu testata vaikka joka ikinen päivä. 🙂
Koskas siellä on rakenneultra?

Avatar

🙂 Minä pelkäsin jo ennenn esikoisen raskautta. Silloin pelkäsin sitä että kauanko joudutaan odottamaan ja entä jos ei lasta tulekaan tai jos se menee kesken tai menehtyy. No hupsis. Ekasta kierrosta tärppäs ja kaikki meni oppikirjojen mukaan rakenneultraan asti. Silti pelotti ja oli hirmuinen pelko perseessä – erityisesti kohtukuoleman ja kätkytkuoleman osalta. Noh… asiaa ei kyllä yhtään auttanut sitten ne tapahtumat jotka alkoivat rv 24+ ja johtivat viikkoa myöhemmin hätäsektioon ja siihen, että oltiin molemmat vauvan kanssa kuolla ja jouduttiin molemma teholle.

Voit arvata, että huoleton en ole ollut tuonkaan jälkeen. Enkä tuon jälkeisten neljän keskenmenon jälkeen. Aika pitkälti niistäkin syistä meidän lapsiluku on täynnä. Nämä kolme <3 Ja samalla niin surullinen, että kohta on jo kuopuksenkin vauva-aika ohi.. että tämä on meidän osalta tässä.. 🙁 Vaikkakin samaan aikaan on ihan ÄÄRETTÖMÄN onnellinen, että tämä on tässä, että meillä on kolme elävää ja tervettä lasta ja noin niin kuin muutenkin aika onnellinen olla. <3

Ooh.. ei ollut tarkoitus synkistellä… on vain pyörinyt mielessä taas, kun tuli katsottua inhimmillinen tekijä ja nyt on 5v esikoisen lasketusta-ajasta ja kun tämä kuopus kasvaa jajajaja….

Mutta siis, ihanaa, että olet saanut kokea myös huolettoman (tai vähemmän pelottavan) odotusajan. Ja tsemppiä ja onnea tähänkin odotukseen ja synnytykseen edelleen. 🙂

Avatar

Hurja on ollut sinun esikoisen odotus, onneksi kaikki päättyi hyvin ja kummallekkaan teistä ei käynyt huonosti. Uskon että tuo kokemus ja keskenmenot ovat varmasti varjostaneet jokaista sen jälkeistä odotusta. En voi edes kuvitella sinun pelkojasi kokemasi jälkeen kun omat pelot on jo niin suuret sen yhden keskenmenon jälkeen.

Niin mahdottoman kovaa kyytiä nuo pikkuiset vain kasvaa.
Kiitos tsempeistä.♥

Avatar

Ihana kirjoitus!
Jokainen kokee raskauden erilailla ja jokainen raskaus on erilainen.
Minä kuulun niihin jotka murehtivat jo ennen raskautta kaikkea mahdollista.
Ensiksi pelkäsin ettei tärppää ja eihän se heti tärpännytkään.
Raskauaikana oli jos jonkinlaista vaivaa, vaikka muille jakaa. Yksi isoimmista oli raskausajandiabetes. Olin myös lukenut, ehkä liikaakin, raskausjuttuja ennen kuin edes olin raskaana. Tiesin siis mitä kaikkea voi mennä pieleen ja niitä sitten pelkäsi ja omaa kroppaa ja vauvan vointia tarkkaili jatkuvasti. Raskaus oli kuitenkin myös ihanaa aikaa! Se masu, jotain niin ihanaa ja kiehtovaa. Ja vauvan liikkeiden tunteminen. Minä koin olevani kaunis raskaana, vaikka paisuinkin kuin pullataikina, vaikka painoa ei juurikaan tullut 😀

Avatar

Kiitos. 🙂
Näinhän se on ja näiden odotusten aikana on kyllä tullut huomattua että jokainen odotus todellakin on erilainen. 🙂 Ja juurikin tuo tieto lisää tuskaa, itsekkin on tullut esikoisen jälkeen luettua jos jonkinmoisia juttuja.
Mä menen nyt ensimmäistä kertaa sokerirasitukseen tämän raskauden aikana ja todella toivon että vältyn raskausdiabetekseltä.
Minusta jokainen odottava äiti on kaunis näky.♥ Mulla on nyt jo välillä olo kuin paisuneella pullataikinalla, saa nähdä mikä olo on niillä kuumilla kesähelteillä masun kanssa. 🙂

Avatar

Hei,
Ajattelin kommentoida, sillä katsoin juuri Yle Areenasta uusimman Inhimillisen Tekijän. Käsiteltiin äitiyttä. Oli mielenkiintoinen,suosittelen! 🙂

Avatar

Kiitos vinkistä. 🙂

Avatar

Ensimmäisen odotus oli kyllä huoletonta, vaikka mä pelkäsin tietysti mutta en tiennyt niin paljoa mitä tiedän nytten, ja tietohan lisää tuskaa. Myös synnytystä oon alkanut jollainlailla pelätä, viimeksi ei ollut mitään odotuksia ja ajatuksia.
Ihana masu <3

Avatar

Nimen omaan, tieto lisää tuskaa.

Avatar

Itsellä esikoisen odotus ei ollut huoletonta, pelkäsin koko ajan keskenmenoa. Raskaustestejäkin tuli tehtyä ainakin parikymmentä. Oli hän niin toivottu ja haluttu, että pelkäsin minulta vietävän tämän hyvän pois. Synnytyksen jälkeen on ollut edelleen sitä samaa pelkoa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä