Lapsimessut osa 2 Mitä messuilta tarttui mukaan?

Teksti
Kun lähdin messuille, ei minulla ollut mitään tiettyä juttua jonka haluaisin ostaa. Lähinnä siis sillä fiiliksellä mentiin että jos sattuu jotakin kivaa löytymään. 🙂 Nämä jutut messuilta sitten tarttuivat mukaan. 
Vähän meikkejä äidille ja tyttärille kynsilakkaa ja huulikiiltoa. Nämä olivat kaikki pöydässä jossa oli kaikki tuotteet 1€/kpl.

Lumille hieman Winx club juttuja.
Lisäksi pari ruokalappua, hammasharja ja vauvalle purulelu. Ainollahan ruokalappua ei pahemmin ole enää edes käytössä, mutta keittoruokia syödessä se usein kyllä laitetaan. Ompahan näillekkin sitten kuitenkin vielä tulevaisuudessa käyttöä. 🙂

Mehujehut tarttui nyt matkaan. Näistä tuntui olevan innoissaan kaikki meidän lapset. Jopa isoimmatkin halusivat testata. Vaikka meillä ei Aino paljon pillimehuja ole saanutkaan, mutta silloin kun saa niin puristaa todella kovaa. Tämän ansiosta mehut eivät nyt olleet sylissä tai lattialla. 🙂
Itselleni löysin ihanan odotusajan topin ja pojalle löytyi kiva t-paita (name it). Ne olivat tarjouksessa kaksi kympillä mutta koska paitoja on jo aika läjä kotona, ostettiin T:n kanssa kinmpassa yksi kahden setti ja näin molemmat sai pojilleen yhdet paidat. 🙂 Tytöille ostin samistelumekot. Name it:llä oli tarjous jossa oli 15€ mekko+legginssit.
Nyt taisin löytää myös vauvalle ne kotiintulo vaatteet (jo), sillä ihastuin ikihyviksi tähän Blaan bodyyn ja pakkohan se oli kotiuttaa. Siihen sopii täydellisesti jo kotoa löytyvät turkoosit housut. Blaan vaatteista olisin voinut kotiuttaa enemmänkin, mutta tällä kertaa jätin ostokseni tähän yhteen bodyyn. 🙂
Metsolan pisteellä kävin hypistelemässä tätä Pupu Tupunan jumppista, mutta päätin jättää sen rekkiin. Samalla mietin että jos se on sielä vielä parin tunnin päästä niin sitten se on tarkoitettu meille (siellä roikkui siis vain tuo yksi kappale). Kolmen tunnin kuluttua muistin sen ja päätimme mennä katsomaan ja kuin kohtalon sanelemana siellä se jumppis oli ja joku juuri sitä hypisteli. Laittoi kuitenkin takaisin rekkiin ja minä kävin sen sieltä nappaamassa itselleni. 🙂

Lisäksi mukaan tarttui nippu kaikenlaisia esitteitä, Muumin puuroa pusseissa, Muksun välipalajuomia, karkkeja, Liberon pesuainetta, pari pikkuautoa sekä hiekkalaatikkosetti. Ja tietysti piti ostaa vielä aikamoinen kasa lakuja. 🙂 
Osan 1 pääset lukemaan tästä.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kommentit

22 kommenttia
Avatar

Tuo jumppis on kyllä ihana. 🙂
Harmi kun en törmännyt sinuun messuilla, olis ollut kiva nähdä. 🙂

Avatar

Tuo jumppis ja Blaan body ♡♡♡
Ihania löytöjä! 🙂

Avatar

Toi body kyllä varasti mun sydämen, on se niin suloinen. 🙂 Ja tuo jumppis, sitä ei vaan voinu jättää sinne. 🙂 Blaalle jäi myös yksi mekko joka olisi ollut Ainolle aivan ihana, mutta se sitten harmikseni unohtui, kun tarjontaa oli niin paljon.

Avatar

Ihana teksti tuossa topissa! 🙂 Minua on kiinnostanut käydä noilla lapsimessuilla, mutta ei ole koskaan tullut lähdettyä kuitenkaan. Ehkä ensi vuonna? Tuo Blaan pöllöbody on kyllä ihana, ja samoin tuo jumppis! 🙂

Avatar

Niin mustakin, sattumalta osui tuo toppi silmään. 🙂
Mä olin nyt ekaa kertaa kun viitisen vuotta olin tästä haaveillut. Nyt kerrankin oli sauma lähteä. Kannattaa kyllä käydä, mä ainakin tykkäsin. 🙂
Tuo body kyllä tarttui heti mukaan kun sen näin. 🙂 Eikä tuo jumppiskaan huonommaksi jää.

Avatar

Tosi ihana jumppis. Mäkin kävin Evelynin kanssa katsomassa noita pupu vaatteita, mutta mun silmään ei iskenyt niistä mikään. Nyt sitten tietenkin näen aivan ihanan jumppiksen sinun blogissa 😀

Avatar

Hih, tuo jumppis on kyllä ihana. Varsinkin tähän Pupu Tupuna kuosiin ihastuin. 😀

Avatar

Awww, tuo Blaan body on niin suloinen! <3 muutenkin kivoja löytöjä 🙂

Avatar

Se kyllä on. 🙂
Se oli sellainen joka oli pakko ostaa kun kuosi iski heti. 🙂

Avatar

Oi että miten suloinen toi jumpsuit <3 voin kuvitella sen ihanan pikkuisen tuhisijan päälle 🙂 nyt et malta odottaakaan että saat sille käyttäjän 🙂 mulle on ainakin käynyt jonkun odotuksen kohdalla just niin kun löytää jonkun söpön vaatteen 😀

Avatar

Tuo on kyllä ihana. 🙂 Ja juurikin noin, tuskin maltan odottaa kun saan sen ensi kertaa pukea pikkuiselle päälle.♥

Avatar

Niin ihana toi Pupu Tupuna – kuosi! ♥____♥

Avatar

Se kyllä on. 🙂

Avatar

Ihana Pupu Tupuna. <3

Avatar

Niin on. 🙂

Avatar

Mä olen yrittänyt kateellisena välttää näitä Lapsimessu-postauksia, mutta klikkasin vahingossa auki sinun postauksen ja ÄÄÄÄÄÄ mäkin olisin halunnut osallistua! 😀 Ensi vuonna sitten! 😉
Ihania ostoksia!

Avatar

Kiitos. 🙂
Mä toimin viime vuonna samoin, harmitti niin kun en päässyt mukaan.
Ensi vuonna sitten messuilemaan. 🙂

Avatar

oi, tosi kivoja löytöjä oot tehny 🙂

Avatar

Muutama ihanuus jäi mukaan nappaamatta, mutta jos sitten meidän treffeillä löytäis lisää jotain kivaa. 😀

Avatar

Sähän oot löytänyt vaikka mitä! 🙂

Avatar

Ihan mukava määrä sieltä lähti mukaan. 🙂

Avatar

aaaww! pupu tupuna! ihana! Tosi kivoja löytöjä olet tehnyt 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä