äiti ja melukylän lapset - Banneri
Raskausviikko 36 olisi nyt täynnä ja näin pyörähti käyntiin 37 viikko. Ajatella että pian viikot loppuvat ja kohta pääsee jo päivittelemään tänne Minin  kuulumisia.

Nämä viimeiset viikot on siitä jänniä, että joka viikolla ilmaantuu jotakin uutta. Esimerkiksi tämän viikon aikana huomasin että multahan tulee maitoa, ei enää mitään kirkasta/valkoista vaan ihan sitä kellertävää. Ei sitä niin paljoa tule että liivinsuojia vielä tarvitsisi, mutta tulee kuitenkin. Tuota kirkastahan on tullut jo monen viikon ajan, mutta nyt tämän viikon aikana muuttui sekin. Lisäksi levottomat jalat ovat olleet tällä viikolla todellinen riesa. Voiko olla mitään niin ärsyttäää kuin se että koko ajan pitäisi noilla jaloilla olla jotakin tekemässä. Joko tömistellä lattiaa, laittaa villasukat, ottaa pois, laittaa peitto päälle tai ottaa peitto pois ja heilutella minkä kerkeää. Kuumaa ja kylmää on suihkuteltu, mutta teho on ollut huono. Pahimmillaan levottomat jalat on silloin kun herään yöllä vessaan ja koitan nukahtaa uudelleen. Jos jollain on jokin kikka kolmonen joka toimii levottomiin jalkoihin niin saa ehdottaa. 🙂

Eilen tuli pyörähdettyä myös neuvolassa, suluissa on viime käynnin tiedot.

Rv: 35+6 (33+6)

Paino: 66,2kg (65,7kg)
Painon muutos/viikko: +250g (50g)
RR: 107/67 (104/59)
Pissa: puhdas (+/-)
Turvotus: + (+)
Sf-mitta: 28cm (28cm)
Tarjonta: Rt (Rt)
♥-syke 150

Kaikki oli mallillaan, mitä nyt tuo sf-mitta ei ollut kahdessa viikossa kasvanut ollenkaan ja käyrä ”laskee kuin lehmän häntä”. Musta kyllä tuntuu että vauva on tullut masussa alemmas ja samaa mieltä oli terkkakin. Pää on aika alhaalla, mutta heiluu vielä hyvin. Tällä kertaa painossa meni nyt se kymppi rikki. Painoa on tullut alusta nyt 10,2kg ja ensimmäisestä neuvolasta 7,7kg. Olen kyllä todella tyytyväinen ettei se ole noussut niin huimaa kyytiä kuin edellisistä, joista on näillä viikoilla ollut kasassa jo 15kg. Vaikka viimeisen kahden viikon aikana olenkin syönyt niin tuhottoman määrän herkkuja. Tavallinen ruoka kun ei oikein meinaa maistua, mutta edelleen se ruisleipä ja salaatit maistuu todella hyvin.

Turvotusta löytyy. Onneksi on kesä niin ei pahemmin tarvii pitää sukkia, muuta kuin niitä villasukkia, sillä sukista jää ihan järkyt renkaat nilkkoihin. Sormukset on yhä sormissa ja luulen että saavat olla loppuun asti. Ne ovat muutenkin sen verran väljät että turvotuksen kanssa ne on aika passelit. 🙂 Uusi neuvola aika varattiin kahden viikon päähän ja silloin otetaan samalla myös se streptokokkinäyte. Toivottavasti näyte olisi silloin negatiivinen niin ei tarvitsisi murehtia sitä kerkeääkö sairaalassa saada antibiootin ajoissa. Matiaksestahan mulla oli se positiivinen kun taas Ainosta negatiivinen.

Omaan silmään tuo masu näyttää ainakin tulleen himpun eri malliseksi ja tosiaan alemmaksi. Mitä mieltä te olette?

Mini on edelleen kova mylläämään masussa, varsinkin iltaisin. Yksi päivä Matias katseli kun mahani hytkyi ja pomppi. Poikaa alkoi naurattamaan ja hän tokaisi hetken päästä ”siellä se vauva kaivaa varmaan lapiolla”. Siihen poika ei osannut vastata että kuinka vauva on saanut lapion mahaan. 😀 Ihmeen vähän lapset ovat kyselleet että koskahan Mini mahtaa syntyä ja onko siihen vielä pitkä aika. Kaikki kyllä odottavat kovasti ja siksi olenkin ihmetellyt kun joka päivä ei kysellä. Ehkä näin kesällä on sen verran tekemistä, ettei sitä kerkeä ajatella uuden sisaruksen syntymää. 🙂

Supistuksia tulee päivittäin, mutta ne eivät ole kivuliaita, oikeastaan vain mahan kovettumista. Jonkin verran on kuitenkin tullut sukkapuikkovihlaisuja kohdunsuulle ja ne vihlaisee kyllä ikävästi. Keskiviikkona kävin huollatttamassa ripset ja tällä kertaa makoilu oli jo aika haastavaa. Hyvin se vielä kuitenkin onnistui ja meinasihan siinä tulla unikin jossain vaiheessa. 🙂 Ihan hyvin siinä pääsee rentoutumaan. Seuraava huolto on kolmen viikon kuluttua ja silloin voikin olla jo hieman tukalemmat oltavat, onhan tuolloin laskettuunkin enää viikko jäljellä. Pitää vissiin maata kyljellään jotta pystyy olemaan koko ajan.

Mukavaa perjantaita kaikille!

Kommentit (50)

Voi kun siellä ollaan jo pitkällä! Olet kyllä niin kaunis odottaja, raskaus kyllä sopii sinulle. 🙂 Tulee ihan ikävä raskausaikaa vaikken siitä erityisemmin pidä! 😀

Oletko kokeillut magnesiumia (sitraattia) levottomiin jalkoihin? Joillakinhan se voi auttaa, mutta usein olen myös kuullut, ettei siihen auta mikään. :/

Meillä elellään mukavaa vauva arkea. 🙂 Jare on ihana ja helppohoitoinen vauva, mutta tykkää herätä 2h välein öisin, että vähän meinaa väsyttää. Varsinkin kun ei saa päivisin nukuttua, kun eihän pojat tietenkään nuku samaan aikaan. Onko mitään vinkkejä väsymyksern, sinulla on kokemusta jo useamman lapsen kohdalta? 🙂

Aivan ihana blogi sulla!! Luin kerralla läpi aika monen kuukauden postaukset. 🙂 Tsemppiä loppusuoralle!!

Kiitos.♥ Kiva kuulla että pidät. 🙂

Feel you! Muistan että itekkin kärsin loppuraskaudessa levottomista jaloista, nukkumaanmeno oli ihan kamalaa kun jalat olivat koko ajan liikkeessä.. 😀 Tsemppiä viimeisiin viikkoihin!:)<3

Kiitos tsempeistä. <3
Tää on taas näitä öitä kun kello on jo yli kolme ja tekis mieli nukkua mutta vatsahapot pyrkii kurkusta ylös..kai istualtaankin voi nukkua? 😀

Kylläpä aika on mennyt tosi pian!!!! Juuri täällä blogissa sai lukea, että teille odotetaan vauvaa ja nyt jo pian on laskettu aika käsillä. Mutta niin ihanaa!! <3 Ihana lukea sitten teidän vauva-arkea!! Tsempit loppuodotukseen vaivojen kanssa!! <3

Kyllä on mennyt niin huimaa vauhtia ja varsinkin nämä viimeiset viikot tuntuu menevän aivan käsittämätöntä vauhtia. Sitä odottaa jo niin kovasti Minin syntymää, mutta toisaalta sitten vielä tämä raskauskin saisi jatkua.♥
Kiitos tsempeistä.♥

Voi, kun säkin olet jo pitkällä! 🙂 Hurjaa. Hirmuisesti tsemppiä viimeisiin viikkoihin ja synnytykseen!

Kiitos Etna. 🙂 Hurjaa kyytiä on viikot vierinyt.

Selkeää muutosta on masussa tapahtunut! 🙂
Toi loppuraskaus on aina jotenkin niin jännää aikaa, kun jokaisesta supistuksesta jää miettimään että jokojoko ja vatsan mallia kyttää jokainen päivä. Må sanoisin noihin levottomiin jalkoihin että kylmä niihin auttaa,tai mulla se oli ainut. Kastele kylmällä vedellä pyyhettä ja kääri ympärille. Ite tykkäsin pitää jalkoja myös ylöspäin 😀

Loppuraskaus on kyllä kutkuttavaa aikaa. 🙂 Jännityksellä sitä odottaa koska tulee se eka supistis jolloin tietää että se olis menoa nyt. Tosin ihan mielelläni olen vielä raskaanakin, tykkään tästä niin paljon.♥
Tollasta kylmää käärettä pitää kyllä myös koittaa. Jalkoja pidän aika paljon ylhäällä kun se auttaa turvotukseenkin. 🙂

Voi meilläkin täyttyi juuri rv35! Eli 36 alkaa. On tämä loppu kyllä melkoisen jännittävää 🙂 Sievä masu.

Kiitos. 🙂
Mehän mennään melkein samoilla viikoilla. 🙂 Tämä loppuraskaus on kyllä jännittävää ja ihanaa aikaa.

Löysin blogiisi ja jään seuraamaan vauvelin tuloa! 🙂

Kiva juttu ja tervetuloa seuraamaan. 🙂

Muistan nuo levottomat jalat viime kerrasta, ihan toivotonta rauhoittaa niitä. :/

On kyllä niin ärsyttävä vaiva ja tähän mennessä ei oo muutakun auttanu heilutella niitä ja tuskailla..

Kyllä masustasi huomaa selvästikin että on laskenut, eli et vain luule 😉
pian hän on täällä <3

Kyllähän sen itse muistaa kun aina väitin " kyl se on laskenut, varmasti on " 😀

Hih. 😀 saa nähdä onko viikon kuluttua millainen masu. Näistä kuvista sen näkee kyllä hyvin.

Ei enää tosiaan kauan kun saa pienen syliin ja näkee ihanuuden ensimmäistä kertaa, ihanaa! <3

Samaa mieltä masun suhteen kuin muutkin kommentoijat 😉 kaunis vatsa kyllä!

Inhottava vaiva tuo levottomat jalat :/ toivottavasti helpottaisi pian! Itse sain nauttia tuosta vaivasta vasta synnytyksen jälkeen 😀

Kiitos Nelli. <3
Ai sulla tuli vasta silloin.. Ei oo kyllä mikään mukava vaiva. Toivon mukaan pääsen tästä eroon kun Mini syntyy..ainakin edellisten kohdalla silloin on helpottanut. 🙂

Näyttäpäs tuo siltä, että masu on laskeutunut. Niin ne vain viikot vierii, pian on täällä, kuin sielläkin pikkuinen 🙂 ♥

Jännää kyllä että meni viikossa tuon näköiseksi, mutta kyllä se sf-mittakin kertoi siitä että masu olisi tullut alaspäin. 🙂 Ajatella että kohta saadaan molemmat omat pikkuiset syliin asti.♥ Siellä pikkuisen aikaisemmin kuin meillä. 🙂

On todellakin eri mallinen ja laskeutunut kivasti. Ihan hirveen nopeasti on aika kulunut ja pian teillä on vauva ♡

No älä, mennyyt sellaista vauhtia että hyvä jos itse sitä sisäistää että näin pitkällä ollaan. 🙂 Ei enää kauan kun saadaan vauva syliin asti.♥

Siis miten voi masu mennä noin erinäköiseksi viikossa!:D
Siron ja kauniin näköinen oot kyllä ihan viimeisilläkin <3
Näin sivustaseuraajana tosi nopeesti sun raskaus edennyt..nyt jo loppusuoralla 🙂

No muistelin sitten oikein. 😀 Pitää muistaa tarkkailla kun viikot vielä vähenee. 🙂

Joo näin mulle neuvolantäti sanoi, että yleensä huultenympärys turpoaa kun synnytys on lähellä..ja mä synnytin siitä viikon päästä!:D

Hih, samaa mäkin ihmettelin. Katsotaan onko viikon päästä taas eri mallinen. Voi Minin asentokin vaikkuttaa siihen minkä muotoinen masu sattuu olemaan. 😀

Kiitos.♥ Saa nähdä miltä sitä näyttää viimeisillä viikoilla. 🙂 Olikos se niin että huulten ympärystä turposi kun synnytys alkoi lähestyä? Muistelen että kirjoitit siitä blogissasi. 🙂

Tää on kyllä mennyt uskomattoman nopeeta. Tää kesäkin varmasti vaikuttaa siihen että aika kulkee kuin siivillä. 🙂

Kyllä sun maha on ihan selvästi muuttanut muotoaan. 🙂
Mukavaa viikonlpooua!

Hih, saa nähdä minkä mallinen on viikon päästä. 🙂
Kiitos, samoin sinne. 🙂

Mun mielestä toi masu on myös erilainen kun tuossa viikon 35 kuvassa. Selvästi on siis muuttanut muotoaan 😀

Jep pakko itekkin verrata 😀

Ei sitä vatsan laskemista meinaa oikein huomatakkaan kun välillä nopsaan peilistä vilkaisee..ite noista kuvista aloin vaan verrata, että hetkonen ompas ihan eri näköinen. 🙂 Vaikka onhan tuo paine tuolla alhaalla kasvanutkin jo hieman enemmän. Kannataa verrata uutta kuvaa vanhaan..voi yllättyä. 😀

Mä en oikeestaan ookkaan vertaillu mun noita kuvia, mutta voisin kyllä verrata nyt tulevana sunnuntaina kun 36 viikkoa tulee täyteen 🙂

En ainakaan vielä oeiliin katsoessa huomaa, että masu ois valahtanut, mutta mun äiti kyllä sano mulle, että näyttää kun se ois jo vähän alemmaks mennyt 😀 Saa nähdä!

😀 Jännää nähdä miltä maha näyttää taas viikon päästä. 🙂 Näistä jokaviikkoisista kuvista näkee hyvin mahan muodon muuttumisen.
Ootko huomannu omassa mahassa vielä mitään merkkiä laskeutumisesta?

Minustakin mahan muoto on selvästi muuttunut. Ihana tuo "siellä se vauva kaivaa varmaan lapiolla". 🙂 <3

Jospa se Mini on tosiaan tullut alaspäin. 🙂 Kuvista huomaa kyllä hyvin kuinka paljon maha voi muuttua viikossa. 🙂
Hih, kyllä vähän pisti naurattamaan tuo Matiaksen kommentti. 😀

Mun mielestä näyttää että toisessa kuvassa masu olis selkeestikkin alempana. Tietysti jos asento on vähääkään eri niin vaikuttaa, mutta siltä se mun silmiin tossa näyttää 🙂

Mulla oli levottomat jalat, tai oikeestaan vaan vasen, riesana joku pari kuukautta sitten. Päivisin sekä öisin. se oli ihan kamalaa :/

Musta kyllä tuntuu että se on alempana, mutta voi kyllä olla että Mini on siellä eri asennossa joka sitten heti näkyy kuvissa. 🙂 Kuvat oon koittanut ottaa aina suunnilleen niin että olisin kunnolla sivuttain jotta mahan muoto näkyin ns oikeena.

Ei oo kyllä kiva oire..niin raivostuttavaa kun koko ajan pitää olla niillä jotain tekemässä että edes hetkeks helpottaa. Varsinkin silloin öisin meinaa itku päästä kun ei saa unen päästä kiinni tämän takia ollenkaan. Onneks tää on yleensä loppunut heti kun vauva on syntynyt. 🙂

Minusta masusi on selkeästi eri mallinen nyt kuin mitä oli viikko sitten! Minun silmääni se on selkeästi alempana ja muoto on muuttunut. Kun vertaa kuvissa tuota bolakorun narun ja masun väliin jäävää tilaa niin se on ihan erilainen (en tiedä tajuaako tästä sepostuksesta mitään). 😀

Levottomat kuulostavat ikävältä kaivalta. Sellaista vaivaa minulla ei tainnutkaan olla, kamalia pohjekramppeja kyllä oli odotusaikana.

Masusi on kyllä niin sievä. Oletko ajatellut tehdä masukipsiä? Siitä jäisi kiva muisto, etenkin jos tämä on viimeinen raskautesi.
Minun vauvamasustani tehtiin kipsi ja sitä on nyt hauska katsella ja kokeilla mahan päälle ja ihmetellä miten iso se masu aikanaan olikaan. 🙂

Kyllä ymmärsin. 🙂 Maha on kyllä nyt vielä enemmän työntynyt eteenpäin. Voi toki olla että vauva on nyt jotenkin eri asennossa, mutta kyllä tuolla alhaallakin on paineen tunne lisääntynyt ja kun sf ei ollut kasvanut niin voi hyvinkin olla että Mini on porautunut alemmas. :).

Levottomat jalat on kyllä todella raivostuttava vaiva. Jatkuvasti pitäis niillä olla jotakin tekemässä ja silti sekään ei auta.

Kiitos.♥ En oo itse asiassa miettinyt edes. Meillä ei taida olla edes tilaa missä sitä sitten säilyttää sellaista kipsiä, joten taidan tyytyä lukemattomiin kuviin. 🙂 Vaikka olisikin kiva välillä sovitella mahaa päälle. 🙂

apua mite nopeasti on taas viikot vieriny! 🙂 ookko muute kokeillut magnesiumia jalkoihi? mul autto vesi ja magnesium levottomuutee ja suonen vetoihi 🙂

No älä muuta sano, menee kyllä aivan hurjaa kyytiä. 🙂
Oon tyystin unohtanut tuon magnesiumin, pitääkin ostaa sitä, jos siitä löytyis apu levottomiin jalkoihin. 🙂

Voi kiitos Mari kauniista sanoista.♥
En halua edes kuvitella kuinka tulen vieläjoskus ikävöimään tämmöistä mahaa. Rakastan kyllä niin olla raskaana.♥

Piti ostaa sitä viimeksi kun kävin kylillä, mutta unohdin. :/ Seuraavalla kertaa pitää kyllä muistaa sitä ostaa. Toivottavasti siitä löytyisi apu.

Ihana kuulla että vauva arki sujuu.♥ Mutta kurjaa että heräillään noin tiheästi. Mulla ei valitettavasti ole antaa mitään kunnon vinkkiä väsymykseen kun meidän lapset on nukkuneet ihan pienestä yöt läpi tai heränneet vain kerran niin en ole kerännyt univelkaa ollenkaan. Toivotaan että jossain vaiheessa pojat alkaisivat siellä nukkumaan samaan aikaan tai edes osan ajasta niin saisit itsekkin levätyksi. Tsemppiä.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X