äiti ja melukylän lapset - Banneri
Siis ajatella, tänään meidän Mini täytti jo kaksi kokonaista viikkoa, kääk!! Mennyt aika ihan hujauksessa synnytyksestä tähän päivään. 
Pieni mies on kyllä aivan ihana! Aamuisin vierestä herää niin aurinkoinen tapaus joka kääntelee vimmatusti päätään puolelta toiselle suu apposen auki ja etsii tissiä. Niin suloinen näky. Mini jää usein ensimmäiseltä syötöltä kainalooni nukkumaan. Sitten kun herää toisen kerran niin ei tarvii nousta ottamaan toista viereen. Joskus tosin Mini nukkuu aamuun asti. Nukkumaan mennään siinä yhdentoista ja kahdentoista välillä ja syömään heräilee kahden ja neljän välillä. Aamut meillä alkaa ennen seitsemää, tosin Mini saattaa jäädä vielä nukkumaan meidän sänkyyn.
Imetys sujuu todella hyvin. Tissillä roikutaan 1-4 tunnin välein riippuen siitä kuinka hyvin on edellisellä kerralla syönyt. Joskus nimittäin uni ottaa voiton ja syöminen loppuu hyvinkin lyhyeen. Maitoa tulee hyvin, juuri Minin tarpeisiin ja olenkin niin onnellinen kun tällä kertaa maitoa ei tule niin että sitä suihkuaa joka paikkaan kun toinen edes hetkeksi irroittaa otteensa. Imetyshetket ovat olleet myös siksi mukavia että poika ei roiku tissillä tunnin vertaa kerralla, vaan yleensä lopettaa jo 15-20min jälkeen. Tämä on myös mukava juttu äidille, sillä ei ole sitten nuo ”syöttökalut” niin arat. 🙂
Päivisin ollaan hereillä jo enemmän ja päikkäreitä nukutaan vähän miten sattuu. Välillä nukkuu vain pieniä pätkiä ja välillä taas vedetään sellaisia neljän tunnin unia. Äidin syli on ehdottomasti se paras paikka. Siinä nukuttaisi vaikka kuinka mutta heti kun laskee niin alkaa ähinä. Ulkona Mini on ollut vielä sylissä, mutta nyt pitäisi alkaa totuttelemaan myös vaunuiluun. Sisällähän Mini nukkuu päikkärit vaunuissa mutta ulkona ei olla niiden kanssa vielä oltu. Jospa sitä päästäisiin kohta ihan vaunulenkille asti.
Tutti otettiin käyttöön jo heti laitoksella ja sitä tuputan päivittäin. Aina se ei todellakaan kelpaa ja siinä on oma kikkansa saada poika sitä syömään, mutta kun sen sinne suuhun saa niin kyllähän sitä syödäänkin. 🙂 Ehdottomasti siis haluan että tutti on käytössä, se on tietyissä tilanteissa sitten niin suuri apu.
Eilen kävi neuvolantäti kotikäynnillä ja toi mukanaan mm.ssa Pamperssin vauvapakkauksen, Vaavinkaiset cd-levyn (tuutulauluja ja syliloruja), paljon esitteitä, villasukat sekä neuvolakortin johon kirjattiin ylös paino joka näytti 3520g. Syntymäpaino 3415g siis saavutettu ja ylitetty. 🙂 Hyvin siis riittää tuo oma maito. Minillä oli myös kaikki oikein hyvin ja samaan malliin jatketaan. Kahden viikon kuluttua on neuvolalääkäri jossa saadaan taas tuoreet mitat. 

Kommentit (28)

Voi ihanuus! Mini on kyllä niin suloinen.
Ihana kuulla, että vauva-arki on alkanut noin hyvin ja imetyskin sujuu. 🙂

Mini on kyllä niin suloinen ja hurmannut meidät kaikki. <3
Arki lähti kyllä paremmin liikkeelle kuin ajattelin. 🙂

Oivoivoi mitä ihania kuvia täällä taas onkaan! Vauvakuumetta pukkaa kun tämmösiä kattelee 😉

Hih se voi olla että sellainen iskee. 😀

voi että,voiko toinen olla noin suloinen ja niiiin pieni<3 Ihan mahtavaa,että teillä on lähtenyt sielä arki kivasti rullaamaan.Auringon paistetta päiviinne!

Mini on kyllä vielä ihanan pikkuinen ja vielä käpertyy suloisesti kippuralle kun nostaa syliin.♥ On tämä arki tällä hetkellä vaan niin parasta.
Kiitos, samoin sinne! 🙂

Ääääh mulle tulee vauva-kuume! XD Niin ihana, ja ihanaa että kaikki sujuu. <3

Hän kyllä on oikea söpöläinen.♥ Ja arki on lähtenyt rullaamaan hyvin. 🙂

Ihana, ihana ♥ Aika menee niin nopeasti.

Hän kyllä on niin ihana.<3 Ajan vois kyllä hetkeksi pysäyttää.

Ihana vauva ♡♡♡ voi, miten aika rientää =)

Mini kyllä on jotakin niin ihanaa. <3 Aika on kyllä mennyt ihan liian nopeasti.

Voihan vauva ^_^ Voi, malttamattomana odotan lasten serkun syntymistä, niin pääsee kans nuuhkimaan. On ne vain niin sulosia – ja se vauvan itku!

Vauvat kyllä on niin ihania! <3 ja se vauvan itku..itelläkin meinaa välillä itku päästä kun toinen on niin reppana..varsinkin kun kova nälkä yllättää eikä ruokaa tuu heti niin itketään kyllä niin mahdottomasti.

Ihana juttu kun pääset sitten pitämään pientä sylissä.

Voi miten ihana <3 <3 Niin ne viikot vain vierii. Täälläkin kohta kolme viikkoinen. ♥ Minuakin kiinnostaisi kuulla, miten isommat sisarukset ovat ottaneet vauvan vastaan 🙂

Mini on.♥
Niin kauheeta vauhtia tämä aika juoksee ja meidän pikkuiset kasvaa.
Sellainen postaus makaa luonnoksissa ja odottelee viimeistelyä. 🙂

Voi toista! Ihana, ihana Mini! Kiva kuulla, että imetys ja muutenkin vauva-arki on lähtenyt siellä hyvin käyntiin! 🙂

Mini on kyllä niin ihana.♥
On kyllä niin kiva juttu kun kaikki lähti sujumaan todella kivasti. 🙂

Niin ihana pikkuinen! <3 Kuulostaa siltä, että teillä on vauva-arki lähtenyt hyvin käyntiin 🙂

Hän kyllä on.♥ Ja todella mukavasti lähti arki sujumaan, paljon paremmin kuin ajattelin. 🙂

Voi luoja! Olisipa jo helmikuu! <3

Sieltä se helmikuu lähestyy.♥
Mä tosin haluaisin pysäyttää ajan juuri tähän. 🙂

Voi että sitä ei muistakaan kuinka pieniä ne vastasyntyneet on <3
Niin nätti poika teillä 🙂 oma "vauva" näyttää jättiläiseltä vaikka aika kirppu onkin 😀
Ps. Olisipa kiva kuulla mitä teillä on sisarukset tuumanneet vauvasta 🙂

Ne kyllä on niin ihanan pikkuisia, kumpa pysyisivät hieman pidempään noin pieninä.♥
Itse asiassa mulla on sellainen postauksen alku luonnoksissa valmiina ja on odotellut jo muutaman päivän ajan viimeistelyä. 🙂

Voi niin suloinen Mini <3 Ihana kuulla että teillä sujuu kaikki noin hienosti 🙂

On kyllä lähtenyt sujumaan hienosti. Ja Mini kyllä on niin suloinen tapaus.♥

Vastaa käyttäjälle P ja pienet Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X