äiti ja melukylän lapset - Banneri
Mini taisi olla viikon ikäinen kun soittelin kirkkoherranvirastoon ja varasin meille ristiäispäivän. Haluan että ne vietetään mahdollisimman pian jotta niitä ei tarvisi miettiä ihan koko ajan. Lisäksi haluamme mahdollisimman pian nimen käyttöön. J olisi ollut valmis sen jo ottamaankin, mutta minä taas haluan että nimi pysyy salassa aina siihen asti kun se ristiäisissä kerrotaan. Pitäähän sitä jokin jännitys olla niissäkin juhlissa. 😉 No okei, on se nimi kyllä muutamille paljastettu.
Ristiäisiä vietetään meidän kotona 19.9. jolloin Mini täyttää tasan kuukauden. Täällä on kaikki muutkin lapsistamme kastettu niin samalla linjalla jatketaan. Kummit tulee tällä kertaa suvusta. Toinen on minun siskoni ja toinen J:n veli, joten vieraitakaan ei hirveää määrää tule. Papiksi ei saatu samaa joka kastoi Ainon, joten nyt jokaisella lapsella on sitten kastajana eri pappi. Eräänlainen saavutushan sekin on. :D. 
Kutsut tilasin itse ottamastani kuvasta, sillä askarteluun ei vain olisi nyt ollut aikaa ja kun ne kutsutkin piti saada ajoissa matkaan. Kutsuttujen olisi nyt pitänyt saada jo kutsunsa joten voin täälläkin näyttää millaiset niistä tuli. Tekstiksi kuvan päälle valitsin Peppi Pitkätossu laulusta sanat, musta ne on niin ihanat.
”Kaikki on vinksinvonksin
tai ainakin heikunkeikun
arvaas oikun eikun
kuka oon joko arvaat sen?

Ullan nimi on Ulla
nimi toinen vain on mulla
Jos et millään arvaa
sanon suoraan sulle sen”..

Tarjottavien suunnittelu on alkanut ja etenkin sen täytekakun, jonka tekemistä odotan ehdottomasti eniten. Rakas ystäväni lupautui tekemään voileipäkakun (osaa tehdä vaan niin taivaallisen hyvää) joten minun ei tarvitse murehtia sen tekemisestä. 🙂 Viikonloppuna tilailin massoja täytekakkua varten ja toivon mukaan pian pääsen jo koristeita väkertelemään. Vielä en ole ihan päättänyt millainen kakusta tulee, mutta eiköhän sekin selviä.

Raskauden aikana Minille keksittiin parikin nimeä. Ensimmäinen kuitenkin tyrmättiin ja sitten alkoi armoton nimien selaaminen ja juuri sen oikean löytäminen meidän pienelle, minä kun halusin että jokin nimi olisi valmiina ennen kuin Mini syntyy. Mini saakin nyt nimekseen isänsä ehdottaman etunimen. Onneksi poika näyttikin tuolta nimeltä syntyessään niin ei tarvinnut enää alkaa uutta pohtimaan. Nyt en enää edes muuta nimeä pojalle haluaisi ja olenkin aivan rakastunut tuohon.

Tänne voikin nyt jättää oman veikkauksen siitä minkä nimen luulet Minin saavan. En anna mitään vinkkiä, vaan olisi kiva kuulla minkä nimiseltä Mini sinusta näyttää. 🙂 Sen verran kuitenkin sanon että hän tulee saamaan myöskin kolme nimeä koska kaikilla sisaruksillakin on.

Mm. tämmöisiä ovat sukulaiset veikanneet: Alpo, Eevertti, Ernesti, Vili, Viljami, Jussi, Iiro ja Robin. Jätähän oma veikkauksesi ja katsotaan osuuko kukaan veikkaamaan edes yhtä nimeä kolmesta oikein.

Ja ne jotka nimen tietää niin hys hys! 😀

Tervetuloa myös uusille lukijoille ja huomasinkin että bloggerin kautta meitä seuraa jo 200 lukijaa!! Sen kunniaksi voisi vaikka pyöräyttää lähiaikoina jonkin pienen arvonnan pystyyn. 😀

Kommentit (40)

Roope tai Teemu tuli ensimmäisenä mieleen.

Serkun pojasta tuli Viljo, jota en kyllä olisi osannut arvata, mutta jospa nyt veikkaisin tuota Eetua nimeksi 🙂

Niilo arvaa Minna ja minä arvaan Veikko tai Väinö MP

On kyllä niin vaikea arvata nimeä kun ei tiedä sisarusten oikeita nimiä, en siis ala nyt mitään veikkailemaan mutta sanonpahan kuitenkin että aivan todella söpö vauva teillä! <3 Ja varmasti näyttää nimeltään. 😀

Hän on kyllä oikein söpöläinen.♥
Juu lapsemmehan kulkee täällä bloginimillä..oikeat nimet vilkkuu vain yleensä kakuissa joita teen ja niitähän pääsee kurkkaamaan tuolta kakku kyhäilyjä välilehden kautta. 😉 Minikin alkaa sitten nimen paljastuksen jälkeen kulkemaan bloginimellä. 🙂

Mulle tuli ekana mieleen Albert! 😀 ihana nimi toki, mutta veikkaan että Mini ei sitä nimeä tule kantamaan 😉 Heitän siis vielä yhden arvauksen: Ilpo Eemil Joonatan 🙂

Eino 🙂

Mielestäni jo kommentoin tähän, mutta en löytänyt… Siispä uudestaan. Yritin etsiä teidän lasten nimiä, mutta en löytänyt. Niinpä heitetään summanmutikassa Toivo tai Alpo. Einoakin taisin veikata siinä mun kadonneessa kommentissa.

Tuli kommentti perille. 🙂 Olit vain kommentoinut eri postaukseen..taisi mennä tuonne vauva-arkea meidän perheessä -postauksen kommentteihin jos muistan oikein. 🙂

Etunimeksi Elmo tai Eetu, toinen ja kolmas nimi Toivo Mikael 🙂
Ihana blogi sulla!
-viivi

Mini näyttää kyllä ihan Elmeriltä tai Nikolta 🙂 En tiennytkään että teillä on koira 😀 Voisitko joskus kirjoitella jotain koira-aiheista postausta?

Tarkoitus on jossain vaiheessa kirjoittaa sellainen miten koiruus on ottanut vauvan vastaan. 🙂

Miro tai Milo tuli ensimmäisenä mieleen 🙂

Hän voisi olla Eemil tai Eemeli

Minä veikkaan että nimeksi tulee Eino tai Severi. 🙂

Tosi nätti tuo kutsukortti ja Peppi Pitkätossun laulunsanat sopivat siihen hienosti. 🙂

Kiitos. 🙂
Mustakin nuo laulunsanat sopii juuri ristiäiskutsuun niin hyvin. 🙂

Haah mäkin olin tänne tulossa Viljamia ehdottamaan ja teidän sukulaisetkin on sitä jo veikannut 😀 -miljama

Ensin mietin Eeliä, mutta kyllä hän on Kaapo 🙂
– Leena

Söpö!<3 Eino! Sopii sisarusten nimiin ja näyttää ihan Einolta!:)
T: yksi lukiasi!

Mulla tuli mieleen heti Eeli 🙂 ja ihana toi runo!

Rakastuin tuohon nimeen jo yli 10 vuotta sitten ja päätin että jos joskus pojan saan niin se nimi annetaan ja niin sitten tehtiin. 🙂 Vieläkin pidän siitä ihan älyttömän paljon. Jeemi kuulostaa myös kivalta. 🙂

heh vau mikä sattuma! 😀 Eeli on kyllä upea nimi ♡ jos meille joskus vielä suotaisiin poikalapsi niin nimeksi tulisi Jeemi tai Eeli 🙂

Mullahan kulkee lapset täällä blogissa bloginimillä, mutta välillä oikeat nimet täällä vilkkuu myös (tosin yleensä vain niissä täytekakuissa joita teen). Matiaksen oikea nimi on Eeli.♥ Ja mini kyllä on kuin ilmetty veljensä. 🙂

Hän näyttää ihan Einolta. 🙂 Tai Nooalta. Tai joltain muulta. Sitten, kun paljastat, niin se alkaa näyttää ihan siltä, miltä kerrot! 😉 Söpöltä hän ainakin näyttää. <3

😀 Kappas! No sitten pysyn Eino-ehdotuksessani. 🙂

Hih, meidän koira on Nooa. 🙂
En olekkaan tänne paljoa koirastamme kirjoitellut, mutta sellainenkin tästä huushollista siis löytyy. 🙂

Sanoisin Aaro tai Aaron:)
T. Pauliina

Ministä tulee joko Väinö tai Alex 🙂

Multa ei nyt irtoa mitään veikkausta,mutta pakko oli tulla taas sanomään,että söpöjä kuvia. Nostan hattua,että jaksatte jo noin nopsaan ristiäiset järjestää,meillä on ollut joka muksu lähemmäs 2kk ennenkö on saatu juhlat järkättyä. Ja se nimen valinta…On ollut hieman tuskaisa prokkis meillä=)

Kiitos haasteesta. 🙂
Koitan toteuttaa sen jossain vaiheessa. 🙂

Kiitos, söpö on mallikin.♥
Musta ne on taas helpompi pitää mahdollisimman nopeesti kun vauvakin nukkuu vielä aika paljon, niin kerkee järjesteleen. 🙂
Nimen keksiminen voi kyllä joskus olla aika vaikeeta..siks oon halunnut sen valmiiksi ennen vauvan syntymää. 🙂 Näillä kolmella viimeisimmällä on ollut kaikilla nimi valmiina ja onneksi ovat myös näyttäneet nimeltään..ei oo tarvinnut alkaa keksimään uutta. 🙂

AI kamala, onpas vaikea arvata ilmaan mitään vinkkejä 😀 ja hauska tuo teksti kutsukorteissa!

Eikös. 😀 Kiva on vain kuulla miltä Mini lukijoiden mielestä näyttää ja sattuuko joku näkemään hänet samalla nimellä kuin me. 🙂

Vastaa käyttäjälle Maaria | HULIVILINI Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X