Eilisestä ostosreissusta ja pieni kirppisvinkki

Teksti
Voi elämä, ei taas oikein ajatus luistanut tuossa otsikon keksimisessä :). No mutta kuinka ihana päivä eilen olikaan. Lähdin aamusta Hugon ja ystäväni kanssa ostoksille. Ja kyllä tätä päivää oli taas odotettu. Ensin suuntasimme Lastenkirppis INTOon ylöjärvelle, mistä tein todella paljon hyviä löytöjä. Hugo oli kirpparikierroksen ajan kaukalossa ja veteli tyytyväisenä uniaan. Äiti sai siis rauhassa kollata pöydät ja mukaan tarttui paljon kaikenlaista kivaa. Suosittelen ehdottomasti tuolla pyörähtämään, siellä on helppo liikkua myös rattaiden ja vaunujen kanssa. Taisi siellä joku eilen mennä tuplienkin kanssa. Lisäksi kirpputori on todella siisti ja siellä on lapsille pieni leikkipiste. Sinne kyllä tahtoo mennä aina vaan uudestaan. Lastenkirppis Inton facebook sivuille pääset kurkkaamaan t ä s t ä.
Kävimme myös parissa kaupassa ja yllätyksekseni löysin itsellenikin paljon (ainakin mun mittakaavassa) vaatetta. Ostin kahdet juoksutrikoot, yhdet leggarit ja pari paitaa. Olin jopa sovituskopissa pitkästä aikaa. Heh, tää ehkä jo kertoo kuinka usein ostan itselleni jotain. Lapsille löytyi vaikka mitä kivaa ja osa jäi kyllä kauppaan odottamaan seuraavaa kertaa.

Kaikki löytyi mitä lähdin hakemaan ja Hugo oli todella mukavaa seuraa. Vain kotio lähtiessä tuli pieni hermoromahdus, mutta pian se uni taas maistui. Kyllä tuollaisen pienen kanssa on vaan niin mukava käydä kaupoilla ja kun ruokakin kulkee kätevästi mukana niin imettäminen onnistuu missä vain. Tuli meinaan eilen imetettyä samalla kun katselin Lindexissä vaatteita. Imetyspaidat ja harso on kyllä hyvä yhdistelmä, eikä kenenkään tarvinnut vaivautua siitä että tissi välillä vilkkuisi. Pikkumies sai masun täyteen ja ostoskierros jatkui sen jälkeen iloisissa merkeissä.

Olen muuten pitkän pähkäilyn jälkeen liittynyt ja tutustunut Instagramin ihmeelliseen maailmaan ja täytyy sanoa että olen siihen jopa hieman ”koukussa”. Meidän touhuja pääsee nyt myös sitten seuraamaan sitä kautta. Minut löytää sieltä nimimerkillä _terhin_
Se olis myös syysloma nyt takana päin ja huomenna koittaa arki. Toisaalta ihan kivakin juttu, niin saadaan taas jonkinlainen rytmi tähän meidän arkeen.
Oikein mukavaa ja iloista sunnuntaita kaikille

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Hih, tuo on kyllä kätevä paikka ja todellakin nopea päivittää ja selata muitten jutut. 🙂
Tuun seuraan teitä. 🙂

Avatar

ihana kuva <3 ihanaa sunnuntaita teillekin <3

Avatar

Kiitos Emmi ja samoin sinne.♥

Avatar

Kätevästi hoitui teillä imetys 😀 itse en ihan noin lennossa osaa imettää. Hyvää sunnuntaita sinnekin <3

Avatar

Hih, vielä kun Hugo on näin pieni niin onnistuu sillain suht helposti. 🙂
Mukavaa sunnuntaita sinne myös.♥

Avatar

voi miten sulonen kuva pikkuisesta!<3

Avatar

Kiitos Laura.♥

Avatar

Kiva kuulla että shoppailureissu oli kannattava ja löysit myös itselles jotain <3 ei o tod ole itsestäänselvyys 😀 ainakaan meillä 🙂

Avatar

Juu ei todellakaan oo. 😀 Ihan hämmästyin kuinka hyvin löytyi.

Avatar

Niin ihana kuva että mun sydän sulaa ♡♡
Ja täällä kans toinen jonka vaatekaappi huutaa päivitystä mutta aina sitä tulee vaan lapsille osteltua vaikka tytöillä puolestaan kaapit pursuaa vaatetta 😀

Avatar

On ne niin hellyyttäviä ja nukkuessaan niin kauniita.♥ Päivittäin totean välillä jopa monesti, että onko tuo ihanuus todella meidän.♥
Täälläkin on vaatekaapissa vielä iso aukko ja lapsilla on vaatetta äidinkin puolesta. 😀

Avatar

voi tuota kuvaa<3<3
Ihana,että ostos reissu oli onnistunut ja ihan parasta, että löysit itselleskin vaatteita. Mulla käy liian usein niin, että tuun sitten vaan lastenvaatteiden kans kotia,vaikka olisinkin ittelle lähtenyt jotain ettimään=)

Avatar

Hih kuulostaa erittäin tutulta. 😀 Tämä oli niin harvinaista että löysin itselleni jotain ja vielä noin paljon. 🙂

Avatar

Voi mikä ihana mini <3 Kiva että oli mukava reissu ja löysit itsellesikin jotain! Mullekkin usein käy niin että tulee vaan lapsille ostettua vaikka oma vaatekaappi kaipaisi uudistusta ja lasten kaappi pursuaa vaatteita ;D
Mulla oli kerran vartti aikaa keretä yhteen kauppaan ja Almalla iski nälkä kun saatiin auto parkkiin, piti sitten nakata Alma syömään ja kipsutella kauppaan samalla, myyjä ihasteli kuinka helposti syöttäminen sujuu shoppailun ohella ;D

Avatar

Noinhan siinä usein juurikin käy, että lapsille sitä vaan ostaa ja itelle ei mitään. Tää oli nyt ihan outoo kun kerrankin löysin itelleni jotain, vaikka en edes paljoa kierrellyt. 🙂
Hih, hyvin se imetys sujuu siinä ostoksiakin tehdessä. 😀

Avatar

Minä myös jumitan siellä ja siksi ei postauksia kuulukkaan 🙂 hirveen paljon helpompi kuin blogi päivittää pikaisesti. Mut löytää nimimerkin enni.elina takaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä