Kun äiti imettää…

Teksti
..niin mitä lapset puuhaavat sillä välin? Imetys sujuu välillä nopeasti, mutta joskus saattaa viedä yllättävän paljon aikaa, jolloin varsinkin perheen taapero keksii vaikka ja mitä. Kun äiti istuu sohvannurkassa vauva sylissä viltin alla on mitä parhainta päättää esimerkiksi ruokkia koira uudestaan, koluta kaikki keittiön laatikot läpi, löytää yhdestä lakupatukka ja syödä sitä salaa keittiönpöydän alla, napata pöydältä banaani ja koittaa kuoria sitä, istua sohvan toisessa päässä ja vaihtaa televisiokanavaa joka toinen sekunti tai koskea ihan kaikkeen mihin ei saisi.
Kun taapero hakee toiminnallaan äidin huomiota tulee Matias puolestaan taas ihan lähelle ja silittelee Hugoa päästä, juttelee ja pussailee. Yritä siinä nyt sitten sanoa toiselle ettei nyt ole ihan paras hetki siihen vaan vauvan pitäisi saada syödä ensin rauhassa ja sitten voi pussailla ja halailla. Vielä Hugo ei ole häiriintynyt siitä että veli siinä vähän samalla silittelee ja suukottaa, mutta kyllä sekin vaihe vielä edessä on, kun syömiseen ei pysty kunnolla keskittymään vaikka hälinää ei ympärillä olisikaan. Kaksi vanhinta taas ei ole millänsäkkään imettämisestä ja eivät siinä ympärillä yleensä sitten parveile.
Koska imetykset on välillä olleet vähän hulinaa niin on pitänyt keksiä lapsille jotakin muuta tekemistä. Jos lapset eivät ole leikkimässä niin olen laittanut olohuoneen lattialle läjän piirustuspaperia ja kyniä, niiden parissa lapsilla menee hyvin aikaa. Jos piirtäminen ei kiinnosta niin olen laittanut vaikka jonkin dvd:n tai televisiosta lastenohjelmat pyörimään. Välillä houkuttelen lapset leikkimään piilosta tai tuomaan kirjan jota voidaan lukea. Joskus laitan puhelimesta soimaan musiikkia jotta voivat tanssia olohuoneen lattialla. Mennään aina vähän sen hetkisen tilanteen mukaan.

Yleensä Hugo on aika nopea syömään, mikä on ihan hyvä koska se sohvannurkasta huutelu ”älä nyt koske siihen” tai ”mitähän siskosi puuhaa”, ei tee imetystilanteesta kamalan rentoa. Onneksi joka imetyksellä ei ole tämmöistä, vaan yleensä pari kertaa päivässä. On myös onni että välillä syötöt osuvat samaan aikaan kun meillä on ruoka-aika niin voin sitten syöttää vauvan keittiönpöydän ääressä.

Osasin kyllä odottaa että imetystilanteet saattaa aiheuttaa tämmöistä käytöstä, koska Ainon ollessa vauva, tilanne oli aika lailla sama. Matias teki silloin kyllä kaikkea mahdollista. Ehkä mieleenpainuvin oli se kun makasin sohvalla kärsien rintatulehduksesta, imetin Ainoa ja turhaan yritin kieltää poikaa joka lappasi pikkulusikalla sokeria kiposta suuhun minkä ehti. Silloin ei kyllä naurattanut, mutta näin jälkeenpäin sille on kyllä naurettu moneen otteeseen.

Vielä tämä päivä on aikaa heittää minua jollakin kysymyksellä. Käy jättämässä omasi t ä n n e.

Mukavaa tiistaita!

Kommentit

20 kommenttia
Avatar

Voi ei kuinka suloista.♥

Avatar

Voin niin kuvitella nuo tilanteet! Ja tuo sokerijuttu, voi ei! 😛 Mukavia imetyshetkiä kuitenkin! 😉

Avatar

Tilanteita riittää kyllä. 😀 Mutta aina silloin kun on rauhallista niin imettämisestä pääsee kunnolla nauttimaan. 🙂

Avatar

Tuttua 😀 Meillä puolivuotias on nyt sen ikäinen, ettei todellakaan suostu syömään, jos mitään häiriötä on ympärillä. Joudunkin yleensä etenkin päikkäreille nukuttamaan yläkerrassa rauhassa ja toivon, että kaksivuotias malttaa viihtyä tabletin ja Lasten areenan kanssa sen aikaa… Välillä malttaa ja välillä ei, jolloin vauvan unetkin saattaa jäädä väliin siinä kohtaa :p Iltaimetykset ovat sen puoleen ihaninta aikaa, kun saa rauhassa sylitellä ja silitellä vauvaa ♥

Avatar

Se ikä on kyllä mahdoton kun syöttäminen on yhtä taistelua. Pää pyörii koko ajan, niin paljon se ympärillä tapahtuva kiinnostaa. 🙂 Nyt pitääkin nauttia vielä tästä ajasta kun syöminen on suht rauhallista. Pian se on meilläkin yhtä hulinaa. 😀
Täälläkin nautitaan eniten iltaimetyksistä, samoin ne aikaiset aamut.♥

Avatar

hahaha 😀 Osaan kuvitella, kun poika on lusikoinut sokeria suuhun sillä välin kun sä et ole voinut tehdä mitään 😀 mä oon myös yllättänyt Evelynin pari kertaa sokeri kulholta ja vielä niin, että puolet sokerista on ollut lattialla, osa pöydällä ja osa suussa 😀

Avatar

Joo ja tahti vaan koveni kun huusin ettei saa. 😀
Sielläkin asuu pieni sokerihiiri.♥

Avatar

Hahaha niin perus 😀

Avatar

😀

Avatar

Kuulostaapas tutulta. Meillä on pojilla puolitoista vuotta ikäeroa ja sillon oli kyllä aika vauhdikkaita nuo nuoremman imetystuokiot. Siis välillä tuntui,että sain vaan huutaa,että älä mee sinne ja älä kiipee sielä ja älä koske siihen. Tosi rentouttavia imetyshetkiä=) Onneksi sitten välillä se kirjan lukeminenkin kiinnosti!!

Avatar

Hih, todellakin tuntuu että koko ajan saa huutaa noita juttuja. 🙂 Siellä ollut myös kyllä aika hulinaa. 🙂

Avatar

Voi tuttua juttua! Meillä tuo kolmevuotias keksi jossain vaiheessa, että äidin imettäessä voi tehdä kaikkea kiellettyä, ja jatkaa kiellosta huolimatta. (Esim. hammastahnan syöminen…) Ihan vain testatakseen, nostaako se äiti lopulta ahterinsa ja kuinkakohan paljon se suuttuu, kun ei uskonut kieltoja. 😐 Nyt on onneksi unohtanut kiusanteon (tai todennut, ettei ole kivaa. :D) Olisinpa yhtä fiksu, kuin sinä, ja osaisin ennakoida ja keksiä jo valmiiksi jonkun kivan puuhan muille imetyksen ajaksi. Ehkä ensi kerralla. ;D

Avatar

Voi ei..nään sieluni silmin kun siellä on syöty hammastahnaa. Kyllä ne pienet keksii. 😀
Välillä tuntuu kyllä ettei mikään auta, mutta onnes edes joskus noikin keinot toimii. Seuraavalla kertaa sitten sielläkin kaikki keinot kehiin. 😉

Avatar

Hahah nauroin ääneen tolle sokeri jutulle 😀 (vaikka juuri siinä tilanteessa ei paljoa varmaan ole naurattanut) Itsekin muistaa mitä kaikkia kepposia Helmi keksi sillä välin, kun imetin Henniä.. voi herranjestas!

Avatar

Hih, ei kyllä naurattanut. Mutta jälkeenpäin kyllä. 😀
Kyllä ne keksii sillon kaiken mahdollisen. 🙂

Avatar

Ai että mua nauratti toi sokerijuttu :'D

Avatar

Oli kyllä aika näky. 😀

Avatar

😀 hahhah, tuo sokerijuttu 😀 Meillä onneksi nämä isommat on sen verran isoja, ettei imetystuokiot ole juuri haitanneet. Jotain hämäriä muistikuvia on keskimmäisen vauva-ajasta ja reilu 2v taaperosta ja just niistä kielletyistä paikoista :))

Avatar

Hih, oli kyllä huvittava näky, vaikka silloin ei naurattanu. 😀
Noi taaperot on kyllä kekseliäitä tapauksia ja hyviä käyttämään tilanteet hyväksi. 🙂

Avatar

Meillä isompi tyttö, tuolloin vajaa 2v.,istui pikkusiskoa imettäessäni edessäni ja imetti samalla aikaa nukkeaan. Niin söpöä <3 Meillä oli yhteiset imetyssessiot 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä