Haamupotkuja ja masuikävää

Teksti Terhi
Synnytyksestä on tullut kuluneeksi yksitoista viikkoa. Jo niin kauan mutta kuitenkin niin vähän on siitä aikaa kun pieni Hugo vielä potkutteli masussa. Olen aina rakastanut odotusaikaa, vaikka siihen kuuluukin erilaisia pelkoja ja huolta siitä että saako pienen syliin asti. Kasvava ja tasaisesti pyöristyvä vatsa on kuitenkin jotain niin ihanaa, puhumatta siitä kuinka ihanaa on se kun pieni ihmisenalku potkuttelee masussa. Sitä tuli väkisinkin hyvälle tuulelle kun pieni mojautti oikein kunnolla. Sitä huokasi helpotuksesta kun ultrassa kaikki oli hyvin. Sitä odotti niin paljon että saisi pienen syliin ja samalla toivoi ettei odotus vielä loppuisi.
Viimeisen viikon aikana olen monesti peilin ohi kulkiessa pysähtynyt ja katsonut uutta ulkomuotoani. Se on paljon pienempi kuin yksitoista viikkoa sitten, Pitkät topit ja paidat ovat nyt pitkiä, eikä suuren masun takia miltei napamallia. Kasvot ovat erilaiset, se raskauden aikainen hehku on kadonnut ja tilalla on hieman väsyneemmän näköinen (räjähtänyt) äiti. Hiukset eivät kiillä enää ja iholle on alkanut tulla ärsyttäviä näppyjä (ei tietenkään voi missään tapausessa johtua tästä mun suklaan syömisestä).
Tässä vielä vertailun vuoksi vierekkäin täällä jo aiemmin näkyneet kuvat. Ekassa rv 39+5 ja toisessa 10 viikkoa synnytyksestä.

Missään vaiheessa odotusta en toivonut että syntyisi nyt jo niin pääsisin tästä isosta mahasta eroon. Sen sijaan rakastin silitellä masua ja katsoa kuinka se hytkyi. Oli ihanaa tuntea potkut käteen. Nyt olen muutamana yönä herännyt siihen kun silitän masua, niin kuin minulla oli odotusaikana tapa tehdä jos Hugo siellä oikein potkutteli. Olen kuitenkin havahtunut hereille ja ollut hieman kummissani, että ei hitto syntyikö se vauva jo? Heh, miten sitä voikin olla yöllä herätessä niin pihalla. Totuus on kuitenkin se että olen tuntenut paljon haamupotkuja ja niiden vuoksi olen varmasti masuakin silitellyt. Noiden haamupotkujen vuoksi sitä iskee niin kauhea masuikävä.
Se ikävä odotusaikaan palaa aina välillä. Olen onnellinen että pystyin nauttimaan Hugon odotuksesta niin paljon että siitä jäi kauniit muistot. Olen myös onnellinen että kirjoitin kaikki tänne blogiin ylös, jotta voin palata siihen hetkeen aina uudestaan. Olihan tuo viimeinen kerta kun sen koskaan sain enää kokea. Nyt tästä eteenpäin saan ”tyytyä” noihin haamupotkuihin (niin kauan kun niitä riittää), jotka palauttavat mieleen muistot odotusajasta.
Olen enemmän kuin onnellinen että Hugo on nyt sylissäni, voin nuuhkutella häntä milloin haluan, suukottaa vaikka joka toinen sekunti ja nähdä niitä valloittavia sydämessä asti tuntuvat hymyt. Saan seurata hänen kasvuaan (joka on liian nopeata) ja nauttia tästä ihanasta vauva-ajasta. Aion ottaa tästä ajasta nyt kaiken irti, ihan samalla tavalla kuin otin odotusaikanakin.

Ja vaikka Hugo on minun viides lapsi, niin joka kerta sitä vaan ihmettelee että voiko meistä kahdesta syntyä jotakin noin upeaa, kaunista ja ainutlaatuista. Ja kuinka sitä voikaan rakastaa tuota pientä niin paljon, että sydän meinaa pakahtua siitä tunteesta.

Kommentit

24 kommenttia
Avatar

Hih mä kyllä nautin raskaudesta ihan loppuun asti. 🙂 Odotin malttamattomana pienen syntymää, mutta toisaalta masusta ei ollut kiire päästä eroon. Raskaana oleminen on jotain niin ihanaa. Harvalla se taitaa olla niin, mutta ymmärrän kyllä jos alkaa olla kaikenlaisia kolotuksia ja kyllä vauva laskeutuessaan tietysti painaa alas aikalailla.

Avatar

miten sulonen kuva tuo viimeinen! <3 ihana haalari Hugolla 🙂

Avatar

Tuo haalari on kyllä yks ihan lemppareista ja ollut käytössä ihan syntymästä asti. ♥ Ensin "ulkoilupukuna" ja nyt ihan jumppiksena sisällä. Harmi kun jää pian pieneksi.

Avatar

Haamupotkuja täälläkin, mutta masuikävää ei 😀

Avatar

😀
Mä taas niin rakastan vauvamahaa. 🙂

Avatar

<3 Oi että miten ihanat nuo vertailukuvat 😀 Ja kyllä sitä masua haikaillaan tääläkin, vaikka "iäisyys" jo siitä kun viimeksi oli vauvamasua <3

Avatar

Kiitos. Oli tuo vauvamasu vaan niin ihana.♥
Se on varmaan niin että sitä mahaa haikailee vielä pitkään, on se vaan niin ihana kantaa pientä ihmettä sisällään.♥

Avatar

Miten ihanasti kirjoitettu 🙂 mä vieläkin välillä vahingossa silittelen mahaa, vaikka poika yli vuoden! Enää tosi harvoin tosin. Kun se oli pienempi, niin useinkin.

PS. Oi, onpa vatsasi palautunut nopeasti!

Avatar

Kiitos Johanna.♥
Hauskasti jää tuo vatsan silittely aina päälle odotuksen jälkeen. 🙂

Avatar

Huikean hyvin olet palautunut, aina vaan hämmästelen samaa uudestaan ja uudestaan!
Ja raskaus aika on kyllä jotain niin ihanaa <3 Itse nautin täysin rinnoin aina sinne 25-30 viikoille asti mutta sen jälkeen malttamattomuus vie kaiken ilon lopuraskaudesta (ja ehkä ne selkäkivut ja yö pissalle nousut myös).

Avatar

Kiitos Nea.♥
Raskaana oleminen on kyllä ihan parasta ja sitä tulen aina jonkin verran kaipaamaan. Ei edes jatkuvasti lukkoon menevät korvat haitanneet (kuin välillä vähän). 🙂

Avatar

Kyllä sä oot pöhelö! 😀 Kaikella rakkaudella. <3 Mä taas mietin Hippua haaveillessa että miten ihmeessä pää kestää kolmannen raskauden.. Ihan kamalaa aikaa. Mutta onneksi palkinto on niin mahtava! <3 Neljättä kertaa en kyllä jaksaisi.. Tosin mä olinkin lihava ja kiukkuinen plussapallo, josta oli raskaudenhehkut kyllä kaukana! Sulle raskaus kyllä sopii todella hyvin. 🙂
Äläkä sano ei enää koskaan. Elämä voi vielä yllättää. 🙂

Avatar

Heh, tiedän. 😀
Mulla on ollut niin helpot odotukset niin ehkä siks sitä odotusaikaa jää aina kaipaamaan. Vaikka siihen mahtuukin paljon myös huolta ja pelkoa.
Höpö höpö, olit kaunis odottaja.♥

Joo niin ei sais sanoo ei koskaan, mutta oskon että Hugo on huutoinensa pitänyt huolen siitä ettei J enää ikinä lähde mukaan tähän puuhaan. 😀

Avatar

Kyllä siitä oli kauneus kaukana! Hehee…:D
Mutta onneksi on ollut hankalat raskaudet niin ei tuu kyllä masuikävää eikä vauvakuumetta. Jotain hyvää sentäs siitäkin. 🙂

Avatar

No eihän.<3
No se on siinä hankalassa raskaudessa se hyvä puoli. 😀

Avatar

Ihana pikku mies! <3 Minulla raskausaika oli tosi hankala ja olin maailman onnellisin, kun sain pienen nyytin ehjänä syllin!! <3 Harmittaa vähän, kun itse raskaudesta jäi pelko.

Avatar

Hän kyllä on.♥
Harmillista että raskausajasta jäi pelko ja se oli hankala. :/ Mulla on odotusajat olleet aina helppoja, niin ehkä siksi se masuikävä aina iskee.

Avatar

Oih, ne potkut ♥ Sydäntä vähän puristaa, kun ei niitä pääse enää kokemaan.

Avatar

Ne on siinä odotuksessa parasta…ne ihka ekat hipaisut ja myöhemmin kunnon potkut ja "mönkiminen".♥ Nyyh, niin haikeeta ettei enää koskaan…

Avatar

Ahaa, en siis ole tulossa hulluksi tuntiessani vauvan potkuja vielä 10 viikkoa synnytyksen jälkeen!? Esikoiselta en moisia tuntenut / huomannut, mutta toisen lapsen synnytyksen jälkeen (8/15) olen tuntenut "potkuja". En ole niistä kenellekään maininnut, mutta itsekseni ihmetellyt. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että niitä tuntuu?

Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja iloinnut hiljaa mielessäni. Meillä on ollut raskaus- ja vauva-aika yhtäaikaa, ja on aina mukava lukea/kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia itsellekin ajankohtaisista asioista.

/Essi

Avatar

Hih, et ole tulossa. 😀
Mä en muistaakseni myöskään tuntenut noita esikoisen jälkeen, tai sitten en vaan muista kun siitä on kuitenkin se 10 vuotta aikaa. 🙂 Mutta muiden odotusten jälkeen niitä on tuntunut. En kyllä ole edes perehtynyt että mistä nuo haamupotkut edes tulee. 🙂

Oi, meillä on sitten samanikäiset pikkuiset.♥ Onnea sinne vauvasta näin jälkikäteen. 🙂

Avatar

Voi miten ihana kirjoitus- ja niin tuttuja tunteita ❤ kyynelsilmin luin, onhan tuo minun viides pieneni jo 1 v 3 kk ja vauvavuosi ohi. Niin nopeasti. Mukavaa viikonloppua ❤

Avatar

Kiitos.♥
Tää eka vuosi menee aina ihan liian nopeasti.
Mukavaa viikonloppua sinne myös.♥

Avatar

Mun täytyy kiittää tästä postauksesta, koska olet AINOA jonka olen kuullut kertovan, että tykkäsi isosta masusta loppuun asti. 99% äitikavereista on kertonut, kuinka viimeiset viikot ovat tosi turhauttavia, haluaisi masusta heti eroon. Ja facebookissa suurin osa kertoo kuinka "masuun tympääntyminen on luonnon keino varmistaa että äiti kestää synnytyksen ja sietää kipua."

Olen ollut näissä hiljaa koska voihan toisen olo olla kurja ja siksi parempi olla huutelematta. Silti hiljaa olen ollut eri aatoksin, eli muistan kuinka oli aivan sama kestääkö raskaus vielä viikon tai kaksi, olo oli hyvä ja masussa vauva tuntui olevan turvassakin.

Minusta on jännä että meitä on niin erilaisia tässä asiassa! Ja ehdottomasti enemmistö turhautuu masuun muutama viikko ennen laskettua aikaa. Onko tämä sitten perinnölllistä? En tiedä, mutta olipa helpottavaa kuulla että meitä on muitakin!

-Kaislakerttu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä