Yleinen 24.1.2016
TEKSTI Terhi

Loukussa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tämä on asia joka on painanut mieltä jo pitkään. Tämä on asia josta olen puhunut vain niille lähimmille ja tämä on asia joka on nyt vain päästävä kirjoittamaan. Ehkä hieman siinä uskossa jos se helpottaisi tätä tunnetta, mutta epäilen kyllä että tähän ei helpotusta ole tällä luvassa. Mutta pakko päästä purkamaan.

Jo monta vuotta olen kokenut ettei tämä paikka jota kodiksi kutsutaan ole minulle koti. Tämä on vain talo joka kantaa sisällään montaa ihanaa muistoa ja samalla suurta ahdistusta. Tämä on paikka josta haluaisin pois. Jaa miksi? Koska yksinkertaisesti en olisi tänne alunperin edes halunnut muuttaa. Jouduin tänne vähän niin kuin  vahingossa.  Kun aikoinaan aloimme etsiä meille omaa kotia, ostimme kylän tuntumasta pienen omakotitalon. Tarkoitus oli laajentaa sitä myöhemmin, mutta alkuun mahduimme siihen hyvin. Sijainti oli aivan ihana. Kävelymatka kylälle ja suojaisa turvallinen piha jossa oli tilaa temmeltää. Ensimmäinen ihka oma koti, jossa oli potentiaalia vaikka mihin.

No miksi ihmeessä muutimme? En oikein edes tiedä kenen idea se oli, mutta en pitänyt siitä alunperinkään. Minulle vain eräs päivä ilmoitettiin että mitä on suunnitelmissa ja me muuttaisimme mieheni kotitaloon seitsemän kilometrin päähän kylältä ison tien varrelle. Olin järkyttynyt, en halunnut lähteä, mutta kaikki tuntui olevan jo valmiiksi järjestetty. Muistan kuinka yritin vielä perua koko hommaa mutta turhaan. Olen tästä ikuisesti katkera.

Koska lopulta muutto oli väistämätön, oli keksittävä jotain. Halusin että taloa aletaan remontoimaan. Ja rempattiinhan tähän vessa, eteinen ja keittiö. Ihan hetken tuntui hyvältä, kunnes Lumi syntyi. Ei vaunulenkkejä, ilman että ensin ajoit kylälle, omassa pihassa nököttämistä ja lapsen vahtimista ettei keksi päähänsä mennä isolle tielle. Lopulta kiukuttelua ja iltaisin asuntojen selaamista netistä.

Naapureinamme ovat J:n vanhemmat. Heistä on ollut iso apu monessa asiassa ja ovet ihania naapureina. Ei ravata toisillamme koko ajan, mutta tietää että autetaan puolin ja toisin. Mutta talon myymisen kannalta tämä ei ole hyvä.

Nyt olen jo monen vuoden ajan olevani oman kodin ”vanki”. Olen puhunut remontoinnista, mutta mitään ei saada aikaiseksi. Koti ei tunnu kodilta kun siitä ”ei saa” tehdä oman näköistä. Kodin sijainti meinaa saada minut välillä järjiltäni. Ei iso piha kumoa sitä, että tahtoisin lähteä päivällä kävellen lasten kanssa puistoon tai ihan muuten vain, ilman että pitää sulloutua autoon. Ei edes talon tilavat neliöt auta, silti tuntuu kuin seinät kaatuisi päälle. Tahtoisin vain muuttaa pois, kaipaan oikeastaan juuri sitä pientä ensimmäistä taloa jonka ostimme. Niitä suunnitelmia joita pää pursuili ja sitä mielikuvaa millainen talosta olisi tullut.

Tämä talo kantaa sisällään montaa ihanaa muistoa. Niin meidän lasten kuin J:n lapsuuden muistoja. Mutta se ei saa minua pitämään tästä sen enempää. Vaikka melkein joka huoneessa on ihania muistoja niin silti en vain viihdy täällä vaikka kuinka yritän pinnistää. Nyt mittani alkaa vain olla täysi. Olen jopa valmis sulloutumaan koko porukan kanssa pienempään, kunhan pääsisin pois. Tietysti ensisijaisesti muutto toiseen omakotitaloon olisi se haave, mutta väliaikaisesti kävisi se rivari tai kerrostalokin. Ongelmana on vain se että J ei tunne samoin tätä taloa kohtaan. Hän ei halua muuttaa ja kyllähän tiedostan ettei tätä ole helppo myydä.

Mikä siis ratkaisuksi? Vielä en sitä tiedä, mutta varma olen että sellainen jossain vaiheessa on tehtävä. Oma pää ei tätä kestä enää. Olen sinnitellyt nyt jo seitsemän pitkää vuotta. Kaikkea olen koittanut, mutta tästä ei enää edes sillä maalilla ja uudella sisustuksella selviä. Lisäksi ne ei kuitenkaan muuta talon sijaintia.  Ei tämä enää tunnu kuin suurelta taakalta harteilla.

Tiedän että monelle tämä tulee suurena yllätyksenä. Moni tuttava lukee tämän vasta täältä. Moni luulee että viihdyn täällä. No asiat voivat olla ihan erilailla miltä ne näyttävät. Olen padonnut tätä sisälläni niin monen vuoden ajan, että nyt ne reunat murtuvat siitä painosta. Nyt se on kuitenkin sanottu.

Helpottiko? No ehkä hetkeksi tuli vähän kevyempi olo.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (72)

Voi ei. 🙁 Teidän talon vieressä menee sitten aivan samanlainen tie kuin meillä ja vaunulenkille ei tosiaan uskalla. 🙁 Meidän kohdalta alkaa ylämäki, johon rekat lataa vauhtia aika huimasti ja tietysti alas tulevat laskettavat hurjaa kyytiä. Tilannetta ei helpota että tie on suoraa yli kilomerin verran, joten vauhtia on monelle reippaasti yli sen 80.

Ihanaa että olette keskustelleet asiasta ja toivon että halutessanne pääsette siitä eroon. Isontien varressa kun harva haluaa asua. Rekoistakin lähtee aika metakka.

Toivon myös että saatte joskus sen unelma omakotitalon josta on hyvät yhteydet. Kyllä tuo autolla liikkuminen alkaa välillä puuduttaa, varsinkin kun muutamana päivänä ajelee tuon matkan sen kolme kertaa.

1 vastaus

<3 <3 Voi ei.. Aika todellakin hankalassa tilanteessa olette. Ja ymmärään täysin sun ahdistuksen! Hyvä että sait sen sanottua ääneen, se varmasti tuo jo pientä helpotusta <3 Ja kun itse luet tän kirjottamasi tekstin tai jos J lukee niin varmasti konkretisoituu se ajatus että jotain on tehtävä <3
Tsemppiä! <3

1 vastaus

Tilanne on kyllä hankala ja toivon todella että jokin ratkaisu tähän nyt keksitään. J on lukenut tekstin kyllä ja ääneen sanominen ja tänne kirjoittaminen kevensi edes hetkeksi mieltä. Kiitos tsempeistä.♥

1 vastaus

Oi ei mikä tilanne :/ Ei varmasti ole helppoa 🙁

En osaa snaoa tähän muuta kuin tsemppiä ja toivottavasti löydätte sen yhteisen sävelen tässä taloasiassakin <3

1 vastaus

Ei ole helppo ja toivon todella että keksimme yhdessä tähän jonkin ratkaisun. Kiitos tsempeistä Emmi.♥

1 vastaus

Voi Terhi :/ tuli niin surullinen olo sun puolesta <3
Ja samalla sydän hypähti vähän kun itsellä on muutto seitsemän kilometrin päähän keskustasta :O 🙂
Mutta niin, ymmärrän kyllä sua täysin! Toivotaan että saatte jonkun ratkaisun tilanteeseen.

1 vastaus

Mutta teille on tulossa se unelmien koti.♥
Mulla sijainnissa pusitattaa tuo iso tie joka on siis ihan vieressä, jossa kukaan ei aja sitä 80. :/ Ja onhan tässä paljon muutakin nyt. Toivotaan todella että jokin ratkaisu löytyy ja mahdollisimman pian tietty.

1 vastaus

Ei ole varmasti helppo tilanne! <3 onneksi sait purettua vähän, halaus! <3

1 vastaus

Ei ole ja tänne avautuminen kevensi vähän mieltä.
Kiitos Selina.♥

1 vastaus

1 vastaus

Kiitos sinulle rakas ystävä.♥

1 vastaus

Tsemppiä! Toivottavasti asiat järjestyvät parhainpäin. Itse olen tuskaillut asuntoasioiden kanssa vuodesta 2012-2013, jolloin ostettiin liian pieni asunto huipulta alueelta. Nyt tämä on myyty (ensin raivokkaasti rempattu) ja nyt punnitaan, että kuinka kauas tältä alueelta olemme valmiita muuttamaan. Luultavasti ei kovinkaan kauas, mutta sitten asunnon koossa ja kunnossa pitänee taas tehdä kompromissi.

1 vastaus

Kiitos, ja todella toivon sitä.♥
Onneksi saitte myytyä ja nyt kohti uutta kotia. Toivottavasti löytyy jokin aivan ihana.♥

1 vastaus

Ääneen sanominen on tärkeää, se on askel ja avaus. Hyvä sinä! Puhumalla alkaa löytää vaihtoehtoja ja hahmottaa omia ajatuksiaan. Voimia, viisautta ja rohkeutta sinulle ja teille molemmille, jotka nyt näitä ajatuksia pyöritätte. <3

1 vastaus

Kyllä se vähän helpotti tänne kirjoittaa. Kiitos Heidi ♥ niitä tässä nyt tarvitaan.

1 vastaus

Onko joku muu sukulainen, joka voisi haluta muuttaa tuohon taloon? Ettei tarvitsisi vieraalle myydä..

1 vastaus

Periaatteessa vain yksi mahdollinen joka tuskin kuitenkaan siihen suostuisi. :/

1 vastaus

Kamala tilanne! En edes osaa kuvitella miten pahalle tuntuu. Voimia teille <3

1 vastaus

Kiitos.♥ Ei tämä tilanne kyllä kiva ole.

1 vastaus

Onpa ikävä tilanne :/ kodin pitäisi kyllä ehdottomasti olla sellainen paikka missä viihtyy ja on hyvä olla. Toivottavasti löydätte jonkun ratkaisun <3 ehkä asian kirjoittaminen ja ääneen sanominen on se ensimmäinen askel. Tsemppiä <3

1 vastaus

Kiitos Nelli.♥
Kyllä tämä on vaivannut jo niin pitkään ja olen tästä aina välillä ääneen sanonut, mutta nyt olisi jo kiva että asialle oikeasti tapahtuisikin jotain.

1 vastaus

Tiedän tunteen! Ainakin melkein 🙂 Mies on kotoisin maatalosta ja se on iiiso talo. Perintötila. Tiesin että miehen siskot eivät pitäisi siitä, jos mies miehenä perisi tilan/talon ja minä haluaisin remontoida sen oman näköiseksi. Siellä on heille rakkaita muistoja, mutta sisustus on nii erilainen kuin oma tyylini, että en olisi tuntenut sitä kodikseni! Lisäksi siellä olisi ollut liikaa neliöitä. Talo kuulema pistetään myyntiin ja mies onneksi on ymmärtänyt minua. Miehen sisko muutti oman miehensä lapsuuden kotinsa pihapiirin omakotitaloon. Miehen siskoa ahdisti aluksi se, että anoppi olisi ihan "ikkunan takana" mutta on nyt jo tottunut läheisyyteen 🙂 toivottavasti löydätte vielä talon, joka tuntuu kodilta 🙂

1 vastaus

Naapurit on aivan ihanat, heistä olen ollut enemmän kuin onnellinen, mutta kaikki muu sitten mättääkin, heh. Onneksi teillä kävi noin kivasti ettei muutto sinne perintötilalle ole edessä. 🙂 Täälläkin koko tyyli on aivan eri kuin omani. Muutama huone on laitettu postauksessa mainittujen lisäksi kuten meidän makkari ja lasten huone, mutta paljon on vielä laitettavaakin..huoh. Ja oikeasti ei edes tee mieli tehdä niille enää mitään.

1 vastaus

Pomppasin tähän blogiin puolivahingossa kaverin blogista ja jäin lukemaan. Voi kurjaa! Ymmärrän sinua, toisaalta ymmärrän miestäsi – jos minulla olisi ollut mahdollista lunastaa kotitaloni (ja jos sellainen ylipäätänsä olisi olemassa) niin olisi tiukka paikka myydä se pois. Toisaalta jos anoppi asuisi naapurissa, olisi se siunaus ja kammotus yhtä aikaa… vaikka oikein ihana tyyppi onkin.

En ole lukenut muita postauksiasi, joten voi olla että olen ihan hakoteillä, mutta jotenkin tuosta paistoi yksinäisyys ja seinien kaatuminen päälle. Onko tuohon muuta ratkaisua kuin lopullinen poismuutto? Esimerkiksi olisiko mahdollisuutta tehdä pihaan "puistoa" ja kutsua lähiseutujen perheitä sinne leikkimään? (Enkä tarkoita mitään stressaavia kakkukekkereitä jatkuvaan vaan ihan matalan kynnyksen pihailua porukalla.) Tai voisiko taloa vuokrata pariksi vuodeksi ja vuokrata itselle "kakkosasuntoa" kaupungista, että saisit hetken huokaista? Asunnonvaihto jonkun sukulaisen tai tuttavan kanssa joksikin aikaa?

Se myös pisti silmään, ettei ilmeisesti mies ole halukas remppaamaan. Siihen on kyllä tehtävä muutos, te ette asu missään "kotimuseossa" vaan talo on elävä koti ja asukkaidensa näköinen. Jos mies ei edes sitä ymmärrä niin ei muuta kuin lekan kanssa reikä seinään, niin luulisi tajuavan. 🙂 Suosittelen kuitenkin sisäseinää.

1 vastaus

Ihana, mahtava tämä Senja!

"Se myös pisti silmään, ettei ilmeisesti mies ole halukas remppaamaan. Siihen on kyllä tehtävä muutos, te ette asu missään "kotimuseossa" vaan talo on elävä koti ja asukkaidensa näköinen. Jos mies ei edes sitä ymmärrä niin ei muuta kuin lekan kanssa reikä seinään, niin luulisi tajuavan. 🙂 Suosittelen kuitenkin sisäseinää."

Kaislakerttu

1 vastaus

Senja: kiitos kommentistasi. 🙂
Ymmärrän kyllä miestäni ettei tästä ole ihan helppo luopua, sillä olisi kova paikka itssellenikin luopua omasta lapsuuden kodista. Tekisin sen kuitenkin jos kumppanini ei siellä viihtyisi. Olen koittanut ehdottaa vuokraamista yhdelle sukulaiselle, tai myymistä hänelle ja vaikka mitä. Mutta ne on jääneet sitten siihen.
Olemme itse aina enemmän kylällä kun lapset sinne haluavat eri leikkipuistoihin, joten omaan pihaan ei sitten viitsi mitään kyhäillä. Lisäksi meidän lähellä ei asu muita lapsiperheitä vaan kaikki siellä kylällä. :/

Mies on kirvesmies ammatilataan ja ihanasti on remontoinut mm makuuhuoneen ja lastenhuoneen postauksessa mainittujen lisäksi. Into vain ei ole enää työpäivien jälkeen tehdä samaa kotona kuin tekee töissä. Ymmärän kyllä, mutta silti aina siitä räpätän.

1 vastaus

Anonyymi: Hihittelin täällä tuolle kohdalle myös, heh. Luulen vain että se reikä sais sitten jäädä siihen, joten tällä kertaa jätän sen lekan tuonne ulos.

1 vastaus

Ooh, ei kuulosta ollekaan kivalta tilanteelta. Onneksi jaksoit avata mieltäsi. Voimia! <3

1 vastaus

Kiitos Anniina.♥
Ei ole kyllä kiva eikä helppo tilanne.

1 vastaus

Voi ei, tosi kurja tilanne!! Voin vaan kuvitella.. 🙁 Kyllä kodin pitää tuntua _kodilta_, kaikille. Toivottavasti löydätte kaikkia miellyttävän ratkaisun! <3

1 vastaus

Niin sen pitäisi. Harmi vain niin niin ei ole käynyt ja monta vuotta tässä jo asuttu. Kiitos ♥ toivon todella että se ratkaisu löytyy.

1 vastaus

Laittelin sulle sähköpostia=)

1 vastaus

Vastattu. 🙂

1 vastaus

Toi on kyllä todella harmillinen tilanne. Kodin pitäisi olla se tärkein ja ihanin paikka mutta sulla se taitaa olla jotain muuta. Toivottavasti keksitte jonkun ratkaisun <3

1 vastaus

Niin sen pitäisi. Toivon todella että löytyisi se oikea paikka joka tuntuisi kodilta.♥

1 vastaus

Voi Terhi, tosi kurja tilanne! Hyvä, että kirjoitit tästä – jospa edes vähän helpotti, vaikka eihän se asia tai tilanne siitä muuksi muutu. Tuo teidän tilanne on todella surullinen, mutta samalla tuttu. Lähipiiristä löytyy muutamia perheitä, jotka on vastaavanlaisessa tilanteessa; siis ettei koti tunnu omalta, kun mitään päätöksiä ei voi tehdä itse, vaan aina on tunne että on kysyttävä muiltakin.

Mulle tuli mieleen sellainen asia, että jos olette ostaneet talon, niin silloinhan se on ihan lainkin mukaan teidän ja te saatte tehdä sillä ihan mitä lystäätte. Olin ymmärtävinäni rivien välistä, että mies ei haluaisi remontoida. Onko se sitä, ettei halua loukata tai että pelkää jotenkin astuvansa vanhempiensa varpaille..? Nuo vanhan isäntäväen ja nykyisten asukkaitten välit voi olla mutkikkaita, jos vanha väki ei ymmärrä antaa tilaa ja toisaalta vetää rajaa oman uuden kotinsa ja vanhan kotinsa välille. Toisaalta teidän (tai ehkä miehen, koska kyseessä on kuitenkin hänen vanhemmat) pitäisi nyt ottaa ohjat omiin käsiinne. Ehkä mies voisi tulla jollakin tavalla vastaan; kyllähän kodin pitää näyttää ja tuntua kodilta – mieluisimmalta paikalta maailmassa. Ja vaikka se talo olisi kenen nimissä tahansa, niin sinut on otettava huomioon niin, että sulla on kotoisa olo siellä missä asut. (Nyt rupeaa suututtamaan sun puolesta.) Toisaalta, jos tilanteesta ei kertakaikkiaan ole muuta ulospääsyä kuin muuttaa pois, niin sitten vain toteuttamaan sitä… 🙂

Mä en lähde nyt ehdottelemaan mitään muutoksia teidän pihaan tai kotiin, sillä tiedän, että välttämättä viihtyminen ei ole puitteista kiinni. Minä en esimerkiksi viihtynyt kaupunkialueella ja mulla oli siellä jotenkin todella yksinäinen ja ahdistunut olo. Mutta täällä maalla taas viihdyn ja tykkään just siitä, että on tilaa.

Toivottavasti ratkaisu löytyy <3

1 vastaus

Kyllä se vähän mieltä kevensi.
Kyllä osittain ainakin tulkitsit oikein. Varsinkin yksi huone jonka olen alusta asti halunnut remontoida meidän näköiseksi on ollut sellainen jonka remonttiin ei olla koko tänä 7 vuoden aikana suostuttu. Luulen että syynä se että mietitään liikaa mitä muut olisi siitä mieltä. Mulle se taas ei merkkaa koska asuntohan on meidän ja sen kuuluisi näyttää siltä. Tällä hetkellä tilanne on omalta osaltani jo siinä pisteessä että halu pois on kova ja ettei tämä tästä enää maalilla parane. :/

On kivaa kun on tilaa, mutta sitä tilaa voisi olla myös paremmalla sijainnilla. Paikkakuntamme on niin peini, että vaikka asuisi kylällä niin tilaa talojen pihoissa on hyvin. 🙂

Ja kiitos ♥ Sitä täälläkin nyt kovasti toivotaan.

1 vastaus

Voi miten kurja tilanne teillä :/ Ymmärrän tuon talon vihaamisen, me onneksi asutaan vain vuokralla, mutta kaikkiin vuokrakämppiin ollaan muutettu nopeasti, ei ole ollut aikaa harkita ja sitten asuessa tulee niitä tuskastumisen tunteita. Milloin on liian pitkä matka junalle/kauppaan/bussille, milloin kerrostalon naapurit häiritsee, milloin on ihan liian vähän tilaa tai löytyy kosteusvaurioita. Olisipa kamalaa, kun olisi "naimisissa" sellaisen kodin kanssa, joka ei tunnu kodilta. Lasken itse kuukausia, kun meillä olisi jo mahdollisuus muuttaa ikiomaan kotiin täältä vuokraluukusta.

Täältä kaukaa katsottuna on helppo huudella, että ymmärrän teitä kumpaakin. Voimia <3 Toivottavasti saatte juteltua kunnolla ja selvitettyä tilanteen parhain päin.

1 vastaus

Kiitos Johanna.♥
Jos talomme ei sijaitsisi samalla pihalla J:n vanhempien kanssa niin tämä olisi varmasti jo myyty, niin kauan olen tästä puhunut. Mutta tilanne on mikä on ja toivon että siihen ratkaisu löytyy.

Vuokralla asuminen ei oo kyllä mitään herkkua (vaikka tällä hetkellä sekin kävisi). Tsemppiä sinne ja toivotaan että pian pääsette muuttamaan ikiomaan kotiin.♥

1 vastaus

Onpa ikävää, että olet noin ahdistunut kodissasi. Senjan reikä seinään-ehdotus ylempänä ei ollut ollenkaan hullumpi 😀
Meillä on sellainen tilanne, että mies on kotoisin maalta, itse taas kaupungista. Tällä hetkellä vielä opiskelemme, ja asumme luonnollisesti opiskelija-asunnossa melkeinpä keskustassa. Mies on kuitenkin ilmoittanut, että jossain vaiheessa hän aikoo asua omassa rauhassa maalla. Ööö tuota..? Omakotitalo kuulostaa ihan hyvältä, mutta en halua erokoitua jonnekin metsän keskelle! Haluan nähdä ihmisiä, käydä helposti kaupungilla ym. Tästä saattaa vielä joku päivä olla keskustelua kerrakseen 😀

1 vastaus

😀
Toivotaan kun teille se aika joskus eteen tulee niin päädytte hyvään kompromissiin. Paikkaan jossa molemmat viihtyy. 🙂

1 vastaus

voi kuulostaa niin tutulta nuo ajatukset ja tunteet! ahdistavaa ainakin minulla nämä asiat todella paljon..

meilläkin se tilanne että olemme aikoinamme itse rakentaneet tämän kodin meille vuosia ennen kuin lapset olivat edes ajatuksissa..ja silloin kun ajattelin lapsia tulisi ehdottomasti olemaan vain kaksi mutta niin ne ajaukset muuttuu ja nyt niitä lapsia onkin kohta jo neljä ja minua ahdistaa tämä kodin pienuus!!!

mutta meillä niin päin että tämä koti on minulle silti rakas tunnesyistä , naapurissa on minun lapsuudenkotini ja kivenheiton päässä myös minun lapsuuteni mummola ja tämä koti rakennettu pellolle missä minä lapsuuteni leikkinyt. en halua luopua tästä paikasta, alue on hyvä, oma kyläkoulu ja kaikki kaupunkiin matkaa 5min palvelut lähellä mutta silti oma rauha ja ihana piha.

meillä mies on taas sitä mieltä että talo myyntiin vain ja uutta rakentamaan ja kauas anoppilasta mutta minä kooen että en itse siihen pysty vaikka haluaisin. olen siis myös kotini vanki. tuntuu että petän vanhempani ja muut sukulaiset jos myymme talon heidän naapuristaan ihan joillekkin ventovieraille ja kukaan muu sukulainen ei tähän olisi tulossa, se on selvä.

kadun sitä että meidän piti heti silloin nuorena rakentaa tämä talo tähän tietämättä mistään mitään, olisi niin unelmaa kuin meillä olisi nyt tyhjillään odottamassa tämä unelmiemme tontti tyhjillään ja saisimme alkaa rakentamaan ihan alusta juuri nyt sitä toiveidemme taloa…

mutta ei, tilanne on tämä mikä on. remonttia voimme tehdä aina siinä ei mitään mutta ne lisäneliöt ovatkin sitten jo haasteellisempia saavuttaa. laajentaa tätä kyllä voi mutta se vaatii taas sitä paksua lompAKKOA ja lisälainan ottaminen ahdistaa..toisaalta koen todella ahdistavana sen että emme pystyisi tarjoamaan lapsillemme omia huoneita ja he joutuisivat ne jakamaan aina sisaruksensa kanssa…

voi ei!!! aina ei saa mitä haluaa ja jostain pitää luopua ja tinkiä mutta ei kestä silti tätä ahdistusta..mä haluun lottovoiton!!!!! =) se ratkaisis monta ongelmaa =)

1 vastaus

Aika samoja ajatuksia siis sielläkin ja kurja tilanne. Myyminen ei ole helppoa sielläkään, mutta jos se on mahdollista niin suosittelen. Kuitenkin näissä tilanteissa pitää ajatella itseään. Meillä pitäisi ensin saada mies tajuamaan se.
Mä ilmotin miehelle tänne muutettaessa etten meinaa täällä sitten kauan asua ja nyt mennyt jo seitsemän vuotta.

Laajentamiseen menee aina sitä rahaa kyllä. Olisiko huoneita mahdollista esim jakaa hyllyillä tai kaapeilla?
Tsemppiä sinne kovasti tilanteeseen ja toivotaan että sielläkin jokin ratkaisu löytyy.♥ Tännekkin muuten kelpais se lottovoitto. 🙂

1 vastaus

Laiton sulle s-postia =)

1 vastaus

Vastattu. 🙂

1 vastaus

Voi ei! Ei oo varmastikkaan helppoa tilanne. Toivottavasti vielä joskus tilanne helpottaa.. 🙂

P.s. Alotin uudestaan blogin kirjottamisen. Jos sua kiinnostaa käy tsekkaamassa http://kahdentahdenmutsi.blogspot.com/

1 vastaus

Ei ole helppoa. :/ Toivotaan että helpotus löytyy pian.
Hei kiva juttu, olenkin kaipaillut teidän kuulumisia. 🙂

1 vastaus

Kuulostaa osittain tutulta. Mitä kun talo haaveet ei kohtaakaan? Meille kävin siten, että alettii haaveilee omasta talosta ja kateltii (minä kattelin) eri vaihtoehtoja ja yhtäkkiä ostettiin painajais talo (joka onneksi on osottautunut terveeksi taloksi) sukulaiselta joka tuli sopivasti just myyntiin. Apua nyt olen 70 luvun tiili talossa. Muistan vieläkin sen kohdan mistä soitin miehelleni töihin että ei en haluakaa ostaa tätä taloa. Mieheni joka toi rahan taloon ei antanut enään vaihtoehtoa ja ei hän mua sinne kuitenkaan painostanut (enkä ollut kyllin äkäinen 😀 ) – Yksi ajatus pariovista omaan makuuhuoneeseen sai minut uskomaan, että ehkä tästä saadaanki meille koti. Kauhea oli eka vuosi omassa kodissa 2 lapsen äitinä -yhtäkkiä olin myös talon emäntä ja naapureiden keski ikä on 40v joten seuraa ei ollut. Puistohin en kaivannut kun oli oma puisto, mutta bussi matkoja kaupunkii kahvilaa yms. Kotiäitiys jäi taakse jolloin oli aivan sama missä illat ja yöt vietti vapaa ajalla. Muistan sen kolmannen kesän kun tulimme reissusta kotiin ja tunsin sen tunteen "ihana tulla kotiin". Muistan sen joulun mummolassa kun minua alkoi haluttaa omaan kotiin. Muistan sen tunteen kun yhtäkkiä tasainen peltomaisema oliki se kotimaisema (olen kotoisin metsien ja mäkien keskeltä joiden perään itkin monesti). Taloa on rempattu paljon (en tiedä miten me se edes aikoinaa ostettiin – niin kauhea se oli) kuuden vuoden aikana eikä loppua näy, mutta se on nyt minun koti. Suunnitelmat on tehty jo pitkälle ja toisaalta haluan myös saattaa ne valmiiksi sillä tämä on projekti. Hyvää on myös se että velkataakka pienempi mitä monella muulla. OIkeastaa tyydynkin nyt tähän kotiin joka ei vastaa mun unelmien taloa (talo unelma ei ole kuitenkaan mulle se ykkönen) mutta on rakas. Uudesta talosta haaveillaan välillä, mutta halutaan rahaa laittaa muuhunkin kuin taloon, eikä raskisi jättää nykyistä kotia "kesken". En enään haaveile omasta pienestä maatilasta (siis minusta tuli 10 vuodessa kaupunkilainen). Meillä on tämä koti ja kun pidetään tämä koti niin voidaan hankkia helpommin joskus se kesämökki. Mutta tiedän tunteen kun haaveet ei kohtaa. Paljon olen kompromisseja tehnyt- ajatellut mitä kaikkea voin tehdä kun meidän koti on tässä. MUTTA se TUNNE on tärkein – niin kuin sanoit että vaihdat vaikka pienempää jos se tuntuisi kodilta. Luulenpa että erityisesti kotiäidille on suuri merkitys missä koti sijaitsee. Jos joskus vielä minusta tulee kotiäiti niin olenkin sanonut että sitten rakennetaan uusi koti myös. Meidän sijainti nyt tuntuu hyvältä ja oikealta on paljon lapsia ympärillä, peruspavelut 2km, kaupunki 10km, metsäpolut lähellä ja maalaismaisema. P.s Anoppila on meidänkin naapurissa – miehet 😉 😀

1 vastaus

Ihanaa että siellä talo alkoi sitten viimein tuntua kodilta.♥ Sijaintikin kuulostaa todella hyvältä.
Ja kyllä nimenomaan se tunne pitää olla. Sen pitää olla paikka jossa viihtyy ja jonne on kiva tulla. Pidän tästä rauhasta (silloin kun isolla tiellä ei päästele rekkoja) joka täällä vallitsee ja pihan koosta, mutten pihasta (vaikea selittää) sekä makuuhuoneestamme, mutta siihen se sitten jää. Ja se on aika vähän.:/

1 vastaus

Voi ei, ompa hankala tilanne :/ Varsinkin pitkäaikaisen kodin pitäisi kyllä tuntua kodilta, muuten se harmittaa ihan joka päivä kun siinä talossa asuu :/ toivottavasti pääsisitte yhteisymmärrykseen ja sellaiseen ratkaisuun, joka sopisi kaikille! Jospa tämän kirjoituksen myötä asia tulisi paremmin muidenkin tietoon ja pääsisitte asiassa eteenpäin. Tsemppiä! <3

1 vastaus

Kiitos Terhi.♥
Niin pitäisi tuntua ja harmittaa välillä kun sitä tunnetta ei vain tule. :/ Kiroan vain mielessäni ja kiukuttaa välillä todella. Ajatus siitä että joskus pääsisi siihen paikkaan joka tuntuu kodilta antaa voimaa kestämään tämän. Kuinkahan monta kertaa viikossa selaan myytäviä asuntoja..

1 vastaus

Kurja tilanne. :/
On inhottavaa asua paikassa, jossa ei vain viihdy vaikka kaikki olisikin ihan hyvin. Ei sellaista taloa tee mieli varmaan sisustaakaan kun ei tunnu kodilta.
Ja tuo syrjässä asuminen olisi minullekin iso asia! Toisaalta olisi se oma rauha, mutta sitten siellä olisi jumissa eikä lasten kanssa pääsisi noin vain kauppaan, puistoon, kirjastoon, uimalaan tms. Meillä kaikki on nykyään lyhyen kävelymatkan päässä ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Vaikka asummekin keskustassa kerrostalossa, olemme saaneet elellä ihan rauhassa.

Toivottavasti löydätte tilanteeseen pian jonkin ratkaisun! <3

1 vastaus

Kiitos Ninni.♥
Juurikin tuota minäkin kaipaan. Vapaus lähteä lasten kanssa vaikka kirjastoon, rannalle, puistoon tai ihan mihin vaan ilman että ensin pitää sulloutua autoon ja roudata vaikka mitä mukana. Lenkillekkin kun lähden niin ensin pitää ajaa kylälle. Tässä isontien varrella ei oikein lenkkeillä kuin kesäisin. Se lähtemisen helppous puuttuu ja lapsetkin saisivat kulkea itse harrastuksiin ilman että koko ajan on oltava kuskaamassa ja aikatauluttamassa omat menot sen mukaan.

1 vastaus

Voin kuvitella tunteesi. Mä en ikinä haluis asua kummankaan vanhempien naapurissa enkä paria kilometriä kauempana kylältä, jo senkin takia että lapset pääsee pyörällä kouluun, kavereiden luo jne. Meillä on oman näköseks rempattu vanha talo ja kiva piha mutta mies manaa lähes päivittäin miten olis pitäny tehdä se ja se eri lailla, pitäs olla ykskerroksinen jne. Mutta eipä juuri syrjäkylille kannata rakentaa sellasta unelmien taloa kun tietää että siitä on tosi hankala päästä eroon jos tulee sellanen tilanne.

1 vastaus

Tuota täälläkin kaivataan, varsinkin sitä että lapset saisivat kasvaessaan kulkea itse harrastuksiin ja kavereille, niin kuin aikoinaan menin omassa nuoruudessani. Lisäksi talon ei tarvitse olla uusi, mutta kunhan se tuntuisi kodilta.
Näinhän se on, pitää aina ajatella myös sitä jos joskus haluaakin pois. Mun olis pitänyt painottaa sitä ja paljon silloin aikoinaan..

1 vastaus

Voi ei 🙁 Tosi ikävää, kun koti ei tunnu omalta 🙁

Mulla oli myös hetki sitten sama tilanne. Meidän talon sijainti oli huono ja paikasta en tykännyt muutenkaan yhtään. Sanoin itsekkin Aleksille asiasta, mutta Aleksi halusi muuttaa juuri sinne, toki lupasi mulle, että ei asuta siinä koko elämäämme, vaan tämä vaikeampi aika. Myös Aleksin äiti painosti mua kovin asiassa ja sanoi, että jos asunto ei kelpaa minulle niin mun on itse etsittävä uusi ja yhtä halpa meille! Sellainen kun hän on -,-

Noh annoin kuitenkin periksi, koska asunto ei tosiaan ollut kallis. Opin tykkäämään talosta ja pihapiiristä, mutta se sijainti harmitti todella paljon. Valitin Aleksille usein asiasta
Lopulta meillä sitten hellyttiin ja alettiin katsomaan uutta asuntoa. Sitten tuli Emily ja olikin tarvetta jo isommalle asunnolle. Nyt olen kyllä erittäin tyytyväinen meidän neliöön ja sijaintiin, joka on keskustan lähettyvillä! 🙂

Toivottavasti tekin löydätte pian jonkun hyvän ratkaisun, joka sopii teille molemmille ja tietenkin lapsille ♡

1 vastaus

Kiitos Riikka.♥
Voi mikä tilanne sielläkin ollut. :/ Onneksi teillä kuitenkin kävi hyvin ja nyt on ihana uusi asunto.♥

1 vastaus

Sanos muuta 🙂 Tosin nyt kelpaisi kyllä oma asunto 😀 tällä hetkellä asutaan siis vuokralla 😀 Koskaan ei voi olla liian tyytyväinen 😀

1 vastaus

Ei sitä varmaan koskaan olekkaan. 🙂

1 vastaus

Ymmärrän hyvin, me päädyttiin tähän nykyiseen asuntoon vähän samalla tavalla, kun ensin aijottiin asua vaan vuokralla ja sitten tämä yhtäkkiä "piti" ostaa. Jos olisin siis saanut rauhassa valita asuntolainaa vastaan minkä tahansa talon, niin en varmaankaan olisi tähän päätynyt. Eihän tässä mitään vikaa ole (päinvastoin, sijainti, piha, kaikki erinomaisia) mutta itse talon olisin suunnitellut aivan erilaiseksi. Nyt koitetaan remontoimalla saada itsemme näköistä, mutta vaatisi kyllä kokonaisvaltaisen remontin, että siitä tulisi se Oma.

Tiedostan kyllä, että minun mieleen ei välttämättä mikään ole ikinä täydellinen, vaan voi se levottomuus iskeä uudessakin asunnossa… Kun en ole tottunut pitkiä aikoja asumaan yhdessä asunnossa ja aina mielessä on katsella uusia.

Onko siis teidän tilanteessa mahdollista, niin kuin edellä mainittiin, miettiä nuita kävely- ja ulkoilumahdollisuuksia toisin? Jos nämä on ne asiat, mitkä hiertää. Tietysti jos on taustalla muutakin, niin eihän ne sitten paljon auta…

1 vastaus

Ohhoh, on sielläkin ollut tilanne. Remontoimalla saa edes vähän sitä kodin tuntua. Mä vaihdan järjestystäkin tyyliin joka kuukausi ja sillä haen sitä kodin tuntua, mutta sekään ei auta kuin hetkeksi.

Me muutettiin tuhottoman monta kertaa ennen tänne muuttamista. Nyt ollaan asuttu täällä se seitsemän vuotta ja tehty jonkin verran remonttia ja ei. Ei tämä vaan tunnu omalta. :/ Ja tämä sijainti on myös niin suuri ongelma itselleni, etten ole vieläkään sinut sen kanssa. Tie tuossa on todella pelottava ja hirvittää joka aamu kun tyttö lähtee kouluun koitan kurkkia ikkunasta että selviää pysäkille turvallisesti. Olen pohtinut monia ratkaisuja jo monen vuoden ajan, mutta ei auta ei.

1 vastaus

Voi miten ikävä kuulla että koti ei tunnu kodilta! Etenkin kun on paljon kotona lasten kanssa ne epäkohdat muistuvat mieleen herkästi. Meilläkin kaikki remontit ovat tapahtuneet mun aloitteesta ja juuri siinä vaiheessa kun olen ollut viimeisilläni raskaana tai vauvavuoden aikana 🙂 Meidän talon osto oli aikoinaan kompromissiratkaisu- oltiin myyty asuntomme ja haettu tonttia aikeissa rakentaa kun tämä nykyinen talomme "löytyi", silloin kolmannen lapsen la oli parin kuukauden päässä ja ajatus valmiiseen taloon muutosta vei pidemmän korren vaikka tiesin jo talokauppoja tehdessämme ettei tämä ole se "unelmakoti". Mutta tilaa on (ainakin melkein) riittävästi ja pienillä remonteilla ollaan saatu muutoksia aikaan, silti haaveissa (nimenomaan minulla, ei niinkään miehellä) on vanhassa puutalossa asuminen ja sen remontointi. Luulen vaan että haaveeksi se mulla jääkin, siihen pitäisi ola molemmilla innostusta että se toteutuisi 🙂 Toivottavasti te pääsette johonkin toimivaan ratkaisuun- ja näin ulkopuolisena ajatellen pieni välimatka esim. muuttamalla johonkin asuntoon lähemmäs kylää väliaikaisesti (ja ehkä vuokraamalla nykyisen kotinne sukulaiselle siksi ajaksi?) voisi selkiyttää molempien ajatuksia? Jaksamista Terhi <3 <3 <3

1 vastaus

Kiitos.♥
Tässä kun kotona on niin aina ne kaikki muistuttaa koko ajan. Mutta en usko tilanteen muuttuvan sittenkään kun töihin joskus menen.
Teillä on kyllä niin kaunis koti, ihailen sitä kyllä aina kuvia katsellessa. 🙂 Mutta ihanaa että remontoimalla olette saaneet siitä kodin tuntuisen. Vaikka menin olemme remontoineet niin ei tämä silti tunnu siltä kodilta niin kuin pitäisi. Ei tarvitse olla se unelmien koti, kunhan edes tuntuisi kodilta.

Toivon todella että tähän saadaan ratkaisu joka on molemmille hyvä. Vaikkei se vuokralla asuminen houkuta, niin tässä tilanteessa sekin tuntuu paremmalta. Ehkä se kodilta tuntuva koti kuitenkin jossain vaiheessa löytyisi. 🙂

1 vastaus

Olen kyllä rivien välistä huomannut tämän asian ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Muakin hirvittäisi asua sen tien varressa 4 lapsen kanssa. Olisi ihan eri asia jos siinä menisi jokin pieni hiekkatie.
Meillä on 100 neliön kämppä vanhassa opettajien asuntolassa yläasteen vieressä, vanha puutalo jossa 2 kerrosta ja yhteensä 5 asuntoa..
Ei ehkä se unelma talo mutta sijainti on aivan loistava – kaikki on kävelymatkan päässä, lapsilla on varmaan 200m kouluun kun ala-astekin on ihan vieressä 🙂 helpottaa kummasti arkea 🙂
Ainakin tällä hetkellä on hyvä ratkaisu meille kun lapset ovat vielä pieniä! Katsotaan sitten tulevaisuudessa josko sitä jokin toinen ratkaisu olisi parempi..
Toivottavasti löydätte pian jonkun ratkaisun tähän ongelmaan <3

1 vastaus

Hyvin olet huomannut. 🙂 Tuo tie on kyllä kamala, siinä päästellään niin järkyttävää kyytiä ja välillä pelkään kun ulkoillaan, että mitä jos joltain karkaa auto tai moottoripyörä lapasesta ja se tulee suoraan pihaamme jossa olemme lasten kanssa. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa..
Hyvältä kuulostaa teidän asumismuoto tällä hetkellä. Ja aivan ihanaa että kaikki on noin lähellä. Minulle riittäisi että ovat edes siinä 2-3 kilometrin päässä, kunhan on se kävelytie jota pitkin kulkea. 🙂
Toivotaan että ratkaisu löytyy, edes jonkinmoinen, kiitos.♥

1 vastaus

voi harmitus, ymmärrän yllä tuntemuksiasi! toivottavasti löydäte hyvän ratkaisun! olit rohkea kun kirjoitit tästä!

1 vastaus

Kiitos Noora.♥ Sitä täällä toivotaan.

1 vastaus

Tiedän tunteen, itselläni oli samankaltainen tilanne muutama vuosi sitten. Onneksi mies ymmärsi miten paljon talo ahdisti minua, ja suostui muuttamaan, vaikka minustakin tuntui että aiheutan pettymyksen miehelle ja miehen vanhemmille… Mutta nyt on kaikki paremmin 🙂 Kyllä se vaan kannattaa panostaa omaan viihtyvyyteen ja tehdä muutoksia jos tuntuu väärältä. Toivon että sinäkin pääset vielä "kotiin" ja löydätte yhteisymmärryksen asiassa ♡

1 vastaus

Ihanaa kun miehesi ymmärsi ja muutitte ja nyt kaikki paremmin.♡ Toivon todella että löydämme yhteisen ratkaisun tähän tilanteeseen.

1 vastaus

Minun on pitänyt jo moneen kertaan kommentoida tähän tekstiin, mutta koska pitkien kommenttien kirjoittaminen kännykällä on hieman hankalaa, niin kommentoiminen on jäänyt. Nyt tämä taitaa sitten tulla aika jälkijunassa 😀

Minä olin naimisiinmennessämme niin rakkauden sokaisema, että en edes tajunnut kyseenalaistaa sitä, missä asuisimme 😀 Muutimme siis häiden jälkeen mieheni sukutilalle ja se tuntui olevan kaikille itsestäänselvää. Appivanhempani ottivat vain tärkeimmät tavarat mukaansa eläkemökilleen ja muuten talo jäi entiselleen. Itsekin olin innoissani siitä, että pääsin muuttamaan 24:n neliön yksiöstä suureen puutaloon ja paneuduin hirveällä innolla talon puunaamiseen ja paikkoihin tutustumiseen.

Ajan kuluessa ja varsinkin suuren menetyksemme jälkeen aloin kuitenkin tuntea, että olen edelleen vieras talossa, jonka pitäisi olla minunkin kotini. Tunsin muutenkin olevani koko kuviossa ulkopuolinen, kun en työskennellyt navetalla. Mieheni aika kului vasta rakennetun navetan pyörittämisessä, eikä talon remontointi tai sisustelu ollut päällimmäisenä hänen mielessään. Yritin tehdä talosta meidän näköisemme, mutta tunsin koko ajan, että kaikki yritykseni valuivat hukkaan ja aloin kaivata pois koko paikasta. Anoppini oli kyllä sanonut, että saisin laittaa talon juuri omanlaisekseni, mutta koska taloa koskevat ratkaisut olivat aikoinaan appivanhempieni tekemät, niin eipä niihin äkkiseltään voinut juuri muutoksia tehdä.

Minun tilannettani on helpottanut lasten syntymät, sillä sitä kautta olen löytänyt oman paikkani täällä. Nykyisin tämä talo tuntuu myös minun kodiltani ja pikkuhiljaa olemme uskaltaneet muuttaa kotia enemmän itsemme näköiseksi. Nyt odotan innolla tulevaa keittiöremonttia 🙂

Mutta tiedän kyllä tuon kuvaamasi tunteen siitä, ettei koti tunnu omalta ja miten iso merkitys sillä on varsinkin kotiäidille. Muuta ratkaisua asiaan ei varmaankaan ole kuin keskustelu puolison kanssa ja vaihtoehtojen miettiminen. Toisaalta ymmärrän senkin, ettei puolisosi varmaankaan haluaisi luopua itselleen tärkeästä talosta, mutta tottakai siellä pitäisi olla kaikkien hyvä olla! Toivottavasti asiaan löytyy jokin sopuisa ratkaisu <3

1 vastaus

Kiitos kun kerroit tarinasi Anne.♥
Onneksi sinun tilanne helpottui lasten syntymän myötä ja koti tuntuu viimein siltä miltä kodin kuuluukin tuntua. Ihanalta kuulostaa myös lähestyvä keittiöremontti. 🙂

Vaikka meillä on tätä koitettu rempata niin silti se ei vain auta kuin hetkeksi. Sitten se ahdistus palaa. Ja tätä on nyt kestänyt niin pitkään, että koko taloa kohtaan ei tunne enää mitään positiivista. Tuntuu että mikään remontti ei enää tätä tilannetta pelasta. Ja vaikka remontoitaisiin niin ei se sijainti kuitenkaan muutu miksikään. :/

1 vastaus

Hei!

Olen ihan samanlaisessa tilanteessa, siis loukussa ison tien varrella. Tästä menee ohi rekkoja ja autoja, rajoitus on 80km/h. Ahdistaa. Vauvan kanssa ei voi mennä vaunulenkeille, kun tien pientare on liian kapea. Ja vaikka menisikin niin rekat pyyhältävät vierestä.

Tämä oli ensimmäinen talo/asunto minkä ostimme. Ja nyt asuttu 2,5 vuotta. Onneks ollaan asiasta keskusteltu ja siitä etä olisi kivempi asua jossain muualla, mutta fakta on se, että myyminen on tosi hankalaa ja luultavasti ei saisi edes omiaan pois.

Unelmana juurikin omakotitalo mistä pääsisi kävellen/pyörällä kauppaa ja asioille. Nyt keskustaan 5km mata tuota tietä ja autolla tulee kaikki matkat liikuttua.

1 vastaus

Voi ei. 🙁 Teidän talon vieressä menee sitten aivan samanlainen tie kuin meillä ja vaunulenkille ei tosiaan uskalla. 🙁 Meidän kohdalta alkaa ylämäki, johon rekat lataa vauhtia aika huimasti ja tietysti alas tulevat laskettavat hurjaa kyytiä. Tilannetta ei helpota että tie on suoraa yli kilomerin verran, joten vauhtia on monelle reippaasti yli sen 80.

Ihanaa että olette keskustelleet asiasta ja toivon että halutessanne pääsette siitä eroon. Isontien varressa kun harva haluaa asua. Rekoistakin lähtee aika metakka.

Toivon myös että saatte joskus sen unelma omakotitalon josta on hyvät yhteydet. Kyllä tuo autolla liikkuminen alkaa välillä puuduttaa, varsinkin kun muutamana päivänä ajelee tuon matkan sen kolme kertaa.

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äiti ja melukylän lapset
Blogia kirjoittaa kuuden lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Siitä pitävät huolen tytöt 2005, 2009, 2013, 2018 sekä pojat 2010 ja 2015. Tervetuloa mukaan! Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Ihanaa lauantaita. 😘 Me otetaan rennosti ja pötkötellään matolla Saagan kanssa.💕
.
.
.
#vauva #vauva2018 #huhtikuiset2018 #kaksplus #mumfie #viikonloppu

_terhin_

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: