Missä vauva nukkuu?

Teksti

Ostan tämän ihanan reunapehmusteen tuonne pinnasänkyyn. Tuskin maltan odottaa että tuolla sängyssä tuhisee se oma pieni nyytti. Esimerkiksi noita mietin ja kuvittelin odotusaikana kun laitoin sänkyä pienelle valmiiksi. Meillä on kaikki lapset nukkuneet pinnäsängyssä, joten jotenkin oletin että myös Hugon kanssa käy niin. No ei se sitten ihan niin kuitenkaan mennyt.

Ihan alkuun muutaman yön Hugo nukkui sängysään, mutta aina kun hänet sinne laskin näytti pieni niin pieneltä ja yksinäiseltä rääpäleeltä suuressa sängyssä, vaikka kuinka koitin tehdä siitä pesämäisen. Minun kävi toista sääliksi ja tuli vahva tunne että vauvan kuuluu olla minun lähellä. Miksi laitan toisen ihan yksin sänkyyn nukkumaan, kun voisin pitää kainalossani. Ja hiljaa, kuin vähän varkain meillä on lapsi joka nukkuu puolet yöstä äidin kainalossa. Illalla Hugo nukahtaa vaunukoppaan, koska vaunut ovat samassa kerroksessa kuin olohuone. Kannan sitten vain vaunukopan makuuhuoneeseemme ja laitan pinnasänkyyn. Kun Hugo sitten herää syömään jää hän viereeni.

En voisi enää kuvitella nukkuvani ilman että kainalossani tuhisee oma rakas, joka samalla puristaa peukalosta. Ihan parasta. Hugo onkin lapsistamme ensimmäinen joka nukkuu näin paljon vieressä. Iida nukkui myös jonkin verran, mutta ei todellakaan näin paljoa. Muut puolestaan ovat nukkuneet yöt läpi jo viimeistään kahden kuukauden ikään mennessä siellä omassa sängyssä.

Vaikka Hugo nukkuu vieressä ja itse nukun koko yön samassa asennossa niin kaikki saavat nukuttua todella hyvin. Niinpä tämä ratkaisu on ollut ihan paras meidän perheelle. Lisäksi yöimetykset eivät tunnu rankoilta kun ei tarvitse edes nousta ylös. Edetään nyt vallan Hugon tahtiin ja katsotaan tilanteen mukaan miten tämä tästä etenee ja muokataan sitten näitä järjestelyjä uudestaan kun on sen aika.  Ennen en ole tiennyt kuinka ihanaa on nukahtaa joka yö se oma aarre kainalossa, mutta nyt tiedän. Se on jotain käsittämättömän ihanaa. Näin on hyvä juuri nyt.

Kommentit

30 kommenttia

Pitää tulla kurkkaan. 🙂

voi miten suloinen kuva!<3

Kiitos Noora. Hugo on niin suloinen kun nukkuu ja muutenkin tietty.♥

Meillä Beni kans nukkuu aluks omassa sängyssä ja sitku herää tissille nii siihen viereen se sitten jää! <3

On niin ihanaa nostaa pikkuinen kainaloon ja nukahtaa siihen, parasta.♥

Sulle olisi yksi haaste blogissani :3

Käyn kattoon. 🙂

Hei,meillä on kaikki nukkuneet vieressä,häkkisängyssä ovat olleet levottomia,pienin nyt 4kk ja kuinka ihanaa on kun pieni aarre tosiaan tuhisee kainalossa,aikansa kutakin ja tämä tosiaan sopii meillä,ei varmasti kaikilla<3

On se kyllä niin ihanaa.♥ Ihana että siellä kaikki nukkuneet vieressä, minä vasta pääsin nyt kokemaan tämän ihanuuden kunnolla.♥
Ei varmasti sovi kaikille mutta itse rakastan ja voin hyvin nukkua siinä samassa asennossa koko yön. 🙂

Ihana kun pääsit vihdoin kokemaan tuon kainalovauvan kanssa nukkumisen. Se on vain niin parasta! ♥ ♥

Niimpä ja on tämä niin ihanaa.♥

Ihana pieni <3 meilläkin Luka nykyään nukkuu suurimmaksi osaksi meidän välissä. Ihan pienenä nukkui omassa sängyssään koska pelkäsin nukkua vieressä, mutta jossain vaiheessa vain sitten siirryttiin siihen, että nukkuu meidän vieressä. On se kyllä ihanaa nukkua vauva kainalossa ja herätä aina iloisen pienen naaman vierestä <3 vaikka välillä mietin, että oliko se nyt niin järkevää totuttaa nukkumaan meidän kanssa kun kerran oli oppinut niin hyvin nukkumaan omassa sängyssään… Mutta tuli juuri tuollainen samanlainen tunne siitä, että ei sen pienen kuulu yksinään nukkua! Ja tässä sitä sitten ollaan 😀 <3

Hugo on.♥
Kyllä se pieni siinä vieressä on jotain aivan ihanaa. Ja ne aamut kun vierestä herää mitä iloisin murunen jolla on kasvoillaan leveä hymy ja tuikkivat silmät.♥
Mutta on nuo niin hetken pieniä ja varmasti oppivat nukkumaan taas omassa sängyssä. 🙂

Kuulostaa kyllä mielettömän ihanalta <3 <3 Mä en osannut nukkua vauvan kanssa. Halusin kyllä ei ollut siitä kiinni mutta mä pyörin paljon unissani ja pelkäsin aina kierähtäväni päälle. Joten jos vauva viereen halusi niin nukuin koiranunta koko yön eikä se ollut pidemmän päälle hyvä ollenkaan 😀

Se kyllä on.♥
Ja ilman muuta jos oma uni siitä kärsii niin kaikkien kannalta parempi että kaikki nukkuvat omissa sängyissään. 🙂

Ihanaa <3 Meillä ei kumpikaan tyttö ole oikein ikinä suostunut nukkumaan meidän vieressä. Vauvana pari hassua kertaa. Vieläkään edes sairaina eivät halua äidin kainalossa nukkua, vaan repivät mua nenästä kunnes kyllästyvät ja lähtevät kävelemään omaan sänkyynsä 😀 olen jollain tasolla sulle vähän kateellinen, olisi ihana nukahtaa tuhisevan pienen viereen 🙂

Se kyllä on, parasta.♥
Meilläkään ei kukaan noista neljästä vanhemmasta tule viereen nukkumaan, vaan haluavat aina omaan sänkyyn. Saa nähdä tuleeko Hugosta millainen kun kasvaa. 🙂
Jos joskus vielä sinulle tulee mahdollisuus nukahtaa pieni tuhiainen kainalossa.♥

Tuo tuhiseva paakki siinä vieressä on vaan niim täydellistä ❤ meillä oli vankka ajatus että urho nukkuu omassa sängyssä koska sairaalassa oli tottunut siihen. Kolmannen yön jälkeen mulle piisasi. Ekalla syötällä vauva jää viereen. Isin ollessa pois sinne pääsee heti ?

Se on.♥
Kyllä se pieni siinä vieressä on vain jotain niin ihanaa.♥

Voi ihanuus<3
Meille on viimeiset pari ollut kevyesti sinne vuoden ikään asti kainalotuhisijoita=) Oon saanut kans itte ihan loistavasti nukuttua. Neuvolassa ollut vain aina vähän terkan kans ongelmaa kun hän olisi halunnut tietää montako kertaa yön aikana imetän, ja sanoin että ei mitään hajua. En todellakaan laskenut montako kertaa sitä tuli tuupattua tissi toisen suuhun=) Mutta oli se vaan ihanaa kun toinen tuhisi siinä ihan iholla<3

On se niin ihanaa kuunnella sitä pienen tuhinaa.♥
Imettäminen on kyllä niin helppoa kun toinen nukkuu siinä vieressä. Me herätään se 2-4 kertaa ja nopeasti nukahdetaan uudestaan.

Oih <3 niin hellunen Hugo ja niin parasta kun on oma vauva kainalossa <3 🙂
Meillä on kaikki nukkuneet tosi paljon vieressä, esikoinen ehkä vähiten. Mutta käytännössä Emil, Onni ja Mimosa eivät ole ikinä edes käyttäneet pinnistä 🙂 just imetykset jne sujui niin kivasti perhepedissä 🙂

Nauti nyt <3 <3

Oi täällä kyllä nautitaan oikein kunnolla tästä. Tuo ihanuus vieressä on ihan parasta nukkua.♥ Ja imetykset on kyllä niin helppo hoitaa. 🙂

Meilläkin Lotta nukkui ihan alkua lukuunottamatta omassa sängyssään, yöllä imetin sängynlaidalla istuen ja laitoin takaisin sänkyynsä, monesti jäi siitä valvomaan tunniksikin tai sitten saatoin monta kertaa joutua heijaamaan sylissä uneen ennen kuin sain jäämään sänkyyn. Nyt Venlan kohdalla en todellakaan jaksaisi tuollaista, joten Venla nukkuu mun vieressä ja välillä vaan laitan tissin suuhun ja jatketaan unia. 😀 Vaikka tää toimiikin ihan kivasti, niin ehkä pikkuhiljaa alan kaipaamaan sitä omaa tilaa ja ettei ole aina joka paikka jumissa kun nukkuu yhdessä asennossa koko yön. Toistaiseksi kuitenkin mennään vielä näin, koska en jaksa alkaa valvomaan yhtään enempää ja onhan se tosiaan ihanaa, kun se pieni on siinä ihan vieressä. <3

On kyllä niin helppoa kun yöllä pienen herätessä laittaa vaan tissin suuhun ja taas voi nukkua. 🙂 Ja onhan se niin mahdottoman ihanaa kun pieni nukkuu kainalossa.♥ Saa nähdä koska meillä Hugo alkaa totutella nukkumaan omassa sängyssä, mutta toistaiseksi mekin jatkamme näin. 🙂

Olisi postaustoive, teidän parisuhteesta.. Blogissa näkyy paljon juttuja lapsista ja sinusta, joka siis ei ollenkaan huono juttu mutta olisi kiva kuulla miten hoidatte parisuhdettanne, olettaen että monilapsisessa perheessä yhteinen aika on kortilla.. Mitä miehesi tekee omalla vapaa-ajallaan? 🙂

Kiitos toiveesta. 🙂 En pahemmin täällä miehestäni ja parisuhteestamme kirjoittele, mutta voisin jonkinlaisen postauksen kirjoittaa vanhempien omasta-ajasta kun sitä yhteistä ei tosiaan paljoa ole. 🙂

Meidän nuorimmainen ei nukkunut pikkusängyssään (jonka J on itse tehnyt) yhtään yötä 😀 sinne kertyi kaikki kodin tekniikkavempeleet ja erinäisiä puolipitoisia vaatekappaleita 🙂

Se on vain niin helppo jos ja kun vauva on yöt vieressä.
Pystyt puoli unessa imettämään, eikä tarvi joka inahduksesta nousta ylös.
Meillä esimerkiksi tutin syönti oli sitä, että se tippui vähän joka välissä ja vauva havahtui siihen. Niin helppo oli laittaa tutti suuhun kun pikkuinen oli vieressä kuin että oisit noussut ylös asti 🙂

Kyllähän sitä kropassa kaiken näköisiä jumeja oli niihin aikoihin mutta se tieten kuuluu asiaan 😀

Niin kaunis kuva nukkuvasta vauvasta <3

Heh, niin siinä voi äkkiä käydä. 🙂

Kyllä ne syötöt sujuu niin hienosti kun pieni on siinä vierellä ja kyllä se tuttikin on niin helppo siitä äkkiä lykätä suuhun. 🙂 Mä en ihme kyllä ole vielä jumissa, vaikka koko yö kuluukin samassa asennossa nukkuen.
Hugo on kyllä niin suloinen näky nukkuessaan ja muutenkin.♥

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä