Juo, juo ja juo

Teksti

Imetysaikana olisi todella tärkeää muistaa juoda paljon ja täytyy myöntää että juon aivan liian vähän vettä vuorokaudessa. Ja nyt jos koskaan olisi niin tärkeää pitää huoli omasta nesteytyksestä. Miten voikaan olla niin vaikeaa tarttua siihen vesilasiin ja kulauttaa se alas? Miten ihmeessä muistaisin päivän aikana juoda tarpeeksi? Myös silloin kun ei janota.

Muutos pitäisi tehdä, sillä huomaan että niinä päivinä kun juon liian vähän särkee päätäni helpommin ja maitoakaan ei tule ihan niin paljon kuin normaalisti. Kärsin tällä hetkellä lahosta päästä, saatan täyttää vesilasin ja hörpätä kerran kun pitäisi juoda se kokonaan. Mutta onko kamalampaa kuin se että yrittää juoda vaikka ei janota yhtään. Yksi keino voisi olla se että joka kerta kun kävelen vesihanan ohi kulautan lasillisen vettä, tai edes vähän. Kuljen siitä kuitenkin todella monta kertaa päivän aikana, joten voisi olla että vesi tulisi pian korvista ulos. Toinen vaihtoehto, joka olisi ehkä se parempi, olisi täyttää yksi tai kaksi limsapulloa vedellä ja tunkea jääkaappiin. Ja ne pitäisi sitten tyhjätä päivän aikana. Yhteensä sellainen 3L olisi hyvä määrä tai kunhan menisi edes reilu 2L. Tämä tyyli oli käytössä odotusaikana ja se toimi. Kunnes huomasin että yhtäkkiä se vesi vain seisoi siinä pullossa, ilman että kukaan joi sitä.

Raskausaikana siis muistin juoda hyvin ja se piti suurimman turvotuksen poissa. Nyt sitten ollaan menty takapakkia. Monesti kun istahdan sohvannurkkaan imettämään Hugoa niin iskee aivan järjetön jano. Monesti pitää pyytää jonkun tuomaan lasillinen vettä kun jano on aivan armoton. Jos taas olen muistanut juoda hyvin ennen imetystä niin jano ei iske. Yhdessä vaiheessa pidin pienessä pullossa vettä lähellä aina kun imetin, mutta lapset kävivät aina hörppimässä siitä joten veden seassa killui myös taaperon kuolaa. Niimpä luovuin siitä.

Olen pistänyt merkille, että illasta vettä kuluu ihan tolkuttomia määriä. Keho ikään kuin huutaa nestettä vaikka en varsinaisesti kärsi janon tunteesta. Kittaan sitä helposti yli litran, lähemmäs kaksi, ja olen vähän väliä täyttämässä lasia. Olisi kuitenkin hyvä että myös päivällä tämä onnistuisi, jottei illasta alkaisi särkeä päätä. 

Nyt kysynkin, että onko teillä antaa jotakin hyvää vinkkiä, millä muistaa juoda tarpeeksi päivässä?

Kommentit

37 kommenttia

Voisi kyllä koittaa myös että laitankin kannuun vettä ja maustaisin sitä vähän jollakin, kiitos maustamis vinkeistä. 🙂

Veden juominen on haastavaa täälläkin. Otin sun vinkistä vaarin (vai mite se sanonta menee 😀 ) Ja täytin ne kaksi vesipulloa jääkaappiin. Päivisin en saa juotua kuitenkaan lähes ollekaan mutta illalla ne tyhjenee kuin itsestään.. mikähän siinä on! Jotenkin se vesi tökkii ja jää suuhin pyörimään eikä vaan saa nielaistua sitä ales 😀

No niin on..mulla unohtuu ne pullot tonne jääkaappiin. :/ hyvä että siellä nyt toimii toi pullosysteemi. Täälläkin varmaan jos vaan muistais että ne on siellä. 🙂 Nyt ei janota läheskään niin paljon kuin odotusaikana.

Mulla ei oo mitään kummosempaa vinkkiä mutta oon huomannut, että vesilasillinen uppoaa paremmin jos siihen lisää ihan pikkusen sitruunamehua. Mulla on jääkaapissa semmonen "sitruunanmallinen" mehujuttu, josta laitan muutaman pisaran lasilliseen. Sitruunavesi kai ois muutenki hyväksi mutta sitä sitruuna pitäis kyllä laittaa huomattavasti enemmän ku muutama pisara lasilliseen 😀

Hih, kiitos. Tota voisikin kokeilla. 🙂

Mä juon aamulla 0,5l vettä meikkaamisen aikana. Ja ison lasillisen (0,3l) aina ennen ku syön. Eli ku syön 5 ateriaa ni siitä tulee jo 1,5l plus aamun vesi. Mut juon kyllä yhteensä vettä 2,5-3,5l päivässä, koska on vaan jano! Alkuun se on opettelua mut kyllä siihen pääsee kii ☺

Mun pitäis varmaan opetella tuo veden juominen heti kun herää. Pitääkin ottaa tavaksi heti huomisesta. 🙂

Sama juttu täälläkin, vaikken toki enää imetä. Odotusaikana minullakin oli 1,5l limupullo jonka piti tyhjentyä vähintään 2xpäivässä.

Olen huomannut, että minuun uppoaa paremmin huoneenlämpöinen vesi kuin jääkaappikylmä tai suoraa hanasta otettu, on jotenkin pehmeämpää.
Nykyään pyrin pitämään yrheilupullossa vettä ja kannan sitä mukanani. Urheilupullon korkin saa näppärästi painettua kiinni joten ei ole katastrofi jos joku sattuu kippaamaan sen. Toisinaan täytän 1l kannun vedellä ja koitan muistaa käydä juomassa siitä ja täyttää sen, mutta tuo pullo toimii paremmin. Olen myös huomannut, että pullosta juodessa tulee juotua enempi kerralla kuin lasista/mukista. Urheilupulloa imiessä vesi suihkuaa niin kivasti suuhun, hehe. 😀

Minullakin tosin tuppaa veden juominen painottumaan iltaan ja sitten kittaan sitä niin että yön saa ravata vessassa pissalla.

Veden juonti olisi kyllä tärkeää, ei migreenikään iskisi niin helposti ja aineenvaihdunta toimisi paremmin ja ihokin olisi paremmassa kunnossa.

Yksi vinkki on pitää juotavaa kädenulottuvilla kun kokkaat tai leivot. Itselläni ainakin tulee helposti jano kun häärii keittiössä kuumien patojen äärellä. Jos ei muista juoda on tuloksena pääkipu. Tänäänkin hörpin vesipullosta vettä samalla kun tein pullataikinaa ja kun siivoilin keittiötä. 🙂

Mulla toimi odotusaikana nuo vesipullot kaapissa ja sillon tuntui olevan muutenkin jano koko ajan. Ai sä tykkäät juoda veden huoneenlämpöisenä. Mulle taas ei uppoa se ollenkaan, vaan pitää olla kylmää. 🙂
Täällä ei onneksi tarvitse ravata vessassa vaikka kittaankin vettä illasta.
Sen kyllä huomaa kun juo liian vähän että pää tulee kipeäksi. Siksikin olisi hyvä skarpata tuossa juomisessa. Päänsärky on jotain niin raivostuttavaa.
Välillä se vesilasi on kokkauksessa mukana, mutta pitää sekin ottaa tavaksi että olisi aina. 🙂

Mä luulen että juomisen puute oli yks vika miks imetys Kikkaran kohdalla lopahti kolmeen kuukauteen. Nyt oon lukenu tosi paljon imetyksestä ja toivon voivani imettää pitkään =)

Toivottavasti imetys onnistuu tällä kertaa toivomallasi tavalla.♥

Mulla on useampi vesilasi pitkin kämppää. Yöpöydällä, olohuoneessa ja keittiössä. Aina kun näen lasin, otan hörpyn. Aamulla ja illalla vedän sitten kunnon lasilliset kerralla 🙂

Hih. 😀 Täällä pitäis opetella juomaan aamulla oikein kunnolla. 🙂

Mä oon aina juonut paljon vettä, mutta vauvan kanssa juomiseen on silti pitänyt kiinnittää enemmän huomiota… Varsinkin vastasyntyneen kanssa se janontunne oli ihan järkyttävää ja aina piti olla vesilasi käden ulottuvilla. Mä hörppään useamman lasillisen vettä heti aamulla ennen kuin teen mitään muuta, niillä lasillisilla pääsee jo hyvään alkuun päivän vedenjuonnissa 🙂

Mä opettelin vasta Hugon raskausaikana juomaan kunnolla ja nyt se on taas palaamassa samaan kaavaan. Pitää kyllä ehdottomasta panostaa myös aamulla juomiseen. 🙂 Silloin kun Hugo syntyi niin janontunne oli kyllä kova mutta nyt se on hiipunut.

Miten se oikeasti onkin niin vaikeaa juoda tarpeeksi!? 😀 Mulla toimii parhaiten tuo valmiiksi täytetty vesipullo jääkaapissa. Mutta jos mä juon hirveesti päivän aikana vettä, niin saan kyllä ravata hirveesti päivän aikana (sekä yölläkin) vessassa. Se ei oo kivaa, joten oon yrittänyt löytää itselle sopivan vesimäärän, siinä kuitenkaan vielä onnistumatta.

Toivotaan että löydät sen oikean määrän.
Mulla ei oo tuota vessassa ravaamis ongelmaa kun imetys kuluttaa niin paljon. Siksi nyt pitäis kyllä skarpata tuossa veden juomisessa. Pitää ehkä vielä koittaa sitä pulloa kaappiin. 🙂

Olin ehdottamassa veden maustamista just sitruunalla ja sitten limupulloja mutta kaikki olikin jo kommenteissa! 😀 Tsemppiä! <3

Tuota maustamista pitää kyllä testata. 🙂
Kiitos.♥

Mulla on vesimuki vessassa, että aina kun käyn vessassa juon samantein mukin tai kaksi vettä. 🙂 Juon noin kaksi litraa päivässä vettä ja päänsärky on illalla mieletön jos en ole muistanut juoda päivän aikana tarpeeksi.

Se päänsärky iskee kyllä heti jos juo liian vähän.
Mulla tuo imetys tuntuu kuluttavan sen verran hyvin nesteitä, että vaikka kuinka koitan päivisin kitata niin vessassa pitää käydä todella, todella harvoin.

Mulla on taas se kun juon niin paljon ni ravaan vessassakin paljon. Tai sit mulla onkin orastava sokeritauti.

Mulla on taas se kun juon niin paljon niin ravaan vessassakin monta kertaa päivässä.

Hih, mutta sillon se vesilasi toimii siellä vessassa hyvin. 🙂

Huomaan, että itsellä on ihan sama juttu. Illasta kun istahtaa, niin koko aika on jano. Tunnistan myös tuon päänsäryn mikä tulee, jos ei juo riittävästi.
Oon laittanut oman pullon jääkaappiin ja kun sitä ovea tulee auottua päivän mittaan jonkun verran, niin yritän aina joka kerta hörpätä. Joskus onnistuu, joskus ei.

Mukavaa ystävänpäivää teille!! <3

Kiitos ja samoin sinne.♡
Sielläkin siis kitataan illasta vettä. 🙂 Varmaan osittain se juominen jää kun päivät aina täynnä touhua.

Kiitos!! <3
Joo… Ja sit mä hyppään vessassa koko yön. Luulen kanssa, että kun päivässä on touhua ja tohinaa, niin ei muista itsestään enään huolehtia, kunnes talo hiljenee. Siinä kohtaa muistaa monta muutakin asiaa liian usein.
Mukavaa alkavaa viikkoa!! <3

Juu silloin monesti muistaa pyykit yms. muut jotka saattaa unohtua päivällä. 🙂 Mukavaa alkavaa viikkoa sinne myös.♥

Mulla on 0,7l vesipullo imetysnojatuolissa tai sängyn vieressä ja juon öisin imettäessä. Illalla ku nukutan vauvan niin menee koko pullollinen ku syö puolituntia. Päivisin mun mukissa pöydällä on aina vettä, hörppääm sen ohimennen, tai edes puolet. Sitten täytän ja seuraavan kerran hörppään taas.. 🙂 -S

Hyvät keinot siellä käytössä. 🙂 Pitäis kyllä ite juoda noista pulloista taas, mutta ne unohtuu sinne kaappiin ja huoneenlämpönen ei uppoa.

..ja kannattaa Juua viileää vettä, jääkylmää ei saa niin pakko juotua eikä imeydy kroppaan yhtä hyvin kun haalea vesi. -S

Viileä vesi on hyvää. 🙂 Joskus se jääkaapissa oolut vesi on niin kylmää, ettei ehkä siksi niin helposti uppoa.

Mä latasin puhelimeen appsin (water drink reminder), joka muistuttaa juomaan. Tuntui vähän hölmöltä, mut sen avulla tottui juomaan säännöllisesti. Joka kerta muistutuksen kilahtaessa ei tietenkään pysty juomaan mutta onneksi se jaksaa muistuttaa 🙂 Sovellukseen voi merkata juodut vesilasilliset ym. ja päivän päätteeksi näkee, onko päässy tavoitteeseen. 5

Hei tollanenhan voisikin toimia. Kiitos vinkistä. 🙂

Mulla toi pullotus on toimiva:) mun tulee kyllä muutenkin juotua koko ajan sitä vettä.. Mutta mulla on jääkaapis kaks puolen litran pulloa, ja lasken aina että ainakin kaksi kertaa ne pitää juoda (eli siis kerran kumpikin täyttää uudestaan) nii tulee vähintää se 2 litraa. Siihenki kyllä välillä saa tehä töitä, jos ei oo esim yhtään urheillu päivän aikana! että siis vaikka mäkin koen juovani sitä vettä koko ajan, nii joskus saa tosiaan kattoa että tuleeko sillonkaan sitä kahta litraa 😀

Pitää koittaa uudestaan vielä tuota pullotusta. 🙂 Se toimi yhdessä vaiheessa hyvin, mutta nyt en jostain syystä muista juoda niistä.

Mulla on sohvalla myös sellainen urheilupullo täynnä vettä imetysjuomana, korkki pitää huolta että vaikka kaatuu niin ei haittaa ja siitä on yhdellä kädellä helppo juoda. Toinen keino on pitää kannussa vettä jääkaapissa, siitä on jotenkin muka helpompi ottaa muksu sylissä äkkiä kun taas aukaista pulloa 🙂 Joskus olen ahkera ja laitan kannuun jotain antamaan makua esim. minttua, appelsiinia, kurkkua, vesimelonia, granaattiomenaa (on muuten tosi hyvää) tai sitten sitä sitruunaa. Samat "mausteet" mulla ainakin litran kannussa riittää maustamaan muutaman kannullisen kun ne vaan juo päivän aikana ettei aina yksi kannullinen seiso yhtä päivää.. Jääkaapin vieressä on hyvä olla sellanen parin desin kuppi mihin sitten kaataa sieltä kannusta vettä, sen saa tarvittaessa kulautettua myös tosi nopeasti alas 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä