Kuusi kuukautta

Teksti

Puoli vuotta, aatelkaa!! Ajattelen itsekkin, kun en meinaa saada kirjoitetuksi tätä aloitusta, sen verran ymmälläni olen, että onko siitä todellakin kulunut jo kuusi kuukautta. Näihin kuukausiin on mahtunut niin paljon kaikkea. Olemme saaneet tutustua tuohon mitä suloisimpaan poikaan. Poikaan joka kehittyy päivä päivältä ja jota rakastan niin että meinaan pakahtua siihen tunteeseen. Poikaan joka heräilee aamuisin edelleen kainalostani ja väläyttää mitä suloisimman hampaattoman hymyn ja naurahtaa ääneen. Oikeasti aamut eivät voisi enää paremmin alkaa.
Tuossa kollaasia väkertäessäni järkytyin, kuinka paljon pieni poikani on kasvanut tässä ajassa! Vaikka edelleen epäilen että joku vaan kutisti tuon meidän lelun jonka vieressä Hugoa olen kuvannut joka kuukausi. Siis aivan käsittämättömän suuri muutos. Nyyh, oliko Hugo joskus noin pieni rääpäle, äidin oma murupulla. Laitan tähän nyt teille sen kuvan, jotta näette itse, aivan käsittämätön muutos. Vaikka Hugo onkin edelleen ihan pieni vauva, näyttää hän tuossa kuvassa niin suurelta kun sitä vertaa tuohon toiseen jossa ikää kaksi viikkoa.
6kk iässä hän
Hymyilee ja laittaa sitten hetken päästä pään äitiä vasten ja kurkkaa taas sieltä hymy huulillaan
Nauraa hekottaa niin että saa valitettavasti välillä hikan, jota inhoaa
Nauraa sisarusten jutuille jos he hauskuuttavat häntä

Koittaa jutella kovasti

Kuolaa ja imeskelee nyrkkejä
Tekee kuolasta kuplia ja päristelee
Imee omaa alahuulta
Ei omista vielä yhtään hammasta
Syö tuttia
Vie omat varpaat suuhun

Tykkää kukkuu leikistä

Rakastaa kun luetaan kirjoja
Tykkää istuskella sylissä, mutta punkeaa monesti siinä itseään suoraksi jotta pääsisi seisoma asentoon
Osaa kääntyä selältä mahalleen ja mahalta selälleen
Viihtyy silti paremmin selällään
Mahallaan viihtyy edelleen lyhyitä aikoja, mutta siinä ollessa keskittyy jo kurkottelemaan edessä olevia leluja
Käyttää Liberon 3 ja 4 koon vaippoja, mutta olemme siirtymässä nelosiin kun ne saa kivasti ”kiedottua” ympärille
Vaatekoko nyt 68cm
Rakastaa kylpemistä ja on alkanut loiskuttelemaan oikein kunnolla. Ei tykkää kylpeä vielä istuen vaan sillain kylvetysasennossa on kivempi

Peileistä on edelleen kiva kurkistella ja heittää sinne ihania hymyjä

Äidin imetyskoru on aivan paras, siitä pidetään lujasti kiinni syödessä ja se viedään välillä myös suuhun

Kynsien leikkaus on nykyään mielenkiintoista puuhaa

Oppi näyttämään kieltää ja sekös vasta onkin hauskaa
Lempileluja ovat Libero perhonen, Lamazen riikinkukko sekä hirvi
Vierastaa jonkin verran, välillä enemmän ja välillä vähemmän
Nukkuu nykyään joka päivä vaunuissa ulkona
Nukkuu kahdet tai kolmet päikkärit

Alkuyön nukkuu vaunukopassa, joka on nostettu pinnasänkyyn ja loppuyön äidin kainalossa
(pian aletaan opetella nukahtamista iltaisin pinnasänkyyn)
Herää yöllä kaksi kertaa syömään
On täysimetyksellä, mutta ekat soseet testaillaan pian
Pulauttelee enää vähän
Tykkää edelleen roikkua äidin hiuksissa
On melkein koko ajan hyvällä tuulella
Uskomattoman nopeaan se meni tämäkin aika ja nyt sitä ollaan päivä päivältä lähempänä sitä vuoden ikää. On ihanaa päästä seuraamaan mitä kaikkea se tuo edessään ja kuinka tuo pieni, ihmeellinen ja ihana poika valloittaa tätä maailmaa.

Kommentit

54 kommenttia
Avatar

Kiitos.♥

Avatar

Voi että ,en kestä miten suloinen hän on<3<3 Nuo pari viimeistä kuvaa aaawwwww!!!!On kyllä hurjaa tuo kasvu tuon ensimmäisen vuoden aikana!

Avatar

Mä kyllä ihan järkytyin tuosta kasvusta. 😀
Matias hauskuutti Hugoa niin saatiin muutama kunnon hymykuva.♥

Avatar

Avatar

Hugo on ♥

Avatar

Ihana naurusuu! <3 Ja ai hurja tuota kasvua! Tosi hyvä idea kyllä tuo kuvaaminen aina saman lelun vierellä niin sen kasvun todellakin näkee, harmi kun ei itsellä tullut mieleen vastasyntyneen kanssa 🙂

Avatar

Niin on.♥ Siis kasvua on tapahtunut ihan mielettömästi. Ainoa tuli kuvailtua maitopurkin vieressä ja Hugoa nyt lelun kanssa. 🙂 Harmittaa vaan kun en ottanut tuollaista kuvaa jo heti sairaalassa, kun lelu saatiin sinne.

Avatar

Voi että mikä söpöläinen <3 onnea puolivuotiaalle!

Avatar

Kiitos, Hugo kyllä on niin ihana.♥

Avatar

Jestas puoli vuotta mennyt jo. Nykyään aika kulkee pikakelauksella eteenpäin, tämän oon saanut todeta liian monesti viimeaikoina! Toi lelu näyttää ekassa kuvassa ihan jättiläiseltä 😀 Aina sen unohtaa kuinka pieniä ne vauvat onkaan. Hän on niin hurjan suloinen :') ♡♡

Avatar

No sanos muuta, menee kyllä todellakin pikakelauksella. 🙂
No niin näyttää, ihan varmaan joku vaihtanut sen pienempään. Onko Hugo todella ollut noin pieni..liian äkkiä kasvavat. Hugo kyllä on oikea suloisuus.♥

Avatar

Voi ihana puolivuotias! <3 <3 <3

Avatar

Niin hän on.♥

Avatar

Uskomattoman sulonen veitikka! Näitä kuvia katsellessa nousee ihan väkisinkin hymy huulille 🙂

Avatar

Hugo on niin mahdottoman suloinen ja niin iloinen tapaus nykyään.♥

Avatar

Aivan ihana puolivuotias! Perässä tullaan, Lilja täyttää ensi viikolla 5 kuukautta. 🙂

Avatar

Niin on.♥
Aatella, niin se aika kuluu, että sielläkin täytetään jo 5kk.♥

Avatar

Söpö:)<3 Onnea puolen vuoden täysimetyksen onnistumisen johdosta!

Avatar

Niin hän on ja kiitos.♥ Niin mahtava fiilis. 🙂

Avatar

❤❤❤ Voi suloisuus! Onnea puolivuotiaalle ❤❤❤

Avatar

Kiitos, Hugo on niin ihana etten kestä.♥

Avatar

Voiiih miten pieni suloisuus! Onnea puolivuotiaalle! <3

Avatar

Kiitos, Hugo on.♥

Avatar

Ihana pieni poju siellä! <3

Avatar

Niin minustakin.♥

Avatar

Onnea onnea 🙂 hauska kun on saman pehmon kanssa otettu kuvat. Ihmeellistä miten nää kasvaa niin nopeaan!

Avatar

Kiitos.♥ Niin nää kasvaa ihan hurjaa kyytiä. Vois vähän hidastaa vauhtia. 🙂 Kun on tuo sama lelu vierellä niin on helpompi verrata sitä kasvua. 🙂

Avatar

Oikea suloisuus♥ Aika menee kyllä liian nopeasti. Lapset kasvaa ja kehittyy niin ettei perässä pysy 😀

Avatar

Niin hän on.♥ Välillä tää vauhti tuntuu niin kovin hurjalta.

Avatar

Ei apua, vauvakuume herää. Ihana pallero 🙂 <3 Minä aina ihmettelin, kun minun tytöltä ei tarvinnut koskaan leikata kynsiä. Kynnet ei kasvaneet ollenkaan.

T: Ananas
Yksinhuoltajan selviytymisopas

Avatar

Hih, Hugo on.♥ Ai, meillä niitä saisi olla koko ajan leikkaamassa. 🙂

Avatar

Söpönen pikkuinen! ♡

(ja vastahan hän tosiaan syntyi!!!)

Avatar

Hugo on ♥.
Mustakin tuntuu, että vastahan sitä oli elokuu. 🙂

Avatar

Niin suloinen pikkuinen! <3 En ehkä kestä (voiko vauvakuumeeseen kuolla?). 😉

Avatar

Hugo kyllä on niin mahdottoman suloinen.♥
Kyllä musta välillä on tuntunut että voi. 😀

Avatar

Paljon onnea pikkuiselle söpöliinille♡

Avatar

Kiitos paljon.♥

Avatar

Ihan käsittämätöntä kyllä miten aika juoksee, oikeasti puoli vuotta!
Miten ihanan hyväntuulinen ilme tuossa alimmassa kuvassa <3

Avatar

No niimpä, tämä aika on mennyt yhdessä hujauksessa.
Hugo on nykyään oikea aurinko, mikä on niin ihanaa.♥

Avatar

Reipas ihana pieni ♡

Avatar

Hugo on.♥

Avatar

Siis onko siitä muka jo puoli vuotta?! Tuntuu että ihan vastaan kerroit että vauva on syntynyt:D
En kestä kuinka sulosia kuvia!<3

Avatar

Aika on mennyt kyllä aivan käsittämätöntä vauhtia, sillä minustakin tuntuu siltä että vastahan tänne ilmoitin että vauva on syntynyt.:) Hugo on suloinen kuvattava.♥

Avatar

Onnea puolivuotiaalle hurmurille! <3

Avatar

Kiitos.♥

Avatar

Onnittelut imetystaipaleesta ja 6kk iästä ihanalle Hugolle <3

Avatar

Kiitos paljon.♥

Avatar

Onnea puolivuotiaalle!
Voi apua miten ihania kuvia nuo joissa pienimies on vaippasiltaan, hän on niin syötävän suloinen! ♡

Avatar

Kiitos Ninni.♥
Hugo kyllä on niissä niin suloinen.♥ Isoveli hauskuutti niin saatiin monta ihanaa kuvaa. 🙂

Avatar

Valloittava pienokainen! Ihanat vaatteet myös, saako udella mistä ne on hankittu? 🙂

Avatar

Hugo kyllä on. ♡ Body ja sukat ovat Lindexiltä ja housut me&i. 🙂

Avatar

voi eiiii mikä suloisuus Hugo on <3

Avatar

Hih, niin on.♥

Avatar

Onnea!! Ihana pieni Hugo! <3

Vastaa käyttäjälle Anniina / Raidoilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä