Yleinen 17.3.2016
TEKSTI Terhi

Jännittävä viikonloppu tiedossa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tällä äidillä on edessä mielenkiintoinen ja ehkä hieman jännittäväkin viikonloppu. Huomenna pakkaan kamat ja Hugon autoon ja ajelemme kahdestaan siskolleni yökyläilemään. Ihanaa päästä välillä vähän pois kotoa ja keskittyä vain yhteen lapseen. Muut jäävät J:n kanssa kotiin. Tämä tekee myös erittäin hyvää muille lapsille, viettää aikaa isin kanssa.
Lauantaina jännitystä onkin edessä, kun tämä äiti nousee pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa junaan ja hurauttaa sillä Hugon ja siskoni kanssa  H e l s i n k i i n, iik.  Kyllä vain. Edessä on siis oikea seikkailu, heh. Juna lähtee aikaisin aamulla ja katsotaan mitä Hugo siitä tuumaa. Uskon kuitenkin että parin tunnin junamatka on vauvalle ja äidille mielekkäämpi, kuin kolmen tunnin automatka ja päätön palloilu keskustassa. Saatika jos pitäisi metsästää autolle paikkaa ja maksaa siitä hunajaa. 
Päivä Helsingissä sisältää hieman kaupoilla käymistä, uusien huippu ihmisten tapaamista, uutta informaatiota ja toivottavasti hyvää ruokaa. Niin malttamattomana jo odotan viikonloppua. Hieman myös jännään mitä Hugo on reissusta mieltä, mutta eiköhän hän siitä hyvin selviydy. Enemmän ehkä mietin miten löydän sieltä mitään, sillä en ole Helsingin keskustassa tainnut käydä kuin kerran enemmin ja siitäkin aikaa ihan hirmuisesti. No mutta siskon kanssa kivaa seikkailua edessä. Ei voi tulla kuin kiva päivä.
Tässä hieman jo kauhistelen, kuinka paljon muutaman päivän reissuun voikaan tarvita pieni ihminen tavaraa. Itselle nyt riittää ihan muutama vaate, meikit ja hammasharja. Mutta Hugolle pitää tyyliin pakata kaikki. Vara vaatteet kaikille päiville, vara vaatteiden vara vaatteet, ruokaa, vaippoja, sideharsoja, rattaat, vaunukoppaa, leluja, talkkia, rasvaa.. Lista on aika loputon. Mutta parempi varautua kunnolla, ettei jotain tule heti ikävä. Tosin onhan siinä kauppojakin, että pääsee kyllä ostamaan, mutta silti.
Tulen varmasti kertomaan teille myöhemmin miten reissumme meni ja mikä olikaan varsinainen matkan tarkoitus, hih. Tuskin maltan housuissani enää pysyä, niin jännittyneen odottavaiset tunnelmat minulla on koko viikonlopulle. Ja lisäksi minulla on pieni vaatekriisi, vaikka luulin jo tietäväni mitä puen. Ah, niin ihana olla nainen ja vaihtaa mieltä joka toinen sekunti siitä, mitä pukea päälle.
Kiitos muuten kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Vastailen niihin illalla oikein ajan kanssa. Mukavaa torstaita.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (34)

Hih, kivaa oli.:)

1 vastaus

Voi vietä ihana viikonloppu!! Jään jännityksellä odottamaan mikä matkan tarkoitus on:)
Tuo on niin totta, sillä määrällä mitä parille päivälle pakkaa lapselle tavaraa mukaan vois olla vaikka viikon jossain!Mutta kun k a i k k e e n pitää varautua.
Toivottavasti saat vaatekriisin selätettyä;)

1 vastaus

Niin on todella kiva viikonloppu tiedossa. 🙂 Aamusta sitten kohti Helsinkiä, iik. 🙂
Hih, todellakin kaikkeen pitää varautua. 😀

1 vastaus

Jänskäpänskää 😀 ja nauti erilaisesta viikonlopusta ♡♡ haastetta tuo kyllä varmasti tuo Hugon kamojen pakkaus! Mut niin se menee aina et pienimmällä on eniten tavaraa 😀

1 vastaus

Hih, niin on. 😀
Ja kyllä pienimmällä aina eniten tavaraa mukana, ja eikä ees moni kuitenkaan tule käyttöön. Mut jos niitä ei olisi, niin heti tulis tarvetta. 😀

1 vastaus

Ihanaa reissua♥

1 vastaus

Kiitos Nanna.♥

1 vastaus

Voi kun kiva, onpa teillä mukava viikonloppu tiedossa!! Hyvin se menee ❤ Ja edelliseen tekstiisi- enpä taida itseänikään noista stereotypioista tunnistaa vaikka viisi lasta täälläkin on 🙂 Luulen että niitä ulkonäöstään enemmän/vähemmän huolehtivia on niin yhden kuin useamman lapsen äideissä- ja myös naisissa joilla ei lapsia ole. Ihanaa viikonloppua vielä teille ❤

1 vastaus

On kyllä kiva viikonloppu.♥
Niin samaa mieltä kanssasi. Meitä kun on täällä niin monenlaisia. 🙂
Ihanaa viikonloppua myös sinne.♥

1 vastaus

Kivalta kuulostaa! 🙂 Edellisessä postauksessa oli tosi hyviä pointteja, luin sen vasta äsken. Empä ole oikeastaan tullut ajatelleeksikaan millaisia kommentteja useamman lapsen äitinä saattaa kuulla kyllästymiseen asti… mutta mikäs siitä "suurperheen" äidistä niin kovin erilaisen tekisi paitsi ehkä se että osaa hoitaa monen lapsen asiat 🙂

1 vastaus

Kiitos.♥ Ihmeen paljon näitä kuulee. Varmaan yhtä usein kuin yhden lapsen vanhemmat kyselyitä toisesta lapsesta.

1 vastaus

Vitsit, ihanaa reissua teille ♡♡

1 vastaus

Kiitos ihana.♥

1 vastaus

Oi että ihanaa reissua! <3
Mun piti kans ajatuksella kommentoida edelliseen postaukseen, mutta teen sen sit ehkä myöhemmin:D mut ajatuksia herättävä ja hyvä postaus!
viikonloppua! <3

1 vastaus

Kiitos Liisa.♥
Mukavaa viikonloppua myös sinne.♥

1 vastaus

Hauskaa reissua! 🙂 Näin pienen kanssa on ihan sama onko reissussa yhden yön vain viikon, tavaran määrä on vakio. 😉

1 vastaus

Kiitos.♥
Se on kyllä totta. 🙂

1 vastaus

Oujee! 😀 Minä niin muistan tuon ajan kun pienimmälle piti pakata paljon kamppeita ja silti jännitti, että onko riittävästi tavaraa mukana. Täältä Helsingistä löytyy kyllä joka kulmasta jokin liike josta voi täydentää varastoja tarvittaessa! <3

1 vastaus

Hihii. 😀
Uskomattoman määrän tarvii kun pienen kanssa lähtee reissuun. 🙂 Hih, varmasti löytyy. 🙂

1 vastaus

Kivaa reissua. Hyvin se varmasti menee ja hauskaa tulee olemaan!

1 vastaus

Kiitos.♥
Hih, varmasti menee ja kivaa tulee olemaan. 🙂

1 vastaus

Me lähdetään kans viikonlopuksi reissuun ja auton takakontti täyttyy lahjakkaasti jo rattaista, matkasängystä ja sen patjasta 😀 Ja just noi varavaatteiden varavaatteet 😀 Kivaa reissua, uteliaisuus vähän heräsi 😉

1 vastaus

Ihanaa reissua teillekin.♥ Ja kyllä sitä ihmeesti tulee tavaraa mukaan. Mullakin oli auto aika täysi ja liikkeellä ollaan vain kahdestaan. 😀

1 vastaus

Oijjj jännää! Tällänen pieni reissu varmasti piristää kaikkia! 🙂 Nauttikaa yhteisestä ajasta vauvan kanssa <3

1 vastaus

Hih. 😀 Kiitos, kyllä piristää ja me nautimme ihan täysin.♥

1 vastaus

Oi, kuulostaa kivalta ja jännältä 🙂

Ihanaa reissua!

1 vastaus

Kiitos Ninni.♥
Mukavaa ja jännää tulee olemaan. 🙂

1 vastaus

Me matkustettiin vauvan ollessa 5kk ekan kerran yli yhden yön matkalle, 5h junamatkan päähän veljelleni. Oli niin helppoa kun vielä täysimetti, ei tarvinnut pakata pulloja tai ruokalappuja.. Junassa sai syötettyä hyvin ja kaupungilla:) ps. Onneksi vauvan vaatteet on niin pieniä, että sama onko neljä vai kuusi bodya, ei vie tilaa paljon. 🙂 mukavaa lomaa! -S

1 vastaus

Kiitos S.♥
Onneksi ne vaatteet on tosiaan niin pieniä, niin ei ihan hirmuisesti vie tilaa. 🙂 Meillä onneksi riittää nyt ruuaksi pelkästään yksi pilttipurkki mukaan, joten vielä päästään siltä osin helpolla. 🙂

1 vastaus

Jännää, hauskaa reissua! Se on ihmeellistä miten paljon tavaraa täytyy lapsille pakata 😀

1 vastaus

Hih, niin on. 😀 Kiva kun on pikkuisen erilainen viikonloppu tiedossa.
Ja kyllä, uskomaton määrä sitä äkkiä kertyy. 😀

1 vastaus

Oikein kivaa viikonloppua! ♡

1 vastaus

Kiitos Anne.♥

1 vastaus

Oooh, onpa jännittävää! Ihanaa viikonloppua! 🙂

1 vastaus

Hih, kivaa oli.:)

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äiti ja melukylän lapset
Blogia kirjoittaa kuuden lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Siitä pitävät huolen tytöt 2005, 2009, 2013, 2018 sekä pojat 2010 ja 2015. Tervetuloa mukaan! Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Koko eilinen päivä juhlittiin. 😍
.
.
.
#juhlat #kirjaintaulu

_terhin_

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: