äiti ja melukylän lapset - Banneri
Äiti on ihan tässä lähellä. Sinulla ei ole mitään hätää. Ryömi tänne vaan. Voi pientä, äiti ottaa syliin, ei mitään hätää. Kyllä vain, eroahdistus on täällä. Osasinkin sitä jo hieman odottaa, vaikka kuin varkain se hiipi meille. Ensin se alkoi siitä kun kävelin Hugon ohi hänen ollessa jonkun muun sylissä. Sitten itku tuli siitä kun hän kuuli ääneni jossain toisessa huoneessa ja nyt itku tulee siitä kun lasken pojan lattialle.

Sylissä viihdytään nyt paljon ja manduca on ihan lempipaikka. Tosin näillä kuumilla ilmoilla se ei ole ihan mukavin paikka, joten saatamme istua lattialla ja Hugo leikkii siinä samalla leluilla. Usein hän katsahtaa taaksepäin ja tarkistaa että onhan äiti siinä tai pitää toista kättä jalkani päällä. Joskus se riittää että pitää äidistä kiinni tai näkee äidin. Monesti tulee hymy ja leikit jatkuu. Joskus taas alkaa pieni kitinä ja syliin on päästävä. Hetken sylissä oltua jatkuu leikki taas hyvillä mielin.

Nyt ryömimistaidon opittuaan Hugo on tutkaillut kovasti ympäristöä. Hän innostuu aina siitä kun hänet laskee lattialle ja ryömiikin nopeasti vaikka olohuoneesta keittiöön. Keittiöön päästyä saattaa kuitenkin iskeä itku. Minne se äiti jäi? Onneksi päiviin mahtuu myös niitä hetkiä kun äidin perään ei olla, vaan viihdytään hyvin myös isinkin kanssa.

Suurin muutos on nyt tullut nukkumiseen, tai lähinnä siihen nukahtamiseen. Siinä missä nukahtaminen tapahtui vielä hetki sitten muutamissa minuuteissa, vie nyt aikaa reilun tunnin. Ennen laskin Hugon pinnasänkyyn ja jos uni ei heti tullut, laitoin käden pojan päälle ja hän nukahti siihen. Nykyään poika kierähtää heti masulleen ja kurkkaa että äiti on siinä lähellä, se ei kuitenkaan riitä ja alkaa itku, joka rauhoittuu kun kumarrun hieman sängyn ylle ja laitan posken Hugon poskea vasten ja hän saa pitää minun sormesta tai hiuksista kiinni. Joskus pitää saada pitää kättä äidin poskella. Ja kyllä siinä sydän sulaa, kun ensin toinen itkee lohduttomasti, mutta kun äiti tulee lähelle näkyy tutin takaa onnellinen hymy ja poika sulkee silmät. En tietystikkään pysty olla kumartuneena sängyn yllä kuin hetken, joten tuo toistuu ainakin pariin kertaan. Hetken kuluttua Hugolle riittää vain se että laitan käden hänen päälleen ja kun poika on melkein unessa otan käden pois.

Viime yönä emme nukkuneet oikein kumpikaan. Hugo heräsi ties kuinka monta kertaa ja oikein mikään ei auttanut. Tutti huolittiin vain hetkeksi, kunnes se syljettiin pois. Vähän väliä nousin laittamaan tutin tai antamaan unipupun kainaloon, silittelemään päätä tai pitämään kättä Hugon päällä. Uni tuli aina hetkeksi kunnes alkoi itku. Itseäkin alkoi jo todella väsyttää ja taisin siinä jupista siitä ääneenkin. Kun mikään ei enää auttanut otin pojan viereeni ja siinä hetken sama meno jatkuen hän viimein nukahti viereeni pitäen toisella kädellä sormestani ja toinen poskellani. Ilmeisesti kuumuus piti poikaa hereillä. Yleensä Hugo jää nukkumaan ekalta syötöltä viereeni, joten oli outoa että tämä alkoi jo puolilta öin sen normaalin yö kolmen sijaan.

Olenkin tänne aina välillä purkanut siitä kuinka saan kaiken maailman ohjeistuksia tässä vauvani hoidosta. No eipä tämä eroahdistusvaihekaan jäänyt ilman sellaista, kun kuulin kuinka poika on liikaa kiinni minussa ja minun pitää nyt ehdottomasti alkaa vieroittaa häntä irti itsestäni. Täyttäähän Hugo pian jo vuoden ja silloin hän ei ole enää vauva. Eli ei siis noiden puheiden mukaan silloin saisi enää olla niin äidissä kiinni. Voi huh huh taas. Kyllä taas muutama kipinä sinkosi noiden ohjeiden jälkeen, vaikka kuinka päästin toisesta korvasta ulos. Kun Hugo selvästi on jo hädissään siitä että katoan hekeksi näköpiiristä, niin en edes halua kuvitella millaista se olisi jos tekisin sitä tarkoituksella pisempää aikaa. Onneksi minun ei tarvitse ja tiedän että tämäkin vaihe helpottaa ajallaan. Siihen asti aion olla pojan saatavilla (aina kotona ollessa), aina kun hän äitiä kaipaa.

Kommentit (21)

Samainen eroahdistus on hiipinyt meillekin. Sekin vaihe menee melko nopeaa ohi. 🙂

Sain kuulla eroahdistusvaiheessa ihan samanlaisia juttuja: nyt se poika vaan enemmän hoitoon että tottuu olemaan erossa! Ja ei todellakaan tehnyt mieli alkaa ahdistamaan toista siinä vaiheessa yhtään lisää :/ Ärsytti myös se ettei tajuta että tuo on kehitysvaihe, joka ei niin vaan "totuttelemalla" mene ohi. Pieni se on vielä 1-vuotiaskin ja saa mun puolestani olla just niin paljon äidissä kiinni kuin tarvitsee 🙂

Niin totta. Eroahdistus on meillä ainakin tullut jokaiselle lapselle ja kaikkien kanssa kestänyt sen hetken. Ei tulisi edes pieneen mieleen alkaa silloin "vieroittaa" lasta kun muutenkin on vaikea olla.
1v on vielä kovin pikkuinen ja mielellään sitä nauttii niistä hetkistä kun lapsi viihtyy sylissä ja lähellä.♥ Se hetkikin koittaa kun syliin ei enää tulla millään.

Täällä myös neiti 1v takiainen… 🙂 Onneksi itseä ei ahdista vaikka muksu onkin välillä melekonen sylipallero, nukahtaa onneksi hyvin ja nopsasti omaan sänkyyn ja nukkuu siellä läpi yön. Eroahdistus on merkki hyvästä ja onnistuneesta kiintymyssuhteesta, eikä äidin liiallisen hemmottelun ja sylittelyn tulos. Lapset ovat luonnostaan erilaisia, toiset karkaavat sylistä nopeasti ja toiset viihtyvät kainalokisuina pidempään.

Asun yksin lasten kanssa ja hoidan typykkää vielä kotona, joten ollaan oltu tosi tiiviisti yhdessä koko vauvavuosi. Täällä harjoitellaan eroa pienin askelin, kipaisen postilaatikolle tai käyn toisessa huoneessa ja sitten moikataan iloisesti. 🙂 Myös kävelemään oppimisen ja ulkoilun myötä muksu on alkanut itse laajentaa reviiriään, ja annan hänen vapaasti puuhailla ulkona, kunhan ei karkaa näkyvistä. Jotenkin ihana huomata, kun muksu tepsuttaa, vilkaisee olan yli ja virnistää, ja jatkaa sitten matkaansa. Välillä kipaisee takaisin syliin ja siitä sitten taas pieneensuureen maailmaan seikkailemaan.

Mukavaa alkukesää teidän perheelle! 🙂

Juurikin näin, lapset ovat erilaisia ja tässä omienkin kohdalla on nähty jos jonkin moista eroahdistus vaihetta ja ne on menneet aina ajallaan ohi. 🙂 Osalla nopeammin ja osalla kestänyt kauemmin.

Oi, tuo on ihana vaihe, kun napanuora hiljoksiin venyy ja pieni uskaltaa hiljalleen tutkailla ympäristöä laajemmin.♥ Hiljalleen hyvä tulee.

Kiitos ja sitä samaa toivottelen sinne.♥

Voi että, tuo on kyllä kaikessa ihanuudessaan raskasta aikaa! Oon myös monesti törmännyt eri asia yhteyksissä tuohon, että 1-vuotias on jo niin iso.Siis miten niin??!! Jos 11kk ikäinen on vielä pieni, niin ei se kuukausi vaikuta niin hurjasti siihen lapseen!
Hurjasti tsemppiä tähän(kin) vaiheeseen!!<3

No niinpä. :/ Ei sen kuukauden pitäisi niin paljoa siinä vaikuttaa, että pieni kasvaa silmissä. Sama kuin kun puoli vuotta tulee täyteen niin vauvan pitäis jo sitä ja tätä. Huoh.
Hih, kiitos.♥ Siellä päästään kohta elämään näitä vaiheita. 🙂

Meilläkin tuo eroahdistus nostanut päätään ja se näkyy kaikista parhaiten silloin jos yritän lähteä huoneesta tai huoneessa on muitakin meidän lisäksemme. Äidin pitää olla koko ajan lähellä ja jos on vieraita niin silloin ainoa hyvä paikka on äidin syli, vaikka lähimpiä sukulaisia tyttö ei edes enää vierasta. Myös just toi, että ääni kuuluu viereisestä saa aikaan äitikaipauksen, mutta taas jos ollaan ihan kaksin tai olen vaikka kaupassa ja lapsi ei näe eikä kuule minua on toinen ihan normaali itsensä. 😀

Mutta älä kuuntele ketään tärkeilevää muka kaikki tietävää neuvonantajaa. Etköhän ihan itse tiedä mikä on lapsellesi parasta ja sillä sipuli! 🙂

Äidin sylissä on turvallista.♥ Kuulostaa kyllä niin tutulta että kun olen kaupassa, niin ei mun perään silloin huudella. Mutta kun tuun kotiin ja kuulee minun äänen tai näkee niin syliin on päästävä. 🙂

En ota niitä ei-hyviä vinkkejä ainakaan vastaan, mutta jää aina mietityttämään, että mitä ihmettä niiden päässä liikkuu. 😀

Voi pientä Hugoa <3 Meillä oli vastikään "uusinta-aalto" tätä eroahdistusta meidän 2-vuotiaan kanssa. Vaikka siinä on monta ihanaa puolta, se on samalla myös raskasta kun toinen aikuinen ei kelpaa ja joskus on vaan itse esim. lähdettävä töihin.. Se itku! Voi eeii.. Sydäntä raastavaa..!! Tsemppiä <3

On se ihanaa kun näkee kuinka tärkeä toiselle on , mutta sitten juurikin se kun kukaan muu ei kelpaa ja se itku on kyllä niin sydäntä raastavaa. :/ Kiitos ja samoin sinnekin.♥

Mä olen lasten eroahdistuksen aikaan väsyessäni hokenut mielessäni erään vanhan terveydenhoitajan lausahdusta: Lapsella on äitisuhde kunnossa, kun ei voi olla tästä erossa. En oikeasti tuon vanhuksen kanssa läheskään samaa mieltä ole, sillä voihan se suhde olla kunnossa ilman pahaa ahdistuskauttakin, mutta pientä lohtua tuo ajatus tuo äidin perään huudettaessa.

No tuo ajatus toimii kyllä hyvänä lohtuna tuossa eroahdistus vaiheessa. 🙂

Voi, tälläiset asiat ovat ihan täysin jo unohtuneet taaperon kanssa. Mutta on se äiti vaan niin tärkeä pienelle ihmisille.<3 Enkä ymmärrä lainkaan tuota että pitäisi ruveta itseä vauvasta vieroittamaan, toinenhan on vielä kovin pieni ja tuo vaihe tulee varmasti lähes jokaiselle lapselle, noh tosiaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!:)

Nämä kyllä unohtuu äkkiä, olen huomannut ihan saman. 🙂
Joo toisesta korvasta päästän ulos, ainakin koitan. Silti nää jää aina pyöriin mieleen, sillä en voi ymmärtää mistä näitä ohjeistuksia satelee ja miten tässä tilanteessa asian sanonut voi pitää Hugoa jo niiiiin isona.

Meillä ihan sama juttu Emilyn kanssa 😀 Kelpaa vain äiti ja voi jösses, jos en heti ota häntä esimerkiksi sohvalle alkaa silmien siristely ja sen jälkeen suu mutrulle ja itkuksi 😀

Ja olen sun kanssa kyllä täysin samaa mieltä, että meidän lapset on vielä niin pieniä, että vauvan kiinni olemisessa ei ole mitään väliä. Kyllä alle 1-vuotiaat ja 1-vuotiaatkin on vielä niin pieniä ♡ Sitäpaitsi Evelynkin täyttää joulukuussa kolme ja silti se on mun pikkuvauva vielä 😀

Hih, ihana Emily.♥ On kyllä kiva kun nämä kaksi ovat niin lähekkäin syntyneet, että meillä on koko ajan sama vaihe menossa. 🙂

Niin totta. Pieniä nämä ovat ja samoin pieniä on ne kolmevuotiaatkin.♥ Normi eroahdistushan on hyvästä, eri asia sitten jos se ei menisi ollenkaan ohi yms.

Tuo eroahdistus on niin hellyyttävää mutta raskasta samaan aikaan. Meilläkin aikamoinen äidinpoika vieläkin, vaikka pahin onneksi on jo helpottanut. Äiti on vaan silti paras tällä hetkellä 😀

Ihmeellisiä nuo sun neuvojat :/ Hullua jos noin pientä pitäisi jotenkin erikseen alkaa vierottaa äidistä! Etköhän sinä jos joku tiedä, miten tämän(kin) asian parhaiten hoitaa! <3

Sitä se kyllä on. 🙂 Saa nähdä kuinka kauan tämä Hugolla kestää ja muuttuuko vielä "pahemmaksi". Hih, pieni äidinpoika sielläkin.♥

No älä ja usein niitä laukoo sama ihminen, mutta kuulee niitä muualtakin. Juu en kyllä todellakaan alkaisi näin pientä erottamaan vielä. Yleensä tämä vaihe kuitenkin menee itsestään ohi. 🙂

Niin se onneksi yleensä menee. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X