äiti ja melukylän lapset - Banneri

Vaunuaika alkaa olla kokonaan takana päin ja edessä on siirtyminen kohta kokonaan rattaisiin. Tai ovat rattaat olleet tässä vaunujen rinnalla jo käytössä tovin, varsinkin jos lähdemme jonnekin. Yksi inhottava juttu on kuitenkin häirinnyt meitä rattaissamme ja ne ovat valjaat. Meillä on siis käytössä Emmaljungan Scootterit, jotka aikoinaan ostin kun odotin Lumia. Uudet päälliset olen tänä aikana ostanut ja vanhat ruskeat vaihtuivat mustiin. Näissä rattaissa valjaat tulevat todella korkealta ja kun laitan kyytiin istumaan pienen pojan, on valjaat aivan hirmuisen korkealla. Itse en ainakaan tykkäisi olla kyydissä, jos valjaat jatkuvasti hinkkaavat kasvoihin. Toinen inhottava ongelma on ollut se, että poika valuu penkissä ja joudun nostelemaan häntä koko ajan.

Tämä on ollut yksi syy miksi vaunut ovat olleet pitkään käytössä. Mietin hetken miten ongelma ratkeaisi, kunnes eteeni osui istuinpehmusteet. Kuinka olinkaan voinut unohtaa ne, sillä onhan niitä tullut katseltua ja nimenomaan nämä *Elodie Details:in pehmusteet. Jokin niissä viehätti heti ja varsinkin se että niissä on kaksi puolta joita käyttää. Toinen on siis kesäpuoli, joka on ommeltu kulutusta kestävästä ja helppohoitoisesta materiaalista. Toinen puoli on taas talvipuoli, joka on päälystetty ihanan pehmeällä ja varmasti lämmittävällä fleecellä. Voisin kuvitella, että syksyllä on mukava istua tuon fleecepäällisen päällä.


Päälinen on myös suunniteltu niin, että se sopisi useimpiin vaunumalleihin ja ainakin meidän scoottereihin se istuu loistavasti. Hieman se irtoaa ylhäältä selkänojasta, mutta tämän ymmärtää kun nyt valjaat tulevat noista aika alhaalla olevista rei’istä. Kun Hugo istuu kyydissä niin pehmuste ei tietenkään silloin repsota mitenkään. Ehdottomasti parasta tässä on se että valjasongelmamme ratkesi sillä hetkellä kun istuinpehmuste oli paikoillaan. Nimittäin kun pujotin valjaat rei’istä niin kappas, ne tulivatkin nyt juuri oikealta kohdalta. Ne eivät enää hinkkaa Hugon kasvoja ja poika ei enää ole ihan hermona niiden kanssa. Lisäksi istuinpehmuste auttoi siihen, ettei Hugo enää valu istuessaan rattaissa. Ennen pojan sai korjata oikeaan asentoon montakin kerta, mutta nyt hän istua tönöttää siinä tyytyväisenä.

Lisäksi että istuinpehmuste on kaunis ja tuo rattaisiin uutta näköä, on se varmasti pienelle lapselle mukava istua. Kyllä sitä itsekin ennemmin istuu pehmeämmällä alustalla kuin kovalla, ainakin minä. Huomaamatta sitä pieni viettää aikaa rattaissa kun käyt vaikka kävelyllä tai olette jossakin reissussa, kaupoilla yms. Ja kyllä se nukkuminen on myös mukavampaa kun on hieman pehmustetta alla. Rattaat, ainakin nuo meidän, eivät ole mitenkään pehmoiset istua. Toki niillä on jo kiitettävästi ikääkin, mutta koska palvelevat hyvin en ole kuitenkaan raaskinut sijoittaa uusiin. Istuinpehmuste suojaa muuten hyvin myös rattaiden kankaita, jos olet vaikka hankkinut uudet rattaat.

Tämä meidän pehmuste on väriltään colors of the wind ja se on todella kaunis ja raikas. Näyttää hieman harmaalta, mutta on kuitenkin sinivihreä. Kuviointi on kiva ja se piristää mukavasti muuten mustia rattaitamme.

Istuinpehmusteessa on kolme eri kohtaa joista valjaat voi pujottaa. Meidän valjaat pujotettiin nyt keskimmäisestä raosta ja näin valjaat tulevat juuri oikealle kohdalle, eivätkä hankaa Hugoa ollenkaan kasvoihin.

Painitko juuri saman valjasongelman kanssa, jonka kanssa minä vielä hetki sitten? Pähkäiletkö onko istuinpehmuste hyödyllinen vai turha hankinta? Voin kyllä omasta puolesta suositella. Istuinpehmuste rattaisiin ei todellakaan ole ollut turha, sillä ainakin meillä rattaissa istuu nyt tyytyväisempi poika.

Postaus toteutettu yhteistyössä www.minime.fi

*tuote saatu

Loppuun vielä kiva juttu teille lukijoille. Aiemmin arvoin yhdessä Minimen kanssa henkarin, jos jäit ilman, niin nyt seuraa kiva uutinen. Henkarit ovat ostettavissa alehintaan Minimen verkkokaupasta heinäkuun loppuun asti (31.7.). Henkareita pääset katselemaan ja tilaamaan  t ä ä l t ä.

Kommentit (10)

Pehmuste tulisi todellakin tarpeeseen. Me painitaan täällä saman ongelman kanssa. Vyöt hinkkaavat Emilyn kasvoihin ja ovat milloin missäkin. Pakko käydä klikkaamassa meillekkin pehmuste 🙂

Tosi kauniin värinen tuo pehmuste <3 meillä ongelmana on invarattaat jossa aika hankala haarakiila, ei yleensä sovi minkään kanssa, varsinkaan minkään makuupussien ym.

Se on. 🙂
Se onkin kurja juttu. :/ Pystyisikö siihen vaikka ompelijalla teettämään juuri niihin rattaisiin sopivan päällisen/makuupussin. 🙂 Tai jos tekisi itse/joku tuttu osaisi tehdä.

Aivan ihana ja niin nätti! Tuo kaksipuolisuus on tosi näppärän kuuloinen juttu. 🙂

Tuo on kyllä niin kaunis ja tuo mustiin rattaisiin myös kivasti väriä. Lisäksi se ratkaisi ikävän ongelman. 🙂
Tuo kaksipuolisuus on kyllä niin iso plussa. 🙂 Viileillä keleillä tuo fleece lämmittää varmasti.

Meillä olisi tarve juuri tuollaiselle! Poika 6 kk siirtyi juuri rattaisiin juurikin kodin ulkopuolella liikuttaessa, kotona vielä vaunuisss nukkuu. Emmaljungien kankaat on tosi liukkaat ja siksi olen pehmuketta miettinyt. Nytpä löytyi mieluinen!

Tämä pehmuste oli kyllä ratkaisu meidän ongelmiin ja nyt rattaissa matkustaminen on mukavempaa. 🙂 Nämä päälliset ovat kyllä aivan ihania ja kiva juttu että mieluinen löytyi. 🙂

Tuo pehmuste on ihana♥ Meillä on vararattaina ollut Tellun vanhat scootterit ja nuo valjaat on kyllä ärsyttävän korkealla pienemmälle lapselle! Pehmuste kyllä ratkaisee ongelmaa kivasti 🙂

Niin on.♥
Valjaat lähtee kyllä näille pikkuisille aivan liian korkealta. Ehkä se ainoa "vika" joka näissä rattaissa on. Nyt kun meillä on tuo pehmuste niin rattaat ovat ihan huiput.
Hih, niin se tekee. Ei valjaat hinkkaa enää yhtään kasvoja eikä poika valu alaspäin. 🙂

On kyllä ikävä, kun ne osuvat kasvoihin. :/ Onneksi tämmöinen istuinpehmuste ohjaa valjaat juuri oikeasta kohdasta, eikä ne enää kiusaa pientä. 🙂
Kiva juttu että sinnekin kotiutuu pehmuste. Me ollaan ainakin tykätty. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X