Yleinen 24.8.2016
TEKSTI Terhi

Imetys

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Imetys, tuo hetki jolloin voi tuijottaa omaa vauvaa ja ihailla hänen kaikkia piirteitä, silitellä hiuksia ja olla hetki rennosti. Vai oliko se niin, että alkuun melkein itkua tihrustaen istut sohvalla tai makaat sängyllä koittaen löytää hyvän asennon ja korjata vauvan imuotteen hyväksi. Vai kestikö imetys hetken sijasta sittenkin lähemmäs tunnin ja se oli hetki kun sai torkkua tai somettaa niin paljon kun pystyi, koska liikkumaan ei pystynyt hetkeen tai toiseen.
No meillä oli varmaan noiden kaikkien sekametelisoppa. Imetys oli alkuun kivuliasta, miten sen voikaan aina unohtaa kuinka kipeää alku tekee. Minulla kului tuhottomasti voidetta kun tungin sitä haavaumilla oleviin rinnanpäihin. Kun imetys alkoi luonnistua taas opettelun jälkeen ja imuote oli kunnossa, niin johan oli ihana keskittyä ihailemaan omaa pientä rakasta. Imetys ei ollut enää selviytymistä kivun yli vaan maailman ihanin asia. Kun sitten rinnalla välillä roikuttiin pidempiä toveja ja mahdollisuus liikkua oli rajallinen, kaivoin monesti puhelimen esiin. Mikäs sen helpompaa kun istua sohvalla ruokkia pientä ja samalla kirjoitella kuulumisia ystävän kanssa.
Noh, itseasiassa huomasin jonkin ajan kuluttua, että vauva imiessään katsoi enemmän rintaani kuin minua. Miten olin saattanut olla niin hölmö, että huomaamattani olinkin alkanut tuijottaa enemmän puhelinta kuin vauvaani? Eipä häntä kiinnostanut katsoa äitiä joka ei katso takaisin. Niinpä puhelin taskuun ja koitin saada katsekontaktin takaisin. Se vei hetken aikaa, mutta kannatti. Jälleen tuijotimme toisiamme silmiin, no ei nyt tietenkään ihan koko ajan, ja ne hymyt..ei varmasti tarvitse sanoa erikseen. Annoin itselleni luvan ottaa puhelimen vasta kun vauva nukahtaa rinnalle ja se kannatti. Näin sain nauttia vauvan hymyistä ja pienistä katseista ja hänen nukahdettua kirjoitella ystäville, kun vauva ei ollut sosiaalinen.
Nyt Hugon ollessa isompi hän lähinnä pyörähtää rinnalla ja iltaisin viipyy pidempään. Puhelin on yleensä lähellä ja vastaan jos se soi tai jos näen tulleen viestin johon pitää vastata tyyliin heti. Esimerkkinä vaikka jos mies laittaa viestiä, että tarviiko kaupasta jotakin tai lapset soittaa koulun jälkeen.  Imetys on nykyään muutenkin sellaista sähellystä, että huh. Poika kun nousee ylös tarkistamaan joka ikisen kolauksen tai sisaruksen äänen. Imetyskertoja ei kyllä päivässä montaa enää ole, yksi tai kaksi kertaa. Illalla kun menen hämärään huoneeseen imettämään. niin silloin olen puhelimella. Yleensä selaan facebookkia tai instagramia. Välillä on iltoja kun puhelin on sivussa, mutta huomaan että pimeässä huoneessa yli 30min toinen roikkuen rinnalla, tuntuu aika pitkältä. Tuolloin kun ei tuijotella enää silmiin.
Imettäminen on on täällä meidän perheessä myös se hetki jolloin äiti saa istua passaamatta ketään. Ainakin melkein. Muuten päivällä ei pahemmin hetkiä ole jolloin äiti kökkii sohvalla. Joten siksi silloin tulee helposti napattua se puhelin kouraan, kun on aikaa. Silloin on myös aikaa selata valokuvia taaksepäin ja muistella kulunutta vauvavuotta tai näpytellä kauppalista tai suunnitella kuluvaa viikkoa. Nyt täällä ollaan jo taaperoimettäjiä ja saa nähdä koska tässä jätetään ne vähätkin kerrat pois. Luulisin että parin kuukauden sisään se varmaankin tapahtuu. Kiirettä ei nyt kuitenkaan pidetä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Kyllä niitä tulee ikävä ja nuo pienet varpaat on jotain niin suloista.♥
Uusinkin viesti tuli perille.♥

1 vastaus

Ihana kirjoitus <3 Minäkin muistelen kyllä hellyydellä niitä hetkiä kun piti lopettaa imeminen jotta pysyi hymyilemään leveästi äitille! Niiiiin suloista 🙂

1 vastaus

Kiitos Såfin.♥
On se vaan niin ihana hetki. Niitä on kiva muistella.

1 vastaus

Itsellä imettämiseen liittyvät kokemukset rajoittuvat kahteen päivään esikoisen synnyttyä ja maidonnousuun nykyisen vauvan synnyttyä ja molemmista muistan sen kivun todella hyvin. Meidän lapset on saanut korviketta, mutta kunnioitan suuresti imettäviä äitejä.

1 vastaus

Ne ensimmäiset päivät kun maito nousee tekee kyllä kipeää. Täälläkin yksi korvikevauva, kun imetys ei hänen kanssaan onnistunut.

1 vastaus

Mä niin kaipaan noita hetkiä! Ja pikkuisia varpaita kanssa 😀 Laitoin muuten juuri sähköpostia 😉

1 vastaus

Kyllä niitä tulee ikävä ja nuo pienet varpaat on jotain niin suloista.♥
Uusinkin viesti tuli perille.♥

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äiti ja melukylän lapset
Blogia kirjoittaa kuuden lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Siitä pitävät huolen tytöt 2005, 2009, 2013, 2018 sekä pojat 2010 ja 2015. Tervetuloa mukaan! Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Alesta löytyi meidän nuorimmalle just hänen näköiset farkut. 👖
.
.
.
#lindex #lindexkids

_terhin_

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: