äiti ja melukylän lapset - Banneri
Esikoiseni ei aikoinaan syönyt tuttia kuin ihan muutaman hassun kerran. Se olisi esikoisen kanssa ollut ihan ehdoton pelastus, sillä millään muulla hän ei hiljentynt kuin saadessaan tissin suuhun ja tällöin minä toimin ”tuttina”. Koitin tarjota tuttia tissin sijasta monta kertaa päivässä ja kaikkia mahdollisia malleja mitä oli myynnissä. Mutta ei, ei vain kelvannut. Vain muutaman hassun kerran se hänelle kelpasi ja pysyi suussa puolisen tuntia. Liuta erilaisia tutteja nökötti pöydällä rivissä ja minä istuin sohvalla tyytyväinen lapsi viimein sylissäni nukkuen, tissi suussa tietenkin. Voin sanoa, ettei siinä muuta kerennyt kuin imettää ja toimia ”tuttina”. Voin syyttää itseäni tästä täysin. Luovutin liian helpolla, vaikka itsestäni reilun parin kuukauden jokapäiväinen tutin tuputtaminen oli mielestäni aika, jossa sen syömisen olisi pitänyt alkaa luonnistua.
Tästä viisastuneena olen muille lapsille lykännyt tutin suuhun jo synnytyslaitoksella. Ja kyllä, olen sitä mieltä, että se on ollut täydellinen ratkaisu. Tutin aikainen käyttöön ottaminen ei häirinnyt imetystä eikä imuotetta meidän kohdalla. Sen sijaan lapsi on saanut tyydytettyä lopun imemisentarpeen tuttiin, eikä minun ole tarvinnut toimia sekä ruokkiana ja huvituttina. Suositushan kai on ottaa tutti käyttöön vasta kun imetys sujuu ja imuote on hyvä, mutta meidän kohdalla pelkäsin että kävisi tismalleen samoin kuin esikoisen kohdalla.
Hugollakin tutti otettiin siis heti alkumetreillä käyttöön ja olen niin onnellinen että hän sitä on suostunut syömään. Tutin avulla on tyynnytetty vauvana pahin imemisen tarve, se on toiminut lohtuna kuumeessa kuin muussakin harmituksessa, toiminut loistavana tulppana ulkona, ettei ihan kaikki kivet sun muut päädy suuhun. Se on luonut turvaa myös jännittävissä tilanteissa ja ollut loistava pelastus kun poika on nukkunut katkonaisia öitä. Peukutan siis täysin tutin puolesta.

Tutissa on kuitenkin myös se toinen puoli. Niitä pitää pestä ja keittää usein, ne ovat monesti hukassa vaikka niitä olisi kuinka monta, tutin syöminen voi lisätä riskiä saada sammasta, tuttia voi joutua nostamaan yöllä montakin kertaa ja viimeisimpänä siitä eroon pääseminen voi olla haastavaa. Mistä päästäänkin siihen, koska on hyvä aika luopua tutista? Hugo täytti juuri vuoden ja en ole sen suuremmin uhrannut ajatusta tutista luopumiseen. Tällä hetkellä siitä on vielä enemmän hyötyä kuin haittaa. Toisaalta olen nyt koittanut hieman vähentää sen käyttöä ihan vain senkin vuoksi, että poika voisi alkaa puhuakin joskus. Monesti se tutti tulee liian herkästi annettua tai poika nappaa sen itse suuhun. Niinpä jos hiljalleen ensin vähennämme tutin käyttämistä ns turhaan ja käytetään vain unilla ja harmin iskiessä. Jos vaikka kävisi niin hyvä tuuri, että poika sen itse jättäisi pois. Sitä kyllä epäilen vahvasti. Tavoite voisi olla, että kesään mennessä meillä ei enää tuttia ole. Esimerkiksi toukokuussa jäisi vallan pois. Silloin Hugo olisi 1v9kk.

Mielessä on myös käynyt sellainen, että jonkun flunssan aikana tutista pääsisi helpommin eroon. Silloin kun pienen on muutenkin niin vaikea sitä syödä. Se käytänkö sen tilaisuuden hyväksi en vielä tiedä. Mutta jos taas muistelen menneitä niin mitä pienempänä tutti jätettiin pois, sen helpompaa se oli. Taisi olla melkein vanhemmille vaikempaa kuin lapselle.  Toisaalta voisi seurata tarkemmin pojan merkkejä jos olisi havaittavissa jokin muu asia joka voisi korvata tutin. Huudattamaan en toista kuitenkaan halua alkaa, joten sanonta hiljaa hyvä tulee taitaa olla nyt se meidän juttu.

Mutta nyt kiinnostaisi kuulla minkä ikäisiä teillä on oltu kun tutti on jäänyt pois? Millä keinolla se jätettiin vai jättikö lapsi sen itse?

Kommentit (36)

Me ollaan sitten se harvinaisempi perhe,jossa tuttia on syöty ihan urakalla 😀 Esikoinen vei tutit oraville 3,5v. Itkeskeli aina nukkumaan mennessä "mitä minä sitten imen", mutta sinnikkäästi mentiin eteenpäin ilman tutteja. Meni kuukausi kaksi kun alkoi kokeilla pikkuveljen tutteja,mutta totesi samantien niiden olevan pahaa ja sylki pois. Pikkuvelin tutit meni "hukkaan" vähä vajaa 3v. Hän söi niitä todella paljon, jatkuvasti suussa. Yllätykseksi hän ei niiden perään nostanutkaan hirveää showta. Pari kertaa kyseli pipin sattuessa, siinä se. Ei oo muuten ainakaan meidän kohdalla tehnyt tutin syönti hampaille sen kummemmin mitään, vaikka noin myöhälle söivätkin.

Meillä luovuttiin tutista noin 1,5v iässä. Ensin jätettiin tutti päikkäreiltä pois, ja sitten yöunilta, pari pv nukahtaminen oli hankalempaa, mutta sitten meni tosi hyvin. Oli siis todella helppo tutuista vieroitus, ihme ja kumma. 😀 Nyt tosin poitsu on tutista vähän kiinnostunut taas, kun pikkusisko käyttää sitä, mutta ei onneksi mitenkään pahasti. 😀

Ihana juttu että teillä sujui noin hienosti tutista eroon pääseminen. 🙂 Saa nähdä miten meillä tulee sujumaan kun jää aikoinaan unilta pois. Nyt varsinkin yöunille nukahtaminen on haasteellista jo tutinkin kanssa. 😀

Meillä molemmilla on ollut aluksi voimakas imeisen tarve ja tutti on ollut todella hyödyllinen ensimmäisten kuukausien aikana. Toisaalta tuttia on myös tarvinnut nostaa jopa kymmeniä kertoja yön aikana. Viimeiset ajat tuttia käytettiin vain nukahtamiseen ja 7 kuukauden iässä jätin tutin molemmilta pois. Parina ensimmäisenä vuorokautena nukahtaminen on ollut hankalaa, mutta sen jälkeen tutti on unohtunut. Uskon, että tutin jättäminen pois on helpompaa vauvalta.

Hienosti on siellä tutti jäänyt aikoinaan pois. 🙂
Luulen myös että vauvalta se on helpompi jättää pois. Mitä isommaksi lapsi kasvaa sitä tärkeämpi tutista muodostuu.

Poika täytti heinäkuussa vuoden, ja itsekin olen tässä mietiskellyt mikä olisi hyvä aika luopua tutista lopullisesti. Huvitutteilut taisi loppua joskus puolen vuoden jälkeen, ja siitä asti se on ollut vain apuna nukahtamisessa.. Yötäkin rauhoittuivat kun opetettiin poika laittamaan itse tutti suuhun, jos sitä keskellä yötä kaipasi.
Nyt kun pojalla on ollut kova nuha, kävi kyllä mielessä että oiskohan tässä hyvä sauma luopua unitutistakin, mutta.. En raaskinut. Kai se on kohta edessä… Jotenkin toivoisin että poika itse luopuisi pikkuhiljaa viimeisistäkin tuttihetkistään, jospa se ei pian muistaisi laittaa tuttia illallakaan enää suuhun 🙂

Tuo on jo mahtava alku, että tutti on ollut apuna vain nukahtamisessa. Varmati kun aika koittaa niin tutti jää helposti pois. 🙂
Tuota minäkin pohdin, että jos flussa iskee, niin viitsinkö käyttää tilaisuuden hyväksi ja jättää tutin pois.

Meillä esikoinen vieroitettiin tutista noin 1v 10kk kun aloin odottaa toista enkä halunnut kahta tuttisuuta yhtäaikaa. Nuoremmalta sitten noin 1v 4kk kun hampaat tuli tosi aikaisin ja puri tutteja rikki noin tutti per viikko tahtia 😀 kummankin kohdalla leikkasin tuttiosan saksilla pois ja näytin vain tuttia että mennyt rikki. Muutaman kerran yrittivät sitä tynkää suuhun laittaa mut tyytyivät siihen että rikki on. Sen olen huomannut että tutista tulee paljon tärkeämpi 1v jälkeen…

Tutteja saa kyllä nykyään tarkastaa usein kun meilläkin on niitä hampaita tullut sen verran suuhun. Aika tahdilla siellä on niitä pureskeltu. 😀
Hei meilläkin jonkun lapsen kohdalla leikkasin tutit noin. 🙂 Siinä hetken yritti imeskellä sitä mutta totesi ettei onnistukaan. 😀

Meillä esikoinen oli noin 8kk kun tutti vietiin pois. Nukahtaminen hetkellisesti vaikeutui, tutin kanssa kun voi vain laittaa sänkyyn ja poika nukahti itse. Nopeasti sekin vaihe taisi mennä.

Nyt nuorempi on 6kk ja tutista luopuminen on jo ajatuksissa. Mutta vielä saa ainakin hetken nauttia tutista.

Meille on alusta asti ollut selvää, että tutista vieroitetaan melko nuorena. Vaikka se helpottaakin kovasti elämää, olemme ajatelleet vieroituksen olevan helpointa nuorempana. Saa nähdä miten nyt toisen lapsen kanssa käy.

Nuoremman kanssa se on varmasti helpompaa kun unohtuu nopeammin. Toivotaan että siellä sujuu helposti sitten aikoinaan toisenkin lapsen kanssa. 🙂
Saa nähdä mitä mieltä Hugo tulee olemaan, mutta koitamme nyt alkuun vähentää tutin turhaa syömistä ja katsotaan sitten millä vauhdilla homma etenee. 🙂

Ellu oli puolivuotias kun luovuttiin tutista: öistä tuli aivan karmeita kun tutti ei pysynyt suussa ja sitä sitten raivottiin. Ja se olikin hyvä ikä, tutti unohtui päivässä. Sormetkaan eivät menneet suuhun tutin sijaan.

Tuota loistoajoitusta muistellen olen miettinyt samaa ikää tälle nuoremmalle. Tai sitten yhdeksän kuukautta, tai katsotaan nyt. Mieluusti ennen yksivuotispäivää kuitenkin.

Silloin varmasti jättää tutti pois jos sitä joutuu yöllä usein nostelemaan. Meillä ei onneksi joudu kuin joskus ja nyt poika sen verran iso että löytää sen itsekin. 🙂

Näin jälkiviisaana olisi kannattanut jättää tutti jo ennen vuoden ikää..Mutta toivotaan että vieroittaminen sujuu täällä mahdollisimman mutkattomasti.:)

Meillä tyttö oli vissiin alle 2, kun heitti tutin itse roskiin. Isomman pojan vieroitin alle 2-vuotiaana, mutta hänpä salaa opetteli syömään sormiaan. Tästä viisastuneena päätin kuopuksen kohdalla, etten varmasti vierota ennen kuin lapsi on valmis. Vaivainen lapsi sai jopa 2-vuotisneuvolasta ja hammashoitajalta neuvon, ettei tutista luopumisella ole kiire. Epäilin pojan kulkevan vielä eskarissakin tutti suussa, mutta poika keväällä täysin yllättäen ilmoitti halunsa viedä tutit lintuvauvoille. Se oli sitten siinä, hetkessä meillä ei enää ollut pientä tuttisuuta.

Hihii, ihana kun on itse luopunut tutista. 🙂
Sormien syöminen on kyllä ikävä tapa..ennemmin tosiaan sitten se tutti. Ja hienosti teillä jäi lopulta kuopukselta tutti pois. Toivottavasti meilläkin sujuu aikanaan kaikki noin hienosti. 🙂

Tyttö vieroitettiin 1,5 vuotiaana ja kaksi viikkoa oli suoranaista helvettiä.. Ajelin ympäri kyliä, että saatiin päiväunet nukuttua. Lisäksi ennen täysiä öitä nukkunut taapero alkoi heräillä öisin sekä todella aikaisin aamuyöstä. Pieni ei ollut vielä valmis, mutta vieroitus tehtiin ulkoisen painostuksen vuoksi "onhan se jo nyt iso tyttö" (esikoinen). Olin jo 6kk vähentänyt tutin syömistä, 10kk olisi ehkä ollut valmis ja sen jälkeen alkoi syödä tuttia tavan vuoksi. Aika oli yhtä kissa-hiiri-leikkiä, että kuka löytää tutin ensimmäisenä ja päivisin ne piti pitää visusti poissa pienen ulottuvilta.. Jos tyttö löysi päivällä tutin, söi hän sitä koko päivän eikä varmasti ilman itku-potku-huuto-raivareita siitä luopunut. Poika taas vieroitettiin 11kk ikäisenä ja kaipasi sitä vain 3 päivää. Meillä vieroitus sujui helpommin alle 1-vuotiaalta.

Voi ei. Tuo ulkoinen painostaminen on inhottavaa. :/ Helppohan ulkopuolisen on sanoa että nyt ja nyt jätätte pois. Aina se tutin pois jättäminen ei suju helposti, varsinkaan jos lapsi ei itse ole siihen mitenkään valmis.
Onneksi toisen kohdalla sujui sitten helpommin. 🙂

Meillä on kummankin kohdalla ollut niin, että n. 1 vuoden ikäisenä tutti on jäänyt pois päiväsaikaan lukuunottamatta päiväunia. Ennen sitä tuttia sai välillä pitää kun oli surullinen tai muuten vain tyytymätön. Sitten meidän esikoinen oli 1 vuosi ja 10 kk kun oli täysin vieroitettu tutista ja meidän nuorempi oli taas juuri täyttänyt 2 v. <3

Tämmöistä mekin alamme nyt koittaa. 🙂 Ensin päivätuttia vähemmälle ja siitä hiljoksiin tarkoitus edetä. 🙂 Saa nähdä toimiiko suunnitelma kuinka hyvin. 😀

Meillä on Rasmus ainut joka on tuttua syönyt ja se jäi pois jo 5kk iässä. Silloin poitsu sairasti pahan flunssan ja tutin syöminen oli ihan mahdotonta kolmena päivänä. Niinpä se sitten jätettiin kokonaan pois 🙂
Jotenkin niin suloiset nuo kuvat♡♡

Flunssan aikana tutti olisi kyllä helppo jättää pois, kun ei lapsi sitä pysty kunnolla edes syömään. Saa nähdä käytämmekö sen tilaisuuden hyödyksi flunssan aikana. 🙂
Kiitos.♥

Lotalta tutti jäi pois noin 2,5-vuotiaana, kun mies oli yksin laittamassa tyttöjä nukkumaan eikä löytänyt tuttia. Sen myötä illalla nukahtaminen huononi merkittävästi, vaikka muutoin tutista luopuminen meni ihan ok, kyseli sen perään mutta hyväksyi sen ettei tuttia enää ole. Vieroitusta yritettiin kovasti 2-vuotiaana, muttei tyttö suostunut siitä luopumaan. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ottaa tutti pois reilun vuoden iässä, kun se muutenkin oli vain yöunilla käytössä. Sairastelun takia tutin käyttö kuitenkin lisääntyi ja sitten syntyikin uusi vauva. Ja pian Lotta oli jo tuon 2,5 vuotta. 😀

Venla ei ole koskaan tuttia huolinut ja olisin kyllä toivonut, että tutti olisi maistunut, on tuo nimittäin sellainen tissiapina… Toisaalta eipähän tarvitse miettiä sitä vieroittamista.

Tottahan tuo on, että nuorempana tutin pois jättäminen olisi helpompaa, mutta sitten tuntuu ettei itse ole siihen vielä valmis. Nukahtaminen varmasti menee alkuun hankalaksi kun on tottunut nukahtamaan tutin kanssa.

Tiedän kyllä miltä tuntuu itse toimia tuttina ja silloin olisi vain onnellinen jos se tutti kelpaisi edes joskus. 🙂 Mutta toisaalta sitten ei tarvitse vieroittaa tutista. Toisaalta taas ei se tissistä vierottaminenkaan esikoisen aikana ihan helppoa ollut. 😀

Erikoisella jäi 1v 9 nuoremalta jäi 1v 4kk nuoremalta oli muuten helpompi näin meidän kohdalla?

Nuorempi varmasti unohtaa nopeammin. 🙂 Katsotaan kävisikö meillä tuuri ja Hugo jättäisi tutin itse jo aiemmin pois, jos sen käyttöä aletaan nyt hiljokseen vähentämään.

Meillä Mila jätti tutin tasan 2-vuotiaana. Hän antoi sen ystävien matkaan Joensuuhun 🙂 Mila tykkäsi tutista todella paljon ja pelkäsinkin, millainen eroahdistus siitä tulee. Kuitenkin homma kävi lähes ongelmitta! Muutama yötä pyörittiin ja sitten tuti vaan unohtui. 🙂

Hei mahtavaa, että teilläkin jäi noin helposti pois. 🙂

Meidän tyttö taisi olla 1v9kk kun tutti jäi kokonaan pois.
Tutista koitettiin luopua jo 1v iässä, mutta se oli virhe! Kaksi viikkoa tyttö huusi tutin perään kunnes luovutin ja annoin tutin takaisin. Sama toistui muistaakseni 1v6kk iässä.
Puolitoista vuotiaanakaan tutista ei siis päästy kokonaan eroon, lapsi ei ollut valmis, mutta sen käyttöä vähennettiin. Ensiksi ns. huvitutti sai häipyä eli sen sai vain harmin tullessa ja nukkumaan mentäessä.
Kun tyttö oli likemmäs 2v, olisikohan ollut 1v9kk, päästiin tutista kokonaan eroon ja vielä todella helposti.
Tällöin käytössä oli siis pelkkä unitutti. Päivätutista luopuminen oli vaikeampaa, hiukan itkeskeli tutin perään muttei pahasti.
Unitutista päästiin kun kerroimme, että kettuäidin kettuvauvat tarvitsevat tutteja ja sinä olet jo iso tyttö ja voisit antaa omasi kettuvauvoille. Tutit pakattiin lahjakassiin ja vietiin parvakkeelle, josta kettuäiti ne voisi hakea. Hetken päästä tyttö sai mennä katsomaan ovatko tutit vielä tallella. Tilalle olikin vaihtunut toinen lahjakassi, lahja kettuäidiltä, muumityynyliina ja juomapullo (sellainem urheilujuolapullon tyylinen). Tyttö oli niin otettu lahjastaan, kertaakaan ei tutin perään itkenyt, välillä kyseli että ovatko ne nyt kettuvauvoilla ja sitten ihaili omian lahjojaan jotka kettuäiti oli tuonut.
Meille tuo tarina ja oikea ajoitus takasivat sen, että tutista luovuttiin helpolla. 🙂
Väkisin en, ainakaan ihan pieneltä, tuttia lähtisi viemään, se kun on yksi turvanlähde. Tutista luovuttua meidän tytölle unilelusta tuli entistäkin rakkaampi ja se tuo vieläkin päivittäin lohtua ja turvaa.

Mekin varmasti nyt ensin alamme jättämään pois sitä huvituttia ja antaa vasta sitten kun tutille on oikeasti tarvetta. Mitään kiirettä luopumisen kanssa ei kuitenkaan vielä pidetä, on Hugo kuitenkin vielä sen verran pieni. 🙂
Tuollainen idea voisi meilläkin toimia jos vierottaminen menee sinne asti minne olen ajatellut. Pitää keksiä jotain kivaa mitä poika saisi tuttien tilalle. 🙂

Meillä poika ~2vuotiaana itse pakkasi tuttinsa joulupaperiin ja vei lumihankeen pikku tonttuja varten;jouluun oli viikko aikaa. Mitään ongelmia ei ollut, vaikka tontut tutit veivätkin. Jos ongelmia olisi tullut, olisi tonttu ehkä tuonut yhden tuteista takaisin… Pojalla oli monta tuttia, joten yksikään ei ollut ns. lempitutti.
Siivotessamme varastoa löytyi pikkuisesta kumisaappaasta vielä yksi tutti, vaikka aikaa tuttien hävittämisestä on vierähtänyt 15 vuotta!

Oi ihana. 🙂 Tuolla tavalla olisi ihanne luopua tutista, että lapsi tekee päätöksen itse.
Hihii, noin voi käydä kun tutteja on monta ja pöyrivät milloin missäkin. 🙂

Meillä oli eka tuon 1v9kk, toinen jotain samaan suuntaan. Oon myös kokenut, että siinä 1,5 vuoden kohdalla tutti on helpommin unohdettavissa, kuin lähempänä 2 vuotta. Silti en oo tämän 1v 3kk:n kanssa vielä ajatellutkaan koko asiaa. Meillä nää (ja melkein kaikki kasvatukselliset) ratkaisut on olleet muutenkin sellaisia extemporepäätöksiä, että sen kummemmin miettimättä ja suunnittelematta lopetetaan kuin seinään. (Toki aina sillä takaportilla, että aina voi perua päätöksen, jos ei ala sujua.)

Automatkat on tympeitä tutista luopumisen jälkimainigeissa. Siellä mun huudonsietokyky on matalimmillaan ja tutti pelastaisi tilanteen helposti.

Totta, että nuorempana tuo tutti unohtuisi helpommin. 🙂
Meillä kerran jätetty tutti pois extempore flunssan aikana ja silloin sujui todella helposti vaikka jäi ihan kerralla pois. 🙂

Joo nuo automatkat on kyllä paha alkuun ilman sitä tuttia..

Meillä tutti oli vauva-ajan pelastus, tytöllä kova imemisen tarve. Rupesi nukkumaan kunnolla vasta kun oppi syömään tuttia. Ajattelin että luopuminen tuottaa ongelmia, enkä kiirehtinyt asian kanssa. Tyttö oli kesällä 1 v 10kk ja ajattelin vain kokeilla mitä tuumaa jos tuttia ei olekkaan. Kyseli sen perään, ja nukahti viimein, ei itkua, ei mitään. Oli ilmeisesti itse valmis siitä luopumaan 🙂 itse ihmettelin voiko näinkin helposti mennä 🙂 toki nukahtaminen kesti hetken aikaa paljon kauemmin. Ja tytöllä on myös unilelu joka tuo turvaa, se on hänelle tärkeämpi kuin tutti.

Vau, siellä on jäänyt tutti todella helpolla pois. 🙂 Tuota itse hieman jännitän kuinka nukahtaminen ilman tuttia tulee aikoinaan sujumaan. Nyt ainakaan siitä ei tulisi ilman tuttia mitään. 😀
Tärkeä ajoitus on tässä varmasti se ratkaisevin juttu, että tutista luopuminen sujuisi helposti. 🙂
Hugolla on ollut vauvasta asti unilelu ja luulen että sen tärkeys korostuu kun tutti jää aikoinaan pois.

Ihana kun on käynyt maistelemaan pikkuveljen tutteja, mutta ei olekaan tykännyt. 😀 Niin ne lapset ovat erilaisia. Jotkut ei syö tuttia ollenkaan, toiset jättää pois itsestään vuoden/parin vuoden paikkeilla ja toiset sitten myöhemmin. 🙂 Kiva kuulla, ettei siellä tutti ole vaikuttanut hampaisiin, sitä kun itse aina vähän jännään.

Vastaa käyttäjälle Såfin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X