Halloween kakku

Teksti

”Meillä on äiti sellaiset halloween bileet ja lupasin että teen sinne täytekakun, sellaisen halloween kakun. Tai siis sun pitää auttaa siinä mua.” Hih, äitinsä tyttö, sillä meidän vanhin tykkää kakkujen tekemisestä. Tällä kertaa tyttö pääsi tekemään kakkua ja hyvin onnistui. Toki avustin vielä paljon, mutta kaikki sujui todella hyvin. Olemme lopputulokseen tyytyväisiä. Koristeet kakkuun toteutettiin yhdessä.

Tehtiin kakku meidän Iidan toiveiden mukaisesti ja väliin laitettiin vain mansikkaa, banaania ja kermaa. Lisäksi sen piti ehdottomasti olla kermakakku päältä, johon tulee sitten koristeita. Päätimme, että tehdään kurpitsa ja laitetaan loput karkkeja. Noh, suunnitelmat yleensä muuttuu kakkuja tehdessä ja lopulta Iida halusi siihen hämähäkin. Äiti koitti jonkin hämähäkin näköisen toteuttaa. Ei nimittäin ole jostain kumman syystä tullut tutustuttua noihin öttiäisiin tarkemmin, heh. Mutta tunnisti kuulemma hämähäkiksi. Lopuksi väsättiin verkko, sekä teksti.

Iida osallistui innokkaasti tekemiseen, mutta pursotus  jäi suosiolla vielä äidille, vaikka kaipaisin siinä itsekin vielä harjoitusta. Tehtiin koristeet sen verran simppeleiksi, että niiden toteutus onnistui varmasti. Massasta muovailu on kivaa puuhaa ja meillä ainakin lapset tykkäävät siitä. Parasta on ehkä myös se, että sitä voi välillä maistaa. Ainahan tapahtuu kuitenkin jokin pieni epäonnistuminen. Ja tällä kertaa kurpitsa alkoi irroittaa väriä kakkuun, joten nostin sen pois ja tein valkoisesta massasta sen alle pienen levyn ja se nyt hieman muokkasi kakun näköä. Mutta hyvä siitäkin tuli. Tämän takia teen yleensä hyvissä ajoin valmiiksi, jotta ehtivät kuivaa ja näin eivät irroita väriä. Kurpitsa kun ei ollut kerennyt kuivaa kunnolla.  Nämä postauksen kuvat on otettu vielä ennen kuin väri irtosi.

Toivotaan, että kakku maistuu lasten juhlissa ja heillä on muutenkin kivaa. Me olimme muiden lasten kanssa herkuttelemassa ystävän lapsen 5v syntymäpäivillä. Mukavaa lauantaita sinne.

Kommentit

20 kommenttia

Kiitos Riikka. 🙂
Kyllä he ovat tykänneet olla siinä mukana. 🙂 Kivaa yhteistä puuhaa.

Hieno kakku, jälleen! Tunnistaa halloweenkakuksi, mutta ei ole liian hurja lastenjuhliin. Ihanaa, että sinulla on innokas pikkuleipuri siellä. 🙂

Mulla kävi kans kerran sama homma kermakakun&sokerimassakoristeyhdistelmän kanssa. Sen jälkeen olenkin tehnyt voikreemikuorrutteisia kakkuja, ainakin koristeiden alle olen laittanut kreemiä niin eivät sulta tai levitä väriä. 🙂

Kiitos Ninni. 🙂
Tässä oli juurikin tarkoitus se, että on lapsille, joten ei mitään katkenneita sormia ja verta yms. Iida toimi tällä kertaa kapelimestarina ja minä olin vaan apuna. 🙂 Ihan kiva näin välillä.

Tota pitäis kans koittaa. Meillä vaan suurin osa hehkuttaa pelkkää kermakakkua ja ei oo kauheen avoimia mun uusille kokeiluille :/. Jonkin verran jo oppineet syömään massakakkuja. 😀

Kokeilehan vaahtokarkkimassaa. 🙂 Ite en ole myöskään sokerimassan tai marsipaanin suurin ystävä, mutta vaahtokarkkimassat on hyviä! Mulla on pikkusisko, joka on leiponut 6-vuotiaasta lähtien paljon aika lailla itsekseen. 🙂 Se on kokeillut eri massoja, ja vaahtokarkkimassa on tosiaan maultaan parasta!

Itse käytän yleensä aina vaahtokarkkimassaa, juuri sen vuoksi kun sen maku on parempi. Nyt näissä oli sokerimassaa, kun en kerennyt tilata toista. 🙂

Herkullisen näköinen ja kuuloinen kakku. Nam. 🙂

Kiitos Anna, oli kuulemma maistunut. 🙂

Upea kakku!:)

Kiitos Meri, mulla oli loistava apuri. 🙂

Hieno ja "karmiva" kakku! 🙂 kiva että teillä lapset tykkää kakuista. Meillä saa ylipuhua lapsia edes vähän maistamaan..

Kiitos.♥ Mulla oli huippu pari tätä tekemässä. 🙂
Meillä on lapset tainneet tulla minuun, sillä oon aina ollut kauhee syömään täytekakkuja. 😀

Ihana kakku!!Meillä on lapset myös tottunut jo pienestä popsimaan kakkuja,myös äitiinsä tulleet:)

Meillä myös vieraat ja oma perhe haluaa aina perus kermakakkua. Nyt oon saanu ne totutettua sellaiseen kakkuun jossa päällinen on jotain massaa ja vaan reunat kermaa!onnistuu edes vähän paremmin koristelu:)

Kiitos Ulla.♥
Hihii. 🙂 On se hyvä, että muillekin maistuu niin ei ite tuu syötyä niin paljoa. 😀

Joo noita on täälläkin tullut tehtyä paljon. Siitä sitten hiljoksiin saanut siirtyä tekemään jo kokonaan massakakkuja. 😀 Välillä kiva tehdä jotain muutakin, vaikka kermakakku on kyllä hyvää. 🙂

Upea kakku♥ On mukavaa saada puuhastella yhdessä lasten kanssa ja opettaa heille samalla ehkä niitä äidin omia juttujakin 🙂

Kiitos Nanna.♥
Kyllä se on kivaa puuhaa ja Iida oli ainakin innoissaan, kun onnistui todella hyvin. 🙂 Varmasti on intoa jatkossakin tehdä lisää.

Wow, upea kakku! Meillä oli halloween bileet päiväkodissa. Ens vuonna on kyllä pakko järjestää kotona, kun on itsekin kotiäitinä 🙂

Kiitos Maria.♥
Kuulostaa kivalta. 🙂 Me ei nyt juhlittu kotona, mutta Iida meni tuonne ystävien luokse ja Lumi ja Matias juhlivat 4h-kerhossa. 🙂

Mahtava kakku, jälleen kerran!

Kiitos Minna. 😀

ihana kakku. lapsille varmasti aivan mahtava että saa pienestä pitäen opetella leipomaan 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä