äiti ja melukylän lapset - Banneri

Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä. Ystäviä, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Joskus sitä kuitenkin on vain yksinäinen. Näen ystävistä suurinta osaa todella harvoin. Enemmän vaihdamme kuulumisia puhelimen välityksellä kuin kasvotusten. Yhtä lukuunottamatta kaikki ystäväni asuvat eri paikkakunnilla ja välillä aikataulujen sovittaminen yhteen on todella haasteellista. Kaukana on ne ajat, kun istuttiin iltaa ystävän kanssa kahdestaan ja olin yötä poissa kotoa. Puhuttiin aamuyöhön asti ja herätessä jatkettiin. On eri asia olla samassa tilassa, kuin näpytellä puhelimeen viestejä. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu olevan lähes ainoa tapa viettää aikaa heidän kanssa.
Se että viimeiset neljä lasta ovat syntyneet aika perätysten, 4/2009, 12/2010, 2/2013 ja 8/2015, on tietysti osaltaan vaikuttanut paljon. Olen ollut vähän väliä raskaana, elänyt vauva-arkea ja imettänyt. Nämä vaiheet on eletty meillä jo monta kertaa ja nyt menossa on ihana taaperoaika. Siinä missä muilla lapset ovat jo isompia ja menty eteenpäin, on meillä vauva-aika alkanut uudestaan. En tosin valita, sillä näinhän on toivottu. Kun minä vaihtelin kotona vaippoja ja itselleni puhdasta paitaa pukluisen tilalle, oli moni jo palannut työelämään. Onneksi aina joskus joku on elänyt kanssani samaa vaihetta, jolloin on tuntunut, että joku tietää tarkalleen millaista arkea tämä nyt on. Käy läpi samat jutut ja painii samojen asioiden äärellä. Sillä se vauva-arki ja muukin unohtuu salakavalasti lapsen/lasten kasvaessa.

Millaista on kun päivät ovat melkein samanlaisia keskenään, lasta on kannettu taas koko päivä, keittiönpöytä on siivottu jo ties kuinka monta kertaa ja tavarat laitettu paikoilleen yhä uudelleen ja uudelleen. Kuulumisia ei vaihdeta ystävien kanssa päivittäin ja silloin olo on aika yksinäinen. Onhan minulla lapset, mutta näin aikuisena sitä kaipaa sitä aikuista seuraa. Niinpä kun mies tulee töistä kotiin, kuulee hän kaikki mikä milloinkin on mielen päällä.

Netistä löytyvät vauvaryhmät ovat monelle vauva-aikana suuri pelastus, niin myös minulle. Iso porukka odottavia naisia on samassa ryhmässä, jännittää hulluna ensin vauvan syntymää, tsemppaa toisiaan, eletään vauva-arkea ja jaetaan kullanarvoisia vinkkejä. Se on paikka, josta tietää saavansa vertaistukea ja löytää jopa hyviä ystäviä. Järjestetään tapaamisia, jossa äidit näkevät lasten kanssa (ketkä sinne milloinkin pääsee). Sormet juoksevat näppäimistöllä kun päiväuniaika alkaa ja äidit kertovat päivästään. Se on aikaa jolloin saa sitä aikuista seuraa. Sillä vaikka päivällä kotona on lapsia ja et ole yksin, voi silti tuntua että on yksin. Ei lapsille voi kertoa niitä aikuisten ajatuksia ja mahdollisia huolia.
Itse kuulun muutamaan tällaiseen ryhmään ja oikeasti ne on ihan huippuja. Lisäksi minulla on tämä blogi ja sen kautta tulleet uudet ystävät. Olen löytänyt tämän kautta kasan ihan huippu tyyppejä ja saanut paljon vertaistukea. Ja mikä parasta, täällä elää aina joku kanssani samaa elämänvaihetta. Aina löytyy joku, joka painii saman asian tiimoilla. Voi kuulostaa hassulta, että koen olevani yksinäinen, vaikka kotonakin austaa viisi lasta ja mies, mutta luulen että aika moni kokee välillä olevansa. Näin kotona ollessa sitä miettii, että mihin sitä oikein kuuluu? 

Kommentit (22)

Niin tuttua ♡ Tsemppiä sinnekin!

Ps. Ihana kuva?

Yksinäisyys on kyllä kurjaa, etenkin kun olisi jotain iloja tai suruja, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa.

Mietittiinkin siskoni kanssa hetki sitten, että onneksi on läheisiä sisaruksia, joille voi kertoa asiasta kuin asiasta. Vaikka meillä on ystäviäkin, eivät he ole välttämättä samassa elämäntilanteessa ja sitten ei ehkä tule avauduttua vaikka niistä lapsiarjen huonoista päivistä. Siskoille sitä tulee avauduttua helpommin. Kyllä sitä kaipaa aikuista juttuseuraa. 🙂

Voi kun me asuttaisiin lähekkäin, olisi kiva saada sinut ystäväksi muutenkin kuin blogin kautta. Ja voitaisiin perustaa se yhteinen konditoria! 😉
Onneksi nykyään voi saada ystäviä näin netinkin välityksellä, ilman blogejamme me tuskin tietäisimme toisistamme.

Juu se kuulostaa kivalta.♥ Pitää ehdottomasti toteuttaa kesällä.

Joo kesällä olisi ihan huippua nähdä! Suunniteltaisiin vaikka yhteinen kesäreissu johonkin. Vaikka koiramäkeen, siellä me emme ole koskaan käyneet (suunnitelmissa ollut jo kaksi kesää) ja se taitaa olla yksi teidän perheen lempikohtaista kesäisin. 🙂

Niinpä.
Totta, siskot on huippuja.♥ Siskon kanssa kun soitellaan niin olen yksi puheripuli. 😀 Puhun ehkä niin paljon, että hän jopa kyllästyy mun juttuihin. 🙂

Olisi kyllä niin ihanaa.♥ Harmillisen pitkä tuo välimatka, tulla vaikka käymään muutamaksi tunniksi. Tosin kesällä tuo onnistuisikin helpommin, kun ei ole kouluja sun muita lapsilla. Ehkä voitaisiin kesällä vaikka nähdä? 🙂
On ollut kyllä kiva, että löydettiin tällain blogien kautta toisemme, vaikka blogejakin on vaikka kuinka paljon. 🙂

Juuri näin se on. Ei niihin tuskaisen pitkiin päiviin tai riittättömyyden tunteeseen pysty samaistumaan muu kuin samassa tilanteessa oleva. Onneksi on älypuhelimet, ilman niitä yhteyden pitäminen olisi jo kohtuuttoman vaikeaa. Mukavaa viikonloppua! 🙂

Ei pysty ei. :/
Onneksi on tosiaan ne älypuhelimet, erilaisia ryhmiä, blogeja yms, josta löytyy aina joku jolla sama vaihe menossa ja löytyy ehkä myös uusia ystäviä. 🙂
Kiitos ja samoin sinne Piia.♥

Nyt kun tästä äitien yksinäisyydestä on netissä puhuttu olen huomannut miten yksinäinen sitä itsekin oikeastaan on. Kavereita on, mutta ystävät ovat jääneet jonnekin vuosien varrella. Ennen näimme paljon muita lapsiperheitä eli ystäviä, joilla oli samanikäisiä lapsia. Matkustimme yhdessä ulkomaillakin. Nyt kaikilla on omat kiireet, yhteydenpito on jäänyt. Meillä on ehkä liikaa lapsia, ettei meitä kutsuta enää kylään. Me taas olemme jo pitkään asuneet niin ahtaasti, ettei ole kutsuttu ystäväperheitä meille.

Näin ne tiet joskus voivat ikävästi ajaa erilleen. :/ Ja tietty ystäväpariskunnan ero tuo siihen omat haasteensa.
On kyllä ihan parasta mennä ystävien luokse kylään ja lapset saavat touhuta yhdessä samalla kun vanhemmilla on ne omat jutut. Niistä hetksitä osaa nauttia.♥

Minna M: Se aikataulujen yhteen sovittaminen ystävien kanssa on välillä todella haastavaa. 🙁 Täällä kävi niin, että kun odotin esikoista, olin ainoa ystäväpiirissä kenelle tuli vauva. Siitä isosta määrästä ystäviä, vain muutama jäi rinnalle ja muut ikäänkuin unohtivat. Nämä jotka jäivät ovat edelleen parhaita ystäviä ja vaikka kaikki elämme hieman eri elämänvaihetta, olen onnellinen että minulla on heidät, vaikka näemme harvoin.♥ Harmittaa, että siellä ystävät ovat jääneet sinne vuoien varrelle. 🙁 Joskus niin vain käy vähän huomaamatta.
Ja kyllä se iso perhekoko luo omat haasteensa, olen huomannut.

Tämän juuri saman ilmiön minäkin olen huomannut! Silloin kun meidän isommat lapset oli pieniä (nyt 11v ja 8v) niin tavattiin paljon juurikin ystäviä joilla suurinpiirtein samanikäiset lapset. Syötiin yhdessä ja saunottiin ja vietettiin aikaa. Se oli mukavaa kyllä! Kun lapset kasvoivat, niin äiditkin lähtivät töihin ja aikaa viettää yhdessä oli vähempi. Sitten tuli toki harrastuksiakin lapsille heidän kasvaessa. Ja meidän tuttavaperheistä tosi moni erosi, kävi niin että mieheni pitää yhteyttä miespuoliseen tuttuunsa ja minä ehkä siihen naispuoleiseen. Ja sen olen huomannut että kun on Facebook niin tulee kyläilyjä tehtyä harvemmin kun muutenkin tietää ne toisen kuulumiset. Minä oikein kaipaan sitä kun istuttiin kylässä ja lapset leikki, miehet keskenään paransivat maailmaa ja me naiset keskenämme… Voi niitä aikoja <3

Ihanan tavallisen tutun kuuloista. Mä en selviäisi ilman vertaistukea. Onneksi olen saanut ihan huippuja ystäviä, jotka elävät samaa pikkulapsivaihetta kuin mekin. Aina on ollut joku muu yhtäaikaa raskaana ja saatu yhtäaikaa vauvat, kaikkea on voinut ihmetellä yhdessä.

Meillä neljä lasta, vanhin menee ensi syksynä eskariin. Kuulumisia kirjoitan omaan blogiini, jos haluat käydä kurkkaamassa: puolukkaposkijaparimuuta.blogspot.com

Ihanaa, että siellä on ollut noin onnekas tilanne. Vertaistuki tuossa muodossa on juuri sitä parasta.♥
Tulen ehdottomasti kurkkaamaan. 🙂

Voi iso kiitos taas ihanasta kirjoituksesta! Niin ajankohtaista täällä. Nyt syyslomaviikolla oli tarkoitus nähdä useampia työelämässä olevia. Mutta meillä sairastetaan rokkoa, joten eipä ole voitu vierailla eikä vieraita ottaa meille. Sateisen harmaata. Nyt todella tuntunut yksinäiseltä, kaiken väsymyksen keskellä. Vaikka ihanat lapset ovatkin seurana. Osa sairastaa, osa terveenä. Blogillasi on suuri merkitys.

♥♥♥ Kiitos ja ihana kuulla.
Mutta todella harmi tuo rokko.:( Kovasti tsemppiä sen kanssa. Mieleen palaa viime kevät, kun meillä pyöri vesirokko kuukauden ajan. Yh, se todella ei ollut kivaa aikaa. Toivotaan sinne pikaisia paranemisia.♥

Tuttuja mietintöjä, eritoten kun lähimmät ystäväni toisella paikkakunnalla. Koen myös O:n vauvaryhmän tärkeäksi, meillä on jo kohta 4 vuotta ollut tosi tiivis ryhmä, missä voitu avautua kaikesta ja edelleen aktiivinen. Esikoisen ryhmä on ollut hiljaa jo monta vuotta.

Harmittaa kyllä välillä niin kun välimatkat on näin pitkät ystäviin. 🙁 Onneksi yksi asuu lähellä.
Ihanaa, että siellä on löytynyt myös ryhmä, joka on edelleen aktiivinen. 🙂 Niiden kautta saatu vertaistuki on kyllä huippu juttu.

Kyllähän sitä on viimeisen reilun vuoden aikana tullut vietettyä monet hetket yksin puistossa ja lenkillä ja tullut mietittyä kuinka kiva olisi jos olisi joku kenen kanssa höpötellä. Tai onhan minulla aina taapero ja/tai koirat mukana mutta ei se korvaa sitä aikuisen seuraa. Onneksi sinä olet päässyt välillä seuraksi. ♥ Uusien äitikaverien löytäminen näin aikuisiällä on vaan vaikeaa. Oikeastaan yllättävän vaikeaa.
Nyt huomaa kun on osan viikosta töissä niin ei tunne itseään niin yksinäiseksi ja on oikeastaan vaan todella kiva saada viettää aikaa ihan vain kahdestaan taaperon kanssa kotona ilman kiirettä muun porukan ollessa koulussa ja töissä. 🙂

Kyllä se aikuinen seura on aina aikuista seuraa. Onneksi ollaan välillä päästy lenkille yhdessä, ne on parhaita hetkiä.♥
Töissä saa hyvin tankattua tuota aikuista seuraa. 🙂 Kyllä se täälläkin on jossain vaiheessa edessä päin. 🙂

Ihana kuva teistä! <3 Ja hyvä postaus. Kyllä sitä äitinä helposti tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka ihania ihmiä onkin ympärillä. Varsinkin sellaiset päivät kun on koko päivän yksin kotona lapsen kanssa niin on aika raskaita, ja sitä vaan odottaa milloin mies tulee kotiin… Näen äitikavereita kyllä usein päivisin, mutta välillä sitä kaipaisi kyllä vähän enemmän myös sellaista lapsetonta ystävä-aikaa. Nuo netin mammaryhmät on kyllä ollut itsellekin tärkeä vertaistuen paikka <3

Kiitos Nelli.♥ Kuva otettiin kesällä juhannuksen tienoilla. 🙂
Kyllä. Täälläkin jos mies tekee pitkää päivää niin kyllä tässä aika yksin on. Onneksi mukaan mahtuu päiviä, kun näkee välillä ystäviä. Mutta nuo ajat kun saa olla oikein kunnolla ystävän kanssa on nykyään todella harvinaisia. Ja niitä kyllä kaipaa paljon.
Mammaryhmät on ♥ ja samoin tämän blogin kautta löytyneet tyypit.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X