äiti ja melukylän lapset - Banneri

Vatsatauti, mahatauti, yrjötauti, oksennustauti tai miksi se onkaan nimetty, on kyllä vihoviimeinen asia minkä toivon kylään kenenkään luokse. Flunssa ja kuume ovat ihan tervetulleita tuohon verrattuna. Vatsatauti on kuitenkin sellainen tauti, miltä varsinkaan lapsiperheet harvoin välttyvät. Ja kun se iskee, niin harvoin jättää ketään välistä. Itse olen pienestä asti kammonnut kyseistä tautia, joten teen kaiken jotta siltä säästyttäisiin. Niinpä kokosin 5 vinkkiä vatsataudin iskiessä perheeseen. Nämä ainakin ovat meillä silloin käytössä ja varmasti monelle tuttuja.

oksennustauti-aiti-ja-melukylan-lapset

Vatsataudin iskiessä tehosta käsienpesua:

Käsien hyvä peseminen on erityinen plussa. Lapsille kannattaa painottaa, että saippuaa pitää olla sen verran reilusti, että sitä riittää hyvin käsien pesuun. Pesun jälkeen kädet pitää kuivata erityisen hyvin, sillä märissä käsissä pöpöt viihtyvät paremmin. Kun kädet ovat kuivuneet tarpeeksi, levitä niihin käsidesiä. Muista hieroa sitä joka paikkaan ja niin kauan, että kädet ovat täysin kuivat. Käsidesin käytöstä ollaan montaa mieltä, mutta me olemme käyttäneet sitä. Vatsataudin jyllätessä, meillä vaihdetaan käsipyyhe usein. Saatan vaihtaa sen pariin, joskus jopa kolmeenkin kertaan päivässä. Sairastavalla on ihan oma käsipyyhe ja jos lapsen mahatauti on rajuakin, on jokaisella oma pyyhe.

Useampi kerros petivaatteita:

Kun lapsen oksennustauti on päällä, olen laittanut sänkyihin ekstra määrän petivaatteita. Muutama kerros lakanoita, joiden välissä on vaikka pyyhe tai fleecepeitto. Jos oksennus tulee sänkyyn on helppo nopeasti kuoria vain päälimmäinen kerros pois ja alta paljastuu puhdas lakana. Olen laittanut valmiiksi myös varatäkkejä ja tyynyjä, jotta nekin ovat heti valmiina. Varsinkin yöllä on niin inhottava alkaa vaihtamaan lakanoita. Jotkut ovat suojanneet vatsataudin jyllätessä patjoja suihkuverholla tai levittäneet sellaisen sohvalle ja päälle lakanan.

Pidä pinnat puhtaana ja korkea pesulämpötila:

Suosittelen myös pyyhkimään kosketuspintoja päivittäin. Ja koska itse olen tämän suhteen hieman panikoiva, näin lievästi ilmaistuna, niin pyyhin ne pariinkin kertaan. Käyn läpi ovenkahvat, vessan ja keittiön hanan, keittiön vetimiä ja oikeastaan kaikki paikat, johon kosketaan useasti. Mahataudin aikaan saatan joskus käyttää pyyhkimiseen liinan sijasta paperia, jolloin saan hävitettyä pöpöt heti. Luonnollisesti vatsataudin aikana kertyy pyykkiäkin. Me pesemme kaiken vähintään 60 asteessa ja pyyhkeet monesti vielä 90. Näissä asteissa pitäisi pöpöjen kuolla. Taudin mentyä yhden kohdalla ohi, lähtee unikaveri pesulle.

Muista maitohappobakteerit ja valkopippurit:

Suosittelen ehdottomasti koko perheen syömään maitohappobakteereja. Itse syön niitä lähes vuoden ympäri ja vaihtelen välillä vain merkkiä. Lapset suostuvat ottamaan yleensä silloin, jos vatsatautia tiedetään olevan lähellä liikkeellä tai se iskee omaan perheeseen. Näiden lisäksi, olen käyttänyt itse vanhaa kikkaa, jota esimerkiksi moni perhepäivähoitaja käyttää. Jos on riski sairastua vatsatautiin, niin nielaise veden kanssa kymmenen kokonaista valkopippuria. Toista tämä niin monena päivänä kun riski on. Tällä olen itse välttänyt muutaman kerran vatsataudin ja joskus tullut vain lievänä. Joten suosittelen kokeilemaan.

Pidä vati lähellä ja vinkki ihan pienille sairastajille:

Parashan olisi, että oksennus päätyisi aina suoraan vessanpönttöön, jottei roiskeita olisi joka puolella. Mutta harva sinne kerkiää, joten vati tai ämpäri on hyvä olla lähellä. Meillä ne kulkevat sairastajan mukana, jos virtaa riittää leikkimisieen, tai sitten se on aivan sängyn vieressä, jotta osuminen siihen olisi helpompaa. Vadit ovat myös heidän sänkyjen lähellä, ketkä ovat vielä terveenä. Lisäksi olen pessyt vadin heti, sillä varsinkin nuo pienet sitä lähtevät usein kuljettamaan. Jos lapsi taas on kovin pieni, hän yleensä oksentelee ihan minne sattuu. Niinpä tähän vinkkinä muovinen ruokalappu, jossa on se kouru. Kun vatsataudin riepomana oksentaa menee osa sinne ja siivoaminen helpottuu (tämä toimii silloin, jos potilas jaksaa leikkiä ja touhuta). Niin inhottava ottaa toiselta paitaa pois joka on oksennuksessa. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole ja lapun puhdistaminen käy helposti.

vatsataudin iskiessä, lapsen mahatauti

Joskus tuon taudin iskiessä ja oksennuksia siivotessa olisin valmis pakenemaan jonnekin todella kauas tai pukemaan päälleni kunnon suojapuvun. Käsineet jotka ulottuu olkapäihin asti, tiedättehän sellaiset kuin eläinlääkäreillä ja kunnon maskin, joka suojaa kasvot. Voisin pukea meidän koko perheen sellaisiin aina joulukuusta-toukokuuhun, jolloin lapsen oksennustauti tuntuu jylläävän eniten. Noh, lapset ehkä alkaisivat kammota tätä tautia, joten olen oksennuksia siivotessa tyytynyt vain kumihanskoihin ja pitänyt paitaa nenän edessä, heh.

Kommentit (34)

Miten kävi, säästyikö muu perhe?

Koska itsekin kammoan oksennustautia, kiinnostaisi tietää, miten usein tauti on vieraillut teillä? Ja kiertääkö yleensä kaikki läpi?

Tosi hyviä vinkkejä, ja itsellenikin pari uutta etenkin nuo valkopippurit! Pitää pitää mielessä! 🙂 Meillä juuri ennen joulua oli tauti, niin toivotaan, että ei ihan heti olisi tulossa. 😮

Isot peukutukset täältä valkopippurille, sitä kannattaa testata. 🙂

Suosittelen mustaherukkamehua taudin iskiessä. Oikeasti toimii. Itse selvisin aikoinaan norosta kun mies antoi kylmää muataherukkamehua (mikään ei pysynyt sisällä mutta juotavaa oli saatava), oksentelu ja kouristukset loppuivat melkein saman tien. Sen jälkeen olen kehoittanut jokaista oksutautista kokeilemaan ja jokainen on kiittänyt vinkistä ja sanonut että toimii.

Kiitos vinkistä, varmasti tulee seuraavalla kerralla käyttöön. 🙂

Joko ootte taudista selvinneet? Meillä joulun aikaan yksi itki illalla vatsaansa kipeäksi ja alkoikin vadin vieressä nukkumaan. Silloin ajattelin että EI :/
Onneksi ei tullut!
Mutta flunssassa on osa sakkia..se menee kunhan kukaan ei oksenna 😀

Toistaiseksi muita sairastaneita ei ole ilmaantunut. 🙂 Ja toivon, ettei enää tartukkaan..tosin näissä joissakin on tosi pitkä itämisaika, mutta toivon parasta.
Onneksi säästyitte taudilta ja paranemisia flunssaisille.♥

meillä kakstoistahenkises perhees oli joululoman aikaan kaks viikkoo oksennustautia, yksitellen oksennettiin ja aina oli pari päivää väliä kunnes oksensi taas seuraava. onneks tauti ei kestänyt kun korkeintaan pari päivää, mutta kyllä yhen päivän aikana itekin oksennustaudis ollessa tuli niin heikko olo. meillä ei kuitenkaan kaikkia käynyt tauti läpi, vanhemmat ja osa lapsista säästy. tsemppiä paljon teille! 🙂

Isossa perheessä tuo tauti voi kestää niin piinallisen pitkään. Vie kyllä hetkessä niin täysin voimat ja kurja olo jatkuu vielä pari päivää taudin jälkeenkin. :/
Toistaiseksi muut täällä vielä terveenä, toivottavasti ei muihin enää tule.

Kamala tauti, myös hoitajan (äidin) kannalta, muistan.

Nämä kaikki käytössä, keskiviikkona alkoi kuopuksella tauti ja odotellaan seuraavaa uhria (tod.näk. minä…)!

Voih, pikaisia paranemisia.♥ Pidän peukut pystyssä, ettei iskisi muihin.

Tsemppiä ❤️ En ookaan ennen kuullut valkopippuria käytöstä! Pitää kokeilla jos tarve vaatii, toivottavasti ei. Vatsatauti on kamala! ☹️

Kiitos.♥
Tällä hetkellä tauti ei ole onneksi muihin iskenyt.
Suosittelen noita napsimaan jos mahdollisuus sairastua. 🙂 Vatsatauti on vaan niin inhottava. :/

Pikaista paranemista ja toivottavasti tauti ei leviäisi♥ Mua inhottaa jo pelkkä ajatuskin taudin pyörimisestä ympäristössä ja teen yleensä kaikkeni, ettei vaan meille löytäisi.

Kiitos Nanna.♥ Sitä nyt toivotaan, ettei tarttuisi enää muihin.
Mä kyllä kammoan myös tätä tautia ja kaikkeni aina teen, ettei vaan tarttuisi.

Voi yäks!!Toivon koki sydämestäni , että ette koko perhe joudu läpi käymään tuota tautia. Mikä siinä onkin,että ainakin meillä tuo tauti iskee usein öisin?!?!

Kiitos, sitä toivotaan. 🙂
Joo en tiedä miksi yleensä alkaa öisin. :/ Sitten ei enää itse pysty nukkumaan koko yönä, kun valvon vain potilasta.

Tuo odottelu on juuri ärsyttävää varsinkin näin isoissa perheissä että kellehän se seuraavaksi iskee . Vaikka kerran meillä sairastettiin noro virus kaikki 6 samaan aikaan!nopeesti oli joo ohi mutta aivan kamalaa kun koko perhe ripuloi ja oksentaa samaan aikaan . Aikuiset oli ihan veto pois myös ja lapsia pitää samalla hoitaa kun hekin sairasti. Oikein kauhujen vuorokausi kyllä ? ja joo pitäpää testata tuota valkosipulia, mihinkähän sen vaikutus perustuu ?

Jep, tää odottelu on ärsyttävää, kun väli voi olla yllättävänkin pitkä. :/ Kääk, tuo noro ja tuollainen sairastaminen on mun kauhu. Ennemmin yksitellen tai pari kerrallaan, kuin kaikki yhtäaikaa. :/
Ilmeisesti valkopippuri lisää mahalaukussa limaneritystä, joka puolestaan suojaa bakteerilta ja viruksilta. 🙂

Liputan kans pippureitten puolesta! Meillä ei ainakaan kolmeen (ehkä jopa viiteen) vuoteen yrjötauti ei oo enää iskeny koko sakkiin kun ekan yrjötessä muut vedetty pippuria. Ollaan otettu annos pari kolme kertaa päivässä taudin aikana. Myöskin lieventäny itse yrjöpotilaan oireita.

Kiva että muillakin positiivisia kokemuksia pippureista. Meillä noita ei lapset ole suostuneet ottamaan. Vanhin ehkä joskus. Vielä kun saisin muutkin ottamaan niin hyvä olisi. Mä popsin sitten kaikkien edestä. 😀

Voi ei, pikaista paranemista sinne! Toivottavasti koko porukka ei sairastu 🙁 Meillä ihme kyllä vain minä sain nauttia tästä taudista, muut onneksi säästyivät! Tuntuu kyllä kovasti nyt olevan kaikkialla liikkeellä tätä vatsatautia. Mullekin ihan uusi juttu nuo valkopippurit, täytyy laittaa korvan taakse!

Kiitos.♥
Täällä ei vielä onneksi uusia sairastuneita ja toivottavasti ei tulisikaan. Suosittelen ihmeessä koittamaan noita seuraavan kerran kun tauti yrittää iskeä.

Tää on se taudeista yks kamalampiin lukeutuva. Hyi! Peukut on pystyssä ettei kierrä kaikkia teitä :/

Tää on. :/ Inhoon niin tuota tautia. Toivotaan että ei tarttuisi muihin ja jos tarttuu niin ei ainakaan kaikkiin..

Nuo valkopippurit olikin mulle uus juttu. Toivotaan ettei tuu tarvetta. Terveisin nimim. Perheessä isä diabeetikko ja äiti pyörätuolissa.

Valkopippureita kannattaa kyllä koittaa, jos sellainen mahdollisuus, että tauti voi iskeä. Toivotaan että säästytte siltä. 🙂

Pari ihan uutta vinkkiä! Toivon ettei tarvita meillä…

Kiva jos löytyi jotakin uutta. 🙂
Ja pidän peukkuja, että tauti ei rantaudu teille.

Kävi kyllä ihme tuuri ja kukaan muu ei tautia saanut. Lumi oksensi kolme päivää ja jännitin, että varmasti tulee muille, mutta ei.
Yleensä tauti on säästänyt maksimissaan kaksi, joskus mennyt koko perheen läpi. Edellisestä kerrasta kun meillä oli vatsatauti kerkesi kulua kaksi vuotta. Sinä vuonna se oli kerran, ja sitä edellisenä vuotena taisi vierailla kolme kertaa.

Lohdullista kuulla, että tauti ei aina tartu kaikkiin, eikä välttämättä vieraile joka vuosi. Kolme kertaa yhden vuoden aikana kuulostaa horrorilta…

Olen koittanut painottaa lapsille hyvän käsienpesun tärkeyttä ja uskon sen olevan ainakin yksi syy, että pariin otteeseen tauti vältetty. 🙂 Toivon mukaan nyt tuo pahana riehuva Noro-virus ei löydä tietänsä meille. 🙁

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X