äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olen kirjoittanut Äiti ja Melukylän lapset -blogia jo pitkään. Alkuun ihan vain itselleni ja sukulaisille, ja vielä niin ettei vain mikään haku löytäisi blogiini. Hiljalleen astuin ulos kaapista, aloin lukea ja kommentoida toisten blogeja ja osa löysi minunkin blogiin. Hiljalleen aloin laittaa alun tekstejä piiloon, koska koin ne silloin liian henkilökohtaiseksi. Myös lapset alkoivat kulkea blogissa bloginimillä, jotka siis ovat heidän oikeat toiset nimet.

Kun aloin odottaa Hugoa blogini kävijämäärät nousivat ja bloggaus alkoi tuntua siltä, että haluaisin saavuttaa sillä jotakin. Löysin tieni yhteisöön, joka ei sitten tuntunutkaan ollenkaan omalta. Minua pyydettiin toiseen paikkaan, joka ei sitten sekään tuntunut blogilleni juuri siltä oikealta. Perheblogeihin jäi ihania bloggaajia, mutta varsinkin Selinan kanssa ollaan pidetty yhteyttä todella usein. Lopulta blogini löysi mukaan Kaksplussan verkostoon ja tuntui, että löysin vihdoin blogilleni sen oikean paikan. Tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä onkin hyvä, eikä joudu kuumeisesti miettimään onko tämä sittenkään se juttu.

Tulin Kaksplussalle elokuun puolenvälin jälkeen. Olen saanut näinä muutamana kuukautena tutustua aivan mahtaviin naisiin. Blogi on puhjennut kukkaan ja into bloggaamiseen on noussut valtavasti. Vaikka verkostossa onkin ollut hyvä, olen silti halunnut kehittyä ja edetä blogini kanssa. Olen kuitenkin halunnut pitää blogin aitona ja minunlaisena paikkana. Toivonut, että sillä olisi joskus tulevaisuudessa mahdollisuus nousta portaaliin. En ikinä olisi kuvitellut, että se tapahtuisi näin pian.

Sain joulukuussa sähköpostin, joka sai minut pomppimaan onnesta ja olemaan yhtä hymyä viikkojen ajan. Halusin kertoa tämän heti ihan kaikille, mutta en voinut, piti malttaa mieli. No mitä se sähköposti sitten sisälsi?  No kysymyksen, johon ei tarvinnut miettiä vastausta hetkeäkään. Minulle tarjottiin paikkaa bloggaamaan Kaksplussan portaaliin. Sinne jonne olen halunnut. Sinne, jota varten olen kuluttanut tunteja blogin parissa. Paikkaan joka on yksi unelmani. Ja nyt se käy toteen.
Toivon, että te lukijat pysytte matkassani vaikka blogin ulkoasu tässä lähipäivinä muuttuukin. Varsinainen muutto tapahtuu keskiviikkona ja postaus tulee tuolloin uudesta osoitteesta. Tästä osoitteesta pitäisi tulla uudelleen ohjaus sinne. Jutut jatkuvat kuitenkin samalla tyylillä. Kirjoitusalustani muuttuu ja toivotaan, että opin sen nopsaan. Bloggerilla kun on tullut kirjoitettua niin pitkään. Tämä on ollut haaveeni ja nyt olen niin onnellinen, että olen sen saavuttanut. Ilman teitä lukijoita tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos siis teille. Pysykäähän matkassani edelleen, sillä olette ihania ja kommenttejanne on aina ilo saada.

Seuraathan meitä jo facebookissa? Sinne linkitän uudet postaukset niin kuin tähänkin asti.

Kommentit (72)

Anteeksi tyhmyyteni, mutta mitä tuo portaaliin pääsy niinkuin käytännössä tarkoittaa?:D

Aivan oikea paikka sinulle muru, isosti onnea ❤

Onnittelut! Täällä pysytään edelleen 🙂

Niin huikea juttu! Oot paikan ansainnut <3

Tämä kyllä on, olen aivan innoissani. 😀
Ja kiitos ihana Anniina.♥

Onnea vielä kerran täältäkin. ♥

Onnea, mutta harmi kun jätät bloggerin. 🙁

Kiitos Minttu.♥
Valitettavasti tässä samalla tuo alusta muuttuu.

Vau! Paljon Onnea! Ehdottomasti pysyyn mukana!

Niin paljon onnea <3 pysyn mukana ehdottomasti <3

Jee! Onnea <3 Tottakai pysyn matkassa!!

Mahtavaa muru ?❤️Ja todellakin seuraan jatkossa ??❤️

Oi, isot onnittelut!! 🙂

Kiitos paljon Minna.♥ Ihana että oot kulkenut mun matkassa blogin alkumetreiltä asti.♥

Mahtavaa, kova työ palkitaan aina. Paljon onnea!!

Vihdoin siis VIHDOIN kaksplus alkaa tajuamaan hyvin blogien päälle… menettäneet kyllä hyviä blogeja taivaantuuliin… !

OIIIIII, Onnea ihan mielettömän paljon!!!! SÄ oot niin ansainnut tuon<3<

Vau, kerrassaan mahtavaa! Onnea♥

Kiitos Nanna.♥ Olen tästä niin innoissani. 🙂

❤️❤️❤️ Niin hienoa!

Onnea vielä kerran! Sinä niin kuulut sinne!

Niin hienoa!! ❤️

Niin on, oon niin innoissani.♥

Blogini tosiaan liittyi nyt portaaliin, joka tarkoittaa sitä, että blogille tulee uusi osoite ja alan kirjoittamaan toisella alustalla. Bloggaamisesta tulee tavallaan minulle työ. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X