äiti ja melukylän lapset - Banneri

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että koska koittaa se päivä, kun raaskin siirtää taaperon omaan huoneeseen nukkumaan. Tai ei se ihan oma olisi, kun jakaisi sen yhden sisaruksen kanssa. Mutta hetken mietittyäni päädyn aina samaan. Voihan hän vielä meidän kanssa samassa huoneessa nukkua. Todellisuudessa taapero nukkuisi varmasti hyvin sisaruksensa kanssa ja tämä on minulle se kovempi pala. Mieheni mielestä voisimme siirtää hänet koska vain.

Hugo heräilee vielä jonkin verran öisin. Tämä on myös yksi syy, miksi en tahdo tehdä vielä siirtoa. On paljon helpompi nousta ylös ja laittaa poika takaisin maate ja peitellä, kuin laahustaa toiseen huoneeseen jopa monta kertaa yössä. Sen verran tykkään nukkumisesta, että mennään kyllä sieltä mistä aita on matalin.

Olen myös miettinyt, jos tekisin samalla tavalla kuin Ainonkin kohdalla. Eli ennen toiseen huoneeseen siirtämistä poistaisin pinnasängystä laidan ja katsoisin kuinka nukkuminen alkaa sujumaan. Sitten luovuttaisiin tutista ja vasta sen jälkeen siirrettäisiin toiseen huoneeseen. Koitan ”hoputtaa” itseäni tässä asiassa, sillä mitä aikaisemmin nyt ryhtyisimme tähän, niin sitä helpommalla voisimme päästä. Toisaalta taas nyt kun nukkumaan meneminen sujuu niin helposti, ei tekisi millään mieli pilata sitä.

Suunnitelmissa olisi saada Hugo nukkumaan toiseen huoneeseen kesän aikana, viimeistään ennen kuin hän täyttää kaksi. Toki mennään ihan Hugon tahtiin tämän kanssa ja jos asia ei ota sujuakseen, niin sitten koitetaan myöhemmin uudestaan. Itseäni ei haittaa vaikka poika nukkuisi pidempäänkin meidän kanssa, kun emme häiritse kukaan toistemme unia.

Huomaan, että olen Hugon kanssa venyttänyt hirveästi asioita. Kuten hänellä on tutti vielä päikkäreillä ja yöunilla. Muiden kohdalla tutista oltiin jo luovuttu. Samoin tuo sängystä laidan poistaminen on myös jäänyt. Matias siirtyi omaan huoneesen nukkumaan puolen vuoden iässä ja näin jälkeenpäin en ymmärrä, miten olen hänet silloin jo sinne siirtänyt. Mikään ei ole ihanampaa kuin nukahtaa siihen ääneen, kun pieni tuhisee ihan lähellä. Ehkä tämä johtuu siitä, kun jos Hugo nyt jää kuopukseksi, en enää koskaan saa kokea tätä. Siksi vain nautin joka hetkestä täysin. Mieheni onkin sanonut,että Hugo nukkuu meidän kanssa samassa makkarissa vielä monta vuotta.

Mihin aikaan teillä on siirrytty omaan tai sisaruksen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja kuinka se sujui?

<3 Terhi

Kommentit (24)

Juuri tänään pohdin (taas) tätä asiaa 🙂 Meillä nukkuu taaperot 1 v 9 kk vielä meidän välissä ihan. Perhepeti on todettu meidän jutuksi ja sillä mennään ainakin toistaiseksi. Meillä on lastenhuoneessa tytöillä omat sängyt ja haaveilen että kesällä nukkuisivat päiväunia jo niissä – sellaista totuttautumista siis. Mutta vielä ei muuten ole kiire siirtää lapsia pois vierestä, nukutaan paremmin yhdessä 🙂

Meillä molemmat lapset on siirretty omaan huoneeseen puolen vuoden ikäisenä. Ja todellakin odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa 😀 Oli ihanaa saada makuuhuone taas pelkästään aikuisten käyttöön 😉 Ja omat yöunet parani kertaheitolla, vaikka molemmat nukkui yöt heräämättä jo siinä vaiheessa, niin itse tooodella huonona nukkujana heräsin ihan kaikkiin pieniinkin ääniin vaikka käytin korvatulppia.

Kyllä se siirto on silloin kaikille paras ratkaisu, jos joku ei saa nukutuksi. 😀 Ja onhan se aika luksusta saada makkari vain aikuisten käyttöön. 😀

Oon pohtinut kans tuota taaperon siirtämistä omaan huoneeseen. Meillä siis kuopus nyt 2v3kk ja nukkuu edelleen meidän huoneessa pinnasängyssä. Itse olisin valmis siirtämään pojan jo isoveljen kans samaan huoneeseen, mutta mies on toista mieltä. Hän yleensä nousee ylös, jos lapsella on jokin hätä yöllä, joten hän päättäköön myös siirron ajankohdan. Meiän pitäis myös hankkia toinen lastensänky, oon pohtinut kerrossänkyä.. Tuttuja ajatuksia sulla, taas kerran!

Hih, teillä menee sitten vain eri päin kuin meillä. 😀
Kerrossänky on kyllä kätevä. Meillä on parvisänky ja sen alla junnusänky ja sekin toiminut hyvin. 😀

Me siirrettiin Lilian 10kk iässä ja kaikkien yöunet parani ? Tämän toisen kanssa ei kuitenkaan ole mitään kiirettä..?

Kyllä se siirto kannattaa, jos se takaa kaikille hyvät yöunet. 😀
Hän on vielä niin ihanan pieni, että varmasti nukkuu mielellään pikkuinen lähellä.♥

Meidän pienin meni 1v3-kuisena siskon kaveriksi, kun hetken mielijohteesta päätin testata, kuinka sujuisi. Sujui hyvin ja itse asiassa yöt rauhoittui hiukan. Toki huoneet on niin lähekkäin, että kuulen tarvittaessa kaikkien tuhinan, saati heräilyt ja hädät.

Mutta tuo tutti… siihen mun pitäisi nyt ryhtyä. Kahta vuotta lähestyttäessä alkaa selvästi tutista tulla sellainen turha tapa, josta mahtaa olla vaikea päästä eroon.. ?

Hei aivan ihanaa, että sujui noinkin hyvin.♥ Meillä on oma meidän makkarista sellainen matka tuohon lasten huoneeseen, ettei sinne kuulu heti jos joku on. Jos makkari olisi lähempänä, niin olisi siirtäminenkin hieman helpompaa. 😀

No sanos muuta. Meillä tutti nyt ollut vain unilla, mutta luulen sen kyllä olevan vaikeaa aikaa, kun siitä aletaan luopumaan kokonaan. Olisi ollut helpompi jättää aikaisemmin, mutta koen, että tutista on ollut meille enemmän kuitenkin hyötyä kuin haittaa. Eiköhän siitä jollakin eroon päästä. 😀

Meidän 2,5-vuotias poika nukkuu edelleen kanssamme eikä meillä ole vielä aikomustakaan siirtää häntä omaan huoneeseen. Nukumme kaikki todella hyvin samassa makuuhuoneessa ja pojan huoneeseen jää enemmän tilaa kun hänen sänkynsä ei ole siellä. Minusta on ihanaa nukkua koiraa myöten samassa makuuhuoneessa!

Olemme myös pohtineet että jos jossain vaiheessa meille tulee toinen lapsi, esikoinen voisi ehkä edelleen nukkua samassa huoneessa,eli silloin meitä olisi makkarissa 4 + koira ☺

Mitä sitä turhaan hyväksi todettua nukkumajärjestelyä sitten lähtisikään muuttamaan. 😀
Mekin nukutaan hyvin kaikki kolme samassa huoneessa + koira, mutta ollaan silti nyt mietitty tuota siirtoa. Meillä kun on tullut lapset näin tiuhaan, niin meidän makkarissa on melkein aina nukkunut joku lapsista. 😀

Meillä Mila tulee kesäkuussa kolme ja ollaan mietitty nyt omaan huoneeseen siirtämistä. Lapsi olisi jo varmasti valmis, mutta äitille paljon isompi kynnys… Rakastan vaan niin sitä tuhinaa! <3

Kyllä se taitaa meille äideille olla se kovempi pala. Itse ainakin nukun hyvin, kun kuulen toisen tuhinan ihan lähellä.♥ Ja joka kerta tuntunut niin oudolta mennä nukkumaan, kun ollaan edelliset lapset siirretty. Makkari on silloin ollut niin kovin tyhjä..

Me ei olla vieläkään raaskittu siirtää Onnia pois meidän huoneesta eli ymmärrän oikein hyvin tuon haikeuden 😀 Nyt vihdoin lastenhuone on myllerryksen alla ja kerrossänky tulee viimeistään kesällä. Poika myös itse ilmoitti jo tahtovansa isojen huoneeseen eli olisihan sen siirron voinut jo paaaaljon aikaisemmin tehdä 😀

Mutta tuohan meni lopulta oikein hyvin, kun poika itse ilmoitti haluavansa toiseen huoneeseen. 😀

Meillä on kaikki lapset siirtyneet siinä 1 vuoden aikoihin omaan huoneeseen ja siirto on sujunut hyvin. Mutta epäilen, että Minea on kans ainakin 6 vee ennen kuin maltan hänet siirtää toiseen huoneeseen 🙂

Hih, miten se voikin olla tämän viimeisen kanssa niin kovin vaikeaa ja haikeaa? 😀

Minä tunteilin aivan hurjan paljon kun olimme siirtämässä kuopusta pois meidän makkarista. Hän oli lopulta n 2 vuotias kun vihdoin siirsimme hänet veljensä kanssa nukkumaan. Muutos meni todella kivuttomasti ja nyt he tuhisevat siellä kerrossängyssä kilpaa.. <3

Meillä menee varmasti aika lailla samalla tyylillä kuin teillä. Olen aika varma, että ollaan siellä elokuun korvilla, kun poika siirtyy. En millään vaan raaskisi siirtää mun tuhisijaa ollenkaan.♥

Meillä Luka siirtyi äskettäin, 1v9kk ikäisenä omaan huoneeseensa nukkumaan. Kovempi paikka tosiaan oli äidille, siirto sujui tosi hyvin ilman mitään ongelmia 🙂 Luulen kyllä että olisin venyttänyt tota siirtämistä entisestään, jos ei olisi toinen vauva tulossa… 😀 Mutta onneksi se meni hyvin ja tsemppiä teillekin sitten kun se aika koittaa! Voin kyllä hyvin kuvitella että varsinkin isossa perheessä se kuopus pysyy ”vauvana” pidempään kuin muut :’) <3

Ihana juttu, että siellä sujui siirto hyvin. 😀 Ehkä se meilläkin sujuu, kun sen aika joskus koittaa.♥
Hih, mä luulen, että se kuopus on aina äidille se ”vauva”. 😀

Meillä Ellu muutti puolivuotiaana omaan huoneeseen, se kävi oikein helposti kun hän ei edes syönyt enää öisin ja kaikkien yöuni parani.

Mutta nyt Veenu. Hän on kohta 8kk, syö öisin ja on aika vaivaton huonekaveri – ja tuhisee niin ihanasti! Eli en edes ajattele mitään siirtämisiä ennen kuin yöt sujuvat. Varmaan kesän lopuksi hyvästellään tutti ja sitten syksyllä tytöt muuttavat samaan huoneeseen, kun Veenu on hiukan päälle vuoden. Tai ehkä pidän hänet aina meidän kanssa, ken tietää. 😉

Tuolloin, jos uskoo siirron parantavan kaikkien yöunia, niin ilman muuta kannattaa koittaa siirtoa. 😀 Minä siirsin aikoinaan Matiaksen siitä syystä, kun ei enää herännyt öisin ja tuli vain tunne, että siirrän. Nyt taas Hugon kohdalla en mitenkään voisi vielä siirtää häntä. 😀
Hihii, mistä sitä koskaan tietää, vaikka Veenu nukkuisikin pidemmän aikaa teidän kanssa.♥ Mutta kivahan se on, että on alustavia suunnitelmia siitämiten on miettinyt toimivansa. 😀 Saa nähdä miten meidän käy.

Jos kaikki nukkuvat hyvin perhepedissä, niin turhaan sitä sitten vielä vaihtamaan. 😀
Meillä kesällä nyt tarkoitus miettiä tuota siirtoa toiseen huoneeseen ja katsotaan miten lähtee sitten sujumaan.

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X