äiti ja melukylän lapset - Banneri

Aina välillä sitä pysähtyy miettimään, kuinka erilainen lapsuus esikoisellani on kuin minulla oli. Miten paljon asiat ovat näiden vuosien aikana muuttuneet, vaikka välillä tuntuu, että juurihan olin itse reilu yksitoistavuotias. Totta kai ajan myötä kaikki kehittyy ja muuttuu, mikä on ihan hieno asia. Moni asia on ainakin helpottunut. Päätin verrata muutamaa kohtaa omasta lapsuudestani tyttäreni lapsuuteen.

Tässä 5 asiaa jotka olivat toisin, kun minä olin esikoiseni ikäinen.

Lankapuhelin – kännykkä:

Kun minä oli yksitoistavuotias, meillä oli kotona erikseen puhelinpöytä, jonka päältä löytyi lankapuhelin ja ylimmästä laatikosta puhelinluettelo. Muistin ulkoa lukemattoman määrän puhelinnumeroita. Lisäksi koulusta kotiin tullessa oli kiva mennä tarkistamaan vilkkuiko puhelimessa valo. Jos vilkkui, oli joku jättänyt sinne viestin. Puhelimen soidessa vastattiin usein sukunimellä ja kerrottiin perään kuka on puhelimessa. Liikkumatilaa ei ollut paljon ja johto oli usein tuhannella mutkalla, kun sitä näprättiin puhuessa. Oman jännityksensä hommaan toi se, kun soitti ystävälle, ei koskaan tiennyt kuka vastaa.

Nyt tyttärelläni on ollut kännykkä jo pitkään. Hän näkee heti kuka soittaa ja numeroita ei tarvitse muistaa, kun ne ovat puhelimen muistissa. Hän voi kuljettaa sitä mukanaan, kun lähtee jonnekin. Minä otin mukaani puhelinkortin tai soitin ystäväni luota kotio. Kuinka helposti me vanhemmatkin saamme lapsemme nykyään kiinni. Ei tarvitse soitella montaa kaveria läpi ja kysellä onkohan lapseni mahdollisesti siellä. Tai etsiä paikkaa, josta löytyy isoin läjä pyöriä- siellä lapset.

Kirje/slämäri – tekstiviesti

Muistan kun meidän lapsuudessa oli kirjeenvaihto ja erityisesti slämärit (tavallinen vihko, jonka jokaisella sivulle eri kysymyksiä, joihin vastattiin ja nimimerkki viereen) kovaa huutoa. Melkein joka päivä tuli kirjoiteltua kavereille jotakin. Slämärin mukana vaihdettiin myös tarroja ja joskus karkkejakin. Kirjeitä joko vaihdettiin koulussa, kiikutettiin ylläriksi toisen postilaatikkoon tai lähetettiin oikein postissa. Minun tyttäreni ei sen sijaan ole kirjoittanut montaakaan kirjettä. Sen sijaan lukemattoman määrän viestejä puhelimella. Hän lähettelee tarroja ja videoita ystävilleen ja meidän perheelle.

Kameran filmirulla – puhelin/kamera

Hah, tämä on niin paras. Muistatteko kun kameroissa oli filmirullat? Saikohan niihin jonkun 28 tai 36 kuvaa ja yhtään et tiennyt millaisia kuvista tuli. Veit filmirullan kehitykseen ja kun vihdoin sait kuvat saattoi siellä olla seassa muutama ylläri tai kuva, josta ei ole hajuakaan mitä sen on tarkoitus esittää. Vanhempani ovat varmasti kironneet aikoinaan, kun puolet filmistä oli kuvia samasta hevosesta samassa asennossa. Mutta hei, olihan siinä jännitystä..ikinä ei tiennyt millaisia kuvia tuli. Ystäväni oli näyttänyt pojalleen filmirullaa ja kysynyt tiedätkö mikä tämä on. Poika oli vastannut teroitin, hahaa!!

Nykyään, onneksi, näkee millaisia kuvia tulee ja ne on helppo poistaa. Voit itse valita mitä kuvista teetät ja voit jopa muokata niitä etukäteen. Puhumattakaan, kuinka monta kuvaa tyttäreni napsii puhelimellaan, niin muista kuin itsestäänkin. On se kuvaaminen nykyään vain niin helppoa.

Tietokone:

Voi kuulkaa, en tarkalleen muista minkä ikäinen olin kun meille tuli ensimmäinen tietokone. Muistan kuitenkin, että sen käyttö ei ollut ihan yksinkertaista. Nimittäin kun tietokone oli päällä, oli lankapuhelin mykkä. Tietokonetta sai käyttää harvoin ja vain maksimissaan tunnin kerrallaan. Ja kun koneelle päästiin siskon kanssa yhdessä, mentiin Kiss FM:n chattiin, muistaako joku tän? Hah, voi niitä aikoja. Kirjastossakin oli tietokoneita, mutta niille oli yleensä aika jonot.

Tyttärelleni tietokone on sen sijaan ihan tuttu juttu ja ei hän osaa edes ajatella aikaa, jolloin tietokoneita ei olisi ollut. Nykyisin tämä tietokoneella olo ei vaikuta puheluihin mitenkään ja netistä voi löytää vaikka ja mitä. Kun minä olin tyttäreni ikäinen, ei ollut YouTubea tai Facebookkia, puhumattakaan siitä, että netti kulkisi myös puhelimessa.

Kannettava kasetti/cd-soitin – puhelin

Muistan kuinka hienoa oli saada ensimmäinen kannettava kasettisoitin? Oli meinaan niin hienoa kuunnella nauhoitettua musiikkia ja pyöräillä samalla. Saatika kun oli ensimmäinen cd-soitin. Se tosin pätki helposti, jos se hieman tärähti. Lisäksi se oli aika suuri ja ei siksi mahtunut oikein taskuun. Tai hupparin taskuun mahtui, sellaisen, jossa oli iso yhtenäinen etutasku.

Minun lapseni sen sijaan liittää kuulokkeet puhelimeensa ja kuuntelee musiikkia joko YouTubesta tai Spotyfysta. Pikkuisen on erilaisempaa kuin minun aikana. Jos halusin kuunnella jotakin tiettyjä biisejä, piti lempparit äänittää kasetille tai napata mukaan monta eri kasettia/cd:tä.

 

Onhan asiat kehittyneet näiden vuosien aikana paljon ja tässä oli vain muutama esimerkki. Mutta on aika hienoa muistella miten asiat ovat olleen kun minä olin pieni. Tuleeko sinulla jotakin mieleen tai herättikö joku tekstissäni sinulle muistoja?

<3 Terhi

 

 

Kommentit (18)

Haha tämä oli hyvä! 🙂 Meillä oli koulussa kirjevihkoja – nykyään varmaan on WhatsApp ryhmiä 😀 Filmikameraa on ajoittain ikävä! Vaikka harmitti sitten jälkikäteen jos olikin tullut joku ’virheotos’ ja jäi saamatta se täydellinen räpsy. Nyt on sarjakuvauksella 10 kuvaa yhdestä hetkestä ja voi vaan valita parhaat päältä.

Hahaa, tuttuja juttuja onkin vaikka oonkin jonkun verran nuorempi. Muistan tuon, että nettiä käyttäessä puhelin oli varattuna ja netissä sai käydä vaan tosi pikaisesti. Yhtenä päivänä just mietin miten kiva on saada omien lasten lapsuusajoista paljon valokuvia, niin puhelimella kuin digikamerallakin. Ei omassa lapsuudessa kuvattu arkea, kun kuvien teettäminen oli kallista eikä tiennyt miten kuvat onnistuu.

Mahtava postaus, jälleen kerran! 😀

Kiitos Anniina. 😀
Meillä oli vielä esikoisen aikana filmirullallinen kamera melkein koko ensimmäisen vuoden ja harmittaa, kun kuvia on todella vähän verrattuna sitten taas sisaruksiinsa. Nyt on kiva kun kuvia voi surutta napsia vaikka kuinka paljon ja teettää sitten vain osan kansioiden väliin. 😀

24+3 taisi olla ainakin jonkun filmirullan kuvamäärä. Ja kuvat teetettiin aina Anttilasta, joka neljäs teettäminen oli maksuton sillä kupongilla. Ja kolme päivää kesti. Ja Anttilasta ostettiin TopTenistä ne cd-levytkin (ei tarvitse pitkään miettiä Anttilan konkurssia, sillä luulen monella olleen Anttilaan juuri nämä kaksi pääsyytä käyntiin, ja kumpaakaan ei liiemmin enää käytetä). Slämärit ovat minulle outoja, mutta meillä oli kirjevihkoja. Siis aina yhden kaverin kanssa vihko, johon kirjoitettiin vuoronperään kirjeitä toisillemme. Ja sitten oli myös ”kestokurjekuori” jossa esim ”Anneli&Johanna”, ja siinä aina annettiin toisillemme kirje vuorotellen.

Me käytiin tosi usein isämme kanssa Anttilassa ja niitä levyjä jaksettiin käydä siellä ties kuinka kauan läpi. 😀
Oli joo muuten slämäreiden lisäksi vielä noita kirjevihkojakin. Tai ainakin yhden kaverin kanssa tehtiin parikin sellaista. Oi näitä muistoja.♥

On kyllä niin moni asia muuttunut. Ei ihme, että lapset kokevat, että olemme syntyneet dinosaurusten aikaan. 😀

No ei oo ihme. 😀
Kuinka sitä on ennen pärjättykkään ilman kännyköitä? 😀

Voi mitä muistoja palas mieleen!!chatissä mäkin oon pyöriny:)meillä Rasmus kerran kysyi,että oliko ennen vanhaa sellaisia puhelimia jotka oli seinässä kiinni?!?! Yritin kovasti sanoa, että oli mutta se ei todellakaan ollu ENNEN VANHAA,ei äiti nyt niiiin vanha oo!!!!

No niinpä, kiva välillä muistella miten asiat oli ennen.♥
Voi eikä!! 😀 Ei kai me niin vanhoja vielä olla, hih?!

Mä niiiin muistan nuo kaikki 😀 Kerran erehdyin ostamaan alelaarista lapsille kertakäyttökamerapakkauksen. Molemmat lapset tuli muutaman minuutin jälkeen kysymään, mistäs ne kuvat näkee. Eivät millään meinanneet ymmärtää, että ne pitää teettää ensin 😀 Tuli muuten varsin mielenkiintoisia pikaotoksia!

Hahaa, aika hyvin. 😀 Voisin kuvitella että meillä kävisi aika samoin.

Kyllä! Muistan nämä kaikki jutut omasta lapsuudesta. Miten piti sopia ennakkoon tarkalleen kellonajoista, treffipaikasta jne. kun nyt ”vaan soitellaan kun ollan treffipaikan lähellä”. Voi ilmoitella milloin myöhästyy treffeiltä kun bussi ei tullutkaan, silloin ennenvanhaan ei voinut.. Monet asiat ovat kyllä niin paljon helpompia nykyään. mutta monia asioita myös ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä on tosi riippuvainen kännykästä! 😀

Juurikin noin. 😀 Sitä vain odoteltiin ilmaantuuko kaveri milloin paikalle ja yhtään ei huolestuttu jos ei tullut ajallaan. Nyt jos puhelin jää kotiin, on heti jotenkin orpo olo. Mitä tekisin jos jotain sattuisi? Onhan sitä ennenkin pärjätty niin miks ei nytkin. 😀
Joo kyllä mä en enää ilman puhelinta varmaan pärjäisi. Suurin osa kaikista menoistakin siellä ylhäällä.

Oih, ihana ihana 90-luku jolloin vietin teinivuodet ja tulin täysi-ikäiseksi. KissFm chat oli parasta viihdettä! ? Muistan myös kuinka meille tuli eka autopuhelin! Jos sillä halusi soittaa piti ajaa mäelle ja laittaa antenni ylös oikeaan suuntaan. Silloinkin puhelu ritisi ja rätisi.

Meillä oli muuten vielä häissä (2003) filmikamerat. Jokaisessa pöydässä 3 kertakäyttö kameraa… oli todella hauskoja yllätyksiä, kun niitä kuvia teetettiin myöhemmin. Varsinkin kun huippuhauska bestman oli kuvannut paljon sukukalleuksiaan… 🙂 mutta ne oli parhautta!

Hahaa, kätevä tuo autopuhelin ollut. 😀
Siis tollaiset filmikamerat olis niin huippu häissä ja sit jännityksellä odottaa millaisia kuvia porukka on räpsinyt. Tiedä vaikka tulisi tuollainen yllätys, minkä teidän bestman oli tehnyt. 😀

Olipa taas niin hymyhermoon osuva kirjoitus 🙂 Täytän kesällä 30v ja jokainen kohta pitää paikkansa minunkin lapsuuteni suhteen. Juuri tällä viikolla mietin noita slämäreitä ja ajattelin, että olisiko ne nykyään vaan kamalan noloja? Ala-asteella myös vaihdettiin kavereiden kanssa tarroja ja kiiltokuvia ja välitunneilla kävikin kova kuhina kun esiteltiin niitä omia ja hierottiin kauppoja. Meilläkin tietokoneaika oli rajattua, vaikka muistaakseni meillä toimi lankapuhelin samaan aikaan. Minun suosikkipelejäni oli Keen (ukkelipeli) Leijonakuningas ja Aladdin. Perus tasohyppelyä, pisteiden keräämistä ja pahisten välttelyä siis. Kun netti tuli niin juurikin tuo KissFM chatt oli kova juttu ja vähän kyllä salaa vanhemmilta taisin siellä luuhata. Vähän haikailen vanhojen filmikameroiden puoleen. Kerran kävi sellainenkin yllätys, että olin onnistunut kuvaamaan yhden rullan kahteen kertaan – ne kuvat oli aika villejä, sellaisia haamumaisia 😀 Ja olen vieläkin vähän katkera kun Ranuan eläinpuistoreissullamme isäni kehaisi kun oli saanut niin upeita otoksia eläimistä ja meistä lapsista järjestelmäkamerrallaan, kunnes huomasi aivan lopuksi, että eihän kamerassa ollut edes filmiä sisällä. Lapselta (eli minulta) kun pääsi parku niin isä kiersi koko eläinkatraan uudestaan ja otti sitten ihan filmille ne kuvat. Oma esikoiseni on vasta 5v, joten hänen varhaisteinivuosistaan tulee varmaan vielä erilaisempia – tulevaisuus näyttää.

Kiva että pidit. 😀
Mä ehdotin mun tytölle slämäriä, mutta ei oikein innostunut siitä. Musta ne oli niin huippuja. Ja joo mekin vaihdeltiin tarroja ja kiiltokuvia koulussa. Oli se aikamoista aikaa. 😀
Tutuilta kuulostaa nuo pelit, täälläkin niitä pelailtu. Ja netissä ei tosiaan kauan saanut olla ja mekin vain harvemmin. Meidän koneellakin kesti ikuisuus ennen kuin edes käynnistyi.

He mäkin oon joskus onnistunut kuvaamaan päällekkäisiä kuvia filmirullalle. Ne oli aika hauskoja. Harmi tuo kun ei oo ollut kamerssa filmiä, voin kuvitella kuinka silloin on parku päässyt. Muistelen, että itse olin kerran tallilla kuvailemassa heppoja, kunnes huomasin ettei ollut sitä filmiä..kyllä otti päähän. 😀

Kiitti. 😀
Joo nykyään taitaa tuo WhatsApp viedä kirkkaasti voiton ja onhan se kätevä kyllä. 😀
Joo muistan kun itselläkin kävi monta kertaa niin, että filmi täyttyi ja muutama unelmakuva jäi sen vuoksi saamatta. Mutta olihan siinä jännitystä kun kuvat teetti. Koskaan ei tiennyt minkä laatuista jälkeä sieltä tulee. 😀

Vastaa käyttäjälle Ulla/unelmien elämistä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X