äiti ja melukylän lapset - Banneri

Eilen lähdin Hugon ja Lumin kanssa Tampereelle kohti lasten reumapolia. Fiilikset oli jälleen jännittyneet. Joka ikinen kerta päässä pyörii ne samat ajatukset: mitä jos sieltä löytyykin jotakin? Mitä jos joudumme jälleen punktioon? Mitä jos kaularangan kierto on liian vajaata ja ei olekaan mennyt parempaan? Mitä jos kuvittelin vain kaiken olevan hyvin?

Meillä on kyllä aivan huippu lääkäri ja hänen luokse on joka kerta kiva mennä. Lumi tykkää hänestä ja yhteistyö tuntuu helpolta. Kurkattiin alkuun verikokeiden tulokset ja tihennetään niitä nyt hetkeksi, kun maksa-arvot ovat nousussa. Muuten arvot vaikuttivat hyviltä. Kuulumisten jälkeen katseltiin miltä kävely näytti, miten onnistui varpailla ja kantapäillä kävely. Nämä kaikki oli kunnossa. Myös jalkojen asento oli hyvä, joten tukipohjallisille ei ole vieläkään tarvetta. Päänkierto oli taas parempi, josta huusin mielessäni jo salaa jes!

Nielu ja korvat oli siistit, suu aukeaa hyvin ja lonkat ja kädet vaikuttivat hyviltä. Ultratessa edettiin hyvään tahtiin, kunnes päästiin nilkkoihin. Oma syke kohosi ja oli pakko istua. Jännitti ihan hirveästi, varsinkin siinä vaiheessa, kun nilkkojen ultraaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Mitään suurta sieltä ei kuitenkaan löytynyt. Sellaista pientä muutosta, mitä Lumilla on silloin tällöin ollut ja joka on sitten mennyt itsestään ohi. Huh, ihan mahtavaa! Tiedossa ei siis ollut yllätyksiä, ennen kuin lääkäri tiputti meille yllärin.

Se ylläri oli kiva. Hän nimittäin puhui varovaisesti jo lääkityksen purkamisesta. Edellinen punktio on ollut joulukuussa 2015, joten voisimme hiljalleen suunnitella purkua. Koska edellisellä kerralla se ei ihan mennyt nappiin ja tulehdukset lopulta palasivat massiivisena jatketaan lääkitystä normaalina ainakin seuraavaan kontrolliin. Ei nimittäin ole kivaa, kun ensin taistellaan reilut kaksi vuotta että saadaan tulehdukset kuriin ja kun lääkitystä on purettu monta kuukautta ja se jätetään pois, on hetkessä tulehdus räjähtänyt käsiin ja koko homma alkaa taas alusta. Se on kaamea paikka niin lapselle kuin meille vanhemmillekin. Pääseminen näin hyvään tilanteeseen voi helposti viedä sen kaksi vuotta. Syksyllä katsotaan mikä on tilanne ja voidaanko purku aloittaa. Toiveet on ainakin korkealla.

Itsellä meinasi itku päästä. Mitään muuta en toivo niin paljon, kuin sitä, että jonakin päivänä Lumia ei tarvitsisi enää pistää. Että jonakin päivänä hän pääsisi eroon joka viikkoisesta pahoinvoinnista. Ei nimittäin ole mitenkään kiva pistää omaan lapseen kerran viikossa tuota ”myrkkyä”, josta tulee paha olo, vaikka tiedänkin sen pitävän tyttären terveenä ja tulehdukset kurissa.

Huippu-uutiset tuntuu aina hyvältä, mutta samalla sitä jännittää niin hirveästi sitä, että homma vielä leviää käsiin ja se takapakki tulee. Toivon, että ne pelot ovat turhia. Nyt koitetaan nauttia näistä uutisista ja kesästä jolloin tyttö saa tehdä kaikkea mitä muutkin ikäisensä lapset.

<3 Terhi

 

Kommentit (12)

Hei,

Onnea paljon hyvistä uutisista. Reuma on kyllä sellainen pirulainen, jota ei kenellekään toivoisi. Sen kanssa kun täytyy tulla toimeen loppuelämän.. Paljon tsemppiä jatkoon. 🙂

– selkärankareumaatikko ja pienen tytön äiti

Aivan ihanaa!! ❤❤ Mäkin huomasin liikuttuvani täällä!

On kyllä aina ilo saada hyviä uutisia.♥

Oi ihana mitä uutisia ootte saaneet♡♡ ja mahtavaa,että kaikki oli muutenkin neidillä hyvin!
Mä pidän kovasti peukkuja, että lääkitystä saatte ruveta syksyllä purkamaan:)

Oli huippuja uutisia.♥ Kumpa tilanne pysyisi hyvänä ja päästäisiin purkamaan lääkitystä..olisi se mahtavaa. 🙂

On kyllä aina kiva saada tytölle niitä hyviä uutisia.♥ Toivotaan että niitä tulee jatkossakin.
Tsemppiä sinne reuman kanssa.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X