äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meidän kodin esittely jatkuu ja tällä kertaa esittelyssä on tytön ja pojan yhteinen huone. Kesällä se todennäköisesti muuttuu kahden pojan huoneeksi, mutta se on vielä suunnitteluvaiheessa. Nyt kuitenkin esitellään tämä huone, joka on ennenkin blogissa näkynyt. Näette myös muutamia kuvia, miltä huone näytti silloin kun muutimme tänne ja millainen se oli hetken aikaa ennen kuin remontoimme sen. Varoitan, se on ollut kamala!

Vanhassa lastenhuoneessa oli kahta erilaista tapettia. Isoimmalla seinällä olevassa tapetissa oli vaaleanpunaista ja vaaleansinistä pilvikuviota ja lintuja. Toisella seinällä oli epätasainen valkoinen tapetti. Lattiassa oli vaalea muovimatto ja vaatehuoneessa, joka toimi meillä jo tuolloin lelujen säilytys paikkana, oli puiset hyllyt. Joilla lapset tietysti kiipeilivät ja minä pelkäsin, että joku tippuu varmasti.

Huone oli muutenkin sekava väritykseltään ja juuri sellainen, jonne oltiin vain tungettu kaikki mahdollinen. Tarkoitus oli remontoida, joten oli aika sama miltä huone näyttäisi hetken aikaa. Remontti kuitenkin venyi ja vanui, mutta saatiinhan se muutama vuosi sitten valmiiksi. Tässä nyt kuitenkin pari kuvaa miltä huone näytti ennen.

No mitäs pidätte? Ai että mua jotenkin oikein hävettää laittaa nuo kuvat tänne, mutta vain niiden ansiosta muutos näkyy parhaiten.

Kun aloitimme remontin, säilytimme monta huonekalua, kuten esimerkiksi tuo pieni puinen pöytä minun lapsuudesta. Se sai päällensä valkoista maalia. Television alla olevat hyllyt muuttivat tuonne välikköön ja ne ruuvattiin päälekkäin ja seinään kiinni. Väliköstä revittiin puiset hyllyt pois ja seinät maalattiin. Sinne jätettiin muovimatto ennalleen. Teimme seinään myös pienen aukon, jotta välikköön pääsisi hyvin valoa.

Itse huoneesta revittiin tapetit pois ja tilalle laitettiin lasikuitutapetti, joka maalattiin valkoiseksi. Lattiaan laitettiin koivun värinen parketti ja katto maalattiin. Saamamme männyn värinen parvisänky madallettiin ja maalattiin valkoiseksi. Rempan jälkeen huone on muuttanut järjestystä useastikin ja nyt parvisänky on käännetty sen seinään tehdyn ikkuna-aukon eteen. Alemmassa sängyssä onkin kiva istuskella ja tilailla ruokaa välikössä kokkailevalta sisarukselta.

Tervetuloa kurkistamaan tytön ja pojan yhteiseen huoneeseen

Tein itse huoneeseen viirin paperista, samoin kuin nuo pari batman taulua, joita ihastelin muiden lasten huoneissa. Meinasin ensin tilata sellaiset, mutta koska ne oli helppo tehdä itse, päätin jättää tilaamatta. Pilviverhoa en vaihda varmaan koskaan, sillä olen niin tykästynyt siihen. Huoneessa oleva talohylly toimii hyvin tyttären barbileikeissä, välillä siellä seikkailee myös turtlesit. Toimme huoneeseen myös vierashuoneessa olleen tv-tason. Nyt lapset voivat istua sängyllä ja katsella sieltä elokuvaa. Myös tuo vanha vaatehuone, joka toimii lelujensäilytys paikkana on minun lemppari. Mielestäni jokaisessa lastenhuoneessa saisi olla sellainen.

Vaikka huoneesta puuttuu vieläkin osa listoista ja monessa paikassa näkyy kun lapset ovat hieman piirrelleet ja etsineet omaa taiteilijasieluansa, pidän huoneesta kokonaisuutena todella paljon. Se näyttää muutoksen myötä suuremmalta ja sekä tyttö että poika ovat viihtyneet siellä paremmin kuin hyvin. Itse hieman haaveilen pienestä kerrossängystä, joka olisi yhtenäisempi kokonaisuus kuin tuo vanha versio. Mutta toistaiseksi mennään nyt vielä näillä.

Sellainen on meidän tytön ja pojan yhteinen huone. Me pidetään tästä paljon, niin lapset kuin aikuisetkin.

<3 Terhi

Vanhempien makuuhuone
Keittiö
Eteinen

 

Kommentit (6)

Ei tuo entinenkään huone minun silmääni aivan hirveältä näytä, mutta nyt on kyllä ihanan valoisa ja kivasti sisustettu lastenhuone, joka sopii sekä pojan että tytön leikkeihin:) Ja nuo pilviverhot ovat kyllä ihanat! En tiedä, oletko aiemmin asiasta maininnut, mutta montako lastenhuonetta teillä nyt on käytössä tai montako on tarkoitus tulla käyttöön ja miten lastenhuoneet on jaettu tämän tytön ja pojan yhteishuoneen lisäksi?

Ihana! kyllä vaaleat seinät ja yksityiskohdat tekevät tosi paljon! Ja minusta lastenhuoneessa saakin näkyä lasten jäljet. <3

Kiitos.♥
Tyykkään kyllä paljon vaaleista sävyistä, kun lasten lelut tuovat sitten huoneeseen niin paljon värejä. 😀
Hih. meiltä noita jälkiä löytyy. 😀

Tuolla varmasti viihtyy♥ Meillä aherretaan juuri lastenhuoneen kimpussa, kun sinne on vihdoin muuttamassa ainakin hetkellisesti myös kolmas asukki 🙂

Kyllä on viihdytty.♥
Oi ihanaa, lastenhuoneta on niin kiva sisustaa. 😀

Kiitos, rakastan tuota huoneen valoisuutta.♥ Hih, kiva ettei se sinusta ole ihan kamala, kun itse en kestänyt sitä ollenkaan. 😀
Meillä on yhteensä neljä makuuhuonetta ja yhdestä saa makuuhuoneen eli periaatteessa viisi. Nyt Hugo on nukkunut vielä meidän kanssa ja kaksi vanhinta tyttöä jakavat yläkerran ison huoneen. Kesällä vanhin tahtoisi oman huoneen ja Lumi ei halua vielä omaa, niin Aino varmaan siirtyy hänen kanssaan ja pojat jakavat tämän postauksen huoneen. Kesällä katsotaan miten sitten lopulta järjestyvät. 😀

Vastaa käyttäjälle Anne/Maalaishiiren Elämää Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X