Väsyneen äidin hölmöilyjä

Teksti Terhi

Näin kesän myötä sitä tykkää jäädä hillumaan valveille vähän turhankin pitkäksi aikaa lasten mentyä nukkumaan. Joskus taas olen jo kömpimässä nukkumaan, mutta huomaan pesuhuoneesta kajastavan pienen valon, joka kertoo pyykkien olevan yhä koneessa. Eipä auta muu kuin alkaa ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Mikä ei silloin yhden aikaan yöllä ole enää kovin houkutteleva ajatus.  Ajatuksissaan sitä saattaa avata luukun, nakata puhtaiden pyykkien sekaan pesupallon täynnä pesuainetta ja katsoa kuinka pesuaine valuu pitkin puhtaita pyykkejä. Että se siitä ripustamisesta sitten.

Illalla tulee myös notkuttua puhelimella ja eihän sen jälkeen enää väsytä. Sitten voikin kelailla tunnin verran kaikkea mahdollista ja tuskailla kun on jo niin väsynyt ettei enää vaan väsytä. Kun viimein saat silmät kiinni taapero nousee sängyssään seisomaan ja katsoo sinua kirkkailla silmillä. Niin että oliskohan kannattanut kömpiä sinne sänkyyn jo hieman aikaisemmin.

Joskus on käynyt myös niin, että taapero herättää hetki sen jälkeen kun olet nukahtanut ja pinkaiset äkkiä ylös ja olet varma, että olet varmasti nukkunut pommiin. Kun seisot keittiössä keskellä yötä taapero sylissäsi ja huomaat kellon olevan kaksi yöllä et tiedä mitä tekisit. Naurattaa, mutta samalla mieleen hiipii ajatus, että nukahtaakohan taapero enää.

Eräs ilta menin hieman ennen yhtä harjaamaan hampaitani, kunnes havahduin harjaa suuhuni laittaessa, että tässä on nyt jotakin hämärää ja kappas vain niin olikin. Olin napannut käteeni taaperon hammasharjan ja levittänyt siihen päälle taaperon hammastahnaa. Siellä vessan lattialla sitten hihittelin itselleni ja mietin, kannattaisiko sittenkin kömpiä aikaisemmin nukkumaan.

Joka ilta lupaan meneväni aiemmin nukkumaan, mutta vielä sitä päivää ei ole koittanut. Joten mitähän väsyneen äidin hölmöilyjä onkaan vielä luvassa?

Kuulostaako tutulta?

 

<3 Terhi

Kommentit

14 kommenttia
Terhi

Siellä valvotaan myöhempään sitten koko porukalla. 😀 Mellä taapero kyllä menee onneksi hyvissä ajoin nukkumaan, mutta hänellä on kyllä pakko olla jokin sisäinen kello, joka herättää juuri silloin kun äiti kömpii sänkyyn.
Hih, ihana viereen kömpijä siellä.♥

Avatar

Tutulta kuulostaa. Nämä valoisat kesäillat ei auta kyllä ollenkaan siinä, että pääsisi ajoissa sänkyyn. Tänään taas todettiin, että täälläkin taitaa olla enemmän tai vähemmän univelkaa: Vaihdoin taaperon vaipan ja aloin sen jälkeen tehdä jotain muuta. Nopeasti oma puuha loppui, kun mies huomasi taaperon pissanneen eteisen lattialle. Vaippa unohtui… Oli eka kerta, mutta pelkään ettei viimeinen.

Terhi

Hihii, täälläkin välillä unohtuu kokonaan ja taaperohan on ihan onneissaan. 😀 Tosin nyt kesän aikana olisikin tarkoitus jättää vaippa päivisin pois.

Avatar

Hahaha kuulostaa niin tutulta 😀

Terhi

Hihii 😀

Avatar

Niin tuttua!!!!ja siis vaippa on unohtunut meidän Nuutiltakin,ihmettelin miks poitsu sanoo et tuli pissa. Huuteli vaan et joo joo,ja Mandi tuli sanomaan että se tuli siis matolle. Siinä kohtaa vasta muistin koko vaipan!!
Kerran myös keitin vettä reilut puoli tuntia ennen kuin hoksasin et perunat puuttuu ??

Terhi

Hihii toi vaippa unohtuu kyllä helposti laittaa päälle. 😀
Aika hauska tuo peruna juttu. 😀 Mä usein ”keitän” itelleni teetä, mutten muista painaa sitä kiehumaan tai sit johto ei oo seinässä. Sitten kaadan sitä kylmää vettä mukiin.

Avatar

Ihana postaus! Mä tuossa joku aika sitten unohdin kesken lauseen mitä olin sanomassa puhelimeen.. onneksi soitin vain äidille enkä minnekään viralliseen paikkaan.. ?

Terhi

Kiitos Laura.♥ Juu tuota sattuu vähän turhankin usein myös täällä. 😀

Avatar

Tein yksi aamu itselleni smoothien äidinmaidon korvikkeesta . En kyllä kerennyt juomaan ,kun huomasin purkin. Olishan se voinut olla hyvää 😉

Terhi

Hihii, oishan se voinut olla. 😀

Avatar

Täällä ilmeisesti väsyneitä molemmat sillä tänään käytiin ostamassa juhannus ruuat ja herkut Prismasta. Ja kauppakassit jäikin sitten sinne kaupan pihaan 😀 Onneksi joku ystävällinen oli vienyt ne asiakaspalveluun ja saatiin grillattavat..

Terhi

Eikä!!! Onneksi ne oltiin kuskattu sinne asiakaspalveluun ja saitte ostokset takaisin. 😀

Avatar

Täälläkin sama homma ettei malttaisi mennä ajoissa nukkumaan – ei tosin taaperommekaan. Hauskoja kömmähdyksiä siellä ?. Mikä siinä onkin että usein juuri kun itse on nukahtanut taapero herää ja nousee salamana pystyyn pinnasängyssään (tää on niin huvittavaa – ei nimittäin itselle tulisi mieleen nousta ihan saman tien seisomaan kun herää kesken unien ?). Tyypillisesti hän sitten kiipeää laidan yli meidän sängyn puolelle yrittäen tulla minun viereeni – välillä tosin nukahtaa uudelleen kesken matkan isänsä päälle ?.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä