äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meidän taapero täyttää kuukauden päästä jo kaksi ja vasta lauantaina hän oli ensimmäistä kertaa koko päivän hoidossa. Tätä ennen hän ei ole ollut hoidossa kuin pari tuntia kerrallaan, mutta nyt hänet vietiin vanhemmilleni koko päiväksi, kun me muu perhe suunnattiin Särkänniemeen.

Mietin pitkään, että kuinkahan taapero mahtaa tähän suhtautua, mutta koska hän meni mummun ja vaarin luokse, tiesin että hän ei pahemmin kerkeisi meitä ikävöimään. Edellisenä iltana juttelin taaperolle ja kerroin, että hän pääsee mummulaan koko päiväksi. Kysyin, että onko kiva päästä mummulaan? Johon taapero huudahti ”Joo!” Kyselin vielä pari muutakin kysymystä, joihin sain saman vastauksen. Lopuksi kysyin oletko sitten kiltti poika mummulassa? Taapero katsoi minua, laittoi kasvoilleen kunnon virneen ja hihitti. Siinä vaiheessa kyllä alkoi itseä jo naurattaa. Miten se ilme pitäisi tulkita, hih.

Taapero jäi mummulaan hyvillä mielin, eikä yhtään itkeskellyt perään, joka oli ihan mahtava juttu, sillä mielessäni oli kauhukuvana itkemään jäävä taapero joka huutaa äitiä. Olisi hirveä lähteä ja jättää toinen itkemään. Mutta siellä poika heilutteli meille onnellisena. Koko päivä oli sujunut hyvin, kunnes tunti ennen paluutamme oli alkanut tulla itku ja oli kyselty meidän perään. Hän oli luetellut kaikki perheenjäsenten nimet. Onneksi se oli sitten kuitenkin unohtunut, kun oltiin keksitty mieluisaa tekemistä.

Jatkossa on varmasti helpompi itselle jättää taaperoakin hoitoon ja venyttää tätä napanuoraa entisestään. Yleensähän se onkin vaikeampaa meille aikuisille kuin itse lapselle.

<3 Terhi

Kommentit (8)

Tytöstä en enää muista kuinka oli ensimmäisiä kertoja hoidossa, varsinaisen hoidon aloitti vuoden ikäisenä ja aina mennyt hyvin hoidossa (nyt siis 5v.) Poika oli 8kk ensimmäisen kerran yön yli hoidossa vanhemmillani ja nyt 11kk ikäisenä kaksi yötä putkeen. Ei mitään ongelmaa 🙂

Hienosti on siellä sujunut. 🙂
Meillä taapero oli eilen toisella mummulla seitsemän tuntia hoidossa, kun olin ystävän lapsen ristiäisissä ja oikein hyvin oli sujunut. 😀

Nuo on isoja asioita! Meillä nuorimman kanssa on yksin hoitoon jääminen ollut yhä todella vaikeaa, vaikka sisarusten kanssa se onkin sujunut. Nyt anoppi on kuitenkin saanut pojan luottamuksen jopa niin hyvin, että poika tahtoi omasta aloitteestaan sinne yökylään 🙂 Jännityksellä odotan missä vaiheessa se ikävä iskee, vaikka lapsi omien sanojensa mukaan onkin koko viikon 😀

Nämä on.
Meillä Lumi on aina ollut kovin arka ja vasta nelivuotiaana uskalsi jopa olla vaarin kanssa ilman että pelkäsi. :/ Ihana kuulla, että siellä luottamus löydetty ja on noin hienosti jääty yökylään. 😀

Meillä tulee kohta täyteen 2v5kk ja pisin erossa olo on 3tuntia, ei vaan ole ollut tarvetta pidemmälle eikä lapsikaan oikein tunnu valmiilta

Turhaa sitä kiirehtii jos tarvetta ei ole ja lapsikaan ei ole valmis. Meilläkään ei varmaan ilman tätä reissua olisi ollut tarvetta hoidolle. 😀

Se on kiva kuulla.♥

Vastaa käyttäjälle Untuva Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X