äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meidän taapero on alkanut puhua pälpättää oikein kunnolla. Hän myös oppii uusia sanoja ihan älyttömällä tahdilla ja melkein joka päivä sanavarastoon kertyy useampi sana. Nyt eletään vaihetta, jolloin pitää miettiä mitä sanoo, sillä taapero toistaa aina viimeisen sanan. Ilmankos hän oppii tuolla tahdilla nopeasti uutta.

Tuntuu välillä niin huvittavalta, kun juttelet taaperon kanssa ja tiedät mitä hän tulee sanomaan, kun lopetat lauseesi. Välillä onkin hauska keksiä viimeiseksi sanaksi jokin vaikeampi sana. Hän toistaa niitä myös vaikka juttelisit jollekin muulle tai olet puhelimessa. Niinpä sitä tulee mietittyä todella tarkkaan, mikä se viimeinen sana on. Sitä kun saattaa itseltäkin niitä ärräpäitä lennellä, silloin pitää loppuun sanoa vaikka peruna, jonka taapero voi sitten toistaa.

Hän on kyllä niin ihana papupata nykyisin ja hienosti on tullut jo muutama kolmen sanan lausekin. Ulkona saattaa puuhastella omiaan ja lapioidessa hiekkaa ämpäriin pälpättää jotakin omaa tai pitää niitä ihan mahtavia äänitehosteita, joita on sisaruksiltaan oppinut.

Taaperon kuullen on myös koitettava välttää ainakin seuraavaa kahta sanaa, kuten pesulle tai ulos. Nämä on ne kaksi sanaa, joihin taapero tarraa kiinni kesken lauseen ja ne sanat kuullessaan taapero joko kaivaa pyyhkeensä esiin ja odottaa menoa pesulle. Ja arvatkaa mikä meteli syntyy jos sinne ei sitten pääsekään. Tai kuullessaan ulos/pihalle sanan hän juoksee välittömästi eteiseen ja pukee päähänsä lippiksen ja jalkoihin jotkut kengät telineestä. Ei todellakaan kannata mainita mitään pihalle menosta ennen kuin oikeasti lähdetään ulos. Muuten saatat löytää taaperon roikkumassa ulko-oven kahvassa kirkumassa kovaan ääneen ”ulos!”

Hän on ihana äidin pieni, joka oppii valtavasti kaikkea uutta. Rakastan!
Millaisia taaperoita sieltä löytyy?

Kommentit (6)

Täältä löytyy kyllä semmonen pieni papukaija, ai että 😀 Toistaa kaikkea mahdollista, ja tulee välillä seitsemän sanan lauseitakin jo 🙂

Meillä oli kolme salamareaktion tuottavaa sanaa: kylpy,ulos,uimaan. Puhua alkoi myöhään,mutta ymmärrys hyvä. Poika alkoi 10kk kiskoa haalaria lattialle ja taputella ovea että mennääs ulos. Joku sana oli taaperona eikä hän silleen toistellut kuulemaansa.

Noi taaperot on kyllä niin huippuja, kun kuullessaan juuri sen tietyn sanan tulee juuri tuo sanomasi salamareaktio. 😀

Tuo(kin) on niin ihana vaihe lapsen kehityksessä♥ Kuinka suloisia ne sanat taaperon suusta kuultuna ovatkaan!

Niin on.♥

Oi ihana papukaija siellä.♥

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X