Mikä on sopivan hintainen lahja kaverisynttäreille?

Teksti Terhi

Lasten kasvaessa kuvioihin tulevat kaverisynttärit. Meillä nyt neljä vanhinta lasta saavat kutsuja syntymäpäiville, heistä eniten kaksi keskimmäistä. Muutamaan kertaan on tullut törmättyä siihen, että lahjatoiveet voivat lapsilla olla arvokkaitakin. Olemme kuitenkin kotona päätyneet tiettyyn hintahaarukkaan ja sen mukaan ollaan lahja ostettu. Kalliimpien lahjojen ostaminen kuuluu minusta sukulaisille tai perheelle itselleen. Mikä sitten on sopivan hintainen lahja kaverisynttäreille?

Muistan edelleen, kun esikoinen sai aikoinaan ensimmäisiä kutsuja kaverisynttäreille. Pyysin tyttäreni vähän udella mitä kaveri toivoo ja kotiin tullessa tytär ilmoitti innoissaan, että hän toivoo pleikkariin uutta peliä ja kertoi jopa mistä sellaisen saa ostettua. Olin tiputtaa leukani lattiaan ja sanoin heti, ettei kyllä ystävälle ostella sen hintaisia lahjoja, vaan jotakin paljon edullisempaa.

Alelaareista löytöjä

Mieleeni palasi omat kaverisynttärit, jolloin oltiin onnellisia vihkoista, kynistä, ponnareista ja karkista. Viimeisin näistä olikin ehkä se kaikista mieluisin. Niinpä marssimme tyttären kanssa kauppaan ja ostimme pienen legopaketin ja tikkarin. Lahjaan upposi rahaa kuutisen euroa ja kaveri oli tykännyt, vaikkei pleikkaripeliä saanutkaan.

Tuolloin päätetty linja lahjojen arvon kanssa on pitänyt. Jo kauppaan mennessä lapset tietävät, että lahja voi maksaa maksimissaan 15€. Se viisitoista euroa onkin uponnut yleensä vain silloin, jos jokin arvokkaampi lahja on ollut hyvässä alennuksessa. Yleensä lahjaan uppoaa kuusi tai seitsemän euroa, mikä on meistä sopiva hinta. Sillä saa jo pienen legopaketin ja karkkipussin. Tuo onkin muodostunut meillä ostetuimmaksi setiksi.

Välillä ostellaan myös vihkoja, kiiltokyniä, kynsilakkoja, ponnareita ja pinnejä. Myös alelaarit ovat tuolloin kovassa käytössä. Niistä on tullut löydettyä kaikkea kivaa juuri meidän sopimaan budjettiin. Varsinkin hyviä kirjoja on löytynyt hyvään hintaan ja niiden päälle on saanut ostettua vielä pienen karkkipussin tai purkkaa. Myös tarrat, puuhavihkot, saippuakuplat ja päiväkirjat ovat olleet hyviä lahjoja.

Kun olen pitänyt omien lasten kaverisynttäreitä, olen huomannut, että monessa perheessä lahjan budjetti on ollut samaa hintaluokkaa meidän antamien kanssa. Mielestäni tuolla summalla saa jo kivan paketin kootuksi, varsinkin kun synttärisankari varmasti saa useamman paketin tuona päivänä.

Mikä sinusta on sopivan hintainen lahja kaverisynttäreille?

Kommentit

22 kommenttia
Terhi

Meillä onneksi lapset olleen ihan onnellisia siitä jos kaveri on tuonut karkkipussin (varsinkin nuo nuoremmat), mutta yleensä siinä kyljessä on vaikka jos mitä, kuten tarroja, vihkoa, legoja yms. Noille isommille on kyllä haasteellisempaa katsoa lahjoja. Lahjakortit olis hyviä, mutta niihin uppoaa äkkiä isokin summa.

Avatar

Oon pitänyt kymppiä semmosena keskiarvona, vähän päällekkin saa olla jos oikein kiva löytyy 🙂

Terhi

Kympillä löytää jo kivan lahjan, varsinkin jos tykkää niistä legoista yms. 🙂

Avatar

Max.15e on aika hyvä,mutta mistä löytää enää jollekkin 12v tohon hinta haarukkaa mitää järkevää? Itse opettanu lapseni aina kiittämään lahjoista ja sen ettei kaikkea voi aina saada,vaikka joku toinen voi saada.

Terhi

No toi on kyllä haasteellista löytää halvalla mitään sopivaa, kun lapset kasvavat. Ne alelaarit on kyllä toimineet hyvin..niistä voi välillä tehdä kunnon löytöjä. 🙂

Avatar

Minä tein muutaman kerran niin että otin yhteyttä muihin äiteihin , ja kimppalahjana saimne sankarille mukacan summan kun jokainen laittoi lahjaan ajatellut summan rahana.synttärisankarit kovasti tästä tykkäsivät.

Terhi

Tuo on hei kyllä loistava idea. 🙂

Avatar

Samoilla linjoilla, vaikka tämä on joskus yllättävän vaikeaa! Alle kouluikäiselle kaverille pyrin pitämään hinnan 7-12 eurossa, 7+ ikäiselle tosiaan max. 18e mutta kiireessä ja epätoivossa (:D) on joskus mennyt yli tuosta.
Ja ei sillä, että pienempien pitäisi tyytyä halvempiin lahjoihin, mutta 3-5-vuotiaille löytyy paljon enemmän ilahduttavia lahjoja halvemmasta kategoriasta kuin yli 7-vuotiaalle.
Edullisimmista leluista hyviksi lahjoiksi isommille lapsille olen todennut nämä ulkoleikki-muovihärväkkeet, esim. saippuakuplakoneet tai pyssyt joista ammutaan kiekkoja tms. etenkin jos synttäreillä voi olla ulkona.

Terhi

Kyllä noille pienemmille löytää pienemmällä summalla paljonkin kaikenlaista kivaa.
Nuo ulkoiluun sopivat lelut on kyllä ihan parhaita. 🙂 Meillä tytöt aina tykänneet kun ovat saaneet hyppynarua tai hulavanteen. Niitä on myös sitten ostettu lahjaksi muille.

Avatar

Normi koti synttäreille meil ostetaan 10-15 e lahja. Kyse jo siis koululaisista. Jos juhlat ovatkin jossain ns maksullisessa paikassa esim hoplop tai muu puuha/liikuntapaikka on silloin lahja arvokkaampi. Yleensä mietin niin että lipunhinta+ plus päälle muutamia euroja on sopiva lahjahinta. En minä itse ainakaan kehtaa viedä lasta hoplop synttäreille kourassaan joku 5e lahja. Vaik näin ei tietenkään pitäis ajatella.

Terhi

Meillä ei olekkaan vielä koskaan ollut lasten ystävillä syntymäpäiviä HopLopissa. Jos olisi, niin voisi olla että ehkä silloin se lahjan arvo olisi enemmän.

Avatar

Päiväkoti-ikäsisille saa mielestäni kympillä jo ihan hyvän lahjan, juurikin joku legopaketti ja karkkipussi kylkeen. Koululaisten kohdalla taas menee helposti se kaksikymmentä euroa ja vain taivas on rajana. Me olemme viime aikoina antaneet kaksi leffalippua synttärisankarille, siitä tulee reilu parikymppiä.

Terhi

Leffaliput on kyllä kiva lahja. 🙂

Avatar

Meillä lahjan arvo hieman riippuu kuinka läheinen kaveri on kyseessä. Hyvin moni lasten kaveri on samalla tuttavaperhettä, jolloin lahja on maksimissaan noin 20€, mutta jos sankari on kaveri ilman perhesidoksia pyritään noin 10€:n lahjaan. Usein ostelenkin jemmaan alelöytöjä ja jos jäävät pitkäksi aikaa pyörimään niin menevät sitten lopulta arvonta- tai ongintapalkinnoiksi.

Terhi

Mäkin joskus ostelen jemmaan niitä alejuttuja, joita voi sitten antaa kavereille lahjaksi. 🙂

Avatar

Noin 10-15€. Jonkin verran on annettu lahjaksi yökylälahjakortteja.

Terhi

Yökylälahjakortit kuulostaakin kivalta. 🙂 Pitää pitää mielessä.

Avatar

Kyllä mä tykkään että noin kympin lahja on ok. Isommille esim. Prisman tai hesen lahjakortti on mun mielestä kiva. Pienemmille kynää , kumia, vihkoa, legoa…

Terhi

Tollanen hesen lahjakorttikin vois olla kiva, pitää pitää mielessä. 🙂

Avatar

Meilläkin budjetti on seitsemän euron luokkaa,sillä saa askartelusetin tai vaikka väritys/tehtäväkirjan ja kynäpaketin/saippuakuplia kylkeen. Pari euroa voin joustaa ylöspäin jos kohdalle sattuu juuri sankarille sopiva lahja.

Terhi

Tuolla summalla saa ostettua jo kyllä kaikkea kivaa. 🙂

Avatar

Välillä tuntuu että mennyt vähän yli tuo koko synttärilahjahomma kun pitäisi olla kaikenmaailman lahjakortteja ostelemassa ja isompien lasten kohdalla varsinkin ( 10 ja 12 vuotta) ! Siinä sitten kun neljän lapsen perheessä harvasen viikonloppu on juhlat niin alkaa tuntua kukkarossa.
Jotenkin tuntuu että eikö voitaisi palata vanhaan jolloin kiiltokuvat ja karkkipussi oli oiva lahja vaan nyteo enää kehtaa sellaisen lahjan kanssa mennä edes juhliin. Varsinkaan että pitäisi vielä ajatella että mitä kalliimmat juhlat sitä kalliimpi lahja. Ei mene minun päähän.

Terveisin Mari

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä