äiti ja melukylän lapset - Banneri

Meillä juhlittiin eilen esikoisemme 12v ja kuopuksemme 2v syntymäpäiviä. Juhlat sujuivat oikein mukavissa merkeissä, jopa niin mukavissa, että kamera jäi lojumaan kaappiin. Sankareilla piti tietysti olla kakut ja kuten lapsillamme on ollut tapana, tälläkin kertaa kakkuja tehtiin heidän toiveiden mukaan. Ensin tarkoituksena oli tehdä yksi yhteinen, jossa olisi molemmilla omat puolet, mutta koska en keksinyt millaisen tekisin,  päätin tehdä toisin ja näin tekaisin yhden sijaan pari kakkua.

Yksisarviskakku esikoiselle

Esikoisemme on hurahtanut täysin hevosiin, joten osasin odottaa toivetta jonkinlaisesta heppakakusta. Viikkoja takaperin mietimme ideoita ja lopulta ehdotin hänelle, jospa tekisin yksisarviskakun ja tytär ihastui heti ideaan, netistä kun kurkimme ideoita. Onneksi hän tykästyi, sillä olen halunnut kovasti päästä koittamaan tämän kakun tekemistä.

Kakun sisälle laitoin mansikkatäytteen ja reunat päälystin kermalla. Pursotuksiin valitsin viisi erilaista väriä, joita pursotin erilaisilla tyllilla. Kerman sekaan sekoitin maustamatonta tuorejuustoa, mutta pinkkeihin ja vaaleanpunaisiin laitoin sitä vadelmanmakuisena, joka oli oikein nappivalinta. Pursotus veikin tässä muuten helpossa kakussa eniten aikaa.

Silmät, korvat ja sarven tein valkoisesta sokerimassasta. Sarven pyöritin folion ympärille ja värjäsin hopeanväriseksi. Korvien sisään tungin cocktailtikut, joiden avulla ne pysyivät kakussa paremmin pystyssä. Kaikki massasta tehdyt osat lisäsin kakkuun vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät sulaisi.

Nallekakku taaperolle

Taapero iski silmänsä heinäkuussa erääseen nalleen, jonka tein ystäväni tytön ristiäiskakkuun. Hän olikin erittäin onnellinen, kun näytin hänelle tekemäni nallen, mutta harmaana, ja kyselin laitetaanko se sinun kakkuusi? Tuo tietysti kävi hänelle oikein hyvin. Lopulta muovailin sokerimassasta kaksi nallea, joista toinen tönää autoa.

Koska poikamme pitää myös paljon erilaisista koneista, joista tällä hetkellä ehdoton suosikki on moottorisaha, oli selvää, että myös saha olisi kakusta löydyttävä. Otin pojan lelusahan malliksi ja sen avulla kyhäilin sen mini koossa. Lisäksi tein vielä ns normaalin sahan, kiintolenkin sekä vasaran. Taapero olikin koristeista onneissaan ja sahaa sekä nalleja piti päästä ihailemaan monta kertaa päivässä.

Kakussa oli täytteenä mansikkaa, banaania, persikkaa sekä kermaa. Tuo täyte on ollut pitkään lasten suosikki, joten laitettiin tälläkin kertaa se. Kakun päälle leikkasin valkoisesta sokerimassasta hieman kakkua pienemmän ympyrän kanneksi. Reunoille laitoin ruusupursotuksen kolmessa eri värissä. Kerman sekaan laitoin tässäkin kakussa maustamatonta tuorejuustoa.

Olipas kiva tehdä pitkästä aikaa kakkuja omille lapsille ja vielä tämmöisessä pienemmässä koossa. Lapsille on muutenkin kiva tehdä, sillä he heittelevät välillä todella kivoja ideoita, joita minä sitten koitan parhaani mukaan saada toteutettua. Tällä kertaa onnistuin ihan hyvin, vaikka heti löytyi muutama asia joita tekisin toisin.

Seuraavissa juhlissa pitää olla kyllä aktiivinen kuvaamisen kanssa. Oikein harmittaa kun kuvia ei tullut napattua kuin puhelimella pari. Mutta onneksi on sentään pieni video.

Joulukuussa juhlitaan sitten vanhimman poikamme syntymäpäiviä ja hän on jo ilmoittanut millainen kakku sinne tehdään.

Kommentit (10)

Oi joi, miten kauniita kakkuja, jälleen kerran!
Ihan supersuloiset nuo nallet ja työkalut.
Ihanan värikäs tuo yksisarviskakku. Voi kumpa minäkin saisin joskus kokeilla sellaisen kakun tekemistä.

Mitä kermaa käytät pursotukseen?\Millanen pursotin on? Ja lillä värjäät kerman? Tosi tasaisen näköistä eikä näytä härskiintyneeltä kerma! Entä millasia sokerimassat on? Tulossa 3 -ja 1-vuotis synttärit niin kyselen vinkkejä 😉

Moikka, nyt olen käyttänyt KOTI-maista (saa s-marketeista) vispikermaa laktoosittomana, johon olen laittanut sekaan hieman tuorejuustoa ja vaniljakreemijauhetta. Kerman olen värjännyt Dr.Oetkerin nestemäisillä väreillä, jonka lisään kermaan ennen kuin alan vatkaamaan. Pursoitukseen oli nyt jokin muovinen tähtitylla, jota koitin ensimmäistä kertaa ja ostan yleensä kertakäyttöisiä pursotinpusseja.
Massat tilaan yleensä Ullan Unelmasta ja ne ovat merkiltään Fun Cakes. Minusta niistä on helppo muovailla.:)
Toivottavasti näistä oli jotakin apua. 😀

Ompas upeita kakkuja. Nam!

Kiitos. 😀

Todella upeita! Kauanko tuollaisiin pursotuksiin menee aikaa?

Kiitos. 🙂
Ruusupursotukseen, joka on tuossa nallekakussa meni vissiin kymmenen minuuttia/vartti ja tuohon yksisarviseen sitten enemmän. Siinä piti ensin levittää kerma mahdollisimman tasaisesti päälle (jossa oon ihan surkea vielä) ja sitten pursotella noita eri värejä. Varmaan reilu puolisentuntia meni siihen tai sitten vielä reilusti enemmän. 😀

Kauniita kakkuja!:) voisitko jossakin postauksessa esitellä kaikki tekemäsi kakut, jos suinkin on mahdollista?

Toki sellaisen postauksen voin tässä joskus tehdä. 😀

Kiitos Ninni.♥
Ja arvaa oliko sankari onnellinen kun kakusta löytyi nuo minikokoiset työkalut. 😀
Toivotaan, että sielläkin päästään tekemään tuo yksisarviskakku. 🙂

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X