äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kaikki pienten lasten äidit tietävät varmasti, kuinka luksusta on päästä yksin vessaan. Se ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys päästä sinne ihan yksin. Perässä voi olla yksi tai useampi, joiden  mielestä myös heidän olisi päästävä sinne samaan aikaan, vaikkei hätä olisikaan. Jos sana vessarauha on jollekin täysin tuntematon käsite, se tarkoittaa sitä harvinaista hetkeä, kun kerkiät olemaan yksin vessassa viisi sekuntia, ennen kuin sinua jo kaivataan.

Kuinka moni myöntää koittaneensa hiippailla vessaan salaa? Minä ainakin ja ties kuinka monesti, joskus se jopa on onnistunut. Pienestä sitä osaakin olla iloinen. Joskus tuo hiippailu taasen ei ole tuottanut toivottua tulosta.  Tosi on kuitenkin se, että päivien keskellä sitä tahtoisi edes jonkun asian tehdä ihan rauhassa, ilman että sinua tapittaa silmäpari.

Ei ovenkahvassa roikuta huutaen, kun isä on vessassa

Näihin vuosiin mahtuu ties kuinka monta kertaa, kun joku on huutanut lohduttomasti oven takana äitiiii! Kuulostaako tutulta? Lukuisia kertoja olen istunut pimeässä vessassa. Oma vikamme tosin, mitäs remontin yhteydessä jätimme vessan valokatkaisijan vessan ulkopuolelle, jota on tullut kaduttua jo useamman kerran. Tästä syystä vessaan tulee otettua puhelin mukaan, josta saa napsastua taskulampun päälle. Välillä tosin tuntuu kuin olisin diskossa, kun valot räpsyvät tiuhaan tahtiin, päälle ja pois.

Lasten ollessa ihan pieniä on vessarauha lähinnä huvittava käsite. Kun meillä on ollut vauva taapero yhdistelmä, ei vauvaa luonnollisesti ole voinut jättää taaperon kanssa kahden, joten olen raahannut vessaan mukanani joko vauvan tai taaperon. Kun lapsilla on ollut eroahdistusta, olen jättänyt suosiolla vessan oven raolleen, sillä sitä huutoa ei ole jaksanut kuunnella kukaan. Silloin kun lapsi on paljon iholla kiinni, sitä vain tahtoisi edes yhteen paikkaan ihan yksinään.

En muista tilannetta, koska lapset olisivat halunneet vessaan isänsä kanssa niin paljon, että roikkuvat vessan ovenkahvassa huutaen kurkku suorana. Ehkä siksi en muista, ettei tätä vissiin ole tapahtunut kertaakaan.

Kuulostaako tutulta?

Kommentit (8)

Heh, kuulostaa!
Ensin isompi tytöistä oli se (silloin vielä pieni taapero), joka juoksi perässäni ja roikkui ovenkahvassa minua huutaen.
Sittemmin tuo tuonempi neitokainen on pitänyt huolen, että vessarauha on välillä ollut vain haave. Nykyään hän ymmärtää kun sanon, että kaikille pitää antaa vessarauha. Silti hänelle tulee usein jotain äääärimmäksen tärkeää asiaa minulle juuri kun olen vessassa. Omasta vessarauhastaan hän on kyllä hyvinkin tarkka. 😀

Kuulostaa erittäin tutulta. Mulle tuli aika äkkiä tavaksi jättää se ovi vain suosiolla auki silloin, kun olen lapsen kanssa kahdestaan kotona. Mutta luksusta on, jos joskus saa olla ihan rauhassa! 😀

Auki se on yleensä minullakin, sillä niin harvassa on ne kerrat, kun saa käydä siellä ihan rauhassa. 😀

Jep, erittäin tutulta kuulostaa! 😀

😀

Feeeeeel you!!! 😀 onneksi edes töissä sentään saa käydä rauhassa vessassa :p

Hih, onneksi edes töissä se onnistuu. 😀

Miten voikin olla, että se tärkeä asia tulee juuri silloin mieleen, kun äiti on sattumoisin vessassa. 😀
Ja kyllä, täälläkin ollaan erittäin tarkkoja siitä omasta vessarauhasta. 😀

Vastaa käyttäjälle Ninni/Papatiti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X