äiti ja melukylän lapset - Banneri

Muutama postaus takaperin kirjoitin päänsäryistäni ja arvatkaapa mitä, eipä tämä kuukausi sen hohdokkaammin alkanut sen osalta. Näinä päivinä, kun itse painin särkyjeni kanssa, on todella onni että on mies, joka hoitaa koko orkesterin sekä ruuat sillä välin, kun itse makaan toimettomana sohvalla.

Koska omalla kohdallani se toimivin ratkaisu on vain nukkua särky pois, mutta viiden lapsen kanssa se ei oikeasti ole kovinkaan helppoa. Ensinnäkin lapsista lähtee hurjasti meteliä ja toiseksi heille pitää tarjota myös ruoka lautaselle. Minun onnekseni mies on loppuviikon vapaalla joten hän on hoitanut kotona paljon.

Kun pääni on kipeä, inhoan itseäni

Olen yleensä todella sitkeä, kun päätäni särkee ja koitan hoitaa kaiken niin kuin yleensäkin. Huomaan kuitenkin hokevani lapsille jatkuvasti, että älä viitsi huutaa, äidin päätä särkee. He kyllä tietävät sen, ilman että hoen sitä koko ajan. Todellisuudessa he eivät ehkä edes huuda paljoa, mutta kun särkyni on kestänyt jo useita päiviä, voi pelkkä kuiskaus kuulostaa huutamiselta.

Kolmen päivän päänsärkyputken kohdalla reilun kahden tunnin päiväunet tekivät ihmeitä. Lisäksi mieheni valmisti niin hirveän herkullista lounasta, joten uhosin hänelle, että voisi valmistaa sitä minulle myös iltapalaksi ja arvatkaapa, niin hän myös teki. En ehkä kestä!

Rakkautta on mies, joka antaa minun rauhassa kerätä itseni taas kasaan, jotta voimme pyörittää arkea jälleen yhdessä. Rakkautta on mies, joka hoitaa mukisematta kaiken, vaikkei aina jaksaisi ja huvittaisi. Rakkautta on mies, joka rakastaa minua yhtä paljon myös niinä hetkinä, kun itse olen ärsyttävin tyyppi ikinä..kiukkuinen ja saamaton. Inhoan todella itseäni silloin, kun pääni on kipeä.

Nyt toivon, että viimeinkin helpotus olisi luvassa ja pääsisin päivittämään blogia tiuhemmin. On kuitenkin ihanaa, kun muutamat lukijat ovat kyselleet kuinka voin. Ootte ihan parhaita.

Nyt viikonloppu ja lasten syysloma lähenee hurjaa kyytiä. Toivon mukaan meille on tulossa loistava ja rentouttava viikko.

Kommentit (8)

Mites sulle eivät oo tk:n puolelta sanonu et pitää mennä tippaan jos migreeni kestää yli 36tuntia. Ite käyn tosi usein tipassa makaamassa 3 – 5tuntia mut eipähän tarvii kärsii jopa 2viikon migreeniputkesta. Ja jos meet tippaan niin kannattaa varata evästä mukaan koska kun migreeni helpottaa nii ainaki itelle tulee hirvee nälkä ku en kohtaksen aikana pysty oikein mitään syömään. Jaksamisia migreenin kanssa

Ihana! <3 Kyllä perhe on yhteinen yritys. Kun toinen ei kykene, toinen tuuraa. Tuntuu toisaalta aina siltä, että se oma sairastuminen tulee huonoon saumaan – koskaan sille ei olisi aikaa!


Joo niin kyllä tuntuu. Onneksi on tuo mies joka pyörittää kaiken, kun itse olen siihen tuolloin lähes kykenenmätön.

Onko näössä vikaa? Itsellä silmälasien uusiminen toi helpotusta pääkipuihin☺ tsemppiä! Pää- ja niskakivut on niin ?

Näkö pitäisi käydä tarkistamassa, mutta tällä hetkellä kaikki pääkipu johtuu täysin siitä, kun palelen ja vedän hartioista ja selästä täysin lukkoon. Kiitos tsempeistä.♥

Rakkautta on mies joka hoitaa muuton yksin, maatessasi kuumeessa sängyn pohjalla. <3

Wau, toi on kyllä hyvin. 🙂

Mulla se paha migreeni kestää tyyliin päivän, mutta sen jälkeen särkee päätä vielä päivästä kolmeen. Ei enää niin kipeästi, mutta särkee kuitenkin. Mutta tosiaan tuosta tipasta ei oo kyllä koskaan mainittu..

Vastaa käyttäjälle Terhi | Äiti ja Melukylän lapset Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X