äiti ja melukylän lapset - Banneri

Muutama päivä positiivisen testin tekemisen jälkeen olin varautunut siihen, että emme ehkä edes koskaan pääsisi niin pitkälle, että pääsisimme ultraan. 2007 vuonna sattunut keskenmeno on jättänyt sen verran syvät muistot, että joka ikisessä odotuksessa olen varautunut pahimpaan. Toivoin vain, että viikot vierisi ja pääsisin ensimmäiseen neuvolaan ja saisin sieltä tarvittavat tiedot, jotta voisin varata ajan ultraan.

Osallistuin sikiöseulontaan tässäkin odotuksessa ja varailin verikokeet melki heti niille viikoille, kun ne oli mahdollista ottaa. Sitten soittelinkin jo aikaa ultraan. Ultraus oli tälläkin kertaa Tampereella Terveystalolla, jossa ensimmäinen ultra on ollut kahdessa edellisessäkin raskaudessa. Sainkin ajan ensimmäiselle mahdolliselle päivälle, jolloin ultra oli vain mahdollista tehdä, eli 11+0.

Panikointia ihan kaikesta

Ennen ultraa kerkisin jo kehittää yhdestä seulontaluvusta (S-hCG-B-V 215) itselleni melkein paniikin. Nyt sillä vauvalla ei kaikki varmasti ole hyvin, tai niitä onkin yhden sijaan useampi ja vertailin hulluna lukuja edellisten lasten tuloksiin, jotka olivat paljon matalemmat. Siinä ei tietystikkään ollut mitään järkeä. Ja vaikka tiesin, että yksi luku itsessään ei merkkaa mitään, panikoin silti. Jälkeenpäin ajateltuna se oli typerää, mutta silti se kaikki oli vain käytävä läpi.

Aluksi oli tarkoitus, että menen ultraan yksin, koska miehen oli jäätävä lasten kanssa kotio. Lopulta kuitenkin eräs ystäväni tuli mukaani, mikä oli kyllä ihana juttu. Jos jokin olisi vialla, olisi ainakin tuki paikalla. Jännitti taas ihan hirveän paljon, ihan kuin joka ikisellä kerralla. Ei siihen vain totu, vaikka olisi ties kuinka mones ultra kyseessä.

Voisiko kaikki olla hyvin?

Ultraus suoritettiin vatsan päältä. Kun kylmää geeliä levitettiin vatsalleni, pyöri mielessäni ties kuinka monta asiaa. Mitä jos kohtu onkin tyhjä? Mitä jos sykettä ei löydykään? Mitä jos jokin on pienellä vialla? Mitä jos heitä onkin siellä useampi? Kun ultraus alkoi, meinasin sulkea silmäni, mutta kuitenkin heti anturin osuttua vatsaani näin pienen sätkivän tyypin vatsassani. Nielaisin kahdesti, ensin helpotuksesta ja toisen kerran kyyneleitä onnesta.

Ultraaja selitti jatkuvasti mitä ultraa ja miltä kaikki vaikuttaa. Kaikki oli juuri oikeilla paikoillaan ja juuri niin kuin pitikin. Vauva oli vatsassa sen verran hassussa asennossa, että niskaturvotuksen mittaus ei meinannut heti onnistua. Niinpä välissä mitattiin pää-perämitta, joka vastasi viittä päivää isompaa. Se mitattiin kahdesti ja molemmilla kerroilla se vastasi 11+5, joten laskettuaika muutettiin. Uusi laskettu on 3.5.2018.

Lopulta niskaturvotuskin saatiin mitatuksi ja se oli 0,9, eli oikein hyvä. Pikkuisen sydän löi 171 kertaa minuutissa, joka sekin oli noille viikoille normaali, vaikka korkea onkin. Huokaisin taas vähän helpotuksesta. Vatsassani on pieni ihme, täydellinen pieni ihminen. Enää jännitin sitä, mitä seulontatulokset sanovat. Voisiko nekin olla vielä hyvät?

En ole taas hetkeen jännittänyt niin paljon, kuin siinä tuolissa istuessani ja katsellessa, kun vauvan ja minun tietoja naputellaan koneelle. Vihdoin edessäni oli paperi, jossa nuo tulokset lukivat. Helpotus oli suuri, kun kaikki luvut olivat oikein hyvät, vaikkeivat nekään toki takaa täysin tervettä lasta. Riskilukuni olivat Downin oireryhmän ikäriski 1:530 , Downin riskiluku 1:6300 , Edwardsin sekä Pataun riskiluku oli 1:100 000.

Olo oli kiitollinen ja onnellinen.

 

Kommentit (14)

Oikein paljon onnea! Uskon ja toivon, että raskaus menee hyvin ja syntyy terve lapsi ❤ tämä päivämäärä on myös minun sydämessäni, olisi ollut myös meidän kolmannen lapsen laskettu aika ❤ Aina elämä ei mene kuin toivoo ja näin tässä toivutaan menetyksestä. Yli olen päässyt, mutta toki asia surettaa. Kuitenkin, kun luin kirjoituksesi surun sijaan tunsin iloa ❤

Onnea odotukseen. Saitte meidän pienen lasketun päivän. Kun häntä ei koskaan tullutkaan. ?
Toivottavasti kaikki menee teillä ihanasti. Uskon kyllä että pelottaa, varmasti minuakin jos vielä raskaudun.

Voi ei, olen kovin pahoillani, voimia. 🙁 ♥
Toivotaan että kaikki menee täällä hyvin ja toivon sinne, että seuraava mahdollinen odotus siellä päättyisi hyvin.♥

Ihana kirjoitus. Täällä nyt 11+0 ja 21.11 ultra. Jännittää se ja jännittää verikokeiden tulokset.

Kiitos. 🙂
Kovasti tsemppiä sinne.♥ Lähdetään siitä, että kaikki on hyvin. Onnea odotukseen.♥

Voi tuo jännitys on ittelläkin ollut jotain ihan järkyttävää!jos mahdollista niin oon jännittänyt joka raskaudessa vaan enemmän ja enemmän noita ultria ja juuri sitä,että voiko kaikki olla tällä(kin) kertaa hyvin.
Ihana, että teidän vauvalla kaikki masussa hyvin♡♡niin suloisia nuo kuvatkin!!

Näinpä..jännitys vain kasvaa joka ikinen kerta. Ja juurikin tuo, että voiko vielä tälläkin kertaa kaikki mennä hyvin.
Onneksi hänellä oli kaikki niin kuin pitikin.♥ Tuolta saa mukaan kyllä aina niin ihanat kuvat. Harmi kun rakenneultraa ei tehdä enää tuolla vaan täällä meillä päin. Tosin onneksi ultraaja täälläkin on todella taitava. 🙂

Voi ihanaa!!Varmasti myös tuosta sinun pahasta olosta voi päätellä että pikkuruisella on kaikki mainiosti.:-) Niinhän sitä sanotaan että kun äiti voi huonosti niin lapsi voi hyvin.ihanaa odotusta!<3

Kiitos.♥
Se vähän helpotti kyllä tilannetta, kun oireita oli, mutta silti jännitys oli valtava. Pahinta olisi ollut, ettei pieni sydän olisikaan enää lyönyt, mutta onneksi kaikki oli hyvin.♥

Ihanaa, että kaikki oli hyvin <3 Ensimmäiset ultrat on aina jännittäviä oli raskaus sitten ensimmäinen tai neljäs. Nyt vaan kasvatellaan masuja <3 -Essi rv 15+2.

Niinpä, se helpotus oli kyllä suuri.♥
Kyllä, joka ikisellä kerralla on jännittänyt yhtä paljon..ei siihen taida koskaan tottua.
No kyllä, nyt kasvatellaan masuja ja nautitaan tästä ajasta. Oot mua näköjään vaan muutaman päivän edellä, täällä tänään 14+5. 😀

Kiitos, sitä täälläkin toivotaan enemmän kuin muuta.♥
Olen kovin pahoillani, voimia sinne.♥ Tämmöiset on aina rankkoja asioita. Kiva kuitenkin kuulla, että tunsit iloa lukiessasi tätä.

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X