äiti ja melukylän lapset - Banneri

Kerrassaan huikea vuosi alkaa olemaan takana, ei voi oikein muuta sanoa kuin, että se on ollut upea ja täynnä kaikkea ihanaa.

Tähän vuoteen on mahtunut paljon onnen hetkiä, jännitystä, surua ja odotusta. Tämä vuosi on antanut todella paljon ja olen saanut tutustua moneen upeaan ihmiseen.  Alkuvuodesta pääsin osaksi Kaksplussan portaalia, joka oli itselleni iso juttu. Rakastan edelleen kirjoittaa tätä blogia ja on ihana huomata, kuinka vanhat lukijat ovat pysyneet matkassa ja teitä uusia on ilmaantunut lisää. Kiitos teille lukuisista kommenteista ja siitä että luette. Alkuvuodesta oli myös iso surun hetki, kun jouduin jättämään hyvästit rakkaalle lemmikilleni, joka eli kuukautta vaille 14 vuotta.

Tämän vuoden aikana olen tehnyt myös paljon kakkuja sekä koristeita niin omille, ystävien kuin tuntemattomienkin lapsille. Monena iltana väkersin hiki hatussa koristeita, mutta aina se oli yhtä kivaa. Ensi vuonna en kyllä samalla tahdilla pysty enää tekemään, koska lopulta koristeet sun muu vievät paljon aikaa ja haluan pitää tuon harrastuksen itselleni mieluisana.

Kiitos että luette ja kommentoitte

Tähän vuoteen on mahtunut myös paljon jännitystä sekä pettymyksiä, liittyen siihen, ettei ne kaksi viivaa ilmaantuneetkaan niin helposti. Olin jo luovuttaakin sen suhteen paristi, mutta lopulta se monen kuukauden piina tuotti viimein tulosta. Blogikin oli aika hiljainen melkein kolmen kuukauden ajan, kun pahoinvointi yllätti minut todella. On ollut ihana päästä jakamaan teille odotuksen eri hetkiä ja ne tulevat toki jatkumaan tästä eteenpäin.

Kiitos myös niistä lukuisista sähköposteista ja viesteistä mitä minulle laitatte. Monet hyvät keskustelut ollaan niissä käyty ja toiveita postauksistanne koitan toteuttaa nyt ensi vuoden alkupuolella. Niitä on tullutkin aika paljon liittyen niin raskauteen kuin isoon perheeseemmekin.

Suuret kiitokset siitä että luette, jätätte kommentteja, laitatte sähköpostia. Isot kiitokset myös kaikille upeille yhteistyökumppaneille.

Tämän vuoden kirjoituksistani nämä olivat top 10. Löytyykö niistä sinunkin suosikkisi vai puuttuuko se kokonaan listalta? Millaisia postauksia sinä tykkäät lukea blogissani eniten?

  1. 5 vinkkiä vatsataudin iskiessä perheeseen
  2. ”Voithan hankkiutua raskaaksi salaa!”
  3. Teinirakkaus ei muka kestä
  4. Salaisuus, jonka haluan jakaa teille
  5. Ne kaksi viivaa tikussa
  6. Olen halunnut itse ilmoittaa lapsemme syntymästä
  7. Saa lapset nuorena – oma elämäsi on mennyttä?
  8. Kun lapseni saivat liikaa antibioottia
  9. Tervetuloa meille – Vanhempien makuuhuone
  10. Jäin ilman baby showereita

Nyt vielä kaikille oikein ihanaa vuoden viimeistä päivää ja jos ammutte raketteja muistakaahan olla varovaisia. Haluan toivottaa teille ihan kaikille oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2018.

Seuraa meitä myös instagramissa ja facebookissa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X