Raskausviikko 21+0 – Rakenneultra takana

Teksti

Viikot vierivät ja raskaudessa päivät vain vähenevät. Puhelimessani oleva Preglife-sovellus kertoo, että päiviä laskettuun aikaan on jäljellä 133. Tänään siis täyttyi raskausviikko 21+0 ja 22 raskausviikko pyörähti käyntiin. Nyt myös rakenneultra on takana. En vain meinaa tajuta, että tämä odotus etenee näin järkkyä kyytiä.

Mitään suurempaa muutosta olossa ei ole tapahtunut. Sumu potkii vatsassa paljon ja on vilkkaimmillaan illasta, kun minä oikaisen ja koitan alkaa nukkumaan. Olenkin jo varma siitä, että tämä rytmi jatkuu vauvan synnyttyä, näin ainakin kävi kuopuksemme Sisun kohdalla. Itse syön edelleen ihan hirveästi ja turvotusta sen myötä löytyy. Joulun jälkeen on kyllä saatava itseä niskasta kiinni ja koittaa hillitä tämä napostelu. Myös levottomat jalat ovat tulleet kuvioihin.

Rakenneultra takana

Sitten siihen osioon, joka varmasti kiinnostaa teitä monia siellä ruudun toisella puolella, nimittäin se rakenneultra. Oliko kaikki kunnossa ja selvisikö Sumun sukupuoli?

Aloitetaanko vaikka siitä, että olin eilisen aivan hermot riekaleina. Jännitin niin paljon, että mistään ei meinannut tulla mitään. Piinallisin hetki oli tunti ennen ultraa. Ajoin reilun puolituntia kestävän matkan karmeassa kelissä ja kelasin mielessäni tulevaa ultraa. Valmistelin samalla ihan varuiksi itseäni myös huonoihin uutisiin. Odotusaulassa tapasin vanhan opiskelukaverini, oli kiva nähdä S. Ja hänellekin taisi selvitä kuinka jännitin tulevaa ultraa, sillä olin kirjaimellisesti ihan pihalla. Ajatuksiini ei mahtunut kuin ultra ja se, että kohta huoneesta kutsuttaisiin nimeltä.

Pian ovi avautuikin ja minut kutsuttiin sisään huoneeseen. Kädet tärisivät ja myös terkkari huomasi jännitykseni. Sanoinkin lääkärille, etten koskaan totu tähän. Vaikka kyseessä olikin jo kuudes rakenneultra ja ties kuinka mones ultraus muuten, niin aina se on yhtä jännittävää. Terkkari sanoikin minusta hienosti, että toki sitä jännittää kun jokainen lapsi on niin tärkeä.

Ultratessa löytyi kaikki mitä pitikin ja kaikki oli kohdillaan. Painoarvioksi tuli raskausviikolla 20+6 377g ja se vastasi viikkoja. Nyt selvisi myös vihdoin se istukan sijainti ja harmikseni minulla on etinen istukka. Se on vielä osittain kohdunsuun päällä, mutta lääkäri ei ollut huolissaan, vaan luottaa siihen, että se nousee vielä edestä pois. Menen kuitenkin kontrolliultraan raskausviikolla 30, jossa istukan tilanne tarkistetaan.

Kumpi siellä masussa oikein köllii?

Julkaisin aiemmin täällä blogissa postauksen, jossa tein erilaisia testejä. Niiden mukaan odotimme poikaa. Mieheni oli alusta asti sitä mieltä, että tulokas olisi poika. Itse pohdin alun pahoinvoinnin vuoksi, että vauvan on pakko olla tyttö, mutta kun tein soodatestin (tai oikeastaan testejä) kääntyi oma mieli pikkuisen enemmän poikaan päin. Eilen illalla tuli kuitenkin olo, että vauva on varmasti tyttö.

Sanoin ultraajalle, että jos näkyy, niin sukupuolenkin saa kertoa. Itse katselin koko ajan näyttöä ja missään vaiheessa silmääni ei osunut mitään ”ylimääräistä”. Lääkäri vahvistikin pian oman epäilyni ja sanoi ”Kyllä täältä näyttäisi olevan Tyttö tulossa”. Ja näin meidän perheessä akkavalta kasvaa ja olen onnellinen, kun perheeseemme syntyy keväällä prinsessa.

rakenneultra

Miehelleni soittelin ultran jälkeen kuulumiset ja ettei hänen veikkauksensa pitänyt tällä kertaa paikkaansa. Kotio tullessa tytöt olivat ihan innoissaan kun saavat pikkusiskon. Vanhempi poikamme oli selvästi pettynyt, kun Sumu onkin tyttö ja aikookin tämän synnyttyä kutsua häntä joka tapauksessa Roniksi tai Pentiksi, hih. Rakenneultra on kyllä joka kerta yhtä jännittävä ja tunteikas.

Kommentit

36 kommenttia
Terhi

Hih, kiitos.♥
Nyt vain jännätään, että istukka nousee tarpeeksi, jotta synnytys alakautta onnistuu.
Kiitos paljon ja ihanaa joulua sinne myös.♥

Avatar

Oi ihanaa että kaikki kunnossa! Me saadaan sit kumpikin tytöt keväällä. Kävin silloin viime perjantaina rakenneultrassa ja tyttöä kätilö veikkasi 🙂 Ja en itsekään siellä mitään ”ylimääräistä” nähnyt. 😀

Terhi

Aika ihanaa ja hurjasti onnea sinnekin tyttölupauksesta!♥
Ihana päästä taas vaihteeksi pukemaan pientä prinsessaa.♥

Avatar

Paljon onnea! <3 Ihanaa että kaikki on hyvin ja itsekin veikkasin kyllä teille pahoinvoinnin takia tyttöä 😉
Kun kerroit raskaudestasi, onnittelujen yhteydessä kerroin jännittäväni joko itse kohta saisin kaksi viivaa testiin. Taisin myöhemmin kertoa että kuukautiset alkoivat ja fiilis oli pettynyt. Nyt kolmas kerta toden sanoi ja se kauan kaivattu toinen viiva ilmestyi testiin, fiilis on todella onnellinen <3 Nyt jännäänkin meneekö kaikki hyvin ja onko edessä pahoinvoinnin valtaama tyttöraskaus vai kenties maltillisempi poikaraskaus 😀 Yhden pojan ja kahden tytön perusteella tyttöraskaudet ovat kyllä olleet itsellä paaaaljon vaikeampia.

Terhi

Kiitos paljon.♥ Hih, olin kyllä itsekin alussa ja nyt ihan lopussa aika varma, että Sumu olisi tyttö. Tosin väliin mahtui pitkä vaihe kun olin varma pojasta. 😀
Oi kuinka mahdottoman ihana uutinen.♥♥ Toivon todella, että tällä kertaa pieni pysyy matkassa ja mahdollisimman hyvää vointia. Se pahoinvointi voi kyllä olla niin lamaannuttava ja täällä myös voitu tytöistä huomattavasti pahemmin.

Avatar

Ihanat nuo kuvat ❤️ Onnea odotukseen ja kiva että kaikki oli kunnossa 🙂

Terhi

Kiitos paljon.♥
Lapset oli kuvissa innoissaan mukana ja ensin piti aina lukea mitä tauluissa lukee. Heistä oli myös hauskaa kun itse näkyivät vähän epäselvinä noissa kuvissa. 😀

Avatar

Ihanaa kun kaikki oli hyvin <3 ja onnea pienestä tytöstä 🙂 Sumuhan käy ihan kutsumanimeksikin ja sopisi sisarussarjaan 😉

On ihana lukea blogiasi ja saada seurata raskauttasi. Minulla on kolme lasta, tytöt -05 ja -08 sekä pikkupoika -16. Olin aina ajatellut itseäni ison perheen äidiksi, ehkä neljä-tai jopa viisilapsisen perheen. Nyt kuitenkin näyttää siltä että perheemme jää kolmilapsiseksi. Toukokuussa puun takaa iski raastava kaipuu neljänteen lapseen ja asiasta kesällä miehellekin juttelin. Kuume meni kuitenkin ohi ja nyt tuntuu päivä päivältä varmemmalta että meidän perhe on tässä.

On kuitenkin ihana seurata suurten perheiden elämää. 🙂

Terhi

Niinpä, niin jännitin ja pelkäsin jos jokin onkin vinossa. Onneksi kaikki oli kunnossa.♥ Hih, Sumu on kyllä ihana ja sopisi sarjaan hyvin. 😀
Kiva kuulla, että viihdyt blogini parissa.♥ Ai siellä on kuumeilu mennyt ohi.. Toivon mukaan mullakin kun seuraavan kerran iskee, tosin nyt jo tiedän että Sumu on nyt meidän viimeinen. Ja se on varmasti helpottavaa, kun tulee tuo tunne että nyt on hyvä.♥

Avatar

Ja taas luen täällä onnenkyyneleet silmissä. Sumu kuulostaakin tytöltä. 🙂 Ja ihania kuvia.

Terhi

Eilen illalla piti vähän keräillä itseä, kun kirjoitin tätä tekstiä. Hyvä jos pystyin olla vuodattamatta onnenkyyneliä ja jännityskin lopulta purkautui. 🙂
Kiitos.♥

Avatar

Ihana kuulla että kaikki oli hyvin ?

Terhi

Oli kyllä niin helpottava fiilis.♥

Avatar

Onnea tytttölupauksesta 🙂 ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä eiku siis tyttö nimeltä Pentti 🙂
Mahtavaa että kaikki oli kunnossa 🙂 Luin erästä lehteä eilen ja siellä oli juttua teistä 🙂

Terhi

Kiitos paljon.♥ Oli kyllä niin helpottava fiilis, kun kuulin että kaikki on kunnossa.♥
Saa nähdä meinaako poika tosissaan kutsua siskoaan noilla nimillä vai muuttuuko mieli vielä kevääseen mennessä. 😀
Hih. 😀

Avatar

Kylläpäs olikin jännittävää lukea tätä postausta! Ihanaa että kaikki on hyvin ja onnea tyttölupauksesta! ?
Minulla on ollut siitä asti kun kerroit raskaudestasi, tunne että teille tulee tyttö. ?

Terhi

Niin hirveästi jännitin sitä, että voiko käydä näin uskomaton tuuri, että vielä tälläkin kertaa kaikki on kunnossa. Joten onni oli suuri, kun kaikki löytyi mitä pitikin.♥
Harva veikkasikin meille tyttöä, vaikka alun pahoinvointi oli aika hyvä merklki siitä. 😀

Avatar

Pentti ?? aivan ihana toi ensimmäinen pikkusisko kuva! Hurjasti onnea tyttö lupauksesta, ihanaa että kaikki on hyvin ?

Terhi

Hehee, repesin kyllä täysin, kun kuulin että aikoo kutsua pikkusiskoa Pentiksi. 😀
Kiitos, kohta mä olen neljän tytön ja kahden pojan äiti, aika huikeeta.♥

Avatar

Onnea tyttölupauksesta, ja ihanaa, että kaikki oli kunnossa!

Terhi

Kiitos.♥
Oli kyllä niin helpottavaa kuulla kaiken olevan hyvin.

Avatar

Onnea tyttölupauksesta! Tytölle sopisi nimeksi sitten Usva, kun työnimi on Sumu 🙂

Terhi

Kiitos.♥
Usva on kyllä ihana nimi. 🙂

Avatar

Oi tääläpäs oli ihania uutisia:) niin ihana kuulla että sielä oli Sumulla kaikki hyvin. Pienissä tytöistä vaan on sitä jotain,ripaus keijumaisuutta♡♡

Terhi

Eikös.♥
Oli kyllä niin helpottavaa kun kaikki oli hyvin. En voi uskoa, että keväällä olen neljän tytön ja kahden pojan äiti. Aika huikeaa.♥

Avatar

Oih onnea ”Pentistä” ja hyvistä ultrauutisista ❤ Mulla on ollut melkein koko raskauden ajan vahva tyttöfiilis, joten saapi nähdä saadaanko me toinen prinsessa 🙂

Terhi

Hih, kiitos paljon.♥
Oi, jännityksellä odotan pitääkö sun aavistus teidän vauvan sukupuolesta paikkansa. 🙂

Avatar

Ihanaa, että kaikki oli kunnossa,ja onnea tyttölupauksesta! <3

Terhi

Kiitos.♥
On kyllä kiitollinen olo, että vielä tälläkin kertaa kaikki oli kunnossa.♥

Avatar

Meillä pikkusiskoa kutsutaan Maunoksi. Joten Pentti toimii varmasti myös 😉

Terhi

Hih, varmasti toimii. 😀

Avatar

Onnea hyvistä uutisista ja tytöstä nimeltä Pentti <3 Ihanaa!
Ja kiitos blogista, ihana seurata sun tunnelmia. Tulen itse viikon verran perässä ja huomenna aamussa odottaa samainen rakenneultra. Täällä tosin ei ihan kuudes kerta, vaan ensimmäinen 🙂
Kivaa joulun aikaa sinne teille!

Terhi

Kiitos paljon.♥ Naurattaa kyllä niin tuo pojan reaktio kun kuuli Sumun olevan tyttö. 😀
Iiik, ihanaa ja jännittävää aikaa elellään sielläkin. Paljon tsemppiä ultraan ja onnea odotukseen.♥
Samoin, hyvää joulun aikaa myös sinne.

Avatar

Ihanaa prinsessa tulossa onnea 🙂

Terhi

Kiitos paljon.♥

Avatar

Onnea Pentti prinsessasta! ?

Muakin alkoi itseäni jännittää tekstiä lukiessa. Ihanaa, että kaikki on hyvin ja nyt voi jatkaa odottamista hieman helpottuneimmin mielin.
Ihanaa joulua melukylän äidille ja lapsille!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä