äiti ja melukylän lapset - Banneri

Mainos Jollyroom

Kirjoittelinkin meidän vauvan yhdistelmävaunuista jo aikaisemmin. Nopeana kertauksena sen verran, että haussa oli sirot yhdistelmävaunut ilmakumipyörillä ja nimenomaan sellaisilla, joissa on edessä kääntyvät pienemmät pyörät. Nämä meidän vaunut ovat Petite Cherie Heritage 2017 merkkiset yhdistelmävaunut, jotka otettiin käyttöön nyt alkuun taaperollamme rattaiden muodossa.

Nyt olisi luvassa lupaamani toinen postaus, kun olemme hieman kerenneet testaamaan näitä rattaiden muodossa. Ihan hirveitä emme toki ole tässä ajassa parivuotiaamme kanssa kerenneet, mutta meidän rattaiden käyttö onkin nyt ollut muutenkin vähäisempää. Poika kun käpöttelee paljon itse ja lenkillekään ei olla pahemmin keritty. Taaperomme tahtoo kuitenkin välillä rattaiden kyytiin, joten ilmankaan ei pärjättäisi ja nyt on niin innoissaan noista uusista, että on halunnut istua niiden kyydissä jopa omassa kotipihassa. Taaperomme siis ainakin tykkää.

Sirot vaunut ja rattaat

Jonkinlainen käsitys yhdistelmistä on kuitenkin tässä ajassa kerinnyt syntymään. Kooltansa nämä ovat kyllä sirot ja vastaavat juuri sitä, mitä itse yhdistelmiltä hain. Parivuotiaamme mahtuu vielä toppakamoissa rattaiden kyytiin ja mahtuisi hyvin jopa nukkumaan niissä. Selkänojahan muuten kaatuu ihan täysin makuuasentoon.

Kuomun korkeus on matalampi, jos vertaan vaikka meidän vanhoihin rattaisiin, mutta kuomu ei kuitenkaan kosketa vielä poikamme päätä. Kovin paljoa sinne ei kuitenkaan enää ylimääräistä tilaa jää. Kuomulle kuitenkin iso plussa siitä, että se tuntuu suojaisalta.

Kääntyvät pyörät tuntuvat ainakin vielä juuri oikeilta valinnoilta. Rattaita on nyt työnnelty ulkona hangessakin ja hyvin kulkivat. Lisäksi ainakaan vielä pyöriin ei ole kertynyt yhtään lunta, enkä kyllä ole huomannut, että ilmakumipyöriin muutenkaan jäisi lunta kiinni. Rattaita on todella kevyt työntää ja työntöaisan korkeus on näppärää vaihtaa. Itse ainakin työntelisin noita pidempiäkin matkoja.

Istuinosan saa klikattua runkoon kiinni kummin päin haluaa. Meillä taapero viihtyy nyt ainakin paremmin niin päin, että istuu kasvot menosuuntaa, kun taas sitten vauvamme siirtyessä istuinosaan tulee hän varmasti istumaan kasvot minuun päin. Tämä oli myös se ominaisuus, joka oli minun toivelistallani rattaiden suhteen.

Ihanaa on se, että saimme nuo käyttöön jo heti, eikä tarvitse odottaa pitkään enää niiden kyytiin pienempää matkustajaa. Tällä hetkellä tuntuu, että nämä ovat juuri meidän tarpeisiimme oikeanlaiset. Me emme tule kulkemaan näillä metsäteillä, mutta ainakin nyt lumella ne kulkivat hyvin. Todelliseen testiin ne pääsevätkin keväällä, jos vauvan syntyessä ulkona on kovinkin sohjoista. Toivotaan, että olen silloinkin näin tyytyväinen valintaamme.

Jollyroomilla on muuten nyt hyvät alet ja yhdistelmävaunuja on siellä hyvä valikoima. Kannattaa siis ainakin käydä kurkkaamassa, jos yhdistelmiä etsiskelet.

Yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

Kommentit (10)

Heippa. Meillä myös samat yhdistelmävaunut käytössä.
Hyvät ovat olleet muuten, mutta tuo etupyörien kolina on ärsyttävää. Voitko vielä tarkemmin sanoa, että miten laitoit ne ponnarit että kolina loppui 😊. Kuva ois myös kiva jos mahdollista.

Yritin etsiä kokemuksia Petite Cherie Classic Duovagn yhdistelmistä, mutta en löytänyt mistään.
Ihanaa, että jollain on Petite Cherien rattaat toimineet hyvin, vaikka tämä onkin vanha päivityksesi niin päätin silti kommentoida.

Olen niin pettynyt ja vihainen siitä, että omani lahoavat täysin käsiin ja kuomu hajoilee jatkuvasti ja rattaiden rungossa olevat pultit ovat hajonneet (SIIS MENNEET POIKKI) nyt molemmilta puolilta tavallisessa käytössä, niin että kyydissä oleva kuorma ei ole ollut liian painavakaan. Ei kovin turvallista kyydissä olevan pienen lapsen kannalta.

Ei kyllä täältä tule tämän merkin rattaille yhtään suosituksia tai kehuja, muuta kuin ulkonäön perusteella. Jokapäiväistä käyttöä ne ei eivät ainakaan ole kestäneet vuoden aikana.

Eikä, tosi harmi että teillä hajonneet noin käsiin. Miten ne voikin mennä noin hajalle. 🙁
Meillä kyseiset rattaat vielä käytössä ja toimivat hyvin, ei siis ole meillä huonoa sanottavaa näistä.

Hei, en kerennyt katsoa oliko sinulla uutta tekstiä rattaista, mutta onko olleet hyvät käytössä? Kulkeeko hyvin lumessa tai oletko kerennyt testata miten kulkee maastossa?

Moikka.
Mä olen tykännyt kyllä ja kulkee hyvin myös lumella. Riippuu vähän toki kuinka paljon lunta on, etupyörät on aika pienet, mutta kaikkialle me on päästy mihin on haluttu. Ainoa miinus on se, että pienet etupyörät alkoi kesällä pitää ns ”kolisevaa” ääntä. Laitoin niiden väliin mustat hiusponnarit ja ei kolise enää.

Tilasin samanlaiset vaunut ja huomasin, että vaunukoppa heiluu. Olisin kiinnostunut tietämään, että heiluuko koppa sinun vaunuissa vai pysyy tukevasti pikoillaan?

Jonkin verran heiluu meilläkin se koppa, muttei paljoa. Heiluuko se teillä kuinka paljon?

Heiluu noin puolisenttiä molempiin suuntiin. Mietin, että onkohan tarpeeksi tukevat vai kannattaako palauttaa.

Siellä vaunukopan pohjassa (ulkopuolella) on sellainen rauta joissa on kaksi koukkua. Sen taittaa sieltä auki ja kun kiinnittää siihen tavarakorin reunaan niin koppa ei heilu yhtään. On silloin kyllä hitusen jalkopää alempana kuin yläpää. Testasin tuota siis äskön vasta. 😀 Tarkkaan en sano kuuluuko se juuri noin, mutta ainakin koukut osui sinne rautaan hyvin. Saitkohan selvää selityksestäni.

Moikka,
Ostin sellaisen paketin mustia ponnareita ihan s-marketista. Ei sellaisia ihan pieniä, vaan normaalin kokoisia ponnareita. Katkaisin yhden ja laitoin siihen rakoon, joka jää kun pyörän kiinnittää. Sitten vain tiukka solmu ponnarista siihen ja testaa, että pyörien lukitus toimii. Saikohan tästä sepityksestä selvää. 😀

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X