Suositko enemmän nuorempia lapsiasi?

Teksti Terhi

Sain tässä jokin aika sitten viestiä, jossa kysyttiin suosinko nuorempia lapsiani enemmän, koska heistä on niin paljon kuvia instagramissa ja näkyvät enemmän blogissani kuin vanhimmat kolme lastani? Selvästi siihen on siis kiinnitetty huomiota, sillä kerran ennenkin tämmöistä on minulta kysytty. Syynä ei kyllä ole kenenkään suosiminen, vaan ihan pelkästään se, että tarkoituksella vanhemmat lapset näkyvät täällä vähemmän.

lapset

Lasten kasvaessa olen vähentänyt heidän näkyvyyttään blogissa ja blogini sosiaalisissa kanavissa kuten instagramissa ja facebookissa. Omia lapsia heidän vähempi näkyminen täällä ei ole tietenkään häirinnyt, vaikka välillä he sanovatkin, että voisit tästä kirjoittaa blogiin tai tämän kuvan saat sitten laittaa blogiisi. Olen kuitenkin tehnyt tämän päätöksen ihan tietoisesti, että he eivät näy enää yhtä paljon kuin aikoinaan näkyivät. Syitä siihen on useampia, mutta suurimpana juuri lasten ikä.

En ole huomannut, että suosisin jotain lapsistani enemmän kuin toista

Lapsistani jokainen on minulle hirmuisen tärkeä. Arjessa koitan järjestää heille jokaisella aikaa tasapuolisesti ja tehdä heidän kanssaan asioita yhtä paljon kuin toistenkin. Toki pienin vaatii enemmän minun huomiota, mutta isommat puolestaan eivät enää tarvitse minua samalla tavalla. Silti otan tasapuolisesti päiviä, jolloin vietän aikaa joko yhden tai kahden lapsen kanssa yhtä aikaa.

Kirjoitan kyllä edelleen välillä vanhempien lapsien kuulumisia täälläkin. Jokin aika sitten kirjoitin esimerkiksi vanhimman tyttäreni hevosharrastuksesta ja viime viikolla toisen tyttäremme ei niin kivat kuulumiset reumapolilta. Jos lapsista laitan kuvia käyvät ne tarkan syynin läpi. Lapset itse hyväksyvät mitä kuvia voin käyttää vai voinko laittaa kuvia ollenkaan. Mitään juttua heistä en kirjoita ilman, että olemme käyneet läpi mistä kirjoitan ja miten kirjoitan.

Tällä hetkellä siis kaksi nuorinpaa lastani näkyvät blogissa ja varsinkin blogini instagramissa selvästi eniten. Luulen, että vauvan synnyttyä vauvaa näkyy täällä paljon ja hiljalleen kohta viisivuotiaan tyttäreni näkyminen alkaa vähentyä. Tuntuu vain itsestä jotenkin luonnolliselta vähentää lapsen näkyvyyttä blogissa hänen kasvaessa. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että suosisin nuorempia lapsiani enemmän.

Kommentit

12 kommenttia
Terhi

No niin oli, varsinkin kun tämä on jotenkin itselle niin selvä asia. Mutta kaikkea sitä näköjään mietitään. 🙂
Niinhän se on ja kyllä sitä tarkkaan miettii mitä kirjoittaa.

Avatar

Mulla on blogissa ihan sana juttu. Ihan tietoisesti oon vähentänyt Rasmuksen ja Nooan näkymistä sielä ja kuvat katson myös tarkasti mitä heistä julkaisen. Mun mielestä ihan luonnollista!
En malta odottaa niitä vauvan tuoksuisia postauksia♡♡♡

Terhi

Minustakin se on ihan luonnollinen juttu, että vanhemmista lapsista ei täällä enää juttuja/kuvia niin näy..ja sama, kun luen muidenkin blogeja niin ymmärrän kyllä, miksi vanhemmista lapsista on vähemmän juttua ja kuvia. 🙂
Niinpä, ihana päästä sitten kirjoittamaan niitä.♥

Avatar

Voi hyvänen aika, kaikkea ne ihmiset miettii… Hoh hoijaa… Tähän sopisi sellainen silmiä pyörittelevä hymiö. Ja tarkoitan siis noita kommentoijia. Nykyään vanhemmuutta kyseenalaistetaan joka tuutista. Vanhemmuuden paineet ovat aika kovat.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Terhi

Kyllä. 🙂 Pariin kertaan on nyt kyselty ja oltu tästä huolissaan, niin päätin nyt kirjoittaa tästä postauksen jos jotakin muuta mietityttää sama asia.
Kyllä tuntuu olevan ja ihan kaikkea ja kaikkia valintoja arvostellaan. Teit niin tai näin niin aina se on jonkun mielestä väärin.

Kiitos ja sitä samaa sinne.♥

Avatar

Oletpas saanut hieman hassun kysymyksen! Kyllä mun mielestä on ihan luonnollista, että isompia lapsia näkyy postauksissa vähemmän. Ja kuten totesitkin, niin onhan täällä vanhempienkin lasten kuulumisista kerrottu. Senkin voi tehdä ilman kuvia ja avaamatta liikoja, mutta jostain syystä blogeissa pitäisi joidenkin mielestä avata kaikki.

Kyllä nämä bloginäkyvyydet on tulleet itsellekin ajankohtaiseksi nyt, kun esikoinen alkaa olla kouluikäinen. Kuulumisia voin kertoa, mutta kuvien julkaisemista mietin tarkkaan. Vanhan blogin aikaan niitä näkyikin jonkin verran postauksissa, tähän mennessä ei ole ollut ainoatakaan.

Terhi

Kyllä. Nyt kun sitä on pariin kertaan kysytty, päätinkirjoittaa postauksen, jos joku muu ajattelee noin. Minusta kun on ihan luonnollista vähentää isompien näkyvyyttä blogin puolella ja mielestäni näin on monessakin blogissa. 🙂
Välillä sitä jopa miettii mitä asioita tänne avaa ja kuinka. Ihmiset kun tuntuu ymmärtävän asioita erilailla.

Näin juuri. Sitä miettii tarkkaan mitä laittaa ja laittaako ollenkaan. Blogeja ja meitä bloggaajia on erilaisia. Toiset raottaa ovea vain hieman ja toiset kertoo sitten ihan kaiken. 🙂

Avatar

Hei!
Olen sinua nuorempia ja elämäntilanteeni on todella erilainen ilman lapsia. Pidän silti blogistasi valtavasti, ja kun löysin tämän noin kuukausi sitten tutustuin lyhyessä ajassa vanhempiinkin postauksiisi.
Jollakin tavalla sinusta välittyy niin postiivinen ja mukava fiilis ulospäin. Sen vuoksi tänne on aina niin kiva palata, ja piristää huonompaakin päivää. Postaukset ovat mielenkiintoisia, ajatuksiaherättäviä ja postaustahti on mielestäni sopiva. Kiitos siis ihanasta blogistasi, jään seuraamaan edelleen 🙂

Terhi

Moikka ja kiitos ihanasta kommentista. Piristi päivääni todella paljon tämmöinen.♥ On mukava kuulla, että blogini pariin on kiva palata ja että tämä piristää huonompiakin päiviä. Toivottavasti viihdyt jatkoissakin. Ihanaa päivää sinulle.♥

Avatar

Minusta tää on päivän selvä asia eikä sinulla ole edes velvollisuutta tätä meille lukijoille kertoa olet äiti ja tiedät mikä on lapsillesi hyväksi ja mikä ei. Toiseksi mä arvostan ihan hirveästi ihmisiä jotka miettii tarkkaa mitä mediaan pistää lapsistaan ovat ne kummiskin ihmisiä niinkuin meki ja varmasti haluavat yksityisyyttä.

Meille syntyy vauva toukokuun alussa ja ollaan miehen kanssa päätetty että ei kuvia/videoita vauvasta pistetä mediaan ennen kun lapsi osaa itse sanoa ei tai joo saako kuvaa laittaa intternettiin muitten nähtäväksi on hänellä siihen kummiski oikeuden ja lopulta kyllä ne läheisimmät ja tärkeimmät vauvan/lapsen näkee vaikka ei kuvaa mediaa laittaiskaa ?

Olet vahva äiti ja ole ylpeä siitä!
Ps.uskon että lapsetki kiittävät sinua yksi päivä miten olet kuunnellut heidän toiveita.

Olen se jonka kanssa puhuttiin instagram DM hennoista potkuista!❤

Terhi

Niin minustakin on ihan selvä asia, mutta koska pari kyselyä on tullut päätin kirjoittaa siitä postauksen, jos joku muu vielä miettii sietä. 🙂
Minusta on tärkeää, että hyväksytän kuvat lapsilla ja mietin tarkkaan millaisia kuvia edes julkaisen. Ei tarvitse sitten katua joskus myöhemmin ja lapsetkin ovat luultavammin silloin tyytyväisiä meidän valintoihin.
Minusta on hienoa, että teillä on selvät sävelet miten toimitaan kuvien ja videoiden kanssa, kun vauva syntyy. 🙂

Hih, osasin yhdistää.♥

Avatar

Huvittava kommentti tosiaan! Minä en julkaise koululaisistani juuri koskaan mitään. Toivon, että heidän koulussaan juuri kukaan ei edes tiedä, että kaverin äiti bloggaa. Tämä on minun juttuni, ei heidän. Pahinta olisi nolatq lapset tai altistaa heidät kiusaamiselle. Minäkin tarkistutan tekstit ja kuvat lapsilla, jos kirjoitan heistä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä