Yllätyspaketti, joka todella piristi päivääni

Teksti Terhi

Tänään on kärsitty pyörryttävästä olosta jo aamusta saakka. Hyvä ettei taju lähtenyt kun kävelin keittiöstä olohuoneeseen. Kylmä hiki nousi otsalle, pyörrytti ja sydän hakkasi aivan hullua tahtia, vaikka kävelin vain muutaman hassun askeleen. Aika kaamea olo, joka on onneksi alkanut hellittää. Postin mukana tuli tänään saapumisilmoitus ja mietin hetken mitä olinkaan mahtanut tilata. En kuitenkaan ollut tilannut mitään, vaan postissa odotti yllätyspaketti, joka todella piristi tätä päivää.

Yllätyspaketti

Olen ennenkin täällä blogissa maininnut, kuinka hienoihin ihmisiin olen bloggaamisen myötä saanut tutustua. Monen kanssa on nähty kasvotusten ja toisten kanssa pariinkin kertaan. Osa kirjoittaa itse blogia, joten olemme seuranneet toistemme elämää jo pisemmän aikaa. Muutamien kanssa ollaan lähennytty niin paljon, että kirjoitellaan lähes päivittäin viestejä ja samalla on tunne, että olisit tuntenut heidät aina. Tuosta saapumisilmoituksesta näinkin heti, kuka minulle paketin on lähettänyt ja tunnistin heti kuka oli kyseessä.

Yllätyspaketti täynnä ihanuuksia

Ihanaakin ihanampi Ninni lähetti minulle paketin, joka oli täynnä mitä ihanempia juttuja. Olemme lukeneet toistemme blogeja jo monen vuoden ajan ja välillä tuntuukin, kuin olisimme tunteneet jo ikuisuuden. Tykkäämme molemmat myös tehdä kakkuja ja väkerrellä niihin koristeita, joten se yhdistää meitä, kuten myös se, että tyttömme ovat syntyneet samana vuonna.

Soittorasia

Ninni oli tehnyt itse pakettiin meidän Sumulle suloisen pöllö soittorasian, kahdessa koossa tumput sekä ihastuttavan hatun. Kaikki kerrassaan todella kauniissa väreissä, juuri sellaisissa, joista itse pidän. Lisäksi paketin mukana oli lapsille muumitikkarit, miehelle lakupiippu ja minulle suklaata. Kaiken kruunasi kirje, jota lukiessa minulta pääsi itku. On mahtavaa tuntea näin ihana ihminen!

Se että joku ihan omin käsin tekee tämmöisiä juuri meidän vauvalle, käyttää siihen aikaansa ja muistaa koko perhettä, omistaa kyllä kultaisen sydämen. Oikein iso kiitos siis sinulle Ninni näistä ihanuuksista. Varmasti tulevat kaikki käyttöön ja lapset söivätkin jo tikkarit, hih.

Oletteko te joskus saaneet yllätyspakettia?

 

Kommentit

10 kommenttia
Terhi

Oli kyllä aivan ihania kaikki. 🙂

Avatar

Itse tykkään lähetellä yllätyspaketteja läheisilleni aina, kun tuntuu että nyt joku tarvitsisi piristystä. Viimeisin oli ystävälleni, jonka lapsella epäillään allergiaa ja äiti opettelee mm. maidotonta ruokavalioo itselleen. Koska nämä aiheet ovat itselleni enemmän kuin tuttuja, kävin hakemassa kassillisen kaikkia hyväksi havaittuja maidottomia tuotteita (paljon myös herkkuja) ja kiikutin ne kotiovelle. Ihanaa saada muut hyvälle mielelle.
Itse sain aikanaan ystävältäni ison suklaalähetyksen, kun isäni menehtyi

Terhi

Ihanan yllätyspaketin kokosit ystävällesi. Oli varmasti oikein mieluinen ja ystävälle tuli hyvä mieli.♥
Varmasti tuntunut kivalta saada tuollainen suklaalähetys kaiken surun keskellä.♥

Avatar

Voi kiitos Terhi kauniista sanoistasi, ihan liikutuin. ❤
Minustakin on ihan super ihanaa kun saan tuntea sinut. ❤
Paketti taisi tulla juuri hyvänä päivänä perille, piristämään päivääsi. Tämän viikon jännitin, että löytäähän paketti varmasti perille, sillä postitin sen jo viimeviikon sunnuntaina. Toivottavasti paketin sisällöstä on pidempiaikaistakin iloa. ?

Terhi

Oli kyllä niin ihana paketti ja olet todella taitava.♥ Lapsetkin olivat ihan haltioissaan tuosta soittorasiasta sekä niistä tikkareista. 🙂
No sillä kesti sitten matka tänne. 🙂 Tai paketti varmaan on ollut postilla jonkin aikaa, mutta saapumisilmoituksen tuleminen meille vei ison osan ajasta, tai näin luulisin. Minulle nimittäin saapui postiin maanantaina illasta eräs paketti (jonka sain noudettua sähköpostin mukana tulleella tulostettavalla lappusella jo samana päivänä), mutta saapumisilmoitus tuli vasta tänään. 😀

Avatar

Saanko esittää postaustoiveen?

Tyttö- ja poikaraskauksien välisiä eroja onkin jo ollut tässä blogissa. Minua kiinnostaisi, oletko huomannut mitään yhteistä tekijää sille, MIKSI aloit odottaa kussakin raskaudessa juuri tyttöä tai poikaa? Onko esim. ravitsemus, arjen helppous tai oma olemus ollut erilainen?

Kiitos!

Terhi

Toiveet ovat aina tervetulleita ja koitan niitä toteuttaa. 🙂
Tämä olikin hauska ja mielenkiintoinen aihe. Pitääkin oikein miettiä tätä. 🙂

Avatar

Voi kuinka ihana ajatus ja sisältöäkin on selvästi mietitty! Itse tehdyt asiat ovat minusta parhaita, olipa ne sitten käsitöitä tai muita lämmöllä tehtyjä lahjoja.

Joskus on tullut yllätyspaketteja, ja ne on kyllä joka kerta ihan yhtä ihania.

Nyt viikonloppureissulta tullessani mies taas oli jaksanut nähdä vaivaa yllättääkseen minut – ei tosin paketilla, vaan sillä, että sain palata puhtaaseen kotiin (josta lähtiessäni täällä vallitsi kaaos).

Terhi

Oli kyllä niin ihana sisällöltään. Ja itse tehdyt jutut on kyllä aina niitä parhaita. Nämä pääsevät kyllä kaikki käyttöön ja herkut on jo aikalailla tuhottu. 😀
Oi kuinka kiva yllätys.♥ Puhtaaseen kotiin on aina ilo palata. Toivottavasti sinulla oli onnistunut reissu.♥

Avatar

Hienoja nuo kaikki ja kiva kun on itse tehty. Kerran kyllä sain yllätyspaketin. Sain sen vanhalta ystävältäni. Se oli kyllä piristys. https://teamjuntunen.fi/kuljetus/

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä