äiti ja melukylän lapset - Banneri

Menettämisen pelko on kamala tunne! Se iskee tietyin väliajoin ja tuntuu todella ahdistavalta. Se saa itkemään, huolestumaan, puristamaan kurkkua ja samalla olemaan niin kiitollinen siitä mitä itsellä on. Minulle tuo tunne iski jälleen hetki sitten ja kurkkuani puristi. En tulisi kestämään yhtäkään menetystä. Eihän meille vain käy niin?

Edelleen joka ikinen ilta käyn katsomassa, että he hengittävät, että peitto on hyvin ja ettei mitään ole hengitysteiden edessä, ettei kukaan putoa sängystä yms. Vauvalla saa olla harso vain sen aikaa, kun minä olen hereillä ja lähettyvillä. Vauvan hengitystä tarkkailen kyllä muutenkin päivisin.

Kun menetyksen pelko iskee

Isot silmäpussit koristavat tällä hetkellä kasvojani. Ne jotka eivät todellakaan johdu siitä, että vauva valvottaisi vaan siitä, etten saa yöllä nukutuksi. Vauvan maatessa vieressäni kuuntelen, että hän hengittää. Joskus hän on pitkään hiljaa ja minun on laitettava käsi hänen rinnan päälle, jotta tunnen hänen hengityksen. Silloin saan hetken mielenrauhan. Tuijotan pientä täydellistä lastani ja mietin, kuinka onnellinen olen, kun hän on juuri siinä.

Olen pistänyt merkille, että jokaisen lapsen kohdalla menetyksen pelko on vain kasvanut. Liian paljon joutuu lukemaan kuinka toiset ovat kokeneet menetyksen. Se….en osaa edes kirjoittaa sitä kuinka puristava se tunne on. Ollaan puhuttu tästä ystävien kanssa ja helpottavaa on se, että hekin ovat kokeneet samaa ja että se menee ohi.

Onneksi tämä tunne on vain hetkittäistä. Menetyksen tunne on kyllä aina läsnä, mutta selvästi vain kausittain pahana. Jos tämä tunne olisi ihan jatkuvaa, se ei olisi enää normaalia. Nyt vain odotellaan, koska tämä tunne helpottaa ja voisin nukkua yöni taas hieman levollisemmin. Vanhemmuuteen kuuluu kyllä niin valtava määrä rakkautta ja huolta.

Nyt olen vain niin kiitollinen siitä, että saan joka päivä halata lapsiani ja kertoa rakastavani. 

Kommentit (4)

Todella tuttu tunne. Ja itsekin ihmettelin, miten en ole ennen jotenkin pelännyt menettämistä, ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi. Toki olen tiedostanut aina, että kaikenlaista voi sattua, mutta nyt se on jotenkin eri tavalla realisoitunut. Itselläni oli vaikea synnytys, ja pian sen jälkeen jouduin vielä sairaalaan selän takia. Tuttavat ovat lähiaikoina menettäneet läheisiään jne. Se on pistänyt miettimään kaikenlaista. Mutta vastapainona – osaan kyllä arvostaa jokaista normaalia päivää perheen kanssa <3

Minullakin on tapana käydä varmistelemassa, että lapsi hengittää nukkuessaan ja ettei mikään tuki hengitysteitä. Mutta mitään kovin suurta menettämisenpelkoa minulla ei ole ollut, kunnes pikkuveljeni äkillisesti kuoli. Jotenkin sitä helposti ajattelee, etteihän meille voi käydä mitään niin kamalaa, kunnes sitten niin käy. Vaikka olenkin aina ollut kiitollinen rakkaasta tyttärestäni, nyt sitä osaa arvostaa ihan uudella tavalla, lapset eivät ole itsestään selvyys. Ei ole itsestään selvää, että ne rakkaat lapset saa pitää.
Pikkuveljen hautajaisissa jokaisen sydän oli palasina ja kyyneleiltä ei kenenkään silmät välttyneet. Silti kaikista vaikeinta oli katsoa kun vanhempani joutuivat sanomaan hyvästit omalle lapselleen, heidän kuopukselleen, laskemaan kukat hänen arkulleen. Se suunnaton suru ja tuska joka heistä näkyi, se oli jotain aivan kamalaa. Ei vanhempien kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan. Tällainen saa tajuamaan, että mitä vain voi tapahtua.
Halataan niitä omia rakkaita lapsia, ollaan onnekkaita että meillä on heidät. ❤

Itku pääsi tätälukiessa. Olen niin kovin pahoillani teidän menetyksestä. 🙁 ♥
Mikään ei voi olla luonnottomampaa ja pahempaa kuin sen oman rakkaan lapsen menettäminen. Varmasti ollut vanhemmillesi niin kamala paikka.
Pitää olla kiitollinen siitä, että saa suukottaa ja halata omia lapsia joka päivä.♥ He kun eivät ole itsestään selvyys ja niin äkkiä jotakin voi sattua. 🙁

Vaikea synnytys kyllä jättää jälkensä ja vielä kun olet joutunut sairaalaan pian sen jälkeen. 🙁
Kyllä sitä pelkää vähän kaikenlaista eri tavalla, kun saa lapsen. Itselläni tuo alkoi myös esikoisen aikaan. Nyt tällä kertaa synnytyksen loppuun mahtui jännitystä ja pelkoa sen verran, että menettämisen pelko on ollut enemmän läsnä. Mutta onneksi ne pahimmat pelot yleensä on hetkittäisiä, kunnes tilanne taas normalisoituu. Ja sitä todella osaa arvostaa niitä normaaleja päiviä perheen kanssa.♥

Vastaa käyttäjälle M-E Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X